W211 face Lift E-220 dieselfarkku 2008 myynnissä Saksan Nauenissa.

Pyyntihinta on € 3.999,-
Km-lukema 240.000 km.
Nahkapenkit.
Puhdas ja täysin ajokelpoinen myyjän käsityksen mukaan.
Moottori ja vaihteisto luokkaa 1A, mitä tarkoittaneekaan?
Mikäli itse olisin ison dieselin tarpeessa, hakisin viivana.
CO2-arvo hieman korkea, mutta vero jäänee Suomessa olemattomaksi.
1501
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tähän ei kukaan ole puoleentoista vuoteen ottanut kantaa!
Itse jo 9v-ikäisellä mersulla ajavana voin kertoa, että ajo huolletulla
ja kunnossapidetyllä vanhallakin Mersulla on kuitenkin juhlaa, verrat-
tuna niihin kinnereihin, joita samalla summalla Suomesta saa.
Vuotuisen ajomäärän tulisi myös olla sellainen, että se puoltaa dieselin
valintaa.
Varaosia, siis niveliä ja sen sellaisia, löytyy jo jopa Biltemasta, koska tek-
niikka on yksinkertaista!
Ostoksesta on iloa pitkäksi aikaa, ne muutaman tuhannen Suomessa myy-
tävänä olevat kinnerit hajoavat jo muutamassa kuukaudessa.
Jos matkaan lähtee, kannattaa ehkä kuitenkin päätyä vähän uudempaan
ja keskityttyä Berliini /Hampuri -linjalle, koska lentokustannukset ovat
samat, mutta esim. Berliinin alueelta saattaa ennättää vielä saman päivän
laivaan.
Matkaan on kuitenkin mielellään lähdettävä yksin ja varauduttava yhteen hotelliyöhön, koska "apumies" nostaa hakukuluja, vaikka "mahtuisittekin"
samaan hotellihuoneeseen.
(1 ja 2-hengen huoneen hinta majoituspaikoissa yleensä sama.)
Huonollakin englannilla tulee toimeen, mikäli on todellisissa ostoaikeissa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Pyyntihinta on € 3.999,-
Km-lukema 240.000 km.
Nahkapenkit.
Puhdas ja täysin ajokelpoinen myyjän käsityksen mukaan.
Moottori ja vaihteisto luokkaa 1A, mitä tarkoittaneekaan?
Mikäli itse olisin ison dieselin tarpeessa, hakisin viivana.
CO2-arvo hieman korkea, mutta vero jäänee Suomessa olemattomaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu