SURKEATA ON 'KESKUSTELLAAN KALAJOESTA'-IHMISTEN ELÄMÄ

Monta päivää oli aivan ihanaa elämää, kun sai narista lumen auraamisen väärinkäytöksistä. Mutta nyt ilkeä Luontoäiti järjesti niin, että ei ole aurattuja lumia hienon asunnon tai mökin liittymässä. Mistä nyt voisi valittaa? Minäpä neuvon. Nyt tiet ovat liukkaita, jäätikköisiä. Sekin on tietysti kaupungin syytä. Tiet olisi pitänyt aurata paremmin, jotta jäätiköitä ei synny. Nyt liukkautta muka yritetään vähentää. Mutta hiekoitussepeli levitetään aivan väärin. Sitä tulee meidän tielle aivan liian vähän. Tai sitä tulee aivan liian paljon ja sitä tarttuu kenkiin ja kulkeutuu sisälle ja hienoon parkettiin tulee naarmuja. Kenelle kaupungin virkamiehelle voi viedä laskun parketin uusimisesta? Jollekin tielle ei ole levitetty hiekoitusmursketta ollenkaan – sehän on aivan hirveätä – millä perusteella kaupunki jakaa ihmiset vuohiin ja lampaisiin? Ja miksi meidän tielle se hiekoitussepeli tulee myöhemmin kuin naapurin tielle? Ja onko se hiekoitusepeli varmasti valmistettu kaikkien sertifikaattien mukaisesti, onko se tehty kestävien vihreitten periaatteiden mukaan ja onko se varmasti saasteetonta ja hajusteetonta ja onko sen poiskeräys ja jälkikäyttö suunniteltu niin, että siitä ei aiheudu lisää päästöjä turmelemaan maapallon ilmastoa?
531731
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Käykääpä vilkaisemassa sitä keskustellaan palstaa. Ei siellä taida olla puutetta narisemisen aiheista.

Äänestä

Missä se sellainen palsta on?

Äänestä

Menkää tekin sinne keskustelemaan. Ainiin ettehän te uskalla, raukkoja kun olette.

Äänestä
  • Tuo asia mennee kyllä toisinkin päin. Se on ensinki niin, että ei siellä himankalaisten keskustelijoiden palstalla voi olla muuta kun sammaa mieltä niitten kanssa. Muuten... Mutta miksi nämä itseään viisaiksi luulevat keskustelijat eivät tällä palstalla pistä nimeänsä kirjoituksensa perään. Kun kerran on varmasti oikeessa, niin sehän pitää uskaltaa kertoo muille, että kuka minä olen. Ongelma on tietysti se, että täälä tulee erilaisiakin mielipiteitä vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Tuo asia mennee kyllä toisinkin päin. Se on ensinki niin, että ei siellä himankalaisten keskustelijoiden palstalla voi olla muuta kun sammaa mieltä niitten kanssa. Muuten... Mutta miksi nämä itseään viisaiksi luulevat keskustelijat eivät tällä palstalla pistä nimeänsä kirjoituksensa perään. Kun kerran on varmasti oikeessa, niin sehän pitää uskaltaa kertoo muille, että kuka minä olen. Ongelma on tietysti se, että täälä tulee erilaisiakin mielipiteitä vastaan.

    Laitapa sinä nimesi tänne, kun muiltakin olet sitä vaatimassa. Ainiin, ethän sinä uskalla, kuten tuolla aiemmin jo tuli todettua.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Laitapa sinä nimesi tänne, kun muiltakin olet sitä vaatimassa. Ainiin, ethän sinä uskalla, kuten tuolla aiemmin jo tuli todettua.

    Missä sinun nimesi viipyy?

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Missä sinun nimesi viipyy?

    Sinä ensin, kerran sitä ensinnä vaadit. Ainiin, ethän sinä uskalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Sinä ensin, kerran sitä ensinnä vaadit. Ainiin, ethän sinä uskalla.

    Vaadinko?

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Vaadinko?

    Kyllä vain.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Kyllä vain.

    Erehdyit jälleen kerran.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Erehdyit jälleen kerran.

    En erehtynyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    En erehtynyt.

    Olet isäsi erehdys.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Missä sinun nimesi viipyy?

    Etkö ole vieläkään uskaltanut allekirjoittaa mielipiteitäsi? Et täällä, etkä somessa.

    Äänestä

Keskustellaan Kalajoesta palsta on kun naaman eteen asetettu peili. Se näyttää rujon ja ruman kuvan Kalajoen todellisuudesta, on turha syyttää peiliä jos siitä näkyvä kuva ei miellytä. Kalajokinen todellisuus nyt vaan on valitettavan rujo ja ruma, eikä se päättäjien selittelyillä ja kaunisteluilla parane.

Äänestä
  • Kalajokinen todellisuus on kuules aivan ihana. Siellä on kaikki huonosti ja väärin. On aivan ihanaa katsella asiaa Himangalta päin. Oli asia kuin asia, niin aina pääsee valittamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kalajokinen todellisuus on kuules aivan ihana. Siellä on kaikki huonosti ja väärin. On aivan ihanaa katsella asiaa Himangalta päin. Oli asia kuin asia, niin aina pääsee valittamaan.

    Taitaa olla että mitä enemmän olet humalassa sitä mukavampaa on valittaa

    Äänestä

Koko sivusto taitaa olla Kalajoen kaupungin maksama trollitehdas. Ei maksa vaivaa lukea ja kommentoida mitään.

Äänestä

Se on kuulkas niin, että tuon mainitun ryhmän ns. kekustelijat ja kirjoittavat ovat yhden "aatteen" ihmisiä, samaan tapaan kuin on rokotevastaiset, salaliittoteorioihin uskovat. Tässä taustalla on pakkomielle, että kaupungin toiminnassa ja toimintatavoissa on vikaa, salailua, kähmintää. Surullista on, että jotkut tekstejä lukevat uskovat näiden kirjoittajien "faktaa", siitä kun se on kaukana. Olen himankalainen ja häpeän tämän ryhmän kirjoittelua.

Äänestä
  • Minä taas ole kalajokinen ja minun mielestäni Keskustellaan Kalajoesta - Facebook sivuston kirjoituksissa on paljonkin järkeä. Monet Kalajoella asuvat ystäväni ovat tismalleen samaa mieltä esimerkiksi niistä näkemyksistä mitä on esitetty varhaiskasvatuksen ja koulutoimen asioista. Kyllä tuota sivustoa luetaan ahkerasti, varsinkin monissa lapsiperheissä, ihan siitä riippumatta missäpäin Kalajokea asuu, lapsiperheille kun on monesti hyvin samankaltainen elämäntilanne. Siksi ärsyttää kun meidän vanhempien huolia ja toiveita kaupungin taholta vähätellään ja yleenkatsotaan vuodesta toiseen ja ihan peruspalveluistakin joudutaan taittamaan peistä ankarasti. Siksi on hyvä että on tilaa julkiselle keskustelulle, voivathan valtuutettutkin siihen osallistua, itseasiassa se olisi hyvinkin toivottavaa.

    Äänestä

jos aurattaisiin niin ettei kerkeä polkeentua niin jäätä ei syntyisi sitten ei tarvitsisi hiekoittaa taikka kylvää sitä soraa tonnikaupalla

Äänestä
  • Mulla kun tuo ärrä sorahtaa, niin käyn liukkaana aikana pihalla kiroamassa.
    Joskus pellolla tulee puhuttua paskaa. Hupinsa mullakin.

    Äänestä

Himankalaiset kähmii minkä kerkeää ja tekevät lehmänkauppoja solkenaan. Ne sai omankin kunnan taloen kuralle. Nynne yrittää sotkea kantakalajoenki asiat ja valittaa ja uikuttaa kaikesta.

Äänestä
  • Mitä tulee korruptioon, olipa se sitten laadultaan taloudellista tai moraalista, lehmänkauppoihin ja kähmintään, niin kalajokisten rinnalla himankalaiset ovat pelkkiä oppipoikia. Kalajoella on aina osattu valehdella ja varastaa niin isosti, että himankalaisten vastaavaa toimintaa voi pitää lähinnä pyhäkoululaisten askarteluna. Lisäksi kalajokinen ajattelu on jo aikapäivää sitten niin läpikotaisin turmeltunutta, etteivät he enää osaa erottaa oikeaa väärästä, eikä valhetta totuudesta, ei vaikka yrittäisivät. Ja mitä tulee kantakalajoen asioiden sotkemiseen, niin kantakalajokiset osaavat sen kyllä parhaiten ihan itse, siinä hommassa ei himankalaiset ja rautiolaiset ole kuin tiellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Mitä tulee korruptioon, olipa se sitten laadultaan taloudellista tai moraalista, lehmänkauppoihin ja kähmintään, niin kalajokisten rinnalla himankalaiset ovat pelkkiä oppipoikia. Kalajoella on aina osattu valehdella ja varastaa niin isosti, että himankalaisten vastaavaa toimintaa voi pitää lähinnä pyhäkoululaisten askarteluna. Lisäksi kalajokinen ajattelu on jo aikapäivää sitten niin läpikotaisin turmeltunutta, etteivät he enää osaa erottaa oikeaa väärästä, eikä valhetta totuudesta, ei vaikka yrittäisivät. Ja mitä tulee kantakalajoen asioiden sotkemiseen, niin kantakalajokiset osaavat sen kyllä parhaiten ihan itse, siinä hommassa ei himankalaiset ja rautiolaiset ole kuin tiellä.

    Onpa melko karkeaa yleistämistä ja syyllistämistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Onpa melko karkeaa yleistämistä ja syyllistämistä.

    Samaa lajia mitä tule jatkuvana tuuttauksena Kalajoelta Himangalle päin. Sitä saa mitä tilaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Onpa melko karkeaa yleistämistä ja syyllistämistä.

    Mutta silti täysin totta.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Mutta silti täysin totta.

    Saitko sinä pienenä koiraa?

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Saitko sinä pienenä koiraa?

    Mikä siinä on totta, kerroppa? Faktaa kehiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Mutta silti täysin totta.

    Mikä siinä on totta kerroppa. Faktaa kehiin.

    Äänestä

Itse saadaan oman kunnan talous kuralle ja sitte ruvetaan neuvomaan muita miten pitää hoitaa taloutta

Äänestä
  • Noin juuri kantakalajokinen uikuttaa.

    Äänestä

Eikö himangan voisi antaa vaikka kannukselle, siis jos ne huolii.

Äänestä

Hei kalajokiset! Yritetään ymmärtää ja antaa anteeksi näille himankalaisille valittajille ja riitelijöille. Se on heille hirveän suuri häpeä ja nöyryytys, kun eivät osanneet pitää omasta kunnastaan huolta ja joutuivat liittymään Kalajokeen. Ja ovat nyt siis jo yli 10 vuotta eläneet Kalajoen almujen varassa. Se on aivan inhimillistä, että ihmisestä tulee tuollaisessa häpeällisessä tilanteessa riitelijä, joka yrittää noin toimimalla jotenkin torjua suurta häpeäänsä.

Äänestä

Joo aivan ihanaa kun käyiin yhdes sielä hiihtoradan laavulla löydettiin sielä kaikkia kivoja ylläreitä kun paistettiin makkaraa ihana paikka tämä meidän kalajoki säästettiin paljo rahaaa kun tehtiin se löytö kiitti sille joka ne oli unohtanu:)

Äänestä
  • Ole hyvä vain. Toivottavasti tulee tarpeeseen, omat pukamat jo paranikin. Niitä löytöjäsi muuten saa reseptillä edullisesti, että ensi kerralla vain rohkeasti lääkäriin.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ole hyvä vain. Toivottavasti tulee tarpeeseen, omat pukamat jo paranikin. Niitä löytöjäsi muuten saa reseptillä edullisesti, että ensi kerralla vain rohkeasti lääkäriin.

    Tuskin ne kondomeilla parani sun pukamat aika erikoista jos

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Tuskin ne kondomeilla parani sun pukamat aika erikoista jos

    Mitä ihmettä sinä teet käytetyillä kortsuilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Mitä ihmettä sinä teet käytetyillä kortsuilla.

    Kuka sanoo että ne olivat olleet käytettyjä?? eiki kukaan tahvo jättäis käytettyjä aaagghhh

    Äänestä

Siellä mitään oo ollu, joku tyhjäntoimittaja vain yrittää uskotella. Mee töihin!

Äänestä
  • Olihan sielä ollu ja viel kalliita olivatki olleet jollain ollu rahaa siis

    Äänestä

Väliin näkkyy unhoittuvan tässäkin tuo alkuperänen asia että on tuolla Himangala omituisen paljo noita riitelijöitä. Mutta pitäs tosiaa muistaa sekin, että suurin osa noista himankalaisista on aivan tavallisia kunnollisi ihmisiä. Muutamia hyviä tuttuja sielä on ja ne kovasti on harmissaa tuosta valittajien porukasta.

Äänestä
  • Himangalla on aivan Suomen paras grilli ja myös ravintola KoskiHovi kyllä kelpaa Himangalla asua,mutta mysö Kannukseen voisin muuttaa eli siis joko Himanka tai Kannus mutta myös Kalajoki menettelee vaikka se talvella onki tylsä paikka:/

    Äänestä

  • Kannus olisi ollut paljon parempi vaihtoehto Himangan kuntaliitokselle, samalla olisi pysytty osana Keski- Pohjanmaata, joka on kulttuurisesta ja henkisesti oikea paikka ihmisen elää ja olla. Pohjois- Pohjanmaa ja Kalajoki ovat ajattelultaan, mielenlaadultaan ja koko elämänasenteeltaan yhtä kaukana himankalaisuudesta ja keskipohjalaisuudesta kuin mitä on välimatkaa Maasta Aurinkoon. Ikinä ei kalajokisiksi voida eikä haluta tulla, ei muutoin kuin hallinnollisesti. Sekin on tietysti jo ihan tarpeeksi paha asia.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Kannus olisi ollut paljon parempi vaihtoehto Himangan kuntaliitokselle, samalla olisi pysytty osana Keski- Pohjanmaata, joka on kulttuurisesta ja henkisesti oikea paikka ihmisen elää ja olla. Pohjois- Pohjanmaa ja Kalajoki ovat ajattelultaan, mielenlaadultaan ja koko elämänasenteeltaan yhtä kaukana himankalaisuudesta ja keskipohjalaisuudesta kuin mitä on välimatkaa Maasta Aurinkoon. Ikinä ei kalajokisiksi voida eikä haluta tulla, ei muutoin kuin hallinnollisesti. Sekin on tietysti jo ihan tarpeeksi paha asia.

    Ette te poloiset kelvanneet mihinkään muualle.

    Täsmälleen samaa mieltä! Oli suuri virhe himankalaisilta kuntapäättäjiltä ja virkamiehiltä valita liittymissuunnaksi Kalajoki. Kannus tai vaikkapa Kokkola olisivat olleet paljon luontevampia ja toimivampia vaihtoehtoja himankalaisten kannalta. Tietysti vika on vähintään yhtä suuressa määrin Kalajoen päättäjissä, jotka ovat epärehellisyydessään ja vallanhimossaan aivan mahdottomia. Mihinkään mitä he sanovat tai lupaavat ei voi luottaa, päätösten perusteet salataan ja valta-asemissa roikutaan kuin hukkuva oljenkorressa. Surkeaa, ylen surkeaa on elämä Kalajoen vallan alla, pelkkää kurjistumista ja mielivaltaa koko kulunut toistakymmentä vuotta.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Sellaistahan se on, pelkkää kurjuutta ja kärsimyksen kurjuutta koko elämä täällä Kalajoella. Vaikka niinhän sitä sanotaan, että ensimmäinen päivä se on hirressä roikkuessakin aina se pahin, mutta kyllä se sitten siitä helpottaa. Eli kai sitä samalla lailla on pikku hiljaa tottunut elämään kärsimyksessä kituen täällä Kalajoellakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Ah ja voi tätä valittamisen korkeaa veisua! Tällä palstalla nämä valitusvirret saavuttavat suorastaan raamatulliset mittasuhteet, osin jopa ylittävät ne. Jobin kirja on näiden rinnalla kuitenkin aika vaisua ja laimeaa uikutusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Ah ja voi tätä valittamisen korkeaa veisua! Tällä palstalla nämä valitusvirret saavuttavat suorastaan raamatulliset mittasuhteet, osin jopa ylittävät ne. Jobin kirja on näiden rinnalla kuitenkin aika vaisua ja laimeaa uikutusta.

    Jukka antoi, Jukka otti, ylistetty olkoon johtajamme Jukka!

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Jukka antoi, Jukka otti, ylistetty olkoon johtajamme Jukka!

    Riley antoi, Jukkis otti.. suuri ja mahtava uimamaisteri siihen jotta saadaan juna kuntoon...

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Ette te poloiset kelvanneet mihinkään muualle.

    Poju olet vaan kateeellinen mee töihin pliiiiiis

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Poju olet vaan kateeellinen mee töihin pliiiiiis

    Himangan kunnan konkurssistako?

    Äänestä

Hillbyn korkein oikeus kokoontuu jälleen. Vapiskaa, tuomioita luvassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Monta päivää oli aivan ihanaa elämää, kun sai narista lumen auraamisen väärinkäytöksistä. Mutta nyt ilkeä Luontoäiti järjesti niin, että ei ole aurattuja lumia hienon asunnon tai mökin liittymässä. Mistä nyt voisi valittaa? Minäpä neuvon. Nyt tiet ovat liukkaita, jäätikköisiä. Sekin on tietysti kaupungin syytä. Tiet olisi pitänyt aurata paremmin, jotta jäätiköitä ei synny. Nyt liukkautta muka yritetään vähentää. Mutta hiekoitussepeli levitetään aivan väärin. Sitä tulee meidän tielle aivan liian vähän. Tai sitä tulee aivan liian paljon ja sitä tarttuu kenkiin ja kulkeutuu sisälle ja hienoon parkettiin tulee naarmuja. Kenelle kaupungin virkamiehelle voi viedä laskun parketin uusimisesta? Jollekin tielle ei ole levitetty hiekoitusmursketta ollenkaan – sehän on aivan hirveätä – millä perusteella kaupunki jakaa ihmiset vuohiin ja lampaisiin? Ja miksi meidän tielle se hiekoitussepeli tulee myöhemmin kuin naapurin tielle? Ja onko se hiekoitusepeli varmasti valmistettu kaikkien sertifikaattien mukaisesti, onko se tehty kestävien vihreitten periaatteiden mukaan ja onko se varmasti saasteetonta ja hajusteetonta ja onko sen poiskeräys ja jälkikäyttö suunniteltu niin, että siitä ei aiheudu lisää päästöjä turmelemaan maapallon ilmastoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu