Suorahankinnan kilpailutuksen oikopolun käytöstä ei ole aiheutumassa virkamiehille häpeätahraa. Oikaisumenettely ei ilmoita, ettei vääryyttä olisi tapahtunut, mutta vääryyden seuraukset ovat niin vähäisiä, ettei selvitystä enempää jatketa.
Sama lopputulos oli aikanaan Tehtaanniemen selvittelyissä. Päätös oli tehty oikeassa järjestyksessä, mutta päätöksen sisältöön ja sen oikeellisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen kaikkien kaupunkilaisten kannalta ei otettu kantaa.
Hanko menetti loistavan lääkäriresurssin Inkoolle temppuilullaan. Kalliiksi tuli temppuilu. Helvetin kalliiksi. Vetyterästehdas menossa myös Inkooseen. Meneekö aurinkovoimalatkin Inkooseen?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.