EU:lta uusi kylmä suihku Unkarille: Maa menettääkin 22 mrd euroa

Uutinen, jonka tekijä on Katja Incoronato •
Euroopan komissio on päättänyt jäädyttää Unkarin koko osuuden koheesiovaroista, kun aikaisemmin niistä oli määrä jäädyttää vain osa.
Unkarilta jäädytetään aikaisemmin ennakoitua enemmän EU-varoja. Euroopan komissio päätti perjantaina nostaa jäädytettyjen varojen määrän lähes 22 miljardiin euroon aikaisemmasta 12 miljardista. Komissio on päättänyt jäädyttää Unkarin koko osuuden koheesiovaroista, kun aikaisemmin niistä oli määrä jäädyttää vain osa.
”Niin kauan kuin Unkari ei täytä sille asetettuja ehtoja, komissio ei voi hyväksyä varojen maksua”, komission tiedottaja Stefan De Keersmaecker kommentoi lausunnossaan.

Uudessa päätöksessään komissio nostaa erityisesti esiin Unkarin niin kutsutun lastensuojelulain, joka kieltää alaikäisten altistumisen kaikenlaiselle homoseksuaalisuuden tai sukupuolenvaihdon kuvaukselle. Lain katsotaan rajoittavan seksuaalivähemmistöjen oikeuksia.

EU:n budjettikomissaari Johannes Hahn sanoo suoraan, että Unkaria yritetään nyt painostaa rahalla kunnioittamaan oikeusvaltioperiaatetta.

”Unkari on tällä hetkellä erityisen vaikeassa taloudellisessa tilanteessa ja on myös riippuvainen näistä rahoista. Näyttää siltä, että taloudellinen paine on tehokkain. Jos se auttaa parantamaan oikeusvaltion edellytyksiä, se on hyvä”, hän kommentoi Der Standard -lehdelle.
2190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Joo orban j, suku ja lähipiiri köyhtyy. Varas ei saa suurunkariia aikaiseksi. Putinin ja persujen ystävä on heikoilla.

Äänestä

Tietää,että Ukrainan Eu avut hyytyy!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Uutinen, jonka tekijä on Katja Incoronato •
Euroopan komissio on päättänyt jäädyttää Unkarin koko osuuden koheesiovaroista, kun aikaisemmin niistä oli määrä jäädyttää vain osa.
Unkarilta jäädytetään aikaisemmin ennakoitua enemmän EU-varoja. Euroopan komissio päätti perjantaina nostaa jäädytettyjen varojen määrän lähes 22 miljardiin euroon aikaisemmasta 12 miljardista. Komissio on päättänyt jäädyttää Unkarin koko osuuden koheesiovaroista, kun aikaisemmin niistä oli määrä jäädyttää vain osa.
”Niin kauan kuin Unkari ei täytä sille asetettuja ehtoja, komissio ei voi hyväksyä varojen maksua”, komission tiedottaja Stefan De Keersmaecker kommentoi lausunnossaan.

Uudessa päätöksessään komissio nostaa erityisesti esiin Unkarin niin kutsutun lastensuojelulain, joka kieltää alaikäisten altistumisen kaikenlaiselle homoseksuaalisuuden tai sukupuolenvaihdon kuvaukselle. Lain katsotaan rajoittavan seksuaalivähemmistöjen oikeuksia.

EU:n budjettikomissaari Johannes Hahn sanoo suoraan, että Unkaria yritetään nyt painostaa rahalla kunnioittamaan oikeusvaltioperiaatetta.

”Unkari on tällä hetkellä erityisen vaikeassa taloudellisessa tilanteessa ja on myös riippuvainen näistä rahoista. Näyttää siltä, että taloudellinen paine on tehokkain. Jos se auttaa parantamaan oikeusvaltion edellytyksiä, se on hyvä”, hän kommentoi Der Standard -lehdelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu