Missä Suomen mainoksessa ei pääosassa tummaihoiset lapset tai aikuiset?

Jos alkaa etsimään niin suurimmassa osassa mainoksia Joulun viettäjät, juhlijat, kosmetiikan käyttäjät, tupakasta vieroittautuvat yms yms ovat tummaihoisia.
Aivopesua ja aika ärsyttävää kun haluaisi kuitenkin alkuperäisväestö on valkoihoista.
Onko mainostajien tarkoitus pistää meidät palvelemaan maahantulijoita.
301904
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Ehkäisyväline mainoksissa ei niitä näy.

Äänestä
  • No, eihän niitä mainostekaan ainakaan Suomen televisiossa. Satelliittikanavilta näkyi
    aikoinaan ulkolaisia mainoksia ja myös kondomimainoksia ja ulkolaisia ostoskanavia. Joskus saattoi törmätä johonkin tosi hottiin näyttelijään, joka ei ollut vielä lyönyt läpi Hollywoodissa.

    Äänestä

Tämä on totta

Äänestä

Vain harva tv.sä esitetyistä mainoksista on tehty Suomessa. Jos vaikka Saksassa
on jotain about 45miljoonaa ihmistä, niin siellä on väkisinkin joku tummenpi
ihminen joukossa ja ne jotka eivät koulussa ole nukkuneet historian tunnilla,tietävät
ettei Suomella olo koskaan ollut ns. siirtomaita,kuten monella muulla Euroopan
maalla, puhumattakaan jostain v..n USA.ta, jonne mustia raahattiin väkipakolla.

Äänestä

Tommonen puhe aivopesusta on vaarallista,kun kohta tolkun ihminenkin
alkaa miettiä, että jospa tuo onkin totta. Miettisitte joskus,mistä kaikki
sodat ja vainot on saaneet alkunsa. Juuri tollasesta vainoharhaisuudesta.

Äänestä

joka hemmetin mainoksessa on ainakin yksi musta. Viimeisin on jenkkimainos, jossa musta iso tyttö hetkuttaa ja sitten lesbot suutelevat. Onko tämä Suomi 2023? Minulla ei ole mitään vähemmistöjä vataan, mutta liika mainonnassa on liikaa. Eikö jenkkiäkään voi mainostaa Suomalaisillain. Tällä hetkellä kun heidän mainoksessaan ei ole lainkaan normaaliväestön ihmisiä. pitääkö kaikista tulla vähintään lesboja kun mustiksi emme pysty? hemmetti mitä paskamainontaa. Jenkkiä ei enää meidän perheessä syödä.

Äänestä
  • Menossa jonkinlainen vähemmistöjen olemassaolon pakkosyöttö jossa heteronormatiivinen ihminen työnnetään taka-alalle. Varsinkin sukupuolihäiriöiset nostetaan sankarin asemaan ja nuorisoa kosiskellaan ihailemaan muunsukupuolisten kehityshäiriökäyttäytymistä lieveilmiöineen. Täyteaineilla, rei'ityksillä ja metallikoristeilla varustettuja bloggareita, vloggareita ja muita epämääräisten elämänarvojen edustajia nostetaan televisiossakin asiantuntijoiksi ja realitysarjojen koristeiksi. Nykyään ei sellaista televisio-ohjelmaa missä juontajana, vieraana, asiantuntijana, roolinäyttelijänä tai näyttelijäroolina olisi joku seksuaalipoikkeva, ole katsottavissa. Jotkut ohjelmat jopa perustuvat sukupuolivähemmistöisten väliseen lääppimiseen ja "parisuhde"onnen hehkuttamiseen.

    Ei ihme, että nuoriso oireilee, kun roolimallit ovat kieroutuneiden moraalinormien ja keksittyjen/itseaiheutettujen ongelmien näyttelijöitä. Kehittyvä ihminen luulee olevan normaalia että mies/naisviha tai sukupuolivähättely on hyväksyttävää, että kokee olevansa väärän sukupuolen kuoressa, että heteroihminen on ongelma ja että persoonaongelmaisten oikeuksien puolesta taistelu on tärkeämpää kuin perinteisten perhesuhteiden kehittäminen. Homot ja lesbot adoptoivat ja keinohedelmöittävät lapsia ( kun luonto ei muuten salli heidän lisääntyä ) ja nämä jälkeläiset kantavat mukanaan kestämättömiä ja suvunjatkokyvyttömiä roolimalleja.

    Sen sijaan että annettaisiin kotoa, koulusta tai kirkosta asiallista ja heteronormatiivista informaatiota, kukaan ei uskalla enää sellaista antaa vähemmistöryhmien raivoa välttääkseen. Päinvastoin kannustetaan kannattamaan poikkeavuuksia ja tukemaan radikaalimarsseja. Vähemmistöryhmät ja niitä edustavat hallitsevat tätä nykyä suurta osaa mediakentästä ja se aiheuttaa valtavan vinouman mielipidekenttään ja mediatarjontaan. Vähemmistöryhmien oikeudet nostetaan ihmisoikeuksien kärkipaikalle normiväestön kärsiessä mediapannasta ihmisoikeusrikollisen status päällään. Tuomioistuimet ovat asettuneet vähemmistöryhmien taakse sallien heteronormatiivisten pyrkimysten kriminalisoimisen.

    Mainoksille on annettu valta edistää uusnormatiista maailmankuvaa aivan kuin mainosmaailma olisi moraalisesti stabiili areena. Mainosten moraali riippuu kuitenkin ainoastaan rahasta. Kun mainoksissa lässyttää lapsi, juoksee tekoraajainen ihminen, vääntelehtii sairaalloisen ylipainoinen henkilö, hymyilee ei-binääri yksilö tai toisiaan hiplaavat homoseksuaalit, kyseessä ei ole mikään taka-ajatukseton yhtälö. Se on mainostajan maksama mielipiteenmuokkaushetki. Siinä vedotaan aivojen mantelitumakkeeseen, tunnekeskukseen joka nuorella ihmisellä on kehitysvaiheessa ja muokkautuu sinne syötetyn informaation mukaiseksi. Kun yhdistellään taitavasti keholliset ja henkiset poikkeamat samassa, ihailevassa kontekstissa, ohjelmointi nuoren päässä käynnistyy. Nuori ei ymmärrä hyväksikäytön mekanismia. Samaa mekanismia käytetään kaikessa mediassa kun ihmiset lapsuudesta lähtien ohjelmoidaan pikku askelin uusnormatiiviseen tilaan.

    Mihin asti sallivaisuus tai suvaitsevaisuus etenee, on tähän astisen kehityksen mukaan pelottavaa. Poikkeavuuksien ihannointi ja perinteisten moraalinormien henkinen kriminalisointi vahvistuu koska ihmiset sallivat pestä aivonsa rappeuttavilla ideologioilla ja ihanteilla. He hyväksyvät yhä törkeämmät poikkeamat ja erikoisuudet koska he kasvavat kieroon saamansa disinformaation ja seuraamiensa idoleiden esimerkin kannustamina. Narsismi, hedonismi ja moraalinen rappio etenee nopeasti mobiililaitteiden antaman "yleissivistyksen" siivin. Ehkä piankin perinteisten arvojen kannattajat siirretään internointileireille oppimaan uusnormatiivisia taitoja ja perversioita mainosten ja muiden aisteja turruttavien keinojen pariin. Koululaisethan jo pakotetaankin opiskelemaan poikkeavuuksien ihannointia ilman mitään vastalauseita. Osoittaa sekin, miten vauhdilla rappio etenee ihmiskunnassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Menossa jonkinlainen vähemmistöjen olemassaolon pakkosyöttö jossa heteronormatiivinen ihminen työnnetään taka-alalle. Varsinkin sukupuolihäiriöiset nostetaan sankarin asemaan ja nuorisoa kosiskellaan ihailemaan muunsukupuolisten kehityshäiriökäyttäytymistä lieveilmiöineen. Täyteaineilla, rei'ityksillä ja metallikoristeilla varustettuja bloggareita, vloggareita ja muita epämääräisten elämänarvojen edustajia nostetaan televisiossakin asiantuntijoiksi ja realitysarjojen koristeiksi. Nykyään ei sellaista televisio-ohjelmaa missä juontajana, vieraana, asiantuntijana, roolinäyttelijänä tai näyttelijäroolina olisi joku seksuaalipoikkeva, ole katsottavissa. Jotkut ohjelmat jopa perustuvat sukupuolivähemmistöisten väliseen lääppimiseen ja "parisuhde"onnen hehkuttamiseen.

    Täydellinen kirjoitus.
    Musta sukupuoleton olio on uusi ihminen.
    Joka sitten hallitsee maata vain oman elinikänsä.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Täydellinen kirjoitus.
    Musta sukupuoleton olio on uusi ihminen.
    Joka sitten hallitsee maata vain oman elinikänsä.

    Eihän se purkkamainoksen nainen ole sukupuoluton, jos on K-kupin posat.

    Varmasti on totta tuokin, mutta muistaako kukaan sellaista laulajaa kuin
    Caron Barnes. esiintyi myös Vääpeli Körmy elokuvassa. Bianca Moralesista
    joku on varmaan kuullut myös ja Lola Odudogan voitettua Miss Suomi tittelin 1996
    Suomi oli vielä hyvin rasistinen ja ennakkoluuloinen maa. Miten paljon nämä ihmiset ovat ensin joutuneet todistamaan osaamistaan? Tiedän monia ihmisiä jotka
    ovat täysin suomalaisia, mutta eivät omaa vaaleaa ihoa tai hiuksia. Aina tulee se pieni
    railo väliin, olet ensin tumma ja sitten vasta katsotaan mitä teet mitä osaat. Aina tulee ensin ihonväri. Nyt ollaan tässä pisteessä mistä moni valittaa. Voit olla vapaasti minkä värinen vaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Menossa jonkinlainen vähemmistöjen olemassaolon pakkosyöttö jossa heteronormatiivinen ihminen työnnetään taka-alalle. Varsinkin sukupuolihäiriöiset nostetaan sankarin asemaan ja nuorisoa kosiskellaan ihailemaan muunsukupuolisten kehityshäiriökäyttäytymistä lieveilmiöineen. Täyteaineilla, rei'ityksillä ja metallikoristeilla varustettuja bloggareita, vloggareita ja muita epämääräisten elämänarvojen edustajia nostetaan televisiossakin asiantuntijoiksi ja realitysarjojen koristeiksi. Nykyään ei sellaista televisio-ohjelmaa missä juontajana, vieraana, asiantuntijana, roolinäyttelijänä tai näyttelijäroolina olisi joku seksuaalipoikkeva, ole katsottavissa. Jotkut ohjelmat jopa perustuvat sukupuolivähemmistöisten väliseen lääppimiseen ja "parisuhde"onnen hehkuttamiseen.

    Ei ihme, että nuoriso oireilee, kun roolimallit ovat kieroutuneiden moraalinormien ja keksittyjen/itseaiheutettujen ongelmien näyttelijöitä. Kehittyvä ihminen luulee olevan normaalia että mies/naisviha tai sukupuolivähättely on hyväksyttävää, että kokee olevansa väärän sukupuolen kuoressa, että heteroihminen on ongelma ja että persoonaongelmaisten oikeuksien puolesta taistelu on tärkeämpää kuin perinteisten perhesuhteiden kehittäminen. Homot ja lesbot adoptoivat ja keinohedelmöittävät lapsia ( kun luonto ei muuten salli heidän lisääntyä ) ja nämä jälkeläiset kantavat mukanaan kestämättömiä ja suvunjatkokyvyttömiä roolimalleja.

    Sen sijaan että annettaisiin kotoa, koulusta tai kirkosta asiallista ja heteronormatiivista informaatiota, kukaan ei uskalla enää sellaista antaa vähemmistöryhmien raivoa välttääkseen. Päinvastoin kannustetaan kannattamaan poikkeavuuksia ja tukemaan radikaalimarsseja. Vähemmistöryhmät ja niitä edustavat hallitsevat tätä nykyä suurta osaa mediakentästä ja se aiheuttaa valtavan vinouman mielipidekenttään ja mediatarjontaan. Vähemmistöryhmien oikeudet nostetaan ihmisoikeuksien kärkipaikalle normiväestön kärsiessä mediapannasta ihmisoikeusrikollisen status päällään. Tuomioistuimet ovat asettuneet vähemmistöryhmien taakse sallien heteronormatiivisten pyrkimysten kriminalisoimisen.

    Mainoksille on annettu valta edistää uusnormatiista maailmankuvaa aivan kuin mainosmaailma olisi moraalisesti stabiili areena. Mainosten moraali riippuu kuitenkin ainoastaan rahasta. Kun mainoksissa lässyttää lapsi, juoksee tekoraajainen ihminen, vääntelehtii sairaalloisen ylipainoinen henkilö, hymyilee ei-binääri yksilö tai toisiaan hiplaavat homoseksuaalit, kyseessä ei ole mikään taka-ajatukseton yhtälö. Se on mainostajan maksama mielipiteenmuokkaushetki. Siinä vedotaan aivojen mantelitumakkeeseen, tunnekeskukseen joka nuorella ihmisellä on kehitysvaiheessa ja muokkautuu sinne syötetyn informaation mukaiseksi. Kun yhdistellään taitavasti keholliset ja henkiset poikkeamat samassa, ihailevassa kontekstissa, ohjelmointi nuoren päässä käynnistyy. Nuori ei ymmärrä hyväksikäytön mekanismia. Samaa mekanismia käytetään kaikessa mediassa kun ihmiset lapsuudesta lähtien ohjelmoidaan pikku askelin uusnormatiiviseen tilaan.

    Mihin asti sallivaisuus tai suvaitsevaisuus etenee, on tähän astisen kehityksen mukaan pelottavaa. Poikkeavuuksien ihannointi ja perinteisten moraalinormien henkinen kriminalisointi vahvistuu koska ihmiset sallivat pestä aivonsa rappeuttavilla ideologioilla ja ihanteilla. He hyväksyvät yhä törkeämmät poikkeamat ja erikoisuudet koska he kasvavat kieroon saamansa disinformaation ja seuraamiensa idoleiden esimerkin kannustamina. Narsismi, hedonismi ja moraalinen rappio etenee nopeasti mobiililaitteiden antaman "yleissivistyksen" siivin. Ehkä piankin perinteisten arvojen kannattajat siirretään internointileireille oppimaan uusnormatiivisia taitoja ja perversioita mainosten ja muiden aisteja turruttavien keinojen pariin. Koululaisethan jo pakotetaankin opiskelemaan poikkeavuuksien ihannointia ilman mitään vastalauseita. Osoittaa sekin, miten vauhdilla rappio etenee ihmiskunnassa.

    Se on kulttuurimarxilaisuutta.
    Nykyajan tuubaa, tässä sitä selitetään. Tekstitys on suomeksi.
    Keskittykää kuuntelemaan. Tarvittaessa kannattaa pysäyttää filmi ja pohtia sanottuja asioita.

    https://youtu.be/cC3bH0TZ0r8

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Eihän se purkkamainoksen nainen ole sukupuoluton, jos on K-kupin posat.

    Samaan purkkamainokseen kiinnitin huomiota.
    Eikös siinä mainosteta hammasterveyttä.
    Noin iso ylipaino on tosi epäterveellistä!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Menossa jonkinlainen vähemmistöjen olemassaolon pakkosyöttö jossa heteronormatiivinen ihminen työnnetään taka-alalle. Varsinkin sukupuolihäiriöiset nostetaan sankarin asemaan ja nuorisoa kosiskellaan ihailemaan muunsukupuolisten kehityshäiriökäyttäytymistä lieveilmiöineen. Täyteaineilla, rei'ityksillä ja metallikoristeilla varustettuja bloggareita, vloggareita ja muita epämääräisten elämänarvojen edustajia nostetaan televisiossakin asiantuntijoiksi ja realitysarjojen koristeiksi. Nykyään ei sellaista televisio-ohjelmaa missä juontajana, vieraana, asiantuntijana, roolinäyttelijänä tai näyttelijäroolina olisi joku seksuaalipoikkeva, ole katsottavissa. Jotkut ohjelmat jopa perustuvat sukupuolivähemmistöisten väliseen lääppimiseen ja "parisuhde"onnen hehkuttamiseen.

    Ei ihme, että nuoriso oireilee, kun roolimallit ovat kieroutuneiden moraalinormien ja keksittyjen/itseaiheutettujen ongelmien näyttelijöitä. Kehittyvä ihminen luulee olevan normaalia että mies/naisviha tai sukupuolivähättely on hyväksyttävää, että kokee olevansa väärän sukupuolen kuoressa, että heteroihminen on ongelma ja että persoonaongelmaisten oikeuksien puolesta taistelu on tärkeämpää kuin perinteisten perhesuhteiden kehittäminen. Homot ja lesbot adoptoivat ja keinohedelmöittävät lapsia ( kun luonto ei muuten salli heidän lisääntyä ) ja nämä jälkeläiset kantavat mukanaan kestämättömiä ja suvunjatkokyvyttömiä roolimalleja.

    Sen sijaan että annettaisiin kotoa, koulusta tai kirkosta asiallista ja heteronormatiivista informaatiota, kukaan ei uskalla enää sellaista antaa vähemmistöryhmien raivoa välttääkseen. Päinvastoin kannustetaan kannattamaan poikkeavuuksia ja tukemaan radikaalimarsseja. Vähemmistöryhmät ja niitä edustavat hallitsevat tätä nykyä suurta osaa mediakentästä ja se aiheuttaa valtavan vinouman mielipidekenttään ja mediatarjontaan. Vähemmistöryhmien oikeudet nostetaan ihmisoikeuksien kärkipaikalle normiväestön kärsiessä mediapannasta ihmisoikeusrikollisen status päällään. Tuomioistuimet ovat asettuneet vähemmistöryhmien taakse sallien heteronormatiivisten pyrkimysten kriminalisoimisen.

    Mainoksille on annettu valta edistää uusnormatiista maailmankuvaa aivan kuin mainosmaailma olisi moraalisesti stabiili areena. Mainosten moraali riippuu kuitenkin ainoastaan rahasta. Kun mainoksissa lässyttää lapsi, juoksee tekoraajainen ihminen, vääntelehtii sairaalloisen ylipainoinen henkilö, hymyilee ei-binääri yksilö tai toisiaan hiplaavat homoseksuaalit, kyseessä ei ole mikään taka-ajatukseton yhtälö. Se on mainostajan maksama mielipiteenmuokkaushetki. Siinä vedotaan aivojen mantelitumakkeeseen, tunnekeskukseen joka nuorella ihmisellä on kehitysvaiheessa ja muokkautuu sinne syötetyn informaation mukaiseksi. Kun yhdistellään taitavasti keholliset ja henkiset poikkeamat samassa, ihailevassa kontekstissa, ohjelmointi nuoren päässä käynnistyy. Nuori ei ymmärrä hyväksikäytön mekanismia. Samaa mekanismia käytetään kaikessa mediassa kun ihmiset lapsuudesta lähtien ohjelmoidaan pikku askelin uusnormatiiviseen tilaan.

    Mihin asti sallivaisuus tai suvaitsevaisuus etenee, on tähän astisen kehityksen mukaan pelottavaa. Poikkeavuuksien ihannointi ja perinteisten moraalinormien henkinen kriminalisointi vahvistuu koska ihmiset sallivat pestä aivonsa rappeuttavilla ideologioilla ja ihanteilla. He hyväksyvät yhä törkeämmät poikkeamat ja erikoisuudet koska he kasvavat kieroon saamansa disinformaation ja seuraamiensa idoleiden esimerkin kannustamina. Narsismi, hedonismi ja moraalinen rappio etenee nopeasti mobiililaitteiden antaman "yleissivistyksen" siivin. Ehkä piankin perinteisten arvojen kannattajat siirretään internointileireille oppimaan uusnormatiivisia taitoja ja perversioita mainosten ja muiden aisteja turruttavien keinojen pariin. Koululaisethan jo pakotetaankin opiskelemaan poikkeavuuksien ihannointia ilman mitään vastalauseita. Osoittaa sekin, miten vauhdilla rappio etenee ihmiskunnassa.

    Aina moni kokenee olevansa sisäisesti Rooman keisari ja tuntee olevansa oikeutettu sen mukaiseen kohtaloon, ettei hänen henkinen kehityksensä häiriytyisi.

    Jos se sitten myöhemmin jostakin syystä häiriytyy, niin syylliset löytyvät: vanhemmat, koulu ja yhteiskunta.

    Äänestä

Elä syö kebapia tai mitään muutakaan ei suomalaista ruokaa. Kuinka moni
nappaa sushia mukaan lounaaksi, On kaksinaismoralistista valittaa ulko
maalaisista mainoksista ja samalla ostaa kebapia tai sushia. Kenen mielestä
mielestä Ali Jahangiri ei ole hauska? Kuka ei arvosta Arman Alizadia?
Olkaa sitten hijaa ja elkää stresatko niistä muunmaalaisista ihmisistä mainoksissa tai yleensä tv,sä. Elkää myöskään kuunnelko spotifyita, kun siellä(kin) on mustien tekemän musiikkia,ai kamalaa! Elkää myöskään katsoko urheilua, muuta kuin hiihtoa
kun ei taida olla yhtään mustaa hiihtäjää, elkääkä seuratko ainakaan yleisurheilua,kun siellä(kin) on mustia, voi voi. Ottakaa jo nyt ne sinivalkoiset lasit naamaltanne ja nähkää maailma monivärisenä eikä vaan mustavalkoisena.

Äänestä
  • En arvosta kenenkään tekemisiä tai saavutuksia ihonvärin perusteella vaan tuloksien perusteella (esimerkiksi mielestäni Ali Jahangiri ei ole hauska vaan törkeä ja sivistymätön mutta liitän asian persoonaan, en kulttuuriseen taustaan).

    Äänestä

  • Tai sinivalkoisena.

    Äänestä

Sokos 3+1 päivää uusin katalogi on ilmeisesti vain afrikkalaisille miehille. Mitään en aioi ostaa sieltä miesten osastolta.

Äänestä
  • Propagandaa tule joka tuutista. Valkoista miestä yritetään kaikin tavoin ärsyttää ja väheksyä, sehän on syypää vaikka mihin asiaan. Lisäksi yhteiskuntien patriarkaalisuus on paha juttu.

    Tässä hyvä linkki, oppikaa siitä:
    https://youtu.be/cC3bH0TZ0r8

    Äänestä

Se on kulttuurimarxilaisuuden tuubaa, joka tulee joka tuutista.
Perverssiä paskaa.

Katsokaa tuosta amerikkalaisen professorin esitelma, tekstitys on myös suomeksi.
Pysäytelkää filmiä välillä, jotta ehditte ajatella mistä on kyse, ja tuota idioottien logiikkaa. Filmi myös selittelee oikeita marxilaisuuden ajatuksia.

https://youtu.be/cC3bH0TZ0r8

Jo 1920-luvulla oli ns. frakfurtilainen koulukunta, joka alkoi miettiä Marxin ajatuksien kattavuuden aukkoja, ja lähtivät sitten täyttämään niitä.
Tuo koulukunta kehitteli sen tuuban ajatuksia, jota meille pakkosyyötetään valtamediassa.

Äänestä
  • Kulttuurimarxilausuus on vaihtoehto-oikeiston keksimä sana, joka ei tarkoita yhteiskuntatieteellistä koulukuntaa tms. vaan on pelkkä sana vailla täsmällistä merkitystä.

    Sen sijaan uusmarxilaisuus (neo-marxism) on oikea yhteiskuntatieteellinen koulukunta. Monet nykyiset liberaaliaatteet vaikuttaa omaksuneen vaikutteita uusmarxilaisilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Kulttuurimarxilausuus on vaihtoehto-oikeiston keksimä sana, joka ei tarkoita yhteiskuntatieteellistä koulukuntaa tms. vaan on pelkkä sana vailla täsmällistä merkitystä.

    Sen sijaan uusmarxilaisuus (neo-marxism) on oikea yhteiskuntatieteellinen koulukunta. Monet nykyiset liberaaliaatteet vaikuttaa omaksuneen vaikutteita uusmarxilaisilta.

    Onko kuitenkin 1920-luvun uudet tulkinnat kyseessä, siis ns. frankfurtilainen koulukunta kyseessä. Sinun termisi lienee kaunistelevampi.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Onko kuitenkin 1920-luvun uudet tulkinnat kyseessä, siis ns. frankfurtilainen koulukunta kyseessä. Sinun termisi lienee kaunistelevampi.

    Uusmarxilaisuus kehittyi Lännessä muistaakseni 1960-luvulla, kun yhä useammille länsimaiden marxilaisille alkoi näyttää siltä, että marxilainen talousteoria ei toimi käytännössä.

    Siinä missä marxilaisuus keskittyi taloudellisesti määriteltyihin luokkaeroihin, uusmarxilaisuus (neo-marxism) alkoi määritellä uudenlaisia, ei-taloudellisesti määriteltyjä luokkaeroja.

    Marxilaisuudessa haluttiin muuttaa perinteinen talousjärjestelmä, koska luokkaerojen ajateltiin johtuvan siitä. Uusmarxilaiset uskoivat, että heidän määrittelemänsä ei-taloudelliset luokkaerot johtuvat perinteisistä tavoista ja kulttuurisista instituutioista. Niinpä uusmarxilaisuudessa haluttiin murtaa perinteinen kulttuuri ja instituutiot.

    Frankfurtin koulukunta on kaiketi ollut jonkinlaisena vaikuttimena uusmarxilaisuuden kehittymisessä. Nykyajan yhteiskunnallisista liikkeistä esim. Pride, BLM ja vastaavat vaikuttavat seuraavan uusmarxilaisia ajatuskulkuja, vaikka eivät ehkä itse määrittele olevansa uusmarxilaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Aiheesta ei ole suomen kielellä juurikaan kirjoitettu. Englannin kielen termillä neo-marxism löytää lukemista aiheeseen liittyen.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Aiheesta ei ole suomen kielellä juurikaan kirjoitettu. Englannin kielen termillä neo-marxism löytää lukemista aiheeseen liittyen.

    Harmi vaan ettei löydy mitään hyödyllistä, sillä neo-marxismi tai kulttuuri-marxismi on ihan vain parin trollin mielikuvituksestaan keksimää :D

    Äänestä

Olenko sittenkin n33k3ri kun minulle jatkuvasti markkinoidaan mutaisilla turvilla?

Äänestä

Mainokset kohdistetaan niille, joilla on eniten rahaa käytettävissäään. Ja se raha on tietysti poissa niiltä, joille ei kannata enää mainostaa mitään.

Äänestä

Pakkosiedätystä kaikille hyväksymään se, että Suomessa pikkuhiljaa ei ole enää pellavapäät enemmistönä.

Äänestä

Eikö mainoksissa tosiaan ole enää kanta suomalaisia tai kanta ruotsalaisia perheitä?
Jatkuvasti kaikissa mainoksissa on tumma lapsi ja yleensä valkoinen mies.
Ei ole siis mitään tummia ihmisiä kohtaan. Osa mainoksistahan on tehty ulkomailla
ja vaan dubattu Suomeksi.

Äänestä

Se jätski mainos alkaa väkisinkin naurattamaan. Tulee koripalloilijan olonen
heppu siihen ja vaan nostelee niitä.... jätski tötsiä siihen koriin.
No, jos onkin koripalloilija niin sitten on varaa. Mutta yleensä matut ovat
siivoojia, taksi/bussikuskeja tsm, eikä palkat ole hääppöset, sit yks ostaa'yli 20e
jätskiä kerralla, niin pistää miettimään.
Mutta jos matu onkin syntynyt Suomessa ja isovanhemmat ovat tulleet Suomeen
yli 30v sitten, kuten tulivat Somalit.
Nämä ovat tälläisiä veteen piirrettyjä viivoja, mitä mainostajat, poliitikot
ym oikeasti haluavat?
Matujenkaan ei pidä olla suomalaisten palvelijoita. Siksi Uncle Ben`s riisipaketista
poistettiin mustan miehen kuva.

Äänestä

Värikin rimmaa tähän Jenni iso kääntää Lvi puhelut Auvo Toivo ja Turku suunnittelu, Korona, Tubi kiinni Paimio.

Jenni Iso kääntää ostaa poliisi seksiin Alavieska opetus metodien Dinitarran kielto tunnit ja kaupat ja sama jatkuu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Jos alkaa etsimään niin suurimmassa osassa mainoksia Joulun viettäjät, juhlijat, kosmetiikan käyttäjät, tupakasta vieroittautuvat yms yms ovat tummaihoisia.
Aivopesua ja aika ärsyttävää kun haluaisi kuitenkin alkuperäisväestö on valkoihoista.
Onko mainostajien tarkoitus pistää meidät palvelemaan maahantulijoita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu