Venäjän hyökkäys yhdisti EU:n pakotepolitiikan

IL: Venäjän hyökkäyssota muutti EU:n. Yleensä riitaisa ja päättämätön unioni alkoi viime keväänä poikkeuksellisen yhtenäisenä tukea Ukrainaa. Unioni alkoi saman tien käyttää kovinta nyrkkiään eli taloudellisia pakotteita. Nyt valmistelussa on jo yhdeksäs pakotepaketti.

Venäjän hyökkäyssota paljasti myös sen, miten riippuvaisia monet EU-maat ovat Venäjän fossiilienergiasta. Tästä riippuvuudesta yritetään parhaillaan irtautua.

Sodan seurauksena Euroopassa kärsitään energiakriisistä ja hintojen noususta. Monissa maissa vaaditaan EU:lta enemmän tukea kansalaisten kallistuneeseen arkeen.

EU:ssa eripuraa aiheuttaa myös se, että rikkailla unionimailla, kuten Saksalla, on varaa tukea ihmisiä ja yrityksiä, mutta monilla köyhemmillä mailla ei ole. Siksi tätäkin kriisiä – kuten aiempiakin – on yritetty selättää velanotolla, jonka seurauksena yhdessä sovitut velkarajat paukkuvat monissa maissa punaisella.

Taloudellista ja henkistä kestokykyä koettelevat myös EU-maihin saapuvat pakolaiset, joita tulee Ukrainan lisäksi myös muista maailman kriisipesäkkeistä enemmän kuin moniin vuosiin.

Koronakriisi, sota, energiamurros ja digitalisaatio ovat myös herättäneet EU-poliitikot Kiina-riippuvuuden vaaroihin. Valtaosa Euroopalle kriittisistä materiaaleista hankitaan Kiinasta ja kasvutarve niissä on valtava.

Kiina on autoritääristä maailmanjärjestystä tavoittelevana valta, joka pyrkii saattamaan muita maita riippuvuussuhteeseen itsestään ja toimii myös Venäjän liittolaisena.

Kiina-riippuvuuksista irti pääsemiseksi ja EU:n vahvistamiseksi unionissa korostetaan nyt strategista autonomiaa ja siihenkin haluttaisiin lisää rahaa.

Brysselissä arvellaan jo, että ensi kesänä puhutaan taas uudesta yhteisvelasta, jonka avulla voitaisiin tehdä EU:n strategista autonomiaa vahvistavia investointeja.

Viime aikoina myös Suomen pääministeri Sanna Marin (sd) on puhunut paljon Kiina-riippuvuuden katkaisemisesta ja EU:n strategisen autonomian puolesta. Tästä voi vetää johtopäätöksen, että aihe kiinnostaa pääministeriä, koska Brysselissä kerrotaan, että Marin hoitaa hyvin ne EU-asiat, jotka häntä kiinnostavat.
11165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Petollinen riippuvuus on eu itsessään, sen säätelemä vihersiirtymä on viimeinen naula kirstuun.
Kaikki ylimääräinen taakka tulee EUn keksimistä veroista ja tukipaketeista. Maailman poliittiset asiat ovat itsessään taloudellisesti haastavia( sota, inflaatio,nato,pakolaiset).
Ei tarvita vyöryn lailla laajenevat euta, keksittyine lisäveroineen, vaan todelliset asiat on hoidettava ensin.
Ei mikään muu alue maailmassa maksa viherveroa kuin eu, viherverotus on sähkön järjettömään kuluttajahintaan vaikuttavin tekijä.
Eu piti perustamissäännöissään olla vain kauppa- ja tulliliitto, ei kaikkialle yhteiskuntaan vaikuttava syöpä, järjettömine liittovaltion verotuksineen.

Äänestä
  • Hölynpölyä.

    EU ei "säädä" mitään,vaan määräysvalta on jäsenmailla.

    EU toimii Lissabonissa 2009 hyväksytyn perussoimuksen mukaan.
    Se on myös poliittinen liitto.

    EU:lla ei liittovaltion oikeuksia.Se on valtioliitto.

    Äänestä

Eräät Kremlin kätyrit alkavat vaatimaan EU eroa yhä kiihkeämmin.

Äänestä

Aloittaja EU Bidenistin Rand mafia organisaation edustajan
poliittisia valheen levittäjä Bidenin Bedofiili kumppani
levittää propakanta valheitaan.

Äänestä
  • Järjetöntä pötyä.

    Avaus on Iltalehdestä lainattua asiantuntijan analyysia.

    Äänestä

Kyllä yhtenäisyys toi vain yhteisen laman!

Äänestä

EU keskittyy potkimaan omaa energiansaantia nurin.
Päättäjät siellä ovat umpihulluja.

Äänestä
  • Mitäs sinne teidän Engelsin lentotukikohtaan kuuluu?

    Äänestä

Jos historiasta on meille valehdeltu alla olevan tekstin perusteella niin paljonko nykyhetkestä valehdellaan?
"Miksi länsivallat halusivat tuhota Saksan?

- Kun katsoo Churchillin teesejä vuodelta 1934, ei jää paljon epäilyksiä. Churchillin ja Rooseveltin vastaus oli suunnilleen, että Saksa on paljon vaarallisempi, siksi liittolaiseksi valittiin Stalin. Kyse oli sotilaallisesta ja taloudellisesta uhkasta. Talouskysymys oli vaarallisempi Englannille ja Ranskalle.

- Sumner Welles kävi maaliskuussa 1940 Italiassa, Saksassa, Ranskassa ja Englannissa. Henkilöt, joita hän tapasi, sanoivat suoraan, että heidät on pakotettu sotaan, mitään rauhanehdotuksia ei hyväksytä. Sen mukaiset ohjeet annettiin Puolallekin. Kyllähän se Saksa ajettiin pakkorakoon. Jo I maailmansodan ehdot olivat järkyttävät.

Miten olisi käynyt, jos liittoutuneiden Skandinavia-suunnitelma oli toteutunut?

- Suomesta ei olisi jäänyt mitään, se olisi ollut loppu. Marskin mielestä niin valitettavia ilmiöitä kuin paikan päällä saattoi ollakin, Saksan suorittama Tanskan ja Norjan miehitys pelasti osaltaan Suomen. Ruotsi pelasti Suomen kieltämällä ehdottomasti kauttakulun."
https://web.archive.org/web/20071022084113/http://www.prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=662&author=10
https://www.tampereensanomat.fi/uutiset.html?219225

Äänestä

EU:n pakotteet astuivat pääosin voimaan 5.12.2022. Niiden vaikutus alkaa täysin näkyä ensi vuoden puolella.
Lisää on tulossa.

Äänestä
  • Putler taitaa olla tiukoilla.

    Erehtyi esiintymään tv-kameralle hiprakassa tepastellen ja tyhmyyksiä laukoen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

IL: Venäjän hyökkäyssota muutti EU:n. Yleensä riitaisa ja päättämätön unioni alkoi viime keväänä poikkeuksellisen yhtenäisenä tukea Ukrainaa. Unioni alkoi saman tien käyttää kovinta nyrkkiään eli taloudellisia pakotteita. Nyt valmistelussa on jo yhdeksäs pakotepaketti.

Venäjän hyökkäyssota paljasti myös sen, miten riippuvaisia monet EU-maat ovat Venäjän fossiilienergiasta. Tästä riippuvuudesta yritetään parhaillaan irtautua.

Sodan seurauksena Euroopassa kärsitään energiakriisistä ja hintojen noususta. Monissa maissa vaaditaan EU:lta enemmän tukea kansalaisten kallistuneeseen arkeen.

EU:ssa eripuraa aiheuttaa myös se, että rikkailla unionimailla, kuten Saksalla, on varaa tukea ihmisiä ja yrityksiä, mutta monilla köyhemmillä mailla ei ole. Siksi tätäkin kriisiä – kuten aiempiakin – on yritetty selättää velanotolla, jonka seurauksena yhdessä sovitut velkarajat paukkuvat monissa maissa punaisella.

Taloudellista ja henkistä kestokykyä koettelevat myös EU-maihin saapuvat pakolaiset, joita tulee Ukrainan lisäksi myös muista maailman kriisipesäkkeistä enemmän kuin moniin vuosiin.

Koronakriisi, sota, energiamurros ja digitalisaatio ovat myös herättäneet EU-poliitikot Kiina-riippuvuuden vaaroihin. Valtaosa Euroopalle kriittisistä materiaaleista hankitaan Kiinasta ja kasvutarve niissä on valtava.

Kiina on autoritääristä maailmanjärjestystä tavoittelevana valta, joka pyrkii saattamaan muita maita riippuvuussuhteeseen itsestään ja toimii myös Venäjän liittolaisena.

Kiina-riippuvuuksista irti pääsemiseksi ja EU:n vahvistamiseksi unionissa korostetaan nyt strategista autonomiaa ja siihenkin haluttaisiin lisää rahaa.

Brysselissä arvellaan jo, että ensi kesänä puhutaan taas uudesta yhteisvelasta, jonka avulla voitaisiin tehdä EU:n strategista autonomiaa vahvistavia investointeja.

Viime aikoina myös Suomen pääministeri Sanna Marin (sd) on puhunut paljon Kiina-riippuvuuden katkaisemisesta ja EU:n strategisen autonomian puolesta. Tästä voi vetää johtopäätöksen, että aihe kiinnostaa pääministeriä, koska Brysselissä kerrotaan, että Marin hoitaa hyvin ne EU-asiat, jotka häntä kiinnostavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu