Näin sinuakin kytätään - näyttöihin upotetut kamerat

On tultu uuteen vaiheeseen , jota monet eivät vieläkään ymmärrä. Uusimpiin puhelimiin sekä tietokoneisiin on ilmeisesti häivytetty/piilotettu kamerat siten ettei varsinaisten "selfie" kameroiden peittäminen teipillä tuota haluttua tulosta. Sinua siis kytätään netissä yhä enemmän ja taitavammin kuin uskoitkaan. Tämä valkeni minulle vasta luettuani Edward Snowdenin kirjat sekä huomattuani miksi anynomyos verkosto käyttää kauhunaamioita toimiessaan netissä. He siis jo tietävät että kasvojen tunnistus on käytössä.

Aika iljettävää touhua viattomia netinkäyttäjiä kohtaan. Massat - jälleen kerran eivät ymmärrä tai välitä näistä asioista mitään sillä "eihän minulla ole mitään salattavaa" . No ei minullakaan. Mutta tieto tai aavistus että jatkuvasti NWO;ta varten kerätään dataa sinusta ja minusta ei ole oikein.

Tässä muutamia neuvoja miten taistella rikollista tietojen urkintaa vastaan:

*käytä käteisellä ostettuja prepaid liittymiä
* osta puhelimesi käteisellä ja kun gigantti tms kysyy kenen nimellä takuu tehdään, vastaa "takuu on voimassa vaikka en nimeäni ja osoitteitani jakele" (teen aina näin)
*vaihda puhelintasi usein. Myös liittymää jos mahdollista
*käytä tarroja kameran edessä, myös taka kamerassa
*osta vain puhelimia joista saat akun irti(näitä ei montaa mallia enää ole , yllätys yllätys)
* jos käytössäsi uusi puhelin, käytä naamiota kun selaat nettiä (vaikkei salattavaa olekaan, mutta tuskin haluat jatkuvaa kasvokuvaa pyöveleille jaettavaksi)

*Jos akkua ei saa irti, käytä puhelimen ympärilläsi foliota jos et halua jakaa isoveli valvoo kytille sijaintiasi 24/7. käytännössä puhelin mykistyy kun foliota kaksin kerroin.

Kirjoitan tämän siksi että ihmiset alkaisi jo herätä mihin maailmassamme on tultu. Meistä kerätään jatkuvalla syötöllä valtavat määrät tietoa. Olen alkanut taistella tietoisesti tätä big datan keruuta vastaan. En tule koskaan luovuttamaan. Lisäneuvoja otan vastaan mielelläni.
5055801
5Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 505

Vanhimmat

Erittäin hyviä pointteja. Olen huomannut että Orwell oli optimisti.

5Äänestä

Scream naamiot käyttöön mm kirjaston koneella!

2Äänestä
  • jep ja pankissa ja passikuvassa

    2Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    jep ja pankissa ja passikuvassa

    Voit myös kääntyä muslimiksi.

    2Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Voit myös kääntyä muslimiksi.

    Scream-naamion kääntöpuolella osaman naamio

    1Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Edward Snowden varoitti suomalaisia uusista tiedustelulaeista. Ne säädettiin ja hyväksyttiin perustuslain vastaisina, kiireellisessä säätämisjärjestyksessä. Laittomasta tehtiin laillista. On ilmeistä, että väärinkäytöksiä on tapahtunut. Siitä myöhemmin. Ohjelmisto on vaarallinen.

    https://www.theguardian.com/news/2021/jul/19/edward-snowden-calls-spyware-trade-ban-pegasus-revelations

    Kokoomus ja Putin äärioikeisto diktatuuri sinua vakoilee haluuvat rahasi orja

    Olette varmaan huomanneet ettei laeilla ole enää mitään väliä

    2Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Voit myös kääntyä muslimiksi.

    Voit myös kääntyä muslimiksi.

    Luuletko ettei niillä ole vakoilua. On.

    2Äänestä

  • Anonyymi00205 kirjoitti:

    Voit myös kääntyä muslimiksi.

    Luuletko ettei niillä ole vakoilua. On.

    Tai niillä vasta onkin, kun eikö muunmuassa joskus ollutkin juttua, että Amerikan armeija olisi ostanut hirveästi tietoja muslimien liikkeistä pitkältä aikaväliltä äpin kehittäjältä, joka olisi kerännyt heistä sijaintidataa.

    2Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Voit myös kääntyä muslimiksi.

    Voithan laittaa koneen kameran eteen kankaan teipin tarran .. .

    3Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Kokoomus ja Putin äärioikeisto diktatuuri sinua vakoilee haluuvat rahasi orja

    Kansalaispalkka perustulo pohjalle.

    2Äänestä

  • Ketä käy kirjastossa?
    Miksi?

    2Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Voit myös kääntyä muslimiksi.

    Muslimin on riisuttava maskit lentokentillä missä tahansa pitää tunnistaa ihminen ja myös kuvan passissa on oltava saman ihmisen kuin kasvoissa.

    3Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    jep ja pankissa ja passikuvassa

    Potta päähän jos tukka sattuu olemaan huonosti @

    2Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Voit myös kääntyä muslimiksi.

    Hyvä neuvo pelkureille. Niitä kaapuja on mustana ,valkoisena ,ja kirkkaan sinisenä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00205 kirjoitti:

    Voit myös kääntyä muslimiksi.

    Luuletko ettei niillä ole vakoilua. On.

    Tarkoittaa että olet piilossa.

    2Äänestä

  • Anonyymi00364 kirjoitti:

    Ketä käy kirjastossa?
    Miksi?

    Siksi että oppii lukemaan ,ja kirjoittamaan. Ketä käy on väärä muoto.

    3Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Edward Snowden varoitti suomalaisia uusista tiedustelulaeista. Ne säädettiin ja hyväksyttiin perustuslain vastaisina, kiireellisessä säätämisjärjestyksessä. Laittomasta tehtiin laillista. On ilmeistä, että väärinkäytöksiä on tapahtunut. Siitä myöhemmin. Ohjelmisto on vaarallinen.

    https://www.theguardian.com/news/2021/jul/19/edward-snowden-calls-spyware-trade-ban-pegasus-revelations

    Mikään ei estä lopettamasta internetin ja kännyköiden käyttöä. Mikään ei estä sinua ja palkankin voi vaatia käteisenä kunhan asianmukaiset työnantaja velvoitteet on työnantaja hoitanut

    2Äänestä

Olinkin odottanut että milloin tästä aletaan kirjoittamaan. Meitä kytätään ja se on fakta. Kaikki taltioidaan

2Äänestä
  • Koska kamera on bisnes sitä varten niitä myydään ja ne jotka salaa seuraa Vainio ihmisiä ne on rikollisia häiriintyneitä itse.Toisaalta varastetut tavarat myydään kirppiksillä ja toreilla.Varastettua huonekalua myydään.Ei sulla ole oikeutta varastaa toisen ihmisen vaatteita tai koruja kenkiä kasseja sen takia on valvonta kameraa joka kioskissa että sun naama jää kuviin kun varastat.

    2Äänestä

  • Kyllä matkakortti kertoo mistä lähdit mihin menit milloin samoin on pankkikortti missä liikut mitä ostat mistä milloin missä oli viikolla mihin aikaan kyllä korteilla seurataan mutta käteisellä ei pysty.Toisaalta kun käyt bussissa kioskilla ostarilla kirjastossa olet jo videokuvassa.Takseissa on kamerat nykyään.Toisaalta kännykällä joku voi kuvata sinua missä tahansa vaikka naapurisi parvveelta.

    2Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Kyllä matkakortti kertoo mistä lähdit mihin menit milloin samoin on pankkikortti missä liikut mitä ostat mistä milloin missä oli viikolla mihin aikaan kyllä korteilla seurataan mutta käteisellä ei pysty.Toisaalta kun käyt bussissa kioskilla ostarilla kirjastossa olet jo videokuvassa.Takseissa on kamerat nykyään.Toisaalta kännykällä joku voi kuvata sinua missä tahansa vaikka naapurisi parvveelta.

    tuo on totta että matkakortti kertoo paljon. En käytä itse juuri siksi niitä. Käytän kolikkoautomaateista ostettuja lippuja. onnibussinkin ostan liput R- kioskeilta- aivan periaatteesta. Ja nimiä en kerro vaikka kysyvät ostettaessa!! pa...t heille nimet kuulu!

    Itse elelen pääasiassa kotiympäristössäni.
    Parin viime vuoden aikana olen käynyt pari kertaa mm. Lapissa.

    Tuolloin syntyi ongelma.

    Microsoft lähetteli kysymyksiä, olenko minä minä, vai joku muu, onko laitteeni varastettu. Oli siinäkin teeskennelty kysymys! Mitä varas olisi vastannut?

    Suutuin todella. Tajusin olevani todella tarkassa seurannassa. Heille ei jumalauta kuulu, olenko lomalla vai missä, en kysy siihen jenkeiltä lupaa, enkä tee heille tiliä missä olen ja miksi. Suunnittelin tehdä rikosilmoituksen. Lähetin haisevan vastaukseni. Microsoft sulki sähköpostini "turvallisuussyistä" = vittuillakseen. Avasi sen vasta kuukauden kuluttua, kun todistetusti istuin pöytäkoneellani. Näin tapahtui molemmilla reissuilla. Muist. myös aiemmalla ulkomaan matkalla.

    Voiko tuollainen olla laillista?

    2Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Minkä takia sulla Microsoftin sähköposti on?

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Minkä takia sulla Microsoftin sähköposti on?

    Hyvä kysymys.
    Taidanpa vaihtaa.

    Miksi ne muuten vaatii aina jonkun toisen sp:n "varalle"?

    Televisioissa on ollut jo pitkään aikaan piilokamerat…

    Kyllä muuten tiedetään missä liikkuu., vaikka kännyä ei ole, mutta känny kannattaa ottaa mukaan kun liikkuu rikosten takia että voit kuvata rikoksen

    1Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Hyvä kysymys.
    Taidanpa vaihtaa.

    Miksi ne muuten vaatii aina jonkun toisen sp:n "varalle"?

    google kyselee kyllä ihan samaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Hyvä kysymys.
    Taidanpa vaihtaa.

    Miksi ne muuten vaatii aina jonkun toisen sp:n "varalle"?

    Jos unohdat salasanasi, silloin käytetään varalla olevaa palauttamiseen.

    2Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    tuo on totta että matkakortti kertoo paljon. En käytä itse juuri siksi niitä. Käytän kolikkoautomaateista ostettuja lippuja. onnibussinkin ostan liput R- kioskeilta- aivan periaatteesta. Ja nimiä en kerro vaikka kysyvät ostettaessa!! pa...t heille nimet kuulu!

    Niin että et kerro nimeä vaikka kysytään, otapa hieman selvää MIKSI niitä nimiä kysytään , ennekö alat olla luulossa että taviksi muka vainotaan , miksi kellään olis kiinnostusta siihen halpaan menee

    1Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Itse elelen pääasiassa kotiympäristössäni.
    Parin viime vuoden aikana olen käynyt pari kertaa mm. Lapissa.

    Tuolloin syntyi ongelma.

    Microsoft lähetteli kysymyksiä, olenko minä minä, vai joku muu, onko laitteeni varastettu. Oli siinäkin teeskennelty kysymys! Mitä varas olisi vastannut?

    Suutuin todella. Tajusin olevani todella tarkassa seurannassa. Heille ei jumalauta kuulu, olenko lomalla vai missä, en kysy siihen jenkeiltä lupaa, enkä tee heille tiliä missä olen ja miksi. Suunnittelin tehdä rikosilmoituksen. Lähetin haisevan vastaukseni. Microsoft sulki sähköpostini "turvallisuussyistä" = vittuillakseen. Avasi sen vasta kuukauden kuluttua, kun todistetusti istuin pöytäkoneellani. Näin tapahtui molemmilla reissuilla. Muist. myös aiemmalla ulkomaan matkalla.

    Voiko tuollainen olla laillista?

    Voi raukkaa totta kai he varmistavat että sinä olet sinä, niin se on tässä jokaisella , ja jos ei varmista niin sulkevat sähköpostin, ei vittuillakseen vaan ainoastaan siksi että eivät tiedä onko daattasi oikeissa käsissä . Miksi luulet että miljoonat ihmiset vastaavat näihin kysymyksiin .?
    Joten saat olla huoleta luuloissasinettä jollain olisi kiinnostusta juuri sinusta joten et ole ymmärtänyt oikein asiaa ja sitten vielä,luulet että tili suljetaan vittuillakseen
    Tilinsuljetaan kun et vastannut, juuri siksi että epäilevät että koneesi on joutunut vääriin käsiin . Saat aukaista sen uudestaan ja opi vastaamaan silloin kun turvallisuus kyselyä tehdään ettet möhläilyt tietämättömyytesi vuoksi tekemällä itse itsellesi vahinkoa .
    Tottakai tulee reaktio jos näkevät että kone ei ole siinä osoitteessa mikä heillä on .
    Itse vastaillut joka kerta kysymykseen jos olen ollut läppärin kanssa muualla kun kotona
    Joten he haluavat vaan varmistuksen EI MUUTA

    2Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Itse elelen pääasiassa kotiympäristössäni.
    Parin viime vuoden aikana olen käynyt pari kertaa mm. Lapissa.

    Tuolloin syntyi ongelma.

    Microsoft lähetteli kysymyksiä, olenko minä minä, vai joku muu, onko laitteeni varastettu. Oli siinäkin teeskennelty kysymys! Mitä varas olisi vastannut?

    Suutuin todella. Tajusin olevani todella tarkassa seurannassa. Heille ei jumalauta kuulu, olenko lomalla vai missä, en kysy siihen jenkeiltä lupaa, enkä tee heille tiliä missä olen ja miksi. Suunnittelin tehdä rikosilmoituksen. Lähetin haisevan vastaukseni. Microsoft sulki sähköpostini "turvallisuussyistä" = vittuillakseen. Avasi sen vasta kuukauden kuluttua, kun todistetusti istuin pöytäkoneellani. Näin tapahtui molemmilla reissuilla. Muist. myös aiemmalla ulkomaan matkalla.

    Voiko tuollainen olla laillista?

    Ihan laillista on, sinun itsesi vuoksi , et vaan näytä käsittävän itse syytä kyselyyn, joten ei niillä ole sinun matkoista mitään kiinnostusta ainoastaan koneesta jossa ei stemmaa on numero. Turvallisuus tapahtuma

    2Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Televisioissa on ollut jo pitkään aikaan piilokamerat…

    Kyllä muuten tiedetään missä liikkuu., vaikka kännyä ei ole, mutta känny kannattaa ottaa mukaan kun liikkuu rikosten takia että voit kuvata rikoksen

    Jo on mennyt lujasti nuppiin mielikuvitus jutut . Kuka suakin viittis vahtia

    1Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Koska kamera on bisnes sitä varten niitä myydään ja ne jotka salaa seuraa Vainio ihmisiä ne on rikollisia häiriintyneitä itse.Toisaalta varastetut tavarat myydään kirppiksillä ja toreilla.Varastettua huonekalua myydään.Ei sulla ole oikeutta varastaa toisen ihmisen vaatteita tai koruja kenkiä kasseja sen takia on valvonta kameraa joka kioskissa että sun naama jää kuviin kun varastat.

    Bieläkö joku luulee että NWO toteutuu? Valhe Median juttunako uskotte?
    Itse etsimällä tietoa netistä on voinut löytää nä nämäkin tosiasiat.
    Zionists created the Nazis.
    It's all Cabal.
    Yes, Yes, Yes The Strings
    Marxists
    Fascists
    AntiFa use the Nazi flag and do not even know.
    All created to depopulate even WW1 & 2.
    A Rich Man's Trick.

    https://twitter.com/ColdWarPatriot/status/1596778017128603648?s=20

    1Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    google kyselee kyllä ihan samaa.

    Ihan niin turvallisuus kysymys tulee myös Googlelta joten tämähän ei muuten ymmärrä asiaa ollenkaan kun kuulemma vittuillessaaan katkaisivat sähköpostinkin häneltä
    Kun meinas että kellään ei ole asiaa kysellä missä hän lomaansa viettää . 😂😂😂
    Niin että näinkin voi käydä Googlen kanssa että alkavat hattuilemaan sieltäkin jos ei vastaa
    Ja vielä luottaa omaan kykyynsä data miehenä . Niin että silleen

    Äänestä

  • Näin se on. Olkaa valmiita siihenkin että nämäkin kirjoitukset tullaan julkaisemaan meidän oikeilla nimillä myöhemmin, sekasorron saadessa valtansa. Anonyymin tilalle tulee koneen halttian nimi tilalle jokaisen kannanoton kohdalle.
    Pienet kamerat varmasti ovat uusien laitteiden näytön takana. Onko joku rikkonut/purkanut laitteensa niin että olisi huomannut sellaista? (Itse en älykännykkää käytä.)
    Nyt selvisi sekin miksi akkua ei saa irti. Ajattelin aluksi että markkinavoimat tekee voittaa luontoa tuhoavilla huononnuksillaan koska laitteen ostajan on vaihdettava koko laite huonolaatuisen akun tehdessä käytöstä mahdottoman jos ei ensin päivitysaika lopu.
    (Oma vanha Nokia palvellut toistakymmentä vuotta enkä voisi kuvitella että soittamisten takia alkaisin päivitellä puhelinta seuraavaan malliin toistuvasti. Akunkin voi itse vaihtaa tarvittaessa. Vanhassa vara parempi.)

    1Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Jo on mennyt lujasti nuppiin mielikuvitus jutut . Kuka suakin viittis vahtia

    Ei varmaan kukaan vahdi eikä kiinnosta. Mutta miksi tuollainen on laitettu mm televisioihin??? Miksi ihmeessä? Kerroppa se! eikö loukaa että sinua voidaan kytätä . mm kasvojen ilmeet kun haet tietoa. katsot jotain arkaluontoista jne... sairasta!

    1Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Itse elelen pääasiassa kotiympäristössäni.
    Parin viime vuoden aikana olen käynyt pari kertaa mm. Lapissa.

    Tuolloin syntyi ongelma.

    Microsoft lähetteli kysymyksiä, olenko minä minä, vai joku muu, onko laitteeni varastettu. Oli siinäkin teeskennelty kysymys! Mitä varas olisi vastannut?

    Suutuin todella. Tajusin olevani todella tarkassa seurannassa. Heille ei jumalauta kuulu, olenko lomalla vai missä, en kysy siihen jenkeiltä lupaa, enkä tee heille tiliä missä olen ja miksi. Suunnittelin tehdä rikosilmoituksen. Lähetin haisevan vastaukseni. Microsoft sulki sähköpostini "turvallisuussyistä" = vittuillakseen. Avasi sen vasta kuukauden kuluttua, kun todistetusti istuin pöytäkoneellani. Näin tapahtui molemmilla reissuilla. Muist. myös aiemmalla ulkomaan matkalla.

    Voiko tuollainen olla laillista?

    Turvallisuus päivitys joten aika toopea juttua sulta

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    google kyselee kyllä ihan samaa.

    Ihan niin päivitys pitää aina tehdä välillä

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Ei varmaan kukaan vahdi eikä kiinnosta. Mutta miksi tuollainen on laitettu mm televisioihin??? Miksi ihmeessä? Kerroppa se! eikö loukaa että sinua voidaan kytätä . mm kasvojen ilmeet kun haet tietoa. katsot jotain arkaluontoista jne... sairasta!

    Nämä kun näyttää uskovan joka salaliitto teoriaan

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Näin se on. Olkaa valmiita siihenkin että nämäkin kirjoitukset tullaan julkaisemaan meidän oikeilla nimillä myöhemmin, sekasorron saadessa valtansa. Anonyymin tilalle tulee koneen halttian nimi tilalle jokaisen kannanoton kohdalle.
    Pienet kamerat varmasti ovat uusien laitteiden näytön takana. Onko joku rikkonut/purkanut laitteensa niin että olisi huomannut sellaista? (Itse en älykännykkää käytä.)
    Nyt selvisi sekin miksi akkua ei saa irti. Ajattelin aluksi että markkinavoimat tekee voittaa luontoa tuhoavilla huononnuksillaan koska laitteen ostajan on vaihdettava koko laite huonolaatuisen akun tehdessä käytöstä mahdottoman jos ei ensin päivitysaika lopu.
    (Oma vanha Nokia palvellut toistakymmentä vuotta enkä voisi kuvitella että soittamisten takia alkaisin päivitellä puhelinta seuraavaan malliin toistuvasti. Akunkin voi itse vaihtaa tarvittaessa. Vanhassa vara parempi.)

    Nämäkin kirjoitukset ??????
    Mitä hyötyä kellään on näistäkin kirjoituksista . Tavallisen ihmisen mielipiteistä ja epätietoudesta koneesta jota siltikin käyttää .
    Turvallisuus kysymykset tehdään juuri sinun oman turvallisuutesi vuoksi sillon kun nähdään että kone ei ole siinä osoitteessa mikä on annettu, ei siis mitään kiinnostusta missä lomasi vietät .

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Minkä takia sulla Microsoftin sähköposti on?

    Sähköpostin lähettämiseen ei tarvitse mitään sähköpostiohjelmaa Ja vastaanottamaan pystyy kanssa ilman mitään rekisteröintejä. Seurannasta en toki tiedä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Jo on mennyt lujasti nuppiin mielikuvitus jutut . Kuka suakin viittis vahtia

    Kamerat niissä uusissa on, vaikka sinä et siitä näköjään mitään tiedäkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Näin se on. Olkaa valmiita siihenkin että nämäkin kirjoitukset tullaan julkaisemaan meidän oikeilla nimillä myöhemmin, sekasorron saadessa valtansa. Anonyymin tilalle tulee koneen halttian nimi tilalle jokaisen kannanoton kohdalle.
    Pienet kamerat varmasti ovat uusien laitteiden näytön takana. Onko joku rikkonut/purkanut laitteensa niin että olisi huomannut sellaista? (Itse en älykännykkää käytä.)
    Nyt selvisi sekin miksi akkua ei saa irti. Ajattelin aluksi että markkinavoimat tekee voittaa luontoa tuhoavilla huononnuksillaan koska laitteen ostajan on vaihdettava koko laite huonolaatuisen akun tehdessä käytöstä mahdottoman jos ei ensin päivitysaika lopu.
    (Oma vanha Nokia palvellut toistakymmentä vuotta enkä voisi kuvitella että soittamisten takia alkaisin päivitellä puhelinta seuraavaan malliin toistuvasti. Akunkin voi itse vaihtaa tarvittaessa. Vanhassa vara parempi.)

    Akun ollessa tietokoneessa, öiset päivitykset häiritsivät uniani, jonka takia irrotin aina akun yön ajaksi. Myöhemmin tietokoneiden akkuja ei enää voinut poistaa itse. Olivat sisäänrakennettuja.

    Irrotettava akku oli muutenkin näppärä, kun voi vaihtaa akkua ns lennosta täyteen akkuun. Oli hyvin suunniteltu.

    1Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Jo on mennyt lujasti nuppiin mielikuvitus jutut . Kuka suakin viittis vahtia

    Eivät firmat taviksia muuten vahdi, mutta ne haluavat tietää mitä kulutat ja missä käyt. Näitä tietoja he sitten myyvät eteenpäin mainostajille ja myös poliittiseen vaikuttamiseen.

    Esimerkki: jos teet Google-haun, kuten minä hain pesukoneita, niin pian kaikki nettisivustot joilla kävin pursuivat pesukonemainoksia. Eihän se muuten olisi haitannut, mutta entä jos olisin hakenut jotain arkaluontoista?

    Tämän vuoksi olen vaihtanut Google-haun DuckDuckGo -hakuun. Se ei seuraa käyttäjiä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    tuo on totta että matkakortti kertoo paljon. En käytä itse juuri siksi niitä. Käytän kolikkoautomaateista ostettuja lippuja. onnibussinkin ostan liput R- kioskeilta- aivan periaatteesta. Ja nimiä en kerro vaikka kysyvät ostettaessa!! pa...t heille nimet kuulu!

    Lisäksi HSL kieltäytyy jakamasta ilmaista matkakorttisovellustaan, mikäli puhelimessasi ei ole Google -tiliä (tai Apple -tiliä jos käytät iPhonea).

    Täysin välittämättä siitä, että JOS puhelimeen laitetaan Google (Apple) -tili, se kopioi kaikki tekstiviestit, puhelulokin ja puhelinmuistion Googlen (Applen) hallitsemaan pilvipalveluun.

    Törkeää ja jatkettua yksityisyyden loukkaamista tuollainen (Google / Apple)!

    Ja avunantoa törkeään ja jatkettuun yksityisyyden loukkaamiseen HSL:n taholta.

    HSL: Miksi ette halua sallia matkakorttisovelluksen jakamista vaikkapa tällaisesta osoitteesta ihan ilman Google -tilin tarvetta:

    https://apps.hsl.fi/matkakorttisovellus.apk

    1Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Ihan niin turvallisuus kysymys tulee myös Googlelta joten tämähän ei muuten ymmärrä asiaa ollenkaan kun kuulemma vittuillessaaan katkaisivat sähköpostinkin häneltä
    Kun meinas että kellään ei ole asiaa kysellä missä hän lomaansa viettää . 😂😂😂
    Niin että näinkin voi käydä Googlen kanssa että alkavat hattuilemaan sieltäkin jos ei vastaa
    Ja vielä luottaa omaan kykyynsä data miehenä . Niin että silleen

    "Ihan niin turvallisuus kysymys tulee myös Googlelta"

    Oikein suunnitellussa palvelussa KÄYTTÄJÄ päättää siitä, mitä pidetään epäilynä siitä, että tunnus voisi olla väärissä käsissä.

    Ja samoin oikein suunnitellussa palvelussa KÄYTTÄJÄ päättää siitä, mitä pidetään tarpeellisena toimenpiteenä, jolla varmistetaan, että oikea henkilö käyttää palvelua.

    Ei niin, että Google päättää käyttäjän puolesta että esim. eri IP -osoite olisi epäilyttävä (ei ole, koska samallakin ISP:llä käyttäjän IP -osoite voi vaihtua, ja jos vaihtaa ISP:tä, se vaihtuu AINA).

    Samoin päätelaitteen vaihto ei ole automaattisesti epäilyttävää.
    Ja samaakin päätelaitetta käytettäessä: jos tyhjennät (poistat) kaikki evästeet, niin Googlen näkökulmasta tämä voi näyttää samalta kuin päätelaitetteen vaihtuminen toiseen.

    Vanhoista salasanoista pitäisi päästä eroon, vaan mitä tilalle.

    Jonkunlainen krypto-ID ehkä?
    Mutta ei siis kryptovaluutta (joka on suht. uusi ilmiö) vaan kryptografia (tätä sana "krypto" alunperin tarkoitti, EIKÄ siis kryptovaluuttaa).

    Ongelmana Suomessa on poliisi.

    Teknisesti on toki mahdollista valmistaa usb -tikku, joka ei olekaan perinteinen muistitikku, vaan kryptoteknologiaa hyödyntävä laite, joka pitää sisällään digitaalisia ID:tä, eli digitaalisia käyttäjätietoja useisiin eri palveluihin kirjautumista varten.

    Mutta sitten jos poliisi saa päähänsä, saattavat takavarikoida kirjautumisvälineen mukamas muistitikkuna.

    Poliisilta pitäisi poistaa oikeus usb -tikkujen takavarikoimiseen.
    Vakavaa rikosta epäiltäessä käytäntö voisi olla vaikkapa tämä:

    poliisi takavarikoi muistitikun, tekee asiakkaan odottaessa siitä kopion ja palauttaa alkuperäisen asiakkaalle.

    EI niin, että poliisi voi takavarikoida muistitikkuja määräämättömäksi ajaksi tai pysyvästi.

    Äänestä

  • Anonyymi00248 kirjoitti:

    Eivät firmat taviksia muuten vahdi, mutta ne haluavat tietää mitä kulutat ja missä käyt. Näitä tietoja he sitten myyvät eteenpäin mainostajille ja myös poliittiseen vaikuttamiseen.

    Esimerkki: jos teet Google-haun, kuten minä hain pesukoneita, niin pian kaikki nettisivustot joilla kävin pursuivat pesukonemainoksia. Eihän se muuten olisi haitannut, mutta entä jos olisin hakenut jotain arkaluontoista?

    Tämän vuoksi olen vaihtanut Google-haun DuckDuckGo -hakuun. Se ei seuraa käyttäjiä.

    duckduckgo ei alunperin seurannut käyttäjiä.

    Netissä huhutaan kuitenkin, että duckduckgo:n ja googlen yhteistyö olisi tiivistynyt.
    Tarkoittako tämä sitä, että nykyisin myös duckduckgo vakoilee?`
    Mahdollisesti. Tällaisista asioista on erittäin vaikeaa saada 100% varmaa tietoa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Jo on mennyt lujasti nuppiin mielikuvitus jutut . Kuka suakin viittis vahtia

    Ei kukaan. Nämä on näitä juttuja. Minulle on ihan sama jos joku vahtii kummalla kädellä pyyhin perseen. Moneltako menen nukkumaan. Kaivanko nenää.puhunko joskus itsekseen.pesenkö hampaat oikeaoppisesti. Tai muuta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Nämä kun näyttää uskovan joka salaliitto teoriaan

    Juuri näin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Ei varmaan kukaan vahdi eikä kiinnosta. Mutta miksi tuollainen on laitettu mm televisioihin??? Miksi ihmeessä? Kerroppa se! eikö loukaa että sinua voidaan kytätä . mm kasvojen ilmeet kun haet tietoa. katsot jotain arkaluontoista jne... sairasta!

    "Ei varmaan kukaan vahdi eikä kiinnosta. Mutta miksi tuollainen on laitettu mm televisioihin??? Miksi ihmeessä? "

    Saat tähän ihan selvän vastauksen kun avaat edes yhten television tai näytön ja huomaat ettei kameraa sieltä mistään löydy. Ehkä "parhaimmillaan" televisiossa saatat löytää infrapunasensorin joka vastaanottaa kaukosäätimen komennot kun esim. vaihdat kanavaa.

    Itse olen ottanut vanhoja laitteinani palasiksi ihan uteliaisuudesta silloin kun ne ovat olleet käyttökelvottomia (eikä siis voi esim. myydä eteenpäin).

    Toisaalta... Vaatisi jonkinasteista taikuutta että saataisiin edes se kuvasignaali televisiosta eteenpäin lähetettyä ilman että peruskäyttäjä jolla palomuuri huomaisi.

    "eikö loukaa että sinua voidaan"

    Ei voida. :)

    "kytätä . mm kasvojen ilmeet kun haet tietoa. katsot jotain arkaluontoista jne... sairasta!"
    Ketä kiinnostaisi kasvojen ilmeeni jos luen esim. jotain mielenkiintoista artikkelia?

    Kuulostaa siltä että salaliittoteorioitsijoiden "pahikset" jotka hallitsevat maailmaa on aina niitä vihonviimeisiä tunareita joilla ei ole muuta kuin aikaa katsoa satunnaisten ihmisten ilmeitä, joskin silti jossain välissä ehtivät hallita maailmaakin?

    Äänestä

  • Anonyymi00248 kirjoitti:

    Eivät firmat taviksia muuten vahdi, mutta ne haluavat tietää mitä kulutat ja missä käyt. Näitä tietoja he sitten myyvät eteenpäin mainostajille ja myös poliittiseen vaikuttamiseen.

    Esimerkki: jos teet Google-haun, kuten minä hain pesukoneita, niin pian kaikki nettisivustot joilla kävin pursuivat pesukonemainoksia. Eihän se muuten olisi haitannut, mutta entä jos olisin hakenut jotain arkaluontoista?

    Tämän vuoksi olen vaihtanut Google-haun DuckDuckGo -hakuun. Se ei seuraa käyttäjiä.

    "Eihän se muuten olisi haitannut, mutta entä jos olisin hakenut jotain arkaluontoista?"

    Jos olisit hakenut jotain arkaluontoista, silloin pahimmassa tapauksessa näet "arkaluontoisista asioista" mainoksia seuraavat pari päivää, ilman että kukaan mainostaja voisi sinua kummiskaan tunnistaa vaan heidän täytyy luottaa googleen siinä että Google osaa tehdä täsmämarkkinointinsa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    tuo on totta että matkakortti kertoo paljon. En käytä itse juuri siksi niitä. Käytän kolikkoautomaateista ostettuja lippuja. onnibussinkin ostan liput R- kioskeilta- aivan periaatteesta. Ja nimiä en kerro vaikka kysyvät ostettaessa!! pa...t heille nimet kuulu!

    Pankki tietää missä olit milloin mihin aikaan kun käytät korttia ja puhelin päivittyy lähimpään antenniin. Toisaalta kassa saattaa pystyä selvittämään kuka maksoi tuotteet kortilla viimeistään pankki. Toisaalta kela saa pankilta tiedot tuloista. Pankki taas seuraa liikennettä muutenkin.Kun ostat kortilla matkalipun pankkissa se näkyy käteisellä ei näy.Kun ostat ulkomailla tuotteita se näkyy sun pankissa.Mistä. Tietoja on myös sotkettu hakkeroitu tahallaan rikollisesta tai joskus vain vahingossa.Tietoja voi tutkia hoitajat salaa ilman lupaa tai juorutakseen.Sukututkimuksiin on tehty tahallaan muutoksia lisätty outoja ihmisiä. Nimiä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Itse elelen pääasiassa kotiympäristössäni.
    Parin viime vuoden aikana olen käynyt pari kertaa mm. Lapissa.

    Tuolloin syntyi ongelma.

    Microsoft lähetteli kysymyksiä, olenko minä minä, vai joku muu, onko laitteeni varastettu. Oli siinäkin teeskennelty kysymys! Mitä varas olisi vastannut?

    Suutuin todella. Tajusin olevani todella tarkassa seurannassa. Heille ei jumalauta kuulu, olenko lomalla vai missä, en kysy siihen jenkeiltä lupaa, enkä tee heille tiliä missä olen ja miksi. Suunnittelin tehdä rikosilmoituksen. Lähetin haisevan vastaukseni. Microsoft sulki sähköpostini "turvallisuussyistä" = vittuillakseen. Avasi sen vasta kuukauden kuluttua, kun todistetusti istuin pöytäkoneellani. Näin tapahtui molemmilla reissuilla. Muist. myös aiemmalla ulkomaan matkalla.

    Voiko tuollainen olla laillista?

    Me oltiin matkoilla meni jonkun aikaa käytiin pankissa nostamassa niin virkailija kysyi oletteko ollut tässä maassa. Vähän tyhmää mutta jos tarkastaa ettei varastettua korttia niin hyvä.Sitten kun oli säästetty ja nostettiin kysyi mihin käytetään se. No ihmiset kai yleensä ostaa jotain eikö niin mutta ei kyllä kuulu pankille mitä.Toi on uteliaisuutta eikä tervettä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Näin se on. Olkaa valmiita siihenkin että nämäkin kirjoitukset tullaan julkaisemaan meidän oikeilla nimillä myöhemmin, sekasorron saadessa valtansa. Anonyymin tilalle tulee koneen halttian nimi tilalle jokaisen kannanoton kohdalle.
    Pienet kamerat varmasti ovat uusien laitteiden näytön takana. Onko joku rikkonut/purkanut laitteensa niin että olisi huomannut sellaista? (Itse en älykännykkää käytä.)
    Nyt selvisi sekin miksi akkua ei saa irti. Ajattelin aluksi että markkinavoimat tekee voittaa luontoa tuhoavilla huononnuksillaan koska laitteen ostajan on vaihdettava koko laite huonolaatuisen akun tehdessä käytöstä mahdottoman jos ei ensin päivitysaika lopu.
    (Oma vanha Nokia palvellut toistakymmentä vuotta enkä voisi kuvitella että soittamisten takia alkaisin päivitellä puhelinta seuraavaan malliin toistuvasti. Akunkin voi itse vaihtaa tarvittaessa. Vanhassa vara parempi.)

    Meiltä pyysi kännykkää venäläinen oli soittanut Venäjälle ......et mitä vakoiluun tulee.

    Äänestä

  • Anonyymi00227 kirjoitti:

    Kamerat niissä uusissa on, vaikka sinä et siitä näköjään mitään tiedäkään.

    Jos kännyssä palaa sininen pilkku se joko kuvaa videota tai äänittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00248 kirjoitti:

    Eivät firmat taviksia muuten vahdi, mutta ne haluavat tietää mitä kulutat ja missä käyt. Näitä tietoja he sitten myyvät eteenpäin mainostajille ja myös poliittiseen vaikuttamiseen.

    Esimerkki: jos teet Google-haun, kuten minä hain pesukoneita, niin pian kaikki nettisivustot joilla kävin pursuivat pesukonemainoksia. Eihän se muuten olisi haitannut, mutta entä jos olisin hakenut jotain arkaluontoista?

    Tämän vuoksi olen vaihtanut Google-haun DuckDuckGo -hakuun. Se ei seuraa käyttäjiä.

    Google kysyy ääneen puhut sille samoin siis mitä ympärillä tapahtuu äänitetty sinne salakuuntelee joten vaadimme puhelimet missä ei ole kuuntelu video äänitys kameraa pelkkä puhelin.

    Äänestä

  • Anonyymi00297 kirjoitti:

    Ei kukaan. Nämä on näitä juttuja. Minulle on ihan sama jos joku vahtii kummalla kädellä pyyhin perseen. Moneltako menen nukkumaan. Kaivanko nenää.puhunko joskus itsekseen.pesenkö hampaat oikeaoppisesti. Tai muuta.

    Mutta jos matkakorttia käytät se näkyy kortin ostopaikassa kello paikka mistä mihin tarkkaan. Siksi osta käteisellä automaatista.

    Äänestä

  • Oudoksuva kirjoitti:

    "Ei varmaan kukaan vahdi eikä kiinnosta. Mutta miksi tuollainen on laitettu mm televisioihin??? Miksi ihmeessä? "

    Saat tähän ihan selvän vastauksen kun avaat edes yhten television tai näytön ja huomaat ettei kameraa sieltä mistään löydy. Ehkä "parhaimmillaan" televisiossa saatat löytää infrapunasensorin joka vastaanottaa kaukosäätimen komennot kun esim. vaihdat kanavaa.

    Itse olen ottanut vanhoja laitteinani palasiksi ihan uteliaisuudesta silloin kun ne ovat olleet käyttökelvottomia (eikä siis voi esim. myydä eteenpäin).

    Toisaalta... Vaatisi jonkinasteista taikuutta että saataisiin edes se kuvasignaali televisiosta eteenpäin lähetettyä ilman että peruskäyttäjä jolla palomuuri huomaisi.

    "eikö loukaa että sinua voidaan"

    Ei voida. :)

    "kytätä . mm kasvojen ilmeet kun haet tietoa. katsot jotain arkaluontoista jne... sairasta!"
    Ketä kiinnostaisi kasvojen ilmeeni jos luen esim. jotain mielenkiintoista artikkelia?

    Kuulostaa siltä että salaliittoteorioitsijoiden "pahikset" jotka hallitsevat maailmaa on aina niitä vihonviimeisiä tunareita joilla ei ole muuta kuin aikaa katsoa satunnaisten ihmisten ilmeitä, joskin silti jossain välissä ehtivät hallita maailmaakin?

    Meillä ilmestyi sininen valo kännykän yläreunaan tuli näkyviin kun otettiin salamalla kuvaa siitä kohtaa missä se oli sehän on vakooja kamera älypuhelimessa ostettu telia kaupasta missä pakkauksen kuvassa eri värinen kone kuin kone on. ...no onpa naurettavaa pelleilyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00334 kirjoitti:

    Pankki tietää missä olit milloin mihin aikaan kun käytät korttia ja puhelin päivittyy lähimpään antenniin. Toisaalta kassa saattaa pystyä selvittämään kuka maksoi tuotteet kortilla viimeistään pankki. Toisaalta kela saa pankilta tiedot tuloista. Pankki taas seuraa liikennettä muutenkin.Kun ostat kortilla matkalipun pankkissa se näkyy käteisellä ei näy.Kun ostat ulkomailla tuotteita se näkyy sun pankissa.Mistä. Tietoja on myös sotkettu hakkeroitu tahallaan rikollisesta tai joskus vain vahingossa.Tietoja voi tutkia hoitajat salaa ilman lupaa tai juorutakseen.Sukututkimuksiin on tehty tahallaan muutoksia lisätty outoja ihmisiä. Nimiä.

    Meillä on venäjän vääryyksiä vastaan ollut kun on näitä varkaita ollut niin kirjastossa koneelle tuli venäläinen mies meidän vuorolla tunkemaan muistitikkua koneeseen. Ja kun venäläinen varastaa niin se on varas silloin siitä on syytä nuhdella todella näitä. Kehtaa uskonnoissa vielä.

    Äänestä

  • Twitterissä yhden suomal sivulla räpsähti aina kun meni katsomaan. Elon Muskin aikana ei räpsähdä.

    Äänestä

  • No mistä saa peruspuhelin koneen ilman kameraa ???

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    tuo on totta että matkakortti kertoo paljon. En käytä itse juuri siksi niitä. Käytän kolikkoautomaateista ostettuja lippuja. onnibussinkin ostan liput R- kioskeilta- aivan periaatteesta. Ja nimiä en kerro vaikka kysyvät ostettaessa!! pa...t heille nimet kuulu!

    Juoppoja noi ottaa kiinni mutta afrikkajengit jotka ryöstää myy huumeita saa tehdä pahaa vapaasti. Eihän nyt joku kännissä heiluva mitään tee se menee nukkumaan kun verensokeri väsyttää. Mutta nämä ryöstösaalista etsivät nuoret miehet naiset .. ..

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Televisioissa on ollut jo pitkään aikaan piilokamerat…

    Kyllä muuten tiedetään missä liikkuu., vaikka kännyä ei ole, mutta känny kannattaa ottaa mukaan kun liikkuu rikosten takia että voit kuvata rikoksen

    Joku kertoi että Twitter sulkee tilejä heti jos ei tykkää jotain asiasta ihmisjoukon ilkeydestä pahuudesta tai ei pidä vaan jostain heti tilit kiinni SABOTAASIA MIELIPITEEN VAPAUS JA OIKEUS PIDETÄÄN. ME VIHATAAN PAHAA TEKEVIÄ.

    1Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Bieläkö joku luulee että NWO toteutuu? Valhe Median juttunako uskotte?
    Itse etsimällä tietoa netistä on voinut löytää nä nämäkin tosiasiat.
    Zionists created the Nazis.
    It's all Cabal.
    Yes, Yes, Yes The Strings
    Marxists
    Fascists
    AntiFa use the Nazi flag and do not even know.
    All created to depopulate even WW1 & 2.
    A Rich Man's Trick.

    https://twitter.com/ColdWarPatriot/status/1596778017128603648?s=20

    Synagogaa. Hellareissa mm.siion.fi

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    tuo on totta että matkakortti kertoo paljon. En käytä itse juuri siksi niitä. Käytän kolikkoautomaateista ostettuja lippuja. onnibussinkin ostan liput R- kioskeilta- aivan periaatteesta. Ja nimiä en kerro vaikka kysyvät ostettaessa!! pa...t heille nimet kuulu!

    Mitä pelkäät ? Onko rötöksiä takana.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Jo on mennyt lujasti nuppiin mielikuvitus jutut . Kuka suakin viittis vahtia

    Samaa mieltä. Nauretaan makeasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Ei varmaan kukaan vahdi eikä kiinnosta. Mutta miksi tuollainen on laitettu mm televisioihin??? Miksi ihmeessä? Kerroppa se! eikö loukaa että sinua voidaan kytätä . mm kasvojen ilmeet kun haet tietoa. katsot jotain arkaluontoista jne... sairasta!

    Sairasta on vain teidän mielikuvitus.

    Äänestä

  • Anonyymi00297 kirjoitti:

    Ei kukaan. Nämä on näitä juttuja. Minulle on ihan sama jos joku vahtii kummalla kädellä pyyhin perseen. Moneltako menen nukkumaan. Kaivanko nenää.puhunko joskus itsekseen.pesenkö hampaat oikeaoppisesti. Tai muuta.

    Sama täällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00340 kirjoitti:

    Mutta jos matkakorttia käytät se näkyy kortin ostopaikassa kello paikka mistä mihin tarkkaan. Siksi osta käteisellä automaatista.

    Mitä sillä on väliä. Kaikki sairaustiedotkin on tiedetty niin kauan kun tietokoneita on ollut.

    1Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Itse elelen pääasiassa kotiympäristössäni.
    Parin viime vuoden aikana olen käynyt pari kertaa mm. Lapissa.

    Tuolloin syntyi ongelma.

    Microsoft lähetteli kysymyksiä, olenko minä minä, vai joku muu, onko laitteeni varastettu. Oli siinäkin teeskennelty kysymys! Mitä varas olisi vastannut?

    Suutuin todella. Tajusin olevani todella tarkassa seurannassa. Heille ei jumalauta kuulu, olenko lomalla vai missä, en kysy siihen jenkeiltä lupaa, enkä tee heille tiliä missä olen ja miksi. Suunnittelin tehdä rikosilmoituksen. Lähetin haisevan vastaukseni. Microsoft sulki sähköpostini "turvallisuussyistä" = vittuillakseen. Avasi sen vasta kuukauden kuluttua, kun todistetusti istuin pöytäkoneellani. Näin tapahtui molemmilla reissuilla. Muist. myös aiemmalla ulkomaan matkalla.

    Voiko tuollainen olla laillista?

    Minä lähdin ulkomaille karvalakkikännykän kanssa ja unohdin poistaa siitä ulkomaanpuhelusulun. Lisäksi jätin kaikki netin salasanat kotiin. En päässyt edes sähköpostiini. Enkä saanut soitettua operaattorilleni. Onneksi muistin Facebookin salasanan ja sitä kautta sain yhteyden operaattorille ja viimein salauksen puettua. Hyvä opetus.

    1Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Hyvä kysymys.
    Taidanpa vaihtaa.

    Miksi ne muuten vaatii aina jonkun toisen sp:n "varalle"?

    Kun niitä kakkosposteja ei käytä säännöllisesti voi käydä, ettei se enää toimikaan kun tarvitsisi.

    Pöytäkoneessani ei ole kameraa eikä mikrofonia ja ne on vielä vaimennettu varmuuden vuoksi.

    TV:ssä ei ole nettiyhteyttä kahteen suuntaan, toivon ainakin.

    Älykännyä en juurikaan uskalla käyttää, ellei ole pakko. Edellä mainituista syistä. Ja se oli täynnä kaiken maailman ohjelmia, joista en tiedä, mitä ehkä joskus tarvitsen ja millaiset oikeudet niille pitäisi antaa. Parempi, ettei sinne ainakaan tallentele asiakirjoja ja alastonkuvia, hakkeri voisi myydä järkytyksestä oman kännynsä. Vanha puhelin on eri operaattorin SIM kortilla ja älytöösassa ei ole puhelinyhteyttä, pelkkä netti. Mutta siinä oli hyvä kamera!

    Niin, ja mukana on yleensä vain se vanha toosa. Olisi ku..nen paikka, jos se uusi känny varastettaisiin. Vaikka en minä sinne salasanoja tallettele, mutta jos se viedään avonaisena...

    Ota heistä selvä. Onhan netissä käyttöohjeita, jos vielä joskus jaksan perehtyä.

    Tv: vainoharhainen mummeli

    1Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Näin se on. Olkaa valmiita siihenkin että nämäkin kirjoitukset tullaan julkaisemaan meidän oikeilla nimillä myöhemmin, sekasorron saadessa valtansa. Anonyymin tilalle tulee koneen halttian nimi tilalle jokaisen kannanoton kohdalle.
    Pienet kamerat varmasti ovat uusien laitteiden näytön takana. Onko joku rikkonut/purkanut laitteensa niin että olisi huomannut sellaista? (Itse en älykännykkää käytä.)
    Nyt selvisi sekin miksi akkua ei saa irti. Ajattelin aluksi että markkinavoimat tekee voittaa luontoa tuhoavilla huononnuksillaan koska laitteen ostajan on vaihdettava koko laite huonolaatuisen akun tehdessä käytöstä mahdottoman jos ei ensin päivitysaika lopu.
    (Oma vanha Nokia palvellut toistakymmentä vuotta enkä voisi kuvitella että soittamisten takia alkaisin päivitellä puhelinta seuraavaan malliin toistuvasti. Akunkin voi itse vaihtaa tarvittaessa. Vanhassa vara parempi.)

    Kun puhelin vanhenee, niin jossain vaihessa pois nettiyhteys, jonka laittaa päälle vain tarvittaessa, eikä riskeeraa mitään, eikä puhelimessakaan mitään hävitävää, se on parasta.

    Oma puhelinnumeronsa siihen ja aina se on kotona, ja toinen puhelin numeroineen ulkona, ja lisäksi kolmas puhelin jossa ei edes ole nettiä, joka koti ja virallinen puhelin, jolla ei oikein torju spämmiä, jos sellaista ei ole olemassa.

    Ulkopuhelimeen ei liitetä omaa nimeä missään, ja prepaid ainakin se. Samalla tyylillä osassa s-postiosoitteitaan on nimensä palvelimella, ja osassa ei, ja kolman siltä välin, joka ei palvelimella nimellä, vain harastus, kaupat yms., joissa nimensä, ja se menee tandemina kotipuhelimen kanssa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00279 kirjoitti:

    "Ihan niin turvallisuus kysymys tulee myös Googlelta"

    Oikein suunnitellussa palvelussa KÄYTTÄJÄ päättää siitä, mitä pidetään epäilynä siitä, että tunnus voisi olla väärissä käsissä.

    Ja samoin oikein suunnitellussa palvelussa KÄYTTÄJÄ päättää siitä, mitä pidetään tarpeellisena toimenpiteenä, jolla varmistetaan, että oikea henkilö käyttää palvelua.

    Ei niin, että Google päättää käyttäjän puolesta että esim. eri IP -osoite olisi epäilyttävä (ei ole, koska samallakin ISP:llä käyttäjän IP -osoite voi vaihtua, ja jos vaihtaa ISP:tä, se vaihtuu AINA).

    Samoin päätelaitteen vaihto ei ole automaattisesti epäilyttävää.
    Ja samaakin päätelaitetta käytettäessä: jos tyhjennät (poistat) kaikki evästeet, niin Googlen näkökulmasta tämä voi näyttää samalta kuin päätelaitetteen vaihtuminen toiseen.

    Vanhoista salasanoista pitäisi päästä eroon, vaan mitä tilalle.

    Jonkunlainen krypto-ID ehkä?
    Mutta ei siis kryptovaluutta (joka on suht. uusi ilmiö) vaan kryptografia (tätä sana "krypto" alunperin tarkoitti, EIKÄ siis kryptovaluuttaa).

    Ongelmana Suomessa on poliisi.

    Teknisesti on toki mahdollista valmistaa usb -tikku, joka ei olekaan perinteinen muistitikku, vaan kryptoteknologiaa hyödyntävä laite, joka pitää sisällään digitaalisia ID:tä, eli digitaalisia käyttäjätietoja useisiin eri palveluihin kirjautumista varten.

    Mutta sitten jos poliisi saa päähänsä, saattavat takavarikoida kirjautumisvälineen mukamas muistitikkuna.

    Poliisilta pitäisi poistaa oikeus usb -tikkujen takavarikoimiseen.
    Vakavaa rikosta epäiltäessä käytäntö voisi olla vaikkapa tämä:

    poliisi takavarikoi muistitikun, tekee asiakkaan odottaessa siitä kopion ja palauttaa alkuperäisen asiakkaalle.

    EI niin, että poliisi voi takavarikoida muistitikkuja määräämättömäksi ajaksi tai pysyvästi.

    Salasanat on tavalla ja toisella käytössä pankissakin, että siitä ei olla pääsemässä. Heppoisempaan suuntaan vain mennyt kun apit on mobiileissa ja tietoturva vähentynyt sitä myöten monella tapaa.

    Puhelin (ja äly-tv) on kaiken päälle vielä eräänlainen käänteinen radio, ja toki vanhenee muutamassa vuodessa mobiili, paitsi linux - jolle ei kuitenkaan useimmiten noita appeja tehdä, ja nykyään ne alkaa kadota Windosista ja selaimesta myös.

    Pakko jo olla android tai ios (joku halpa parin vuoden välein - android siis, jolle enemmän ohjelmiakin ja androidiin saa korvaavia avoimia ohjelmia, varsinkin jos osaa valita hyvin), ja katsoo jatkossa, jos androidin saa toimimaan riittävästi Windowsissa, Linuksessa, mutta pääsääntöisesti se ei toimi kuin osin, kun jokaisen appin oltava sille tuettu, että ei toimi natiivisti (väitti mitä väitti).

    1Äänestä

  • Anonyymi00280 kirjoitti:

    duckduckgo ei alunperin seurannut käyttäjiä.

    Netissä huhutaan kuitenkin, että duckduckgo:n ja googlen yhteistyö olisi tiivistynyt.
    Tarkoittako tämä sitä, että nykyisin myös duckduckgo vakoilee?`
    Mahdollisesti. Tällaisista asioista on erittäin vaikeaa saada 100% varmaa tietoa.

    Duck ja Google yhteistyö, siitä löytyy helposti tietoa, ja päällisin puolin ei mitään pahempaa. Bingin kanssa Duck on olut sitäkin ennen, esim. karttojen suhteen.

    Mozilla taas on analyyttisessä seurannassa selaminen suhteen Googeln kanssa, joka lupaa ola käyttämättä tietoja.Firefoxista ym. voi ottaa asetuksia pois, laittaa päälle, configista lisää jne., kunhan perehtyy asioihin, ja mm. tor kuuluu samaan perheeseen, joissa tietoturvaa parannettu selaimien suhteen.

    Kun ottaa selvää, niin on hyvin paljon opittavaa, ja toi koskee pelkkää selainta ja hakukonetta, jotka ovat vain pieni osa tiedetävistä asioista, eikä niidenkään jälkeen tiedä vielä kaikkea, ja on epäkäytännöllistä ja usein mahdotonta tukkia kaikkea. kannatta myös käyttä eri selaimia eri asetuksin eri käyttöihin, kun kaikilla ei hommat toimi jossain.

    1Äänestä

  • Anonyymi00338 kirjoitti:

    Jos kännyssä palaa sininen pilkku se joko kuvaa videota tai äänittää.

    Uskot sitten siihen?

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Jo on mennyt lujasti nuppiin mielikuvitus jutut . Kuka suakin viittis vahtia

    Missään nupissa ei ole kilahtanut. Ei tuota ala-arvoista vähättelyä jaksa. Kun nuo on tosiasioita, oli se mitä tahansa elektroniikan tai laitteiden kanssa räpeltämistä ja niiden tutkimista. Niin kyllä niistä haluaisi tietää.
    Älä solvaa toisia kun on totta tuo.

    Äänestä

  • Juuri TÄMÄN takia datakeskuksia väsätään kaikkialle, ei minkään muun takia. Isoveli haluaa tietää mm sijaintisi kokoaikaisesti eli 24/7/365. Siksi maanteitten varretkin on kirjavanaan uusia pönttöjä. Ne kuvaavat koko ajan ilman salamaa ja kuvat käsitellään uusissa datakeskuksissa. Eli oletko ajanut ylinopeutta, oletko pysähtynyt kamerapisteitten välissä, kuinka kauaksi aikaa ja miksihän. Orwell esitti valtakuntien hallituksille hienon idean, jota on kehitetty edelleen ja valvontaverkosto laajenee koko ajan eksponentiaalisesti.
    Ja sinä maksat kaiken tämän ja paljon muutakin veroissasi. Halusit tai et!

    1Äänestä

Hehhehhee. Miksi kaikki parantolat ovat -Niemi päätteisiä. Niuvanniemi, Huutoniemi, Pikäniemi jne. . .

Äänestä
  • laitokset sijoittuneet niemiin.....kuten Tamminiemi, Kesäranta, Kultaranta, Mäntyniemi jne.

    Äänestä

  • Kaikki vaan hullujen huoneelle kun on eri mieltä tai on joutunut rikollisten uhriksi tai yrittää suojautua rikollisia vastaan. Niinhän se on ollut aina että uhri on syyllinen kyllä raiskaajakin tietää väärin tehneensä mutta syyttää uhria. Samoin nämä kuvapaapparit kuvasi voi olla jossain Iranissa tai joku hullu seuraa muuten.

    1Äänestä

  • Niemestä eivät mikat ja markot pääse niin helposti pakoon, kun useimpiin suuntiin se onnistuu vain uimalla.

    1Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Kaikki vaan hullujen huoneelle kun on eri mieltä tai on joutunut rikollisten uhriksi tai yrittää suojautua rikollisia vastaan. Niinhän se on ollut aina että uhri on syyllinen kyllä raiskaajakin tietää väärin tehneensä mutta syyttää uhria. Samoin nämä kuvapaapparit kuvasi voi olla jossain Iranissa tai joku hullu seuraa muuten.

    Että on eri kieltä ei ole sama asia kun että sinä kuvittelet olevasi jokin digitaalinen uhri jotenkin , ja suojelet itseäsi , KENELTÄ ? Ja kuka iranilainen on mitenkään kiinnostunyåutbsinun tekemisistäsi , kun jäät seuraavan kerran kameran sinua filmaamaan niin heiluta niille ja lähetä lentosuukkoja . Uhri ja oletettu uhri on kaksi erinasiaa.

    Äänestä

  • IHMEELLISTÄ JOS SUA JOKU SEURAA JOKU HULLU ARABI VAIKKA NIIN SÄ SE VAAN NAURAT ETTÄ OLET ITSE SE HULLU EIKÄ SE SEURAAJA VAI ???

    Äänestä

Erittäin hyvä kirjoitus. !! Kaikki jo tietävät miten puhelimeen ilmestyy mainoksia aiheista joista on juuri puhuttu. Puhelimet kuuntelevat. Tämä on sinänsä vielä viatonta kun käyttävät markkinointiin , mutta tätä ominaisuutta voidaan käyttää myös totaalivalvontaan! (Iranin mielenosoituksissa käytetty)

2Äänestä
  • Google nauhoittaa ääniä puheita ja mielipiteitä keskusteluja sitten alkaa heti tulla mainoksia siitä aiheesta.Kuvista ei tiedä enää kuka niitä kopioi eli polttaa eli kaappaa.Hyötytarkoituksessa ja rikolliset taas etsii varastettavaa ja ryöstettävää sekä kopioitavaa netissä ja puhelimissa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Google nauhoittaa ääniä puheita ja mielipiteitä keskusteluja sitten alkaa heti tulla mainoksia siitä aiheesta.Kuvista ei tiedä enää kuka niitä kopioi eli polttaa eli kaappaa.Hyötytarkoituksessa ja rikolliset taas etsii varastettavaa ja ryöstettävää sekä kopioitavaa netissä ja puhelimissa.

    Kyllä sen tietää eli valtio kaappaa kuvia ja levittelee niitä netissä kiristää tiettyyn työpaikkaan eli Valtioneuvoston kansliaan töihin.

    1Äänestä

  • 'tätä ominaisuutta voidaan käyttää myös totaalivalvontaan'

    Luuletko ettei käytetå? Kiusaamisesta tykkäävät kaveriporukat, ylläty yllätys, juuri siellä mainosbusineksessa tekevät sitä joka päivä, ihan vain ajankulukseen.

    1Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Kyllä sen tietää eli valtio kaappaa kuvia ja levittelee niitä netissä kiristää tiettyyn työpaikkaan eli Valtioneuvoston kansliaan töihin.

    Valtiot eivät ole ainoa taho.

    1Äänestä

  • Ei niistä edes tarvitse olla puhunut. Ei tarvitse kuin ajatella jotain niin mainos siitä tulee. Kyllä se on mikrosirut jotka lukevat ajatuksia menossa jo. Kuulemma foliohattu auttaa asiaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Google nauhoittaa ääniä puheita ja mielipiteitä keskusteluja sitten alkaa heti tulla mainoksia siitä aiheesta.Kuvista ei tiedä enää kuka niitä kopioi eli polttaa eli kaappaa.Hyötytarkoituksessa ja rikolliset taas etsii varastettavaa ja ryöstettävää sekä kopioitavaa netissä ja puhelimissa.

    Hahhaaa Nauhoittaa ?
    mitä vuosisataa elät ja mikä saa ainut luulemaan että olisit mielenkiintoinen uhri jollekin. Vainoharhaisuus on tainnut mennä liian pitkälle , että vielä nauhoitetaankin nyky aikana , se oli päivän paras vitsi ever

    Äänestä

  • Ei kuuntele sillä sinun kännykkäsi on data, sen tekee puhelimeksi vasta se pieni sipsi mikä sinne laitetaan, joten mainoksia jos katselee ja vaikka painaa vielä,että tykkää niin. Tiedot menee perille ja tulee mainos , eihän tartte kun esim katsoa postimyynnistä sivuja niin heti tulee mainos.
    Joten ei kannata sekoittaa puhelin osaa ja data osaa keskenään
    . Puhelimella soitetaan , ja data hoitelee loput .se on sitä nyky aikaa, siis kukaan ei kuuntele mitä puhelet ihmisten kanssa puhelimessa sillä et ole mitenkään kiinnostava kuunneltavaksi koska olet ihan tavalliseen ihminen

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Ei niistä edes tarvitse olla puhunut. Ei tarvitse kuin ajatella jotain niin mainos siitä tulee. Kyllä se on mikrosirut jotka lukevat ajatuksia menossa jo. Kuulemma foliohattu auttaa asiaan.

    Ja kun laittaa koko, kroppansa folion sisään niin on ilmeiseti turvassa 😂😂😂😂

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Hahhaaa Nauhoittaa ?
    mitä vuosisataa elät ja mikä saa ainut luulemaan että olisit mielenkiintoinen uhri jollekin. Vainoharhaisuus on tainnut mennä liian pitkälle , että vielä nauhoitetaankin nyky aikana , se oli päivän paras vitsi ever

    Miksi muuten vaatisivat sovelluksissa oikeuksia kameroihin ja mikrofoneihin? Kyllä niitä kuunnellaan. On hullua joutua antamaan kameran oikeudet jollekkin kasvottomalla taholla että voi tehdä jotakin sovelluksen kautta ja useota sovelluksia pakotetaan ottamaan tai muuten ei voi toimia. Kun sovelluksen poistaa, poistuuko annettu oikeus kameraan/mikrofoniin?

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Google nauhoittaa ääniä puheita ja mielipiteitä keskusteluja sitten alkaa heti tulla mainoksia siitä aiheesta.Kuvista ei tiedä enää kuka niitä kopioi eli polttaa eli kaappaa.Hyötytarkoituksessa ja rikolliset taas etsii varastettavaa ja ryöstettävää sekä kopioitavaa netissä ja puhelimissa.

    Nauhoittaa???????

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Ei Kai ne voi tehdä asioita jotka sopisivat ainoastaan näille epäluuloisille ihmisille. Päivitykset tehdään koko maailmassa, ei ainoastaan suomessa

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Nauhoittaa???????

    Whatsapp nauhoitti ainakin jossain välissä puhelut. Nykyisin viestit saa täysin salatuksi JOS fyysisesti käyttää kaverin kanssa sitä koodia mikä löytyy asetuksista. Jokaisen kanssa pitää ilmeisesti tehdä se erikseen

    Äänestä

  • Puhelimesta kannattaa sulkea kaikki tarpeettomat ominaisuudet, kuten puheentunnistus. Oma Samsung oli niitä täynnä. Olen viettänyt pari tuntia niitä sulkien, ja silti seuraavalla kerralla niitä löytyi vielä lisää.

    Sama juttu selaimissa. Kovalla työllä löydät näitä useimmille peruskäyttäjille tarpeettomia ominaisuuksia, joilla sinua voidaan seurata. En esimerkiksi koskaan kerro sijaintitietojani, tai pidä päällä Bluetoothia, otan ominaisuuden päälle vain jos tarvitsen sitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Whatsapp nauhoitti ainakin jossain välissä puhelut. Nykyisin viestit saa täysin salatuksi JOS fyysisesti käyttää kaverin kanssa sitä koodia mikä löytyy asetuksista. Jokaisen kanssa pitää ilmeisesti tehdä se erikseen

    Whatsappin sijaan kannattaa käyttää Signalia. Se on paremmin suojattu.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Google nauhoittaa ääniä puheita ja mielipiteitä keskusteluja sitten alkaa heti tulla mainoksia siitä aiheesta.Kuvista ei tiedä enää kuka niitä kopioi eli polttaa eli kaappaa.Hyötytarkoituksessa ja rikolliset taas etsii varastettavaa ja ryöstettävää sekä kopioitavaa netissä ja puhelimissa.

    Laita nauhoitus pois päältä.

    Äänestä

  • Anonyymi00249 kirjoitti:

    Puhelimesta kannattaa sulkea kaikki tarpeettomat ominaisuudet, kuten puheentunnistus. Oma Samsung oli niitä täynnä. Olen viettänyt pari tuntia niitä sulkien, ja silti seuraavalla kerralla niitä löytyi vielä lisää.

    Sama juttu selaimissa. Kovalla työllä löydät näitä useimmille peruskäyttäjille tarpeettomia ominaisuuksia, joilla sinua voidaan seurata. En esimerkiksi koskaan kerro sijaintitietojani, tai pidä päällä Bluetoothia, otan ominaisuuden päälle vain jos tarvitsen sitä.

    Puheentunnistus voi nauhoittaa pätkiä puheesta, jos se on päällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Kyllä sen tietää eli valtio kaappaa kuvia ja levittelee niitä netissä kiristää tiettyyn työpaikkaan eli Valtioneuvoston kansliaan töihin.

    Hui. Jopas pelottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Hahhaaa Nauhoittaa ?
    mitä vuosisataa elät ja mikä saa ainut luulemaan että olisit mielenkiintoinen uhri jollekin. Vainoharhaisuus on tainnut mennä liian pitkälle , että vielä nauhoitetaankin nyky aikana , se oli päivän paras vitsi ever

    Se on tämän palstan juttu. Vainoharhaisuus.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Ja kun laittaa koko, kroppansa folion sisään niin on ilmeiseti turvassa 😂😂😂😂

    Ja vielä menee kellariin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Miksi muuten vaatisivat sovelluksissa oikeuksia kameroihin ja mikrofoneihin? Kyllä niitä kuunnellaan. On hullua joutua antamaan kameran oikeudet jollekkin kasvottomalla taholla että voi tehdä jotakin sovelluksen kautta ja useota sovelluksia pakotetaan ottamaan tai muuten ei voi toimia. Kun sovelluksen poistaa, poistuuko annettu oikeus kameraan/mikrofoniin?

    "Miksi muuten vaatisivat sovelluksissa oikeuksia kameroihin ja mikrofoneihin?"

    Koska osa applikaatioista tarvitsee näitä joskus, esim. ääniviestien lähettämiseen tai lukiakseen vaikka QR-koodeja.

    Myös joissain tapauksissa käyttöjärjestelmän tekijät ovat ympänneet muita ominaisuuksia näihin suurempiin lupiin, esim. oikeus puheluihin saattaa olla tarvittava jotta voi valita kenelle kavereista lähettää viestin koska muuten applikaatio ei näe kontakteja.

    Androidissa myös "lokaatio"-oikeus sisältää sen että applikaatio voi pyytää lupaa kiinnittyä WiFi-verkkoon tai laittaa päälle Bluetoothin (esim. kun on bluetooth-kuulokkeet) joten applikaatiot joutuvat pyytämään koko lokaatiolupaa vaikka tarvitsevat siitä vain pienempää osaa.

    " Kun sovelluksen poistaa, poistuuko annettu oikeus kameraan/mikrofoniin?"

    Poistuuhan se ja joudut antamaan applikaatioille uudestaan oikeudet seuraavalla kerralla kun asennat kyseisen applikaation jos tahdot että se toimii.

    1Äänestä

  • KYLLÄ GOOG GOOG GOOG GO GOG GOG KUUNTELEE VAINOHARHOISSA

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Hahhaaa Nauhoittaa ?
    mitä vuosisataa elät ja mikä saa ainut luulemaan että olisit mielenkiintoinen uhri jollekin. Vainoharhaisuus on tainnut mennä liian pitkälle , että vielä nauhoitetaankin nyky aikana , se oli päivän paras vitsi ever

    KUULKAAS NYT NYKYAJAN ÄLYPUHELIN NAUHOTTAA ÄÄNET NIISSÄ ON PUHETOIMINNOT VOIT SANOA SANAN SE ETSII SIIHEN VASTAUKSEN ÄÄNESI KÄSKYLLÄ SE ON TIETOKONE JA TUNNISTAA SILMÄT ÄÄNEN SORMEN JÄLJET. SIKSI SE AHDISTAA. Kuvakaappaukset tehdään koneesta.Parempi ostaa kamera erikseen mistä ei lipsu nettiin.Mitä talletat koneelle se jää sinne. Ulkopuoliset voi sotkea miten vain tietoja ja käsitellä kuvia. Joku Facebook jengi voi iskeä kimppuun laitella kuviasi etkä tiedä niistä itse mitään kun et käytä niitä. Joku Japanissa voi katsella kuviasi. EI TÄMÄ MIKÄÄN VAINOHARHAA OLE IHAN OIKEIN.

    1Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Ei kuuntele sillä sinun kännykkäsi on data, sen tekee puhelimeksi vasta se pieni sipsi mikä sinne laitetaan, joten mainoksia jos katselee ja vaikka painaa vielä,että tykkää niin. Tiedot menee perille ja tulee mainos , eihän tartte kun esim katsoa postimyynnistä sivuja niin heti tulee mainos.
    Joten ei kannata sekoittaa puhelin osaa ja data osaa keskenään
    . Puhelimella soitetaan , ja data hoitelee loput .se on sitä nyky aikaa, siis kukaan ei kuuntele mitä puhelet ihmisten kanssa puhelimessa sillä et ole mitenkään kiinnostava kuunneltavaksi koska olet ihan tavalliseen ihminen

    Google äänittää monet puhelut nauhoitetaan yrityksissä myös.

    1Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Miksi muuten vaatisivat sovelluksissa oikeuksia kameroihin ja mikrofoneihin? Kyllä niitä kuunnellaan. On hullua joutua antamaan kameran oikeudet jollekkin kasvottomalla taholla että voi tehdä jotakin sovelluksen kautta ja useota sovelluksia pakotetaan ottamaan tai muuten ei voi toimia. Kun sovelluksen poistaa, poistuuko annettu oikeus kameraan/mikrofoniin?

    Jos erehdut Facebookiin siellä kuvasi leviää Afrikasta Aasiaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00249 kirjoitti:

    Puhelimesta kannattaa sulkea kaikki tarpeettomat ominaisuudet, kuten puheentunnistus. Oma Samsung oli niitä täynnä. Olen viettänyt pari tuntia niitä sulkien, ja silti seuraavalla kerralla niitä löytyi vielä lisää.

    Sama juttu selaimissa. Kovalla työllä löydät näitä useimmille peruskäyttäjille tarpeettomia ominaisuuksia, joilla sinua voidaan seurata. En esimerkiksi koskaan kerro sijaintitietojani, tai pidä päällä Bluetoothia, otan ominaisuuden päälle vain jos tarvitsen sitä.

    No miten suljetaan puheen tunnistus.

    1Äänestä

  • Anonyymi00283 kirjoitti:

    Laita nauhoitus pois päältä.

    MITEN POISTETAAN PUHEEN TUNNISTUS

    1Äänestä

  • Anonyymi00301 kirjoitti:

    Se on tämän palstan juttu. Vainoharhaisuus.

    Meillä oli venäläisiä virosta lähiössä jotka varasti kännyköitä oli muuten Vantaalta osa ja hellareista virosta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Ja kun laittaa koko, kroppansa folion sisään niin on ilmeiseti turvassa 😂😂😂😂

    Hyvä hyvä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00351 kirjoitti:

    Jos erehdut Facebookiin siellä kuvasi leviää Afrikasta Aasiaan.

    No mitä siitä .

    1Äänestä

  • Anonyymi00249 kirjoitti:

    Puhelimesta kannattaa sulkea kaikki tarpeettomat ominaisuudet, kuten puheentunnistus. Oma Samsung oli niitä täynnä. Olen viettänyt pari tuntia niitä sulkien, ja silti seuraavalla kerralla niitä löytyi vielä lisää.

    Sama juttu selaimissa. Kovalla työllä löydät näitä useimmille peruskäyttäjille tarpeettomia ominaisuuksia, joilla sinua voidaan seurata. En esimerkiksi koskaan kerro sijaintitietojani, tai pidä päällä Bluetoothia, otan ominaisuuden päälle vain jos tarvitsen sitä.

    Päivitysten jälkeen voi tulla uudelleen asetuksia, ja jopa jo heti kun poistuu jostain asetukssita, ja se voi löytyä muodossa tai toisessa toisestakin paikkaa, eikä valintoja välttämättä kunnioiteta.

    Googlen idea on mainokset ja esim. puheentunnistuksen parantaminen. Sähköpostit luetaan, jos heillä tai puhelimessakin mahdollisesti, ja profiloidaan minkä pystytäään, varsinkin niiden hakukonetta ja palveluita käytettäessä, vaikka se ei aina olekaan selvää.

    Varmaankin myös turvansa vuoksi, ja siten kai jenkkien tiedustelupalvelut yms., aj Googella on tuhansia yhteistyökumppaneita pelkästään jenkeissä, ja vakoilutietoja jaetaan kumppanimaille, varsinkin enkumaissa mutta myös useimmassa muussa maassa lännessä varsinkin, ja siitä on tieto saatavilla. laitonta omaa kansaa vakoilla, mutta se röyhkeästi kierretään vakoilemalla naapurimaata, vaikken tosin usko, ettei jenkit vahvasti vakoile omaa kansaansa. Apple on mukana juonessa ja niiden kanssa on jokainen ios-käyttäjä vahvasti naimisissa. Mikrosoft pitänyt matalampaa profiilia, vaikka aina joskus yrittääkin ja asetukset kannattaa tarkistaa silloin tällöin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Hahhaaa Nauhoittaa ?
    mitä vuosisataa elät ja mikä saa ainut luulemaan että olisit mielenkiintoinen uhri jollekin. Vainoharhaisuus on tainnut mennä liian pitkälle , että vielä nauhoitetaankin nyky aikana , se oli päivän paras vitsi ever

    Nauhoittaahan atomivoimalatkin Suomessa puhelut. Vielä vuosituhannen vaihteessa sen kuulu puhelimessa, milloin nauhoitus kytkeytyi päälle. Rupesin silloin sanomaan puhelimeenkin, että nyt alkoi nauhoitus.
    Ja jo voimalan rakennusvaiheessa kuulin korkean esimiehen oven takaa, miten kaksi eri ihmistä keskusteli puhelimessa. Kumpikaan näistä ei ollut se korkea esimies. Kuunteli niin isolla volyymillä, että kuului sivullisenkin korviin oven läpi käytävälle...
    Ja tämä oli vasta alkua... Ja vain yksi asia...

    2Äänestä

Totta tuo mitä kirjoitit!!!

1Äänestä
  • Itseasissa EN käyttänyt sanaa "Totta" olet/bko väärässä ?? ?

    Äänestä

ei oo totta!!! Nyt ostaa folioo!

Äänestä
  • Tarkoittaa kun joku voi seurata sua siis rikollinen pahassa mielessä niitä on sairaita jotka seuraa ihmisiä.

    1Äänestä

  • Nyt höperöt kkäriytykää folioon.

    Äänestä

  • On tää totta,tee foliopussi päähän.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Nyt höperöt kkäriytykää folioon.

    Sun kaltaiset edistää kontrolliyhteiskuntaa Kiinan tyyliin. Kun sen tajuaa liian myöhään onkin jo "p" housussa eli myöhäistä puolustautua ja toimia kyttäystä vastaan. Siinä tilanteessa alistaja ei peräänny tuumaakaan vaan jyrää kybällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Sun kaltaiset edistää kontrolliyhteiskuntaa Kiinan tyyliin. Kun sen tajuaa liian myöhään onkin jo "p" housussa eli myöhäistä puolustautua ja toimia kyttäystä vastaan. Siinä tilanteessa alistaja ei peräänny tuumaakaan vaan jyrää kybällä.

    Ootko joku stalkkaaja kun yrität sekoittaa ihmistä joka vain antoi vakavan ehdotuksen siitä miten suojautua kaikelta elektroniselta häirinnältä?

    2Äänestä

  • Anonyymi00200 kirjoitti:

    Ootko joku stalkkaaja kun yrität sekoittaa ihmistä joka vain antoi vakavan ehdotuksen siitä miten suojautua kaikelta elektroniselta häirinnältä?

    Jep! Hän on ilmeisesti jokin NWO:n palkkalistoilla oleva gangstalkkeri joka yrittää edustaa WEF:in tahtoa netissä kovin maksettuna!

    Äänestä

hyvä hyvä. eikun kaupoille!

Äänestä

Aika sairaaksi mennyt mutta en ihmettelis vaikka totta (tuo näyttöihin upotettu kamera)

1Äänestä
  • No tyhmää onkin leikkiä kameroilla mutta tietysti rikolliset saadaan kiinni niillä.

    Äänestä

  • Nykyaikaisissa kännyköissä on kaksi kameraa, etu- ja takapuolella. Se etupuolella on tarkoitettu selfieitä varten. Takapuolella kuvataan muita.

    1Äänestä

Huomaatteko miten koko ajan netin vapaa käyttö kapenee. Tai siis voit toimia netissä melkein miten vain, mutta kaikki tieto taltioidaan. aivan kaikki!

1Äänestä
  • Sähkö posti osoitteita kalastetaan kyselyillä ja voit kommentoida jos annat sähkö posti osoitteesi.

    1Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Sähkö posti osoitteita kalastetaan kyselyillä ja voit kommentoida jos annat sähkö posti osoitteesi.

    En anna kenellekkään kauppiaille mitään e mail osoitteitani . feikki osoitteita on - ja niitä on paljon 🤣🤣🤣🤣😂😂

    1Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Sähkö posti osoitteita kalastetaan kyselyillä ja voit kommentoida jos annat sähkö posti osoitteesi.

    Puhelinnumeroa ja sähköpostia kalastellaan että voidaan kiristää tiettyyn työpaikkaan töihin yleensä valtion virastoon, Valtioneuvoston kansliaan tai EU hallintoon töihin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    En anna kenellekkään kauppiaille mitään e mail osoitteitani . feikki osoitteita on - ja niitä on paljon 🤣🤣🤣🤣😂😂

    Tärkeä mies ei näytä hallitsevan ajan asioita

    Äänestä

  • Älä käytä tavallisia kaupallisia selaimia kuten Chromea. Itse käytän Mozilla Firefoxia, jota ylläpitää yhteisö. Jotkin palvelut eivät toimi kunnolla Firefoxilla, mutta selaaminen sujuu aina.

    1Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Puhelinnumeroa ja sähköpostia kalastellaan että voidaan kiristää tiettyyn työpaikkaan töihin yleensä valtion virastoon, Valtioneuvoston kansliaan tai EU hallintoon töihin.

    Älä hitossa. Onneksi olkoon. Niillä on aika hyvät palkat.

    Hahahahahahsaaaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00285 kirjoitti:

    Älä hitossa. Onneksi olkoon. Niillä on aika hyvät palkat.

    Tuo tuli mullekin mieleen ,kun sain lopetettua naurun.

    Äänestä

ennen oli kirje salaisuus . miten on nykyään??

1Äänestä
  • johtajat kyttää. avaa kirjeet ja lukee emailit

    1Äänestä

  • Yksityisyys on että saat paskantaa ilman että joku vakoilee sun paskaasi.

    1Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Yksityisyys on että saat paskantaa ilman että joku vakoilee sun paskaasi.

    Tulevaisuudessa varmaan äypönttö joka toteaa aherruksen päätteeksi "analyysimme mukaa kakkasi sisältää liikaa eläinperäisiä proteiineja, emmekä ole havainneet riittävästi kasvikutuja tai heinäsirkkatuotteiden kulutusta. Tämä johtaa hiili- ja sosiaalisten pisteidesi laskuun"

    2Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Yksityisyys on että saat paskantaa ilman että joku vakoilee sun paskaasi.

    Putinin paskaa vakoilevat,turvamiehet kerää ne mukaansa😂😂

    1Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Asentavat vessanpönttöön mikkejä. Ovat muka kuuntelevinaan jotain tärkeää valtiollisia juttuja vaikka oikeasti kuuntelevan pissan lorinaa, kakan loiskahduksia ja vetävät käteen.

    1Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Putinin paskaa vakoilevat,turvamiehet kerää ne mukaansa😂😂

    Eivät. Nimenomaan vainoavat tavan talliaista ja yrittävät kaikin keinoin kiristää tavan talliaista putin mieleisiin hakkeisiin Suomen valtiolle tai EU hallintoon töihin eli yrittävät kiristämällä rekrytoida Venäjän agenteiksi (maanpetos) tai vähintäänkin agenttien keskelle töihin. Tuo Marinin mainitsema 3 donaa tarkoittaa juuri tuota heidän suunnittelemaa yksittäisen ihmisen palkkaa valtiolle (lue maanpetokseen) virkamieheksi opistotasoisella koulutuksella ek suinkaan koko Suomen kansaa.

    Ei suinkaan koko Suomen kansaa

    Hankkeisiin kuten kaasuputkihanke

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Asentavat vessanpönttöön mikkejä. Ovat muka kuuntelevinaan jotain tärkeää valtiollisia juttuja vaikka oikeasti kuuntelevan pissan lorinaa, kakan loiskahduksia ja vetävät käteen.

    Paskapuhetta

    Äänestä

  • Meiltä joskus vuosia sitten venäläinen varasti kuulkaa sekä laskuja että kännyn että kirjeitä siitä tuli hirvee lasku kun laskut oli myöhässä pastit kateissa. SABOTAASIA LÄHIÖISSÄ. Nehän tuntee kielestä mitä puhuu.Virossa on heillä oma uskontotalo paikka mihin vievät tavaraa. Olisko kepli ja rak vere.

    2Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Putinin paskaa vakoilevat,turvamiehet kerää ne mukaansa😂😂

    Puistolassa asuvat venäjän kansalaiset on kyllä tietokoneella.

    1Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Yksityisyys on että saat paskantaa ilman että joku vakoilee sun paskaasi.

    Älä nyt
    Noilla höperöillä varmaan on jo pöntössä kamerat ,ja housuissakin.

    Äänestä

Auttaako netissä aurinkolasit vai ottaako kuvannus kasvokuvan niiden läpi? 😂

Äänestä
  • Ihan niin kiinne laittaa kohta irtonenät hämäämään ” vihollista” kovia jätkiä kun ovat ratkaisseet digi ongelmia vaikka eivät edes tunne turvallisuus kysymystä ja miksi se tehdään.
    Entäs kun yhdellä ,oli kamerat piilotettuna jo televisiossakin ja toisella sipsit päässä .aikoihin on eletty, ei ole tervettä porukkaa

    Äänestä

  • Meillä venäläiset naapurit otti vakooja kuvaa älyllä pitkän varren avulla näkyi vaan vastapäätä olevan talon ikkunasta heijastus sitten ilmestyi kamera puhelin varren kanssa parvekkeelle jumaliste. Tiedä miten kauan ovat kuvanneet sisälle meitä. Älkää te tymät määkikö yhtään.

    2Äänestä

  • Ei. Hitsarin koppa pitää olla.

    1Äänestä

Tuohan on varmaan junailtu WEF järjestön kokouksissa. Tai Sanna Marinin lemmikki kokouksissa Bilderberg kokouksissa. He hyötyvät kaikesta datasta jota saavat kerättyä kansalta.

2Äänestä
  • Näin se on. Tieto on valtaa ja valta rahaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Näin se on. Tieto on valtaa ja valta rahaa.

    Paitsi että tieto siitä mitä vaikutusvallattomat juntit tekee tai ajattelee on täysin arvotonta ja merkityksetöntä.

    Äänestä

  • Ei siinä mitään Bilderbergiä tarvita. Seuranta on hoidettu ajat sitten kaikissa ilmaisissa kaupallisissa alustoissa. Metan ohjelmat Facebook, Instagram, Whatsapp ym., Alphabetin ohjelmat Google-haku ja gmail-sähköposti.

    Kyse on siitä, että näennäisesti ilmaista ohjelmaa käyttämällä maksat firmalle luovuttamalla tietojasi, joita sitten käytetään mainontaan.
    Ilmaisia lounaita ei ole...

    Joillakin suomalaisilla on onneksi käytettävissä työpaikan tai jonkun muun vastaavan tarjoama sähköposti. Itse ottaisin kunnollisen maksullisen kotimaisen sähköpostin, kun vain keksisin minkä.

    1Äänestä

  • Varmaan terveellistä käydä Virossa Tallinnan vakooja museossa teillekin mitä stalinistit puuhasi. Nykyään voi ostaa lapsille ranteeseen seuranta puhelimen .....tai vaimolle. Siionistit taas siion.fi löytyy. Myrkytykset on todellisia ei mitään suuhun vihreää ei sinistä ei valkoista jos ei tiedä mitä se on ....

    1Äänestä

  • No niin. Saithan Marininkin ympättyä paskajuttuusi.

    Äänestä

Iran seurasi ja seuraa tarkoin miekkareihin osallistujia , mm heidän sijaintitietojaan jne. näin diktatuuriset maat saavat oivan lyömäaseen kansalaisiaan vastaan

1Äänestä
  • Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo (sama kuin Suomessa Supo) on jo ainakin 10 vuotta seurannut kaikkea internetliikennettä Suomessa: kaikki kirjoittamamme menee Säpon kautta.

    He myös myyvät näitä tietojaan eteenpäin.

    Ruotsi. Ruotsi. Ruotsi.

    2Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo (sama kuin Suomessa Supo) on jo ainakin 10 vuotta seurannut kaikkea internetliikennettä Suomessa: kaikki kirjoittamamme menee Säpon kautta.

    He myös myyvät näitä tietojaan eteenpäin.

    Ruotsi. Ruotsi. Ruotsi.

    Jaikun on rehellinen ihminen niin ei ole pelkoa vaikka lukisivatki. , vaikka tavis ei kuulu tutkimusten kohteeksi kyllä sitä vähän katsotaan ketä tutkitaan .

    1Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo (sama kuin Suomessa Supo) on jo ainakin 10 vuotta seurannut kaikkea internetliikennettä Suomessa: kaikki kirjoittamamme menee Säpon kautta.

    He myös myyvät näitä tietojaan eteenpäin.

    Ruotsi. Ruotsi. Ruotsi.

    Tuo on totta. Säpo antoi kerran vinkin koneen hakkeroinnista. Seuraavat tosin vain mielenkiintoisia toimijoita.

    2Äänestä

  • Seuraajan ne vaimojaan myös fanastikot.

    2Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo (sama kuin Suomessa Supo) on jo ainakin 10 vuotta seurannut kaikkea internetliikennettä Suomessa: kaikki kirjoittamamme menee Säpon kautta.

    He myös myyvät näitä tietojaan eteenpäin.

    Ruotsi. Ruotsi. Ruotsi.

    Ruotsissa kaikki tieto on julkista jos sitä ei erikseen ole kietänyt, silloin kun mahdollista. Klarnaa ei kannata käyttää, tietoturva ontuu. Suomella on paytrail tms., joka on paljon parempi. Klanran kanssa oltava varovainen, koska vaikka maksat millä tahansa, niin se voi mennö klarnaan, jos ei ole tarkkana, ja jos kauppa tarjoaa klarnan muidoen maksumuotojen ohella, niin hyvin vaikea sanoa, jos ei tiedä tarkaan, meneekö klarnaan. Ruoottalaisia hyviä kauppoja paljon suomessa, mutta se klarna tarkotitaa ei-diiliä.

    2Äänestä

Nykyään kannattaa käyttää kokovartalofoliota ja tummia laseja aivan kaikkialla, vuorokauden ympäri. Muista että joku kyttää sinua myös nukkuessasi ja ollessasi paskalla. Kaikki haluavat tietää mitä teet nukkuessasi ja vessassa, se on kriittistä informaatiota.

1Äänestä
  • täytyypä lopettaa paskalla surffaus

    1Äänestä

  • Eikös tuosta ole joku 90-luvulla ollut elokuvakin jossa kaikkialla oli kamera. ?

    1Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Eikös tuosta ole joku 90-luvulla ollut elokuvakin jossa kaikkialla oli kamera. ?

    The Truman Show.

    Äänestä

  • 😂😂😂😂😂😂😂

    Äänestä

  • Yrität vääntää vitsiksi asian joka ei sitä todellakaan ole. Mutta siitä vaan.
    minua tuo tavallisten ihmisten vakoilu ei enää naurata.

    1Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Yrität vääntää vitsiksi asian joka ei sitä todellakaan ole. Mutta siitä vaan.
    minua tuo tavallisten ihmisten vakoilu ei enää naurata.

    Niin kun et ole perillä miten digimaailma kehittyy
    Ja luulet että olet joku tärkeä kohde , lue että ymmärrät niin ei tartte pelätä turhaan

    Äänestä

  • Pidän foliota vain kukkaron ympärillä, ettei kukaan skannaa pankkikortin lähimaksua. Vielä näitä ei ole tapahtunut Suomessa, mutta odottakaa vaan.
    Foliokukkaroita myydään kaupassa, itse tungin tavallista talousfoliota setelilokeroon.

    1Äänestä

  • Senaatintorilla kerran mies naisten huivi päässä ei mitään myös metrossa huivipää mies....

    1Äänestä

  • Huhhuh. Kyllä saa taas nauraa. Hyvin vastasit hulluille.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Yrität vääntää vitsiksi asian joka ei sitä todellakaan ole. Mutta siitä vaan.
    minua tuo tavallisten ihmisten vakoilu ei enää naurata.

    99% käyttää kaikkea suosittua, joka on kaikki vakiulukamaa ja väärinkäytöstä ja parempia on usein tarjolla. ja muulta osin sitten käyttää vakoilukamaa tietoisesti ja estäen mahdollisimman pitkälle. Ei hämmästytä noi foliohatut tosta näkökulmasta, jotka on normaalikäyrän pimemmällä puolella. Ja sitten on liian valoisaa toisessa päässä. Täydellinen esto ei ole mahdollista eikä järkevää, mutta tietäen enemmän, on hellppo parantaa asioita eikä tukea väärinkäytöksia enempää kuin tarpeen.

    1Äänestä

jep ja minä hommasin puhelimen joka on Google vapaa, huawei
niin nyt varmaan kiinalaiset vakoilee minua, mutta pääasia että google ei........

Äänestä

KIINALAISET LAITTEET OVAT USA:SSA KIELLETTYJÄ. SIELLÄ ON HUOMATTU JO VUOSIA SITTEN.

1Äänestä
  • Nokia puhelimet on nykyään kiinaa ja kiellettyä.

    2Äänestä

Tuohon listaan olisi hyvä saada täydennystä. Hyvä alku!!

Äänestä

Testasin että tuo folio homma puhelimessa TOIMII! Mutta sitä pitää olla kaksin tai kolmin kerroin. mykistyy vaikka puhelin päällä. soitot ei mene läpi

1Äänestä
  • Kyllä. Paksu folio muodostaa Faradayn häkin.

    1Äänestä

Kattelin kiinalaisten koronasulkumielenosoitusta ja yks kaveri kepillä huito; Turvakaera sai ilmeisesti kyytiä. Kiinassahan tämä kyttäys on menny ihan huippuunsa.

1Äänestä
  • Kiinassa thaissa raha on Jumala mikä tahansa muu patsas sekin on rahaa myynnissä.

    1Äänestä

onhan tuo siinämielessä
hyvä tiettää

että

nettiliittymä- firmoissa voi olla kuka vaan ulkolainen cia- gansgsteri töissä katselemassa kuviasi koko ajan ja tietojasi-

nämä siis ei ole sattumaa-

illuminati kuten CIA nimenomaan kouluttaa väkivaltarikollisia mm netti-toimintaan. (ne nörtit kun ei ole sitä mitä CIAssa vaaditaan...)

1Äänestä

  • Huomaatteko: keskellä tätä ketja on vakoilukamera-mainos:
    "Riistakamerat."

    Joku seuraa, mistä keskustellaan.

    Ainakin poliittiset väärinajattelijat Suomessa ovat pian ihan vapaata riistaa.

    "Älkää ampuko! Mä oon rauhotettu eläin!"🦌

    1Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Huomaatteko: keskellä tätä ketja on vakoilukamera-mainos:
    "Riistakamerat."

    Joku seuraa, mistä keskustellaan.

    Ainakin poliittiset väärinajattelijat Suomessa ovat pian ihan vapaata riistaa.

    "Älkää ampuko! Mä oon rauhotettu eläin!"🦌

    P. Metsärinne ym:t - Hirvenmetsästys:
    https://youtu.be/bC4xnp4AHqA
    🦌

    Äänestä

  • Niin että suomipojalle paras kun myy kännykkänsä ja muuttaa metsään että on kaukana koneista ja sipseistä eikä hommaa edes radiota , sillä mistäs sen tietää jos vaikka pikku pikku piru sielläkin kuuntelis

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Niin että suomipojalle paras kun myy kännykkänsä ja muuttaa metsään että on kaukana koneista ja sipseistä eikä hommaa edes radiota , sillä mistäs sen tietää jos vaikka pikku pikku piru sielläkin kuuntelis

    Kumpa menisivätkin. Koska kaikki sekopäät ei mahdu mielisairaalaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00392 kirjoitti:

    Kumpa menisivätkin. Koska kaikki sekopäät ei mahdu mielisairaalaan.

    Mielisairaalathan täyttyvätkin väärinajattelijoista, joita pakkolääkityksellä yritetään dementoida Eliitille vaarattomiksi. Esimerkkinä vaikka Teemu Vehkala, jolla on blogi netissä.

    2Äänestä

Vainoharhainen on viisas ja "massat eivät ymmärrä". Kamerat kuvaavat vaikka linssi on peitetty. :) Jep jep. Lääkkeet ja sassiin.

Äänestä
  • Ja kaksinkertainen määrä.

    Äänestä

Tämähän on jo ikivanha juttu, mutta täälläkin keskustelussa osa naureskelee 'foliohattuilulle'. https://yle.fi/a/3-6764816

1Äänestä

Ainahan kaupoissakin on ollut valvontakamerat ja monissa muissakin paikoissa ihan lukee, että on tallentava valvontakamera käytössä. Kerran yhdeltä äidiltä oli mennyt mielenterveys sen takia, että tytär oli alkanut pelkäämään alusvaatteita sovittaessaan valvontakameraan joutumista ja tytär oli täysin psykoottinen äidin mielestä. Osa ihmisistä on lukutaidottomia, eivätkä he ymmärrä sitä jos jossain lukee tallentava videokamera käytössä. Tavarataloissa on ihan turvamiehiä sitä varten, että he seuraavat asiakkaita. Sekin on liian järkyttävä tieto monille ja yllättävän monille.

1Äänestä
  • Kun on hyvä omatunto niin ei kuvaamisen kaupoissa haittaa , kamerat on ratkoneet monta asiaa maailmassa
    Juuri nämä valvontakamerat

    Äänestä

  • OSTAREILLa on kamerat mutta busseissa myös.

    1Äänestä

Höpöhöpö. Minua saa seurata. Ei mitään salattavaa ole.sairaalathan jo tietää meidän kaikki sairaudet.

Äänestä
  • tuo on yksi lapsellisimmista kommenteista joihin aina törmää näissä keskusteluissa! sinua ei sitten loukkaa yhtään että tietoa kerätään kaikesta? lopulta valtio haluaa kytätä sinua makuuhuoneessasikin , kai sekin käy? ei millään pahalla, mutta he haluavat kaiken datan.... mutta ei kannata suostua

    1Äänestä

  • Höpöhöpö vaan itsellesi, vaikka kuuluneet pörssirikkaisiin, ei pitäisi olla välinpitämätön, kun oikeusvaltio ja demokratia tuhotaan,tai on jo tuhottu Suomesta. Kyse on ihmishengistä konkreettisesti.

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/16820232/quotjulkiset-organisaatiotquot-yksityistetty-demokratian-tunnusmerkit-haivytetty-suomessa

    https://vastavalkea.fi/2021/01/08/havittajista-uusi-valtiontalouden-painajainen/

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/17593827/jarjettomat-poistot-ym-hairinta-on-mind-control-stanford-university-yliopiston-suomi24-hanke-osuutta#comment-117638001

    Jokainen tavallinen ihminen, joka hyväksyy eläkeläisköyhien köyhyyteen tappamisen ja äärimmäisen kovan äärioikeistoekstremisti-uusfasistisen poliisi-militaristivaltion, on kuin natsisaksan aikaan, silmänsä keskitysleireihin vievien junien vieressä toljottaneet: "emme nähneet mitään".

    1Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    tuo on yksi lapsellisimmista kommenteista joihin aina törmää näissä keskusteluissa! sinua ei sitten loukkaa yhtään että tietoa kerätään kaikesta? lopulta valtio haluaa kytätä sinua makuuhuoneessasikin , kai sekin käy? ei millään pahalla, mutta he haluavat kaiken datan.... mutta ei kannata suostua

    Eimkai ketään tavoista seurailla , kellä sellaiseen olisi edes aikaa . Kuka pitää itseään niin helvetin tärkeänä ihmisenä että muka kerätään tietoa ( miksi) joten aika yliammuttua luulotautia

    Suomen valtio kerää vain tarkkaan määriteltyjä tietoja yksityisistä ihmisistä ja suojaa ne. Tietosuoja ja tietoturva on tarkkaan määritelty EU:n GPDR asetuksessa. Muuten virkamiehet saavat kimppuunsa tietosuojavaltuutetun.

    Sen sijaan yksityiset, ulkomaiset firmat keräävät mitä vaan ja myyvät ne kenelle vaan. Kiinassa ja Amerikassa ei ole mitään tietosuojavaltuutettuja.

    Tavallisen suomalaisen kannattaa olla tarkkana kenelle luovuttaa tietojaan. Älä anna minnekään syntymäaikaasi, sähköpostiasi, puhelinnumeroasi tms. Käytä mahdollisuuksien mukaan kotimaisia ohjelmia ja laitteita. Jos käytät Googlea ym., tuki niistä kaikki tarpeettomat ominaisuudet - jos pystyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Höpöhöpö vaan itsellesi, vaikka kuuluneet pörssirikkaisiin, ei pitäisi olla välinpitämätön, kun oikeusvaltio ja demokratia tuhotaan,tai on jo tuhottu Suomesta. Kyse on ihmishengistä konkreettisesti.

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/16820232/quotjulkiset-organisaatiotquot-yksityistetty-demokratian-tunnusmerkit-haivytetty-suomessa

    https://vastavalkea.fi/2021/01/08/havittajista-uusi-valtiontalouden-painajainen/

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/17593827/jarjettomat-poistot-ym-hairinta-on-mind-control-stanford-university-yliopiston-suomi24-hanke-osuutta#comment-117638001

    Jokainen tavallinen ihminen, joka hyväksyy eläkeläisköyhien köyhyyteen tappamisen ja äärimmäisen kovan äärioikeistoekstremisti-uusfasistisen poliisi-militaristivaltion, on kuin natsisaksan aikaan, silmänsä keskitysleireihin vievien junien vieressä toljottaneet: "emme nähneet mitään".

    Joko tännekin kerkesit höpisemään.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Eimkai ketään tavoista seurailla , kellä sellaiseen olisi edes aikaa . Kuka pitää itseään niin helvetin tärkeänä ihmisenä että muka kerätään tietoa ( miksi) joten aika yliammuttua luulotautia

    Pahaksi päässyttä. Nämä on näitä piikkipelkoisia kuten juojia. Trumpisteja. Sieltä äärioikealta. Sekosivat koronan aikaan. Osa oli jo ennen sitäkin kylähulluja.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Eimkai ketään tavoista seurailla , kellä sellaiseen olisi edes aikaa . Kuka pitää itseään niin helvetin tärkeänä ihmisenä että muka kerätään tietoa ( miksi) joten aika yliammuttua luulotautia

    Siksipä juuri datakeskuksia rakennetaankin, että Ison Veljen tekoäly pystyy seuraamaan sinua kaiken aikaa ja laskemaan sinun tekosistasi asioita, joita et haluaisi muitten tietävän. Samaan tarkoitukseen on nämä nykyiset pönttökameratkin maanteitten varsilla, tuhansittain... Ja on niitä kaupunkien kaduillakin. Huomaat jos viitsit seurata. Henkilötunnistusohjelmat tunnistavat sinut niistä. Ne ohjelmathan kehitettiin Oulun yliopistossa Kiinan sponsoroimina ennen Pekingin olympialaisia, missä ohjelma varmistui luotettavaksi ja nopeaksi. Sen avulla Peking siivottiin väärinajattelijoista. Suomessa se ohjelma on mm Poliittisella Poliisilla eli PolPO:lla.

    1Äänestä

Yleensä kameroita ja valvontaa pelkäävät ovat jonkin sortin rikollisia ja hämärähommia puuhailevia vilunkiveikkoja, jotka haluavat tekojensa pysyvän salassa.

Entisessä työpaikassani oli tiukka kameravalvonta joka paikassa (paitsi vessoissa) ja niistä oli käytännön hyötyä. Niiden avulla saatiin selvitettyä sekä varkauksia että väkivaltarikoksia. Kukaan rehellinen asiakas ei niistä kameroista koskaan valittanut, vaan pitivät niitä hyvänä juttuna. Vain varkaat valittivat.

Äänestä

  • Näin on.

    Äänestä

Mul om kauhee kus iståndis taas.

Äänestä

totta!! mutta ihmettelen miten ihmiset ovat niin naiiveja että mm maksavat mobiililla? tuohan jättää kaiken datan kolmansille osapuolille! käyttäkää käteistä hyvät immeiset!

1Äänestä
  • Taas on yhdellä kukkia lakissa

    Äänestä

  • Pian on käteisten käyttää loppu joten porttelefonen vaan makseleen netin kautta.
    Kun lukee miten data toimii niin ei Ole mielen harhoja

    Äänestä

Nykyinen hallitus jatkoi, laittoman ex-äärioikeistohallituksen, kipeitä leikkauksia, puuttuvasta oikeusturvasta, se vain nimitti leikkauksia "korotuksiksi", vaikka köyhistyminen paheni ja pahenee koko ajan.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/16452103/ohisalo-entisia-ja-nykyisia-poliiseja-ostettu-lahjottu-korruptoitu-yritys-maataloustuilla#comment-102998223

https://www.theguardian.com/commentisfree/2021/apr/25/us-policing-is-far-less-about-fighting-crime-than-controlling-the-poor

AutokratiaUsan SotaRikosliiton kansalaisten vakoileminen, urkinta, kova kontrollointi, poliisi-militaristivaltiolla, tekoälyllä tehtävä kansanmurha, eivät ole mitään "rikosten torjuntaa", vaan köyhyyteen oikeusturvattomaksi pahoinpideltyjen, kansanmurhan toteuttamista.

https://www.aljazeera.com/indepth/opinion/surveillance-skin-alarm-200527135135268.html

1Äänestä

Rotat söi kokaiinia totalitaarisesti ulkomailla.

Äänestä

Ja salaliitot rulaa. Sekopäät näkee kyttäystä kaikkialla.

Äänestä
  • Poliisit esimerkiksi seuraavat paljon valvontakameroiden kuvamateriaalia, jos joku tekee rikosilmoituksen. Monet rikosilmoitukset ovat perättömiä ja se selviää valvontakameroista katsomalla.

    Äänestä

  • enlabarra kirjoitti:

    Poliisit esimerkiksi seuraavat paljon valvontakameroiden kuvamateriaalia, jos joku tekee rikosilmoituksen. Monet rikosilmoitukset ovat perättömiä ja se selviää valvontakameroista katsomalla.

    Ja se on hyvä juttu.

    Äänestä

Tuskin mun naama montaa kertaa kiinnostaa ketään,olen niin karun näköinen ja parta peittää suurimman osan pärstästä.Siinäpähän ihmettelevät🕵️‍♀️

Äänestä

https://www.theguardian.com/world/2020/jul/24/surveillance-tech-facial-recognition-terror-capitalism

https://yle.fi/uutiset/3-11892227

Näitä samoja linkkejä, joutuu käyttämään, kun niissä on tärkeitä asioita tiivistettyinä, lipsahtanut jopa ek-ylen uutisiin.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17509030/sananvapauksien-estamisesta-pieni-askel-kuolemanrangaistuksiin#comment-115555896

https://www.npr.org/2019/09/19/761918152/exiled-nsa-contractor-edward-snowden-i-haven-t-and-i-won-t-cooperate-with-russia

AutokratiaUsan kansalaisia, on satojamiljoonia kodittomina kaduilla ja älykkäät ihmiset, joilla ihmisyyttä jäljellä, on ajettu maanpakoon, kun ovat paljastaneet, pörssirikollisten korruptiovallankäyttäjien, valvonta-urkinta-kontrollointia.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17647732/suomen-aseostot-usalta-ovat-kansalta-miljardien-varastamista-

1Äänestä

Että sala liitoa.....totuuksistakin tehdään salalitto teorioita entäs miksi sensurointia ,sekin sitten luulottelua ,sensurointi näyttäytyy taas TOSITV kohdalla kun ei aukea sivu ....onko taas liian paljon paljastumassa vaarallista tietoa ? tosiTV on ainoa enään jossa kuulee totuuksia niin pitähän se lempata ulos !toivottavasti pian palautuu
sieltä kun on saanut tavallinen kansaakin oikeaa tietoa mitä media ei meille kerro !

Äänestä
  • https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tietovuotaja-edward-snowden-varoittaa-korona-poikkeusoloista-valtaa-pitavat-tottuvat-saamaansa-valtaan/3d1d2b6b-80c2-41bf-8060-e1fa026a5e06

    Kyllä tilanne on, Suomen luisuttaminen äärioikeistoekstremistiseen poliisi-valtio-militaristi-kontrollointi- valtioon, kansalaiset käytännössä vankeja, omassa kotimaassaan, mitään kansalaisoikeuksia, ei esim. köyhyyteen pakotetuilla, aidosti ole, eläkeläisillä köyhyyteen murhattavilla, ei minkäänlaista oikeusturvaa edes, saati ihmis-kansalais-potilaiden-itsemääräämisoikeuksia. Kyllä näistä pitää jokaisen, puhua ja kirjoittaa, tehdä kaikkensa, että tilanne muuttuisi.

    https://www.tamperelainen.fi/paikalliset/4743001

    https://yle.fi/uutiset/3-12295857

    1Äänestä

  • Muistakaa käyttää sitä kokovartalofoliota ja foliokypärää myöskin nukkuessanne! Muuten glopalistien ja illuminaattien salaiset aivosäteet muuttavat teidätkin ties miksi suvakiksi ja ateistiksi ja homoksi. Kokovartalofolio suojaa myös 5G-mastoilta, jotka levittävät nanosäteitä ja mikropartikkeleita ja koronaa ja homokaasua. Öyh!

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tietovuotaja-edward-snowden-varoittaa-korona-poikkeusoloista-valtaa-pitavat-tottuvat-saamaansa-valtaan/3d1d2b6b-80c2-41bf-8060-e1fa026a5e06

    Kyllä tilanne on, Suomen luisuttaminen äärioikeistoekstremistiseen poliisi-valtio-militaristi-kontrollointi- valtioon, kansalaiset käytännössä vankeja, omassa kotimaassaan, mitään kansalaisoikeuksia, ei esim. köyhyyteen pakotetuilla, aidosti ole, eläkeläisillä köyhyyteen murhattavilla, ei minkäänlaista oikeusturvaa edes, saati ihmis-kansalais-potilaiden-itsemääräämisoikeuksia. Kyllä näistä pitää jokaisen, puhua ja kirjoittaa, tehdä kaikkensa, että tilanne muuttuisi.

    https://www.tamperelainen.fi/paikalliset/4743001

    https://yle.fi/uutiset/3-12295857

    On olemassa esimerkiksi sellaisia häirikkönaisia, jotka tekevät rikosilmoituksia siitä syystä että joku julkisuuden henkilö soittelee heille jatkuvasti yötä päivää. Puhelutiedotkin ovat täysin dokumentoituja kännykkään ja sen lisäksi puhelinverkkoliittymiin, niin poliisi löytää tällaiset häirikkönaiset. Totuus paljastuu valvonnan avulla. Ihmisten kannattaisi oikeasti miettiä, mitä kaikkea pystytään seuraamaan, niin turhat häirikkönaiset eivät enää pysty kuormittamaan poliisia. Aina pystytään asentamaan valvontakamerat.

    Kun et saa naista, ei se ole naisten syy. Syy on peilissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Muistakaa käyttää sitä kokovartalofoliota ja foliokypärää myöskin nukkuessanne! Muuten glopalistien ja illuminaattien salaiset aivosäteet muuttavat teidätkin ties miksi suvakiksi ja ateistiksi ja homoksi. Kokovartalofolio suojaa myös 5G-mastoilta, jotka levittävät nanosäteitä ja mikropartikkeleita ja koronaa ja homokaasua. Öyh!

    Eikö vielä antenni isovarpaaseen joka johtaa ääniaalloissa toisaalle

    Ja ne kommunistitkin pelkää siellä sängyn alla.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Eikö vielä antenni isovarpaaseen joka johtaa ääniaalloissa toisaalle

    Se on hyvä.

    Äänestä

TOSITV on tosi hyvä kanava !

Äänestä
  • Tyhjäpäille.

    Äänestä

panee kaiken turhan pois päältä mitä ei tarvi

en ole koskaa ymmärtänyt google sovellusta , kun netissäkin google selaimessa, siksi pois päältä se , uninstall ei voi , mut ei käyttöön

mulla on jo 3 älypuhelinta, pari 5g ja yksi 4g minkä ostin puoli kiireessä, sitä pidän kellona pöydällä lähinnä

yksi 5g puhelin toimii mini televisiona näin kisojen aikaan

yksi muuten vaan nettiä käytän

Äänestä
  • aiheesta on kirjakin 92 vuodelta, eu huomis päivän super neuvostoliitto,

    1Äänestä

  • Me katsotaan mitä halutaan.

    Äänestä

>NWO

Uskotko myös 6000 vuotta sitten luotuun Maahan?

Äänestä
  • Uskotko sinä horoskooppeihin, tarot kortteihin, joogaan, jälleensyntymiseen ja okkultistiseen evoluutioteoria valheeseen?

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Uskotko sinä horoskooppeihin, tarot kortteihin, joogaan, jälleensyntymiseen ja okkultistiseen evoluutioteoria valheeseen?

    Eli siis uskot. Lähes kaikki Kalsarinmyrkyttäjän (toki harvalukuiset) fanit Suomessa ovat lahkouskovaisia tiededenialisteja, joita VKK erityisesti viehättää.

    1Äänestä

  • Taas joku 6000-vuotispsykooseissa elävä punikki vauhdissa :D

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Eli siis uskot. Lähes kaikki Kalsarinmyrkyttäjän (toki harvalukuiset) fanit Suomessa ovat lahkouskovaisia tiededenialisteja, joita VKK erityisesti viehättää.

    Kovaa tiedevastaisuutta näyttää löytyvän erityisesti viherpunikkien mielisairaita sukupuolisekoiluoppeja levittävistä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Kovaa tiedevastaisuutta näyttää löytyvän erityisesti viherpunikkien mielisairaita sukupuolisekoiluoppeja levittävistä.

    Ihan miten vain rouva haluaa, mutta totuus kuitenkin on, että tiedemaailmassa lahkouskovaisten osuus on aivan olematon ja "viherpunikkien" taas huomattavan suuri – oikeastaan riippumatta siitä ketkä lahkossasi viherpunikeiksi kirotaan.

    Yksillä on edellytyksiä tieteelliseen työhön ja toisilla sitten taas ei.

    2Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Taas joku 6000-vuotispsykooseissa elävä punikki vauhdissa :D

    Jos lahkouskovaisena edes anonyymisti kiistät Maan 6000 vuoden iän, muistathan että Viimeisellä tuomiolla Jeesus voi suhtautua sinuun yhtä ankarasti kuin meihin uskonnollisesti sitoutumattomiin. Tiedät siis missä tavataan.🔥

    1Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Taas joku 6000-vuotispsykooseissa elävä punikki vauhdissa :D

    Ei. Vaan täysjärkinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Kovaa tiedevastaisuutta näyttää löytyvän erityisesti viherpunikkien mielisairaita sukupuolisekoiluoppeja levittävistä.

    Tiedevastaisuus asuu persuissa.

    1Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Ihan miten vain rouva haluaa, mutta totuus kuitenkin on, että tiedemaailmassa lahkouskovaisten osuus on aivan olematon ja "viherpunikkien" taas huomattavan suuri – oikeastaan riippumatta siitä ketkä lahkossasi viherpunikeiksi kirotaan.

    Yksillä on edellytyksiä tieteelliseen työhön ja toisilla sitten taas ei.

    Näin juuri.

    1Äänestä

Rehellisellä ihmisellä ei ole mitään piilotettavaa!

Äänestä

  • Voi joskus olla piilotettavaa. Esim. työasioihin liittyvää. Mutta nämä ihmiset tietävät sen itsekin.

    1Äänestä

"on ilmeisesti"

Ilmeisesti vessanpyttyihin on asennettu kamerat. Näin on arvattavasti tehty ehkä jo 1990-luvulta lähtien. Lisäksi saattaa olla makuuhuoneisiin myytävissä lampussa ehkä kamerat ja luultavasti myös lähetin.

Olen ehkä jostakin lukenut tämän.

Äänestä
  • Ne katselee sun paskan väriä sillä vessa kameralla ja ilmoittaa heti sairaalaan jos väärän väristä

    Äänestä

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17646733/poliitikkokoulu-on-porssirikollisten-tappajagangsterien-kouluttamista

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17644085/vale-tasa-arvolaki-on-kovempi-aarioikeistoekstremistinen-poliisi-militaristivaltio

Iso, korjaamaton köyhyysongelma, erityisesti puolen miljoonan vanhuksen, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden, käytännössä täysin oikeusturvattomaksi, äärimmäiseen köyhyyteen pakottamalla, veroparatiisi-sote-IHMISKAUPAN orjina kiduttaminen ja ennenaikaisesti tappaminen, on kovaa äärioikeistoekstremististä, uusfasistista poliisi-militaristivaltiota, kansanmurhan nimeillä sitä voi jo kutsua, kun hädänalaisten avunhuudotkin, halutaan tukahduttaa.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17596062/rikostutkinnat--ja-syytteet-nord-stream-talvivaara-uniper-elakerahastojen-ryostot

1Äänestä

Näytön alle asennettava kamera on ongelma. Kukaan ei tietenkään pakota ketään ostamaan sellaisia kännyköitä joissa selfiekamera ei ole peitettävissä teipinpalasella.

Läppäreiden osalta kameran peittäminen teipinpalasella on ollut osa normaalia tietoturvaohjeistusta jo ainakin viimeisen viiden vuoden ajan,

1Äänestä

Onko noista folioista jotain hyötyä?
Saattaisin alkaa kokeilla.

Äänestä
  • Jep, kääräise 5 kerrosta koko kropan ympäri ja paista uunin keskitasolla 5 tuntia niin tulee lämpimämpi olo.

    Äänestä

  • Anonyymi00203 kirjoitti:

    Jep, kääräise 5 kerrosta koko kropan ympäri ja paista uunin keskitasolla 5 tuntia niin tulee lämpimämpi olo.

    Hyvä menu

    Äänestä

Tuskin 2010 ostetuun samsung kameraani,jolla ei valokuvia edes voi otaa.On mitän pilotettua kameraa. Läppärissä teippi kameran kohdalla.Ihan sama jos joku kytää vakoilee,ei tunnu missään.Naamani kun näkee peästyy ja linssi hajoaa. Terveisn mutsi ITÄ HELSINKI

1Äänestä

Aloittajan täytyy kääriä sitä foliota pään ympärille.

Äänestä

Jo vuosia sitten huomasin, miten aina aloittessani lukea ilta-sanomia, kuului kameran naksahdus kaksi kertaa. Siihen loppui sanoma oy: n uutisten selailu.

Äänestä
  • Jos päässä naksuu pahasti kannataisi hakeutua hoitoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Jos päässä naksuu pahasti kannataisi hakeutua hoitoon.

    kuulostat piikitetyltä

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    kuulostat piikitetyltä

    Aijai, maistatko myös värejä ja kuulet hajuja tjsp? Tämä voi olla yksi merkki alkavasta skitsofreniasta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00204 kirjoitti:

    Aijai, maistatko myös värejä ja kuulet hajuja tjsp? Tämä voi olla yksi merkki alkavasta skitsofreniasta.

    Onko sulla jo?

    Äänestä

Jokainen luuri ilmoittaa luvatta
sijainnin, vaikka akku olisi loppu.

1Äänestä

folio ei auta, meissä kaikissa on jo mikrosiru joka on saatu korona rokotteessa.vittu kun viheltää päässä.onko mussa joku vika. mä oon persu.mä oon persu

Äänestä
  • Hulluksi on mennyt

    Äänestä

Nykyiset 30set nuoret miehet ovat tässä tunnottomampia.
Niiden asenne on ”mitä välii…”

Niillä ei ole menneisyyttä, eikä ne tajua seurausta.

Ne on helppo huijata tekemään mitä tahansa,
vaikka ostamaan 30 tonnin auto,
vaikka niillä ei ole mitään.

Niiden mielessä pyörii pillu, runkkaaminen ja autot.

1Äänestä
  • Taita sulla pyöriä

    Äänestä

neljasmaalimanmeno on käynnissä vihreät kävi ky.kokouksessa ja hyväksyi että
jos leimataannatsikseksi oot lainsuojaton.
sama meno kuin kanadassa jossa ei saanut olla kekkajonoja.
jotka nyt on tuomittu tukahtujat syylliseksi.

Äänestä

Vai ihan NWO kerää näitä kametietoja. Mitä ihmeen tietoa sillä kameralla saa irti? Kuka tai mikä prosessoi kaikkien kaikki kuva/videotiedot? Kai tajuat siinä olevan todella massiivisesti turhaa dataa joka näkyisi aivan varmasti datan siirrossa?

Äänestä

Voihan se kameran peittää teipillä, jos nyt niin hirvittää.

1Äänestä
  • Kun vaan osaa ajatella realistisesti sen ” miksi”:joku olisi kiinnostunut tavallisesta ihmisestä jonka elämä on ihan vaan tasapaksua . Kovat luulot itsestään ja omasta tärkeydestä monella .ketään ei kiinnosta mikään taviksen seuraaminen

    1Äänestä

Kiitos hyvästä aloituksesta. Olen samasta asiasta huolissani.
Viimeisin tyrmäys tuli koska pyykkituvan pesukoneita ei enää saa käyttää ilman pankkikortin liittämistä sovellukseen. Aiemmin pyykkäys oli ilmaista, nyt en tiedä. Mieluummin pesen käsin kuin tietoni siihen laitan. Manuaalinen varauslista toimi varsin hyvin eikä mennyt aikaa sovellus,- ja käyttöohjeita lukiessa. Näin sitä alistetaan ja määräillään kuinka kuuluisi toimia.
Toisen digitaalisuutta tavoittelevan tempun teki arvaamatta pankki. Olivat sulkeneet seinässä olevan tilisiirtokuiteille laitetun luukun arvaamatta ja oli lappu tilalla. Laita tilisiirtokuoret postilaatikkoon. Lähin torilla. Siis miksi ihmeessä?! Ne kuoren postimaksut tulee käyttäjien maksettaviksi palvelumaksujen muodossa ja posti on niin hidas pelkästään toimittaessaan laskuja perille ettei eräpäivään ole usein enää montakaan päivää. Tähän kun lisää että Op-pankki vaatii asiakkailta sitä että viikko ennen eräpäivää on maksupalveluun menevän laskun oltava heillä, on todella yleitä että asiakasparan on soiteltava laskuttajille kalliisiin palvelunumeroihin ja kerjättävä lisämaksuaikaa. Muutenhan tulisi viivekorkolasku. Tämäkin toimi oli pelkkää kiusaamista ja palvelun täysin tarpeetonta huonontamista. Vai oliko? Onko takana se agressiivinen keino pakko-ohjata asiakkaita nettiasiointiin?
Ei se nettiasiointi ilmaista ole kun jotkut väittää että on halvempaa. Ei ole. Pankit joutuvat asiakkaiden rahoista korvaamaan useita kusetuksia joita on tehty asiakkaiden rahojen huijaamiseksi nettiasioinnissa. Laitteet maksavat asiakkaille sekä tietoturva eikä pankkitunnuksetkaan enää ilmaisia ole. Myös aikaa menee itsetyydytellessä omalla kustammuksella nettiä näpyttelemällä asioitaan hoitaessa.
Useimmat kansalaiset kerskuvat kuinka digisti asiansa hoitavat ja ähkivät päälle kuinka kätevää se on. Se on ensiaskel vallan antamista johtajille ja sitten tulee kurjat olot kun on tekoäly valjastettu kansaa vastaan.
Digiajan seuraava taso on valvonta,- ja kontrolliyhteiskunta.
Kuka oikeasti haluaa luopua aidosta vapaudesta joka Suomessa on ollut?

1Äänestä
  • Juuri näin on. ikävää myös ettei suurin osa vieläkään näytä ymmärtävän mistä on kyse. Levittäkää tietoutta . Ja ei kannata henkilökohtaisella tasolla hyväksyä ja edesauttaa tuota kyttäämistä.

    1Äänestä

  • Halusit tai et niin netti on tulevaisuudessa ainoa tapa hoidella asioita , ja hyvä muistaa että niin on koko maailmassa ei ainoastaan pikku suomessa
    Ja ihan laillista sen lisäksi myös

    1Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Juuri näin on. ikävää myös ettei suurin osa vieläkään näytä ymmärtävän mistä on kyse. Levittäkää tietoutta . Ja ei kannata henkilökohtaisella tasolla hyväksyä ja edesauttaa tuota kyttäämistä.

    No ei sus kukaan kyttää

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Halusit tai et niin netti on tulevaisuudessa ainoa tapa hoidella asioita , ja hyvä muistaa että niin on koko maailmassa ei ainoastaan pikku suomessa
    Ja ihan laillista sen lisäksi myös

    Näin se menee tykätään tai ei.

    1Äänestä

Kyttääminen on kyllä helppoa, mutta suurin osa ihmisistä ei ole niin tärkeitä, että ketään kiinnostaisi.

Äänestä

Mitä he mahtavat kytätä? Melko tylsää ohjelmaa on luvassa taskussa naaman edessä tai kattoa katsoen (kun on pöydällä) En usko että kukaan viitsii tuhlata aikaa ja energiaa tällaiseen suomessa. Toki jossain maissa on tiettävästi valvontakameroita jotka tunnistaa sinut ja sinua seurataan.

Äänestä
  • Pk seudulla ainakin busseissa valvontakamerat. Mielestäni alkaa olla jo ylimitoitettua tuo kameravalvonta. Liekö osassa jo kasvojentunnistuskin käytössä?

    1Äänestä

HIENOA on että minustakin on joku kiinnostunut , voudin lisäksi .

Äänestä

Täydellinen kasvoleikkaus puolen vuoden välein.

Äänestä
  • Joo, eiku hiero naama kenkälankilla

    1Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Joo, eiku hiero naama kenkälankilla

    Se kamerako kuvaa vain valkoiset. Jummijammi kun on pätevä kone

    1Äänestä

Varsinkin puhelimen etukameran kanssa on syytä olla varovainen se kuulemma voi ampua koronarokotteen ja mikrosirun suoraan otsaan.

T:kristalliryssä.

Äänestä
  • Ihanaa kun saa nauraa. Huumorin kukka on se kaunein kukka.

    Äänestä

Kyllä myynti herää, kun pikkasenkin jollain vehkeellään käy niitten sivuilla tai mainoksissa.

Äänestä
  • Ja kävit täällä silloin ja silloin.

    Äänestä

  • Minä kävin omalla vehkeellä. Tuleeko mulle nyt alushousut.

    1Äänestä

Eilen seikkailin jossain sivuilla ja painoin varmaan väärää nappulaa, kun kone sanoi, että ala vain puhua, mikrofoni on auki.
Kävin sitten poistamassa mikrofonin asetuksista pois käytöstä, kun en läppärilläni halua puhua kenellekään.

Äänestä
  • Voi hyvä Sylvi tätä ihmisten kummallista tietämättömyyttä . Ei voi kun ihmetellä miksi yleensä on läppäri kun ei ymmärretä siitä mitään .

    Äänestä

Juu, hyvä aloitus!

Tälläkin palstalla kun käy ja kamerakin on peitetty teipillä vakoilun estämiseksi, tulee jopa tiedotuksia, että ohjelma on estänyt 136 kertaa sinun identifioimisyrityksesi päivän aikana. Kun kirjoittaa tänne mielipiteen ja sen jälkeen kun siirtää silmien katseen pois tekstikentästä, ruutuun tulee joka kerta mainosteksti jostakin tarpeellisesta liittymisestä tai rekisteröitymisestä. --Eei meitä seurata, ei!-Mitä luulet!

1Äänestä
  • Eiköhän suurin syy ole tietämättömyys näistä asioista mitä tietsikka oikeastaan on.
    Joten joku käy ottamassa pois mikrofoonin asetuksista kun itse painaa Siri nappia , senhän voi itse laittaa päältä pois , ei siinä pitäisi olla mitään ihmettelemistä , mikrofoonin avataan itse tarvittaessa ei siinä pitäis olla mitään ihmettelemistä .

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Eiköhän suurin syy ole tietämättömyys näistä asioista mitä tietsikka oikeastaan on.
    Joten joku käy ottamassa pois mikrofoonin asetuksista kun itse painaa Siri nappia , senhän voi itse laittaa päältä pois , ei siinä pitäisi olla mitään ihmettelemistä , mikrofoonin avataan itse tarvittaessa ei siinä pitäis olla mitään ihmettelemistä .

    Näinkö näet asian?

    Se mikki on päällä
    halusit tai et.

    Jokainen luuri, tabletti ja kannettava sisältää niin paljin
    softaa, joilla lähetetään
    koko ajan tietoa profiloiville osapuolille.

    LUURI lähettää ihan koko ajan tietopaketteja, käyttäjästä.

    1Äänestä

Paljon enemmän kuin tavallista kulkijaa interbet seuraa esim poliitikkoja ja valtioiden päämiehiä joila on valtaa ja joihin voi vaikuttaa,tuskin edes meidän tontun pääministerimme tekemiset kovinaan paljoa kiinnostavat näitä vakoilijoita tai edes niinistön tekemiset ja sanomiset,kyllä Suomi ja Suomalaiset ovat varmaan niitä vähiten seuratuimpien listalla jos joku haluaa vakoilla kännykän tai tietokoneen kautta ehkä joku yritysjohta ja voisi olla sellainen mitä joku hakkeri hyötyisi kenekään tietokoneeseen tai kännykkään murtatumisesta jossa on jotain paskoja kuvia tai paskaa musaa? ei mitenkään

Äänestä

No, miksi sitten kuitenkin on tehty teknisesti mahdollistava järjestelmä, jossa kaikkia valvotaan ap. n osoittamien esimerkkien tavoin? Varmaan juuri siksi että noita keinoja kyllä käytetään aivan tavallisiin ihmisiin. Kyllä omasta datastaan ja yksityisyydestään kannattaa alkaa pikkuhiljaa välittämään. Jo nettirikollisten vuoksi.

1Äänestä

Tämä on data bick roter olette liikkeellä puhelin nukkuu

Äänestä

Wef valvontaa kaikki tulee alistaa

Äänestä

Kaikki sovellusten asetukset päällä muistia käytetään myös enemmän

Äänestä

Kaikki laitteet jossa etäohjaus Jossain määrin aukkoja tietokoneen kamera lähtee päälle itsestään

1Äänestä

isoveli kyttää ja se on ihan hyvä asia vielä se. Ei nimittäin pommit pauku sentään ihan joka paikassa ja hetkessä. Ilman muuta kannatan yhteiskunnan kontrollia nyt ja aina.

Äänestä
  • Samoin.

    Äänestä

Paras lääke älä osta uutta konetta käytä vähintään 10 vuotta vanhaa konetta.

Äänestä

Aloitus on polpon nettipinokkioitten valehtelua. Pinokkiot yrittävät selvittää tämän palstan keskustelijoita ja kun eivät siinä onnistu niin heittävät falskin valheen että keskustelijoiden koneisiin on piilotettu ylimääräiset kamerat. Näin tyhmä yritys onnistuu ainoastaan suomalaisilta poliiseilta.

Äänestä

Joo, täytyy alkaa tosissaan suojautua. Ostaa ens alkuun scream naamio tms.

Äänestä

Varo, ne kyttää.

Äänestä

Sitä Se tekee kun on Paranoid ei kannata kaikkea Uskoa mitä lehdet kirjoittaa niin haluaa sinun elämänpellossa Me lehdistössä haluamme sinun elävän pelossa

Äänestä

Ja varmasti meistä käyttäjistä on kaikki tiedot maailmalla. Älkää luottako netin turvallisuuteen. Kamerat ja mikrofonit lähettävät käyttäjistään koko ajan tietoja eteen päin tietämättämme. Käyttäkää vain käteistä ja älkää antako nimi ym. tietojanne yhtään mihinkään netissä.
Ihmiset eivät ymmärrä mitä peliä nyt pelataan, valitettavasti. Ja rikolliset ovat tämänkin asian takana!

Äänestä

Anteeksi että lietson turhaan pelkoa ihmisiin ei ole oikeasti mitään hätää

Äänestä

ja Sanna vesipäällä
on älykello ja kaikki mahdollinen
mainostajan unelmat
ranteessa ja taskuissa.

Äänestä
  • Eikös se ole Purra vesipäälläkin. Ja dildo taskussa.

    Äänestä

Toimitukselle pahoittelee trollaa Mistä olemme todella pahoillamme tänään olemme selvin päin ihan varmasti olemme

Äänestä

Anteeksi että pelottelemme lukijaa. Oikeasti ei ole mitään hätää tälläkään kertaa

Äänestä

Aloittajaa ei kannata ottaa todesta.

Äänestä

Huvittaa, kun olen paranoidinen skitsofreenikko, niin radio sekä lehdet on kommentoineet elämääni ysäriltä lähtien. Mm. ostin pinkin napatopin ja fakkutakin niin aivan pian christina aquilera esiintyi "Genie in a bottle"-musiikkivideollaan tasan vastaavassa asussa. Nyt tämä valtavirtaistuu, kun porukka alkaa saamaan mainoksia puheenaiheiden perusteella. Olinko aikaani edellä? Ystävälläni oli myös leikeissä tuolloin ysärin alussa kuvitteellinen älypuhelin. Ei silloin ollut tavan kännyköitäkään mutta hän jostain mielikuvituksestaan keksi kännykän, "jolta voi kysyä kaikkea" eli siinä oli netti.

Äänestä

Salaliittohörhöys on vakava sairaus.

Äänestä

No tuskin noissa on yhtään ylimääräistä kameraa ja vieläpä piilotettuna.
Ja löytäähän sen oikean kameran paikan, jos se on piilossa, mutta saako sitä peittää ilman että näytöntoiminta häiriintyy?

Äänestä

On ne sekasi jotku! Osta nyt varmuuden vuoksi 2000euron kännykkä ja riko tai pura se ja katso onko piilossa kameraa näytössä 🤣😂🤣😂🤣😂

Äänestä

Muistakaa pelätä tänäänkin ihan saatanasti

Sanoma Oy

Äänestä
  • Muistakaa pelätä ihan salaliittohörhöisesti

    MV-lehti & Magneettimedia

    Äänestä

Pelätkää kaikkea ihmiset vakkei oikeasti olekaan syytä

T. Mediatalot ympäri maan

Äänestä

Ei pelkät aurinkolasit riitä.
Muuten ap pyysi lisää neuvoja , joten laittakaa niitäkin hänelle.

Äänestä

Minä peitän aina kameran laastarilla ja mikki on pois päältä. Vaikkei siinä olisi mitään kuunneltavaakaan. Vanha muija napapaidassa ei tosin katsojaa riemastuttaisi.

Äänestä

Ruokakaupankin nurkalla on nettikamera, joka näyttää sihtaavan suoraan ulko-ovelleni. Pitää aina muistaa hymy ja huulipuna.

1Äänestä
  • Taitaa AP olla oikeassa

    1Äänestä

Myös uusissa telkkareissa on kamerat!

1Äänestä

Tiedossa o jo.

Pyllistän ja pieraisen.

1Äänestä

Sehän rysähtää kaikkien niskaan jos on tullakseen. Miksi juuri sinun pitäisi yrittää väistää? Ja oletko varma että olet tehnyt kaiken oikein.

Äänestä
  • Ei vakoilua pääse kunnolla karkuu

    1Äänestä

Eikun se kuuluisa flliohattu päähän ja vuoraat koko asuntosi sisältäkäsin foliolla, etkä poistu ikinä kotoa🤭

Äänestä

Naapurin mummukin voi kytätä sua vastapäätä kiikareillaan, joten pidähän siitä foliohatustasi tiukasti kiinni, ettei lähde lentoon🤣

Äänestä

Heilutin juuri munaa läppärin kameralle!

Siitäs saitte siellä Supossa!

1Äänestä

voi voi nämä on ollut jo 20 vuotta. siellä sinäkin häirikkö- vanhus hinkkaat itseäsi koko suomi24- kansalle. oksettavan näköinen rumilus olet ja näyttökerrat onkin jääneet kolmeen. äitisi minä ja seiskan päätoimittaja

Äänestä

Oletko ajatellut että tuota ei tarvitse ajatella negatiiviseksi asiaksi.
Huomaan että et ole, ei se aina haitaksi että ihmisiä voidaan seurata, yleensä voidaan jos halutaan vaikka tekisit mitä niin voidaan seurata. Miksi käytät puhelinta jos on noin pahat pelot että joku kyttää.

Globaalisti vaarallista on sekin että ihmisiä ei voisi kytätä, silloin olisi paljon enemmän kaikenlaista rikollisuutta ja erityisesti hulluja puuhastelemassa vaikka mitä.

Äänestä

Älä viitsi ! Tottakai on niin että tarvitaan jonkin verran valvontaa. Mutta tämä alkaa mennä jo liian pitkälle. Ihmisiä kytätään pian 24/7. tämä ei ole enää se maailma jossa ihmisen on hyvä olla. Herätkää!

1Äänestä

Niin ja hammaspaikassa on vastaan otin voi olla että alkaa soimaan Yle Suomi korvissa kun olet käynyt hammaslääkärissä

Äänestä
  • Hihihihi

    Äänestä

Ei todellakaan ole enää normaalia elämää. Kyttääminen on saanut liian suuret mittasuhteet. autoissakin on paikannus(uusissa) en siis osta

1Äänestä
  • Hevosen osto siis.

    Äänestä

suuri osa ihmisistä elää huoletonta elämäänsä vailla mitään selkoa mihin maailmaa ympärillä kehitellään.
Lue tästä mitä Elon Musk on tehnyt ja suunittelee;

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/1704ef89-dba2-4134-acd4-3fed9ab908c8

Onhan nuo vähän ikäviä ja pelottaviakin asioita. Kuitenkin maailma menee koko ajan siihen suuntaan , mihin tässä ketjussa on varoiteltu. Siihen voi mennä vuosia tai kymmeniä. Suunta on kuitenkin aivan selvä. Itse teen vain sen minkä voin yksittäisenä ihmisenä tehdä.

1Äänestä

Näin on!

Äänestä

Kyllä moni ottaa mielellään vastaan teknokraattisen valvontayhteiskunnan keinotekoisen kriisin tai uhkakuvan varjolla.
Monet ovat niin alistettuja ja aivopestyjä että suorastaan vaativat lisää holhousta ja rajoituksia.

No hörhoilyähän tämä tietysti eikä mitään todellisuusperää.
Hyväähän kaikki valtaapitävät aina vain haluavat suuressa laupeudessaan kansalaisilleen eikä kyseessä koskaan ole oma vallanhimo ja oman edun tavoittelu.
Kyllähän sen historiakin meille opettaa.

Äänestä

Tämä voi olla lukutaidottoman toimittajan tekemä rikkinäinen puhelin versio, siittä hommasta että on netti sivuja jotka ryöstävät tietojasi. Enemmän kuin yksi ja ne on isoja ötököistä tunnista ne

Äänestä

MAAILMA ON MUUTTUNUT TASA-ARVOISEMMAKSI GS-VAINON JA E-HÄIRINNÄN KOHTEILLE.

Olen ollut lapsesta asti luokkavainonkohde. 1990 luvun puolivälissä aloitettiin gang stalking vaino ja siihen liittyen nopeaa vauhtia kehittyvä e-häirintä: seuranta, häirintä, kidutus ja mielenhallinta.

Vähän luetteloa yksityisyyden menettämisistä
- joskus v.2013 jouduin myöntämään itselleni, että puheluni kaapataan ja niitä voi kuunnella monetkin. (Tein rikosilmoituksenkin). Vaihdoin operaattoria. Ei auttanut.
- Jo tuota aikaisemmin ihmettelin, miten kaikki, mitä puhun tiedetään. Vainooni liittyen, minua kiellettiin puhumasta. Kaupassa tai muussa asioinnissa sain puhua, mutta esim. lääkärin vastaanotolla kaikki puhumani levisi yleiseen tietoon. Mistä tiedän? No kun minulle kerrottiin, mitä oli kuultu -Metsäpolulla tuli vastaan joku seniori. Sanoin: hei, onpas kiva ilma tänään. Sekin meni muiden tietoon ja heti alettiin matkia. - Nykyään puhun, Reaaliaikaisesti muut voivat kuulla. Matkiessaan osaavat matkia myös puhetyyliäni. -Milläs kaikilla tavoin tämävoidaan tehdä.Niitähän on.
- Mutta kun hiljaa yksinäni höpisemät ja mutisemat asiatkin kuullaan Ja taas äänensävyjä myöten.

- Olen pitkään ollut kotonani 24/7TosiTeeveessä. Laajat joukot voivat seurata minua esim. kännykän näytältä, ehkä isommaltakin

Todisteita, että edellä mainittuja tapahtuu, on paljon.

Äänestä
  • Lähinnä minua kiinnosta se, että kaikki puhumani menee levitykseen, että miten se tehdään?

    1Äänestä

  • Anonyymi00261 kirjoitti:

    Lähinnä minua kiinnosta se, että kaikki puhumani menee levitykseen, että miten se tehdään?

    En ole vainoharhainen hörhö, vaan oikeasti joukkovainon kohde. GS:n alkaessa olin vielä vaativassa työssä.
    Kun kyttääminen eli surveillance on olennainen osa vainoa, googlasin SURVEILLANCE. Luin sitten Wikipediaa. Oli pitkä lista kenoista/tavoista. Kirjoitin sitä ylös. Tuota on tehty, ja tuota, ja tuota, jne. Sitten tuli vieras termi vastaan. Kun tarkistin sitä, huomasinkin olevani vakoiluWikipediassa. - Käykää tekin lukemassa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00262 kirjoitti:

    Aika sekaisin tunnut olevan, vaikka et sitä myönnäkään. Wikipedia ei valitettavasti ole mikään luotettavan tiedon lähde, koska sitä voi muokata kuka vaan. Sinne voi kirjoittaa ihan puuta heinää, ja osaan se uppoaa, kuin kuuma veitsi voipalaan.

    Äänestä

  • Miksi et ole hoidossa ? Eikö ole läheisiä jotka sinua auttaisi.

    Äänestä

paskapuhetta

en-usko

Ketä tää jut-tu koskettaa? onks joku niin daiju että ostaa pakasta vedetyn gesmi puhelimen kaupasta tänä päivänä. Kaikki rahat täytyy säästää venäläisille kun ne tekee rynnäkön suomeen ja antaa lahjoi-tuksena niille. Nyt täytyy säästä rahaa ja käyttää vanhoja vehkeitä. Siis ihan oikeest mun mummo ei anna edes mun ostaa uutta gesmiä tai läppärii mik-s pitäs olla huolestunu kun aikaisintaan 7 vuoden päästä saan ostaa seuraavaks uuden kännykän ja silloin se voi olla vaarallinen vakoilukamera juttu mist tässä puhutaan

- Silja -

Äänestä

Etukamera tarkkailee kasvojesi liikkeitä,että osaa "pitää" puhelimen auki...Mutta,todellisuudessa sinua vakoillaan...

1Äänestä
  • Takakamera kuvaa pyllyä. Pitäiskö ottaa silikonit pylleröön.

    Äänestä

jos kaikkia noin helposti kytättäis, niin sittenhän rikollisetkin saataisi kiinni ihan tuosta vaan , - seuraamalla, tunnistetaan siis kasvotkin ja tietenkin kuunnellaan, ja nettiä ne rikollisetkin käyttää, siis oikein ammattirikolliset > huumemyynti, ym.

Äänestä

Jos aivan tarkkoja ollaan, epäilen vahvasti että meidän vakoilu on jo paljon pidemmällä kun yksikään meistä haluaisi uskoa.

Otetaanpa vähemmän tunnettu esimerkki aivan arkisen tavallisesta S-Etukortista: 2021 S-Ketju yllätti minut jälleen. He haluisivat pian eroon vanhoista siruttomista s-etukorteista ja kiristivät vanhojen siruttomien korttien omistajia siten että vastaan haraavat joutuisivat maksamaan jos haluaisivat pitää siruttomat korttinsa : https://yle.fi/a/3-12127257 . Ihmettelin tuolloin miksi tämä kaikki? No, tietenkin siksi että suo siru kortissa ei olekaan aivan mikä tahansa siru vaan se kytkeytyy ja viestii puhelimesi ja muiden lähellä olevian teknisten laitteistojen kansssa. Näin sijaintitietosi ovat (kortin ollessa mukana) jatkuvassa seurannassa.

Itseasiassa samalla metodilla toimivat uusimmat sähköavaimet (joilla muuten pystytään tietämään ja seuraamaan JOKA AINOA kerta se kun menet kerrostalossa vaikkapa avaamaan saunan/pukutilan oven tai asuntosi oven) ja tämä on fakta! Tuo avainkin on osa valvontakoneistoa joka on pikkuhiljaa ujutettu , aivan kuin huomaamatta arkeemme. Itse epäilen että tuo avain taskussani pystyy "kommunikoimaan" jollain tasolla teknisesti myös puhelimen kanssa jne. Kuulostaa dystooppiselta mutta tähän on tultu. Itselläni on aivan periaatteestakin omanlaiset suojaukset näissä korteissa ja avaimissa kun liikun kotini ulkopuolella . Teen sen puhtaasta periaatteesta. Minua ei nimittäin kytätä!

1Äänestä

Jos joku kuvittelee S-ketjun olevan jokin puhtoinen pulmu kansalaisten kyttäämisen ja ostosdatan suhteen, erehtyy pahoin. Tuo on ketju on kuin suuri Mafia nykyään. Lonkerot ulottuvat kaikkialle ja esimerkiksi boikotoiminen on liki mahdotonta. Heidän hienovarainen valvontakoneistonsa on kaikkialla suomessa.
Korona aikanakin tuo Mafia oli ensimmäisten joukossa liimailemassa punaisia lappujaan kassoille "käytäthän korttimaksuja, vältä käteisen käyttöä"

Huomauttelin kassoille asiasta jatkuvasti sekä laitoin viestiä s-mafian ylimpään johtoon -tuloksetta! Linkitin heille saksalaistutkimuksen tiedot siitä ettei korona tartu käteisen mukana -Ei vaikutusta! Heillä tuntui olevan kova hinku päästä käteisasiakkaistaan eroon , mutta päädyin itse epätoivoiseen boikottiin. Kävin vain kaupoissa joissa tuota sairasta propagandaa ei ollut.

1Äänestä

Hyviä kommentteja . en ajatellutkaan kaikkea 👏👏

1Äänestä

Kiitos linkeistä veljet

Äänestä
  • Pamelan kuvia siis sain

    Ja kättäni nain

    Äänestä

Laittakaa parempia ohjeita. Ei noilla pärjää vielä

Äänestä

Ei pärjääkään. Noilla päästään alkuun

1Äänestä

Lisää ohjeita aloittajalle!
Auttaako VPN? tOR? MUTTA kasvojen tunnistus kun on upotettu, ei taida auttaa?

1Äänestä

"Olen alkanut taistella tietoisesti tätä big datan keruuta vastaan"

Yritin itse kysyä neuvoa liittyen samaan aiheeseen:

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17636733/google--evasteiden-minimointi-

Valitettavasti ainoat vastaukset olivat ns. sikailuvastauksia, joissa epäillään, etten muka itse tuntisi asiaa.

Todellakin: haluaisin kieltää kaikki muut evästeet, mutta kutakin sivustoa kohti sallia yhden evästeen, jotta sivusto tietää, että evästekysely on jo kerran käyty läpi eikä tarvitse käydä läpi uudelleen.

JOS kieltää KAIKKI evästeet, silloin tuo evästekysely tulee vastaan joka kerta, kun sivusto ei silloin tiedä, että asia on jo aiemmin käyty läpi.

Erityisen haitallisina pidän ns. "oikeutettu etu" eli engl. "legitimate interest" -evästeitä. Mitä tahansahan voi väittää oikeutetuksi eduksi.

1Äänestä

Itse en usko että evästeiden kiellolla saadaan edes mitään todellista estoa vakoilulle. Tavallaan sillä hämätään. Itse en siis luota Vpn;n systeemiin. Kai olisi viisainta lopettaa kokonaan puhelimet ja koneet :)

1Äänestä

Osta käytetty puhelin

Äänestä

Niitä pitäisi ostella jatkuvasti. Ehkä parempi kun lopettaa jopa kokonaan netin ja puhelimen käytön. Näitäkin tunnen jo.

Äänestä
  • Tulee sitten liikuntaa kun juokset toimistosta ja terveyskeskuksesta toiseen. Ja jonotat pankkiin.

    Äänestä

suurin osa ihmisistä elää rauhassa ruususen unta näissä asioissa

Äänestä
  • Ja mieleltään terveenä.

    Äänestä

onkotuo tosi että on näytöissä kamerat? Vai tornihuhu?

Äänestä

Ei ole mikään tornihuhu! ihmiset eivät tule ajatelleeksi että heistä halutaan kaikki data. MUTTA pienellä vaivan näöllä voi estää ainakin 80-90% datasta.
yksi tapa on johtaa datan kerääjä väärille "jäljille"

Äänestä

Suurin osa ei välitä pas...n vaikka heidän makuukamareissa olis valvonta 24/7 , niin alas on länsimainen ihminen vajonnut. "Eihän minulla ole mitään salattavaa"

2Äänestä

pari kertaa vuodes huoltoyhtiö tekee jonku ns tarkastuksen putkille ja muille. rahankäyttö digitaalisena ja kytätään. sossut soittelee ovikelloa ja tahtoo juttelee mut noway. poliisi kävi tarkistaa viikko sitte. helppo uskoo et kännyki kyttää jo

1Äänestä
  • Nyt on aika rapsakat psykoosit tulilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00303 kirjoitti:

    Nyt on aika rapsakat psykoosit tulilla.

    Tai paljon rikollista.

    Äänestä

Tottakai. Olet seurannassa 24/7.

1Äänestä

Se ei haittaa kuin rikollisia.

Äänestä

Edellinen kommentti kuuluu osastoon "hytödyllinen idiootti" . ja pahinta kaikessa on se ettei hän edes ymmärrä sitä

1Äänestä

Jos joku mua kyttää, niin aika turhaa työtä tekee.

Äänestä
  • Monia muita se kyllä kiinnostaa, idiootteja harvemmin.

    1Äänestä

Oikeassa olet. On systeemin etu että on hyödylliset idiootit "joilla ei ole mitään salattavaa". he tekevät "mitä käsketään"

1Äänestä
  • Viranomaiset koittaa änkee ihmisten koteihin vaikka väkisin. Yksityinen tila eivätkö ymmärrä

    1Äänestä

  • Anonyymi00317 kirjoitti:

    Viranomaiset koittaa änkee ihmisten koteihin vaikka väkisin. Yksityinen tila eivätkö ymmärrä

    Ei tule jos ei ole aihetta.

    Äänestä

Juuri näin. Ihmiset ovat uskomattoman naiveja

1Äänestä

Jos joku mua kyttää, niin...
Näin ei kukaan Uiguuri varmastikaan ajattele 3 vuoden uudelleenkoulutusleirin jälkeen. Tässä on Edward Snowdenin paljastama CIA:n vakoilukeino, jota torjuntaohjelmat eivät löydä. https://t.me/c/1878216607/209
Maaanvaiva nimeltään VAULT 7 p.5 "Hive"
Tuo on jo kymmenisen vuotta vanha, joten minkälaisia ne uudet ohjelmat mahtavatkaan olla? Pelkästään vanha you tube osaa ja saa aukaista koska tahansa mikrofonin laitteesta, johon se asennettu.

1Äänestä

Luulin älypölyä joksikin huonoksi vitsiksi, kunnes tajusin että se on totta!!!

1Äänestä

Ikävä kyllä. Ne tosin eivät ole vielä käytössä. Mutta kamerat koneissa on.

Äänestä

Uudenmallisiin ikkunalaseihin on kuulemma upotettu kameroita jotka tarkkailevat talon sisällä olijoita, kannattaa siis vähintäänkin teipata ikkunat umpeen sisäpuolelta esim. ilmastointiteipillä.

Äänestä
  • Hahahahaaaa

    Äänestä

Siksi näytänkin aina kieltä / keskisormea ollessani jonkun ruudun ääressä!

Äänestä
  • Työkaverit sähisevät/ mummot pelkää

    Olen töissä kassalla

    Äänestä

Sotarikosliitto-hävittäjähankkeiden metsien kaatamis-tuhoamisvimmaa, selitellään ek-medioissa, nyt "parantuneella otsonikerroksella", mitä eivät huippututkijat Arktisella ainakaan tunnista.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009314961.html

Äänestä

Arkoja asioita? On se niin kätevää maksaa mobiililla. "viuuuh" . ollaan yhtä pataa?

Äänestä

Tähän eräät meitä ajavat. Kuka suostuu , kuka ei

1Äänestä

Hyviä pointteja tässä ketjussa. Tiesin itsekin tai epäilen että erittäin viattomaan s-etukortti uudistukseen liitty ominaisuus jossa uudistuksessa lisättiin paikantamisen mahdollisuus siten että kortin sisällä oleva siru tunnistaa mm matkapuhelimesi. Ei hyvä , ei hyvä!

1Äänestä

Yksi selkein ja varmin tapa on se että jättää älypuhelimensa kotia. Onko teistä ressukoista siihen?

1Äänestä

Minäkin olen jäljitetty sillä nurkassa raksuttaa valvova silmä(videovalvonta) vaikka olemme pienellä paikkakunnalla kaukana pohjoisessa. Ja bonuksena se että laitteessa on upotettuna 95% varmuudella kamera siten etten sitä näe.
Mutta onneksi tiedän asian.

Äänestä

Eikö asialle kannattaisi tehdä jotain? Mitä se hyödyttää jos vain tiedät , mutta et toimi?

1Äänestä

Muistakaa hommata foliota

Äänestä
  • Ka työtäkää peräreikään tuntuu ihanalta rullattuna

    Äänestä

...joo...sitä saa kaupasta

Äänestä

Huvittaa välillä nuo tietoturva asiantuntijat . Huomaa keitä edustavat.

1Äänestä
  • Ovat jotain kiinan huawei lähettiläitä joilla huono liksa..

    1Äänestä

hyvä pointti. Petteri Järvisestäkin tuli yht´äkkiä henkilö joka ei oikein sano mitään mistään. Ei ole huolta huomisesta!

1Äänestä

Onneksi meistä kukaan ei ole sama kuin henkilötietomme. Me olemme vapaat ajattelemaan, puhumaan ja tekemään mitä haluamme.

Äänestä
  • Kyseessä ei niinkään ole halu, vaan luonneperusteinen tarve.

    Äänestä

.. mutta juuri noista edellämainituista vakoilulaitteet (puhelimet, netti jne) haluavat päästä käsiksi. Miten? Keräämällä ja analysoimalla (automaattisesti) valtavat määrät dataa. Jokainen askeleesi on näiden yritysten tietokannassa kun kannat puhelinta. Ei paljoa naurata

1Äänestä
  • Tuosta vakoilusta olisi hyötyä, jos se perustuisi avaruussäteilyn aiheuttamien voimien tutkimiseen. Tutkittaisi yksilön käyttäytymistä ja mieltymyksiä. Tulevaisuudessa pystytään sitten karsimaan yhteiskunnalle ongelmia aiheuttavia riskiluonteita pois, eli annetaan suositukset lisääntymiselle.

    Äänestä

>> näyttöihin upotetut kamerat <<

Kun vuosia sitten ostin läppärin, myyjä itse kertoi, että kamera kannattaa peittää, joten onhan tämä asia tiedossa ollut jo pitkään.

Itse olen tarran laittanut siihen, koska en tarvitse mitään kameraa. Jos tarran läpi joku näkee, niin sitten hän omistaa ilmeisesti röntgenin. 😂

Yleensä ottaen en tajua, mitä iloa siitä joku saisi, jos seuraisi tylsää elämääni, mäyssytystäni ja piereskelyäni. Hupinsa kullakin..?

1Äänestä
  • Näyttöön upotettu on eri asia kuin se näkyvissä oleva kamera🕶️. Siis näyttöruutuun piilotettu/häivytetty. Valitettavasti saattaa olla totta

    1Äänestä

  • Anonyymi00428 kirjoitti:

    Näyttöön upotettu on eri asia kuin se näkyvissä oleva kamera🕶️. Siis näyttöruutuun piilotettu/häivytetty. Valitettavasti saattaa olla totta

    Silmälaseihin on häivytetty stereokamerat.

    Äänestä

Kiitos

Äänestä

Käteinen raha kunniaan.

2Äänestä
  • Pikakassat eivät huoli käteistä. Eivätkä veikkauksia, kaljaa tai tupakkaa. Mm.

    Äänestä

No just. pirunko sillä on väliä jos vahditaan. Rehellisellä ei ole salattavaa.

Äänestä

Tuo argumentti on yksi tyhmimmistä. "Ei ole salattavaa" ja annat sillä perusteella luvan tietojesi urkkimiseen

3Äänestä

Juuri näin. Tarkkailu lisääntyy koko ajan.

1Äänestä

Mutta aivan pöljä on se ihminen joka luovuttaa ja antaa eri tahojen tarkkailla 24/7 itseään. On vielä tukku keinoja joilla voi välttää kyttäyksen.

1Äänestä

Tuota aihetta liippaa tuo ettei kannata ottaa mitään uusia appeja puhelimeensa. (toinen viesti ketju)

Äänestä
  • Ei puhelinta, ja vaatteet on älyvaatteita, tee vaatteesi kaarnasta, ja ei silmälaseja, eikä paikkoja hampaisiin, vakoilu.

    Äänestä

Kuka olisi uskonut muutama vuosi sitten että vaatteisiin tullaan asentamaan gps paikannus? Kuka? En ainakaan minä.

Äänestä

Valittaen toteamme että tähän on tultu. Meitä kiinnostavat kuitenkin ratkaisut esillä oleviin vakaviin tietosuojaongelmiin liittyen.

Äänestä

Sanotaan , että Suomi on hyvin koulutettu kansakunta ,mutta luettuani näitä kommentteja ,ei ikäväkyllä siltä näytä. Oli yksi hyvä pointti mielestäni , että käteisen käytöstä ei pidä luopua. Myöskään ei pitäisi lähteä virtuaali eikä digivaluuttaan . USA on jo ajat sitten ylittänyt omat ja muittenkin kultavarannot ja haluaa näillä virtuaali ym. haista paska valuutoillaan sotkea maailman rahaliikenteen. ym ym , pitkä asia selitettäväksi , eikä palkinnoksi saa muuta kuin vittuilut. Reservin luutnanttina haluan myös sanoa , että pitkälti eteenpäin ajateltuna nato on Suomelle kaikkea muuta kuin hyvä asia.

2Äänestä

"Ilmeisesti". Kyllä taas tiukat todistettavat tosiasiat puhuu vakuuttavasti. 😆

1Äänestä
  • Seuranta käytännössä: Pelkään muistisairaan sukulaisen eksyvän. Puhelimen kyllä ottaa aina mukaansa. Hänet siis tarvittaessa takuulla löytää pian vaikkapa poliisin toimesta. Puhelin on jokin "simpukka" malli. No, löytääkö?

    1Äänestä

Hienoa että joku avautuu jostain mikä kuulostaa salaliitolta kun silloin leimataan heti skitsoksi tai hulluksi. Toihan on vielä iiseimmästä päästä kuitenkin. Rohkeutta ihmiset!!

Äänestä

pian yrittävät normalisoida mm panta tyyppisen seurannan..

2Äänestä
  • Pian uskovien kristittyjen ylöstempauksen jälkeen käyttöön otetaan pedon merkki. Ilman sitä ei voi ostaa ruokaa eikä myydä vaikkapa työpanostaan, mutta sen ottajat ja pedon palvojat joutuvat ikuisesti katumaan huonoa valintaansa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00498 kirjoitti:

    Pian uskovien kristittyjen ylöstempauksen jälkeen käyttöön otetaan pedon merkki. Ilman sitä ei voi ostaa ruokaa eikä myydä vaikkapa työpanostaan, mutta sen ottajat ja pedon palvojat joutuvat ikuisesti katumaan huonoa valintaansa.

    Mikä on pedon merkki?
    Onko se jotain liittyen lentäviin lautasiin, sateliitteihin, tekoälyyn, robotteihin, keinotekoiseen ihmiskehoon, teknologiaan, ihmisen henkeen, ikään eli elinikään.

    1Äänestä

  • Anonyymi00520 kirjoitti:

    Mikä on pedon merkki?
    Onko se jotain liittyen lentäviin lautasiin, sateliitteihin, tekoälyyn, robotteihin, keinotekoiseen ihmiskehoon, teknologiaan, ihmisen henkeen, ikään eli elinikään.

    Maksamisen ja ostamisen merkintä.
    Ihminen kykenee rakentamaan säteilylaitteita, ydinteknologian käyttämistä.
    Israel sai mannaa taivaalta kun heitä seurasi pilvenpatsas.
    Oliko se lentävä lautanen, radioaktiivinen kone, lentävä lautanen mikä oli Mooseksella?
    Liiton arkki oliko se ydinase?

    1Äänestä

  • Anonyymi00498 kirjoitti:

    Pian uskovien kristittyjen ylöstempauksen jälkeen käyttöön otetaan pedon merkki. Ilman sitä ei voi ostaa ruokaa eikä myydä vaikkapa työpanostaan, mutta sen ottajat ja pedon palvojat joutuvat ikuisesti katumaan huonoa valintaansa.

    Älä ota pedonmerkkiä

    1Äänestä

tuohon viittaa mm uimahalleissa käytettävät "näppärät" rannekkeet. (koitetaan normalisoida asennettavat /kiinnitettävät valvontajutut tulevaisuutta ajatellen.

1Äänestä

Polpon nettipinokkiot taas palstalla. Yhtä älytön aihe kuin sen minkä esittivät edellisellä kerralla että kenen tahansa tietokoneeseen voisi ujuttaa lentopostina mikrosirun joka ottaa koko koneen haltuunsa. Hei pahvit miten näyttöön upotettu kamera yleensäkään voi toimia jos kaikki kamera- ja microfoni aukot koneessa on tukittu?

1Äänestä

sinä et ymmärräkään asiasta kovin paljoa . mutta yritä tutkailla elämää vähän enemmän

Äänestä

Myös käynti psykiatrilla saattaisi auttaa? 👍🏻

Äänestä

tohon kännyn selfiekameraan vois kyllä laittaa teippiä kun sillä tosi harvoin käyttöä en jaksa mitään videopuheluja missä naamat näkyy

2Äänestä
  • maalarinteippi varmaa hyvä valinta

    2Äänestä

Malisen videoita on kieltämättä mukava katsella.

1Äänestä

Mun puhelinta on varmaan tosi kiinnostava seurata. Eteisen pöydällä sen kamerasta näkyy suurimman osan päivästä Osmo-vahalla käsitelty tervalepällä paneloitu katto. Jos varallinen puhelimeni ei ole ko. pöydällä, se on käsilaukussa kaiken maailman roinan seassa. Varmaan tosi tärkeää dataa jonkun kyylättäväksi.

Äänestä

yrität huumorin keinoin lähestyä vakavaa asiaa. Nämä on oikeasti aika ikäviä jutuja kun perehtyy enemmän. Mutta lohdullista on se että yhä on paljon tehtävissä asialle

1Äänestä

Jukurtti eli valiovaltio. Sormenjäljet saa näytöstä käytännössä.

1Äänestä

Ja kasvokuvat. Olkaa varuillanne

1Äänestä

Läppärin kameran edessähän kuuluu pitää teippiä silloin, kun sitä ei käytetä!

2Äänestä

jopas jopas on poistettu ketjusta viestejä (34 kpl) jopa on "vaarallista" keskustelua. Eräille nimittäin

3Äänestä

Peitä silmät koneella . käytä peruukkia tai naamiota!

1Äänestä

Ei ole leikin asia. Mutta ketju on siitä hyvä että näihin ainakin osa on alkanut kiinnittämään huomiota

2Äänestä

Todellakin kannattaa seurata mitä tapahtuu. Monet monet eivät ymmärrä mitä ympärillä ja kulisseissa tapahtuu...

2Äänestä

Samalla, kun iloitsemme sujuvasta netin käytöstä ja hyvistä haku- ym palveluista, jotka ovat kaiken lisäksi ilmaisia, voi aina välillä muistutella itseään, että tämä on seurausta siitä, että meitä seurataan (koneet seuraa). Voihan niitä teippejä laitella kameroiden eteen ja kääriä puhelimet folioon, mutta sen folion voisi kääriä päänsä ympärille ja vaikutus olisi ihan sama.

1Äänestä

No just tein telkkariin asetuksien muutoksia ja jumalauta mitä kaikkea piti varmuuden vuoksi ruksata pois, ainakin 100 erilaista softaa kyttäämistä varten, erikoisuutena kamera josta en ollut lainkaan tietoinen. Mitä helvettiä telkkari kameralla tekee ellei kyttää ja miksi on ollut aktivoitu oletuksena? Samsung Koreasta.

Puhelinten piilokameroihin en usko, mutta piilomikit niissä varmasti on, ei auta vaikka mykistää, sama varmaan läppäreissä.

4Äänestä

kirjastoissakin kamerat kyttäävät vaikka kuinka yrität kirjoittaa ns anonyymisti. Kaikki data tulee läpivalaistavaksi. Ennenvanhaan oli sentään ns kirjesalaisuus. Nyt tämä peli alkaa olla hävitty

3Äänestä
  • Oliko puhelinkeskus mikä tallensi siviilien puheluita, keskinäisiä tavallisia keskusteluja mitä lankaliittymistä käsin soitettiin?

    1Äänestä

  • Siis 1950-1990 luvun lankapuhelin keskusteluja. Oli tieto mikä numero kuului kenellekin.
    Lankaliittymien salakuuntelu.

    1Äänestä

aivan totta. ! Nytkö vasta heräsit todellisuuteen. 24/7 valvonta on pian totta

2Äänestä

Kannattaa aloittaa muuttamalla Facebook kuvat. Missään kuvassa ei saa näkyä silmiä. Niiden avulla tunnistuksia tehdään.

1Äänestä
  • Mikä on kerran nettiin laitettu, pysyy siellä. Siksi lasten kuvia ei saisi laittaa nettiin.

    2Äänestä

Teköaly:
Hei! Nykypuhelimissa on joitakin malleja, joissa kamera on sijoitettu siten, että sitä ei ole helposti peitettävissä tai se on suunniteltu niin, että käyttäjä ei voi suoraan peittää sitä. Tässä muutamia esimerkkejä:nn1. Apple iPhone -sarja: iPhoneissa, erityisesti uusimmissa malleissa kuten iPhone 13, 14 ja uudemmat, etukamera on sijoitettu näytön yläreunaan, ja se on usein integroitu niin, että sitä ei voi helposti peittää ilman, että se vaikuttaa näytön toimintaan. Lisäksi Apple on kehittänyt teknologioita, kuten Face ID, jotka käyttävät etukameraa kasvojentunnistukseen, mikä tekee peittämisestä haastavaa ilman, että se vaikuttaa toimintaan.nn2. Samsung Galaxy -sarja: Samsungin uusimmissa Galaxy-malleissa, kuten Galaxy S21, S22 ja S23, etukamera on sijoitettu näytön yläreunaan, ja osa malleista käyttää "piste-aukko" -ratkaisua, jossa kamera on upotettu näytön sisään. Näissä malleissa kameran peittäminen on vaikeampaa, koska se on integroitu näytön rakenteeseen.nn3. Puhelimet, joissa on "in-display" -kamera: Joissakin uusissa ja tulevissa malleissa on käytössä niin sanottu "in-display" -kamera, joka on upotettu suoraan näytön alle. Näissä kameroissa ei ole erillistä reikää tai aukkoa, joten niitä ei voi peittää helposti ilman, että se vaikuttaa näytön toimintaan. Esimerkkejä tällaisista ovat esimerkiksi joitakin konseptimalleja ja prototyyppejä, mutta kaupallisesti saatavilla olevat mallit ovat vielä harvinaisia.nn4. Puhelimet ilman fyysisiä aukkoja: Joissakin malleissa kamera on täysin upotettu näytön alle, mikä tekee sen peittämisestä lähes mahdotonta ilman, että näytön toiminta häiriintyy.nnYleisesti ottaen, nykypuhelimissa, joissa kamera on integroitu näytön sisään tai sijoitettu niin, että sitä ei voi helposti peittää, on suunniteltu siten, että käyttäjän on vaikea peittää sitä ilman, että se vaikuttaa puhelimen toimintaan. Tämä on osa kehittyvää teknologiaa, joka pyrkii yhdistämään näytön ja kameran saumattomasti. Jos haluat tietää tietystä mallista lisää, autan mielelläni!

1Äänestä
  • Hirveää!

    2Äänestä

hyvä kun laitoit tuon tekoälyn vastauksen tänne. asia on siis tekoälynkin tiedossa

2Äänestä

kyllä - käytössä laajalti

1Äänestä

Ennen oli kirjesalaisuus muun muassa. Nykyään urkinta kohdistuu kaikkiin eikä lupia paljoa kysellä.

2Äänestä

Mua saa kyttää ihan vapaasti, olen todella imarreltu. Olenhan komein ja älykkäin, niin tottakai minua halutaan...

1Äänestä

Usein huiskutan ja moikkailen kyttääjille, tietävät että tiedän.

3Äänestä

joistakin tuo voi kuulostaa hauskalta. mutta odotetaanpa kun aika kuluu ja valvota lisääntyy. voi tulla kuumat paikat

2Äänestä

niin monet ajattelee että on hauskaa. valvonta on nyt jo kaikialla ja vaikea olla anonyymi

3Äänestä

hyvä. jatketaan datan keruuta

1Äänestä

me itse osallistumme datan keruuseen kirjoittamalla nettiin kaikkea avoimesti!

2Äänestä

kaikki liikkeesi taltioidaan ,joka ainoa nettihaku. katsokaa myös "vapaata" suomea jossa valvontakameroita erittäin paljon. Ne kaikki eivät todellakaan ole mitään ilkivaltaa tai varkauksia vastaan. Kyttäämistä varten. yksityisyys on osin menetetty, jollei osaa tai halua tehdä aktiivisia toimia

3Äänestä
  • ihan sama

    1Äänestä

  • Eikös teiden varsilla ole liikennekameroita. Teiden varsia koristaa kamerat jotka tallentavat tärkeimpien asfalttiteiden autoliikennettä.
    Autosi huomataan ja kamerat ovat 24/7 päällä.
    Toisin kuin Isossa-Britanniassa tai Kiinassa. Täällä ei ole kerrostalojen rappukäytävä-kameroita.
    Tai ovella olevaa kameraa joka tallentaa tulijoita ja menijöitä rappukäytävään.
    Tai kerrostalon pihapiirin kameravalvontaa.

    1Äänestä

  • Se harmittaa, on harmittanut pitkän aikaa kun ei tiedä mistään mitään.
    Tai kaikki tulee yllätyksenä.
    Useinkin se on älyttömän harmillista.
    En tarkoita etteikö ilkivalta ole väärin, tai varastaminen. Mitä kyltit tai tieto kameravalvonnasta hillitsee, estää ehkä

    1Äänestä

totta turiset . ikävä juttu sinänsä

2Äänestä

käykää esim nykyaikaisessa prismassa tai juna asemilla. aika pimeää on elämä nykyään.

2Äänestä

"Meistä kerätään jatkuvalla syötöllä valtavat määrät tietoa"

ainoastaan usa kerää "massiiviset määrät" tietoa, muitten maitten tietojen keruu on kuin pieru saharassa, käytämme kaikki usalaisia käyttöjärjestelmiä kuten windows,linux,android,ios, ja käytämme kaikki usalaisia sähköpostipalveluja, goolen palveluja tubea, instagrammia, facebookia, twitteriä jne jne jne ja me kaikki käytämme usalaisia prosessoreita,näytönohjaimia jne jne

1Äänestä

CNN:n toimittajat flirttailee mulle 😁

1Äänestä

En väitä, etteikö aloituksen dystopialle olisi jotain perustetta, mutta varmaa on että.99,9% ihmisistä ei voi eikä halua elää kuten aloittajamä. Ei voi aina kulkea kommandopipo päässä peläten että naamataulu näkyy teipatussa puhelimessa.

Mitä tulee prepaid-liittymiin ja niiden vaihtamisiin, niin jatkuva puhelinnumeron vaihtaminen tekee käytännössä mahdottomaksi tai hyvin vaikeaksi ottaa yhteys eri paikkoihin, kuten pankkiin, trafiin, vakuutusyhtiöön, kelaan, suomi.fi'in ja moneen muuhun paikkaan. Moni toiminta lähettää varmistusviestin puhelinnumeroon joten niitä pitäisi päivittää aina numeron vaihdon yhteydessä ja lisäksi kaikki palvelut eivät edes hyväksy ulkomaista prepaid-numeroa, vaan sim-kortti pitää olla samasta maasta hankittu kuin palvelukin- eikä niitä saa joka maasta hankittua anonyymina.

Tietääkseni mobiilivarmennekin on sidottu tiettyyn sim-korttiin, ihan niinkuin fyysisesti.

Itse joskus päätin niin, että en ota mitään somesovellusta käyttöön, ei ole facebookia, instaa, tinderiä, x:ää ja mitä niitä onkaan. Vain whatsapp:in olen kokenut välttämättömäksi. Ainuttakaan kuvaani en ole mihinkään laittanut.

Tori.fi ja vastaavissa palveluissa käytän prepaid-numeroa, joka on ollut sama jo 20 vuotta.

Tietenkään en pysy näinkään täysin anonyyminä, mutta jos edelläni on neljä miljardia helpommin jäljitettävää ja huijattavaa, en koe olevani erityisen vaarassa joutua vakoilluksi.

1Äänestä

Nokia 1610 on paras puhe-elin, ei voi vakoilla... puhwelimissa kamwear kwillwrryjä valrionwuvoaron pääeökaqllä...

1Äänestä
  • Kaikkia puhelimia voi vakoilla.

    Tutustu käsitteeseen "viranomaiskuuntelu".

    2Äänestä

Älkää ladatko digi sovelluksia kun ne tulee- älkää koskeko niihin. varokaa mitä on tulossa. käyttäkää käteistä. Nyt on ainakin varoitettu

2Äänestä

Foliohatut päähän koko konkkaronkalle!

1Äänestä

Muistuttaisin tässä taas aloittajaa että kaikku urbaanit alueet on katettu nykyisin tarkkaan kuvaan kykenevillä kameroilla; metsissäkään ei voi olla turvassa koska niissä on satunnaisesti siellä täällä riistakameroita.

Ja sitten, kotonakin, jos missään lähellä on WiFi verkkoa, olet vakoiltavana.

Taivas on nykyisin jo varsin täynnä Elonin Starlink satelliitteja muutaman sadan kilsan korkeudessa, ja koska Elonin autot on jo täynnä joka suuntaan kuvaavia kameroita, olisi outoa jos ne satelliittit ei kuvaa alaspäin nekin.

Naamioituminen ei auta, videokuvasta osataan tunnistaa ihmiset yksilöllisen kävelytyylin avulla; ja kuulemma tekaistu nilkutus tai kompurointi ei auta.

Lyhyesti, säästä foliorahat, se ei enää auta.

3Äänestä
  • Miten sitten nousemme niiden satelliittien ylitse taivaaseen.
    Miten pääsemme maan ääriin asti.

    1Äänestä

  • Miten pääsemme. Auttaako NASAn antama tietämys tässä. Tai Venäjän avaruus-ministeriö?

    1Äänestä

  • Mitä satelliitit ovat.
    Mitä on vaikkapa lentävät lautaset.
    Kaikkea ihmisen mieli ei käsitä heti emmekä ymmärrä laajaa kokonaiskuvaa monestakaan asiasta. Saati sitten tärkeistä tuiki tavallisista asioista arjen asioista

    1Äänestä

Kuinka voi olla mahdollista, että aamu-tv:n keskusteluraati ei pitänyt pahana kauppojen tietojen keruuta pahana. Naureskekevat vaan kaikille vakaville asioille, jotka koskevat Suomea. Aivan liikaa keskitytään Amerikan ja maailman politiikkaan. Sieltäkö määrätään Suomen asiat. Eikö Eu:n pitänyt turvata siihen kuuluvien maiden itsemäisyys ja suveriniteetti. Täällä vaan sallitaan kaikki kauppojen tietojen keräily ym. Kauppiaatkin hallitsevat mainoksillaan tätä yhteiskuntaa. Viekää kaikki rahanne riistokapitalismia harrastavien kokoomuksen porukoille. Täällä vallitsee näennäisdemokratia. Ylen ohjelmat ja koko toimittajien porukka ylistävät vuoronperään omia ohjelmiaan ja Yleä.
Missään nimessä ei saisi hyväksyä maksukorttien kautta kerättävää tietoutta asiakkaista. On keksitty tosi hyvä keino vakoilua kansalaisia. Liike-elämä voi maksusta myös myydä tietoja ja tienata kaikella mahdollisella. Miksi ostokset tulevat automaattisesti kirjattuna maksukortille esim. S-marketrissa ja Prismoissa. Eikö asiakkaalla ole yksityisyyttä edes kaupassa.

3Äänestä
  • Niitä tarjouskortteja ei ole pakko käyttää.

    Saat toki maksaa ostoksesi täydellä hinnalla ja käteisellä.

    2Äänestä

*Kirjoita paperille päiväkirjaasi.
Kirjoita sitä kynällä tai kirjoituskoneella.
*Katso piipparilla, ja mikrofonien- ja salakameroiden paljastuslaitteella asuntosi nurkat.
*Kirjoita peitto pääsi päällä valaisimen kanssa. Laita paperit lukolliseen astiaan ettei kukaan näe.
*Pakene lukolliseen astiaan kirjoitetun paperin kanssa

1Äänestä

Sitten siihen että mikä on kommunisti, mielestäni jatkuva tarkkailu tai ahdistava valvonta ilman mitään aitoa, oikeaa, syytä on ahdistava ajatus.
Mitä toiset pitävät itsestäänselvyytenä ei ole ehkä toisille koskaan noussut mieleen.
Jotkut, useimmat ovat sellaisia ettei he ole fiksuja tai älykkäitä.
Tuskin kukaan meistä haluaisi että kaikki yrittäminen tai oleminen ja hengittäminen olisi vaikeaa.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 36 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

On tultu uuteen vaiheeseen , jota monet eivät vieläkään ymmärrä. Uusimpiin puhelimiin sekä tietokoneisiin on ilmeisesti häivytetty/piilotettu kamerat siten ettei varsinaisten "selfie" kameroiden peittäminen teipillä tuota haluttua tulosta. Sinua siis kytätään netissä yhä enemmän ja taitavammin kuin uskoitkaan. Tämä valkeni minulle vasta luettuani Edward Snowdenin kirjat sekä huomattuani miksi anynomyos verkosto käyttää kauhunaamioita toimiessaan netissä. He siis jo tietävät että kasvojen tunnistus on käytössä.

Aika iljettävää touhua viattomia netinkäyttäjiä kohtaan. Massat - jälleen kerran eivät ymmärrä tai välitä näistä asioista mitään sillä "eihän minulla ole mitään salattavaa" . No ei minullakaan. Mutta tieto tai aavistus että jatkuvasti NWO;ta varten kerätään dataa sinusta ja minusta ei ole oikein.

Tässä muutamia neuvoja miten taistella rikollista tietojen urkintaa vastaan:

*käytä käteisellä ostettuja prepaid liittymiä
* osta puhelimesi käteisellä ja kun gigantti tms kysyy kenen nimellä takuu tehdään, vastaa "takuu on voimassa vaikka en nimeäni ja osoitteitani jakele" (teen aina näin)
*vaihda puhelintasi usein. Myös liittymää jos mahdollista
*käytä tarroja kameran edessä, myös taka kamerassa
*osta vain puhelimia joista saat akun irti(näitä ei montaa mallia enää ole , yllätys yllätys)
* jos käytössäsi uusi puhelin, käytä naamiota kun selaat nettiä (vaikkei salattavaa olekaan, mutta tuskin haluat jatkuvaa kasvokuvaa pyöveleille jaettavaksi)

*Jos akkua ei saa irti, käytä puhelimen ympärilläsi foliota jos et halua jakaa isoveli valvoo kytille sijaintiasi 24/7. käytännössä puhelin mykistyy kun foliota kaksin kerroin.

Kirjoitan tämän siksi että ihmiset alkaisi jo herätä mihin maailmassamme on tultu. Meistä kerätään jatkuvalla syötöllä valtavat määrät tietoa. Olen alkanut taistella tietoisesti tätä big datan keruuta vastaan. En tule koskaan luovuttamaan. Lisäneuvoja otan vastaan mielelläni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu