Kun moni kansalainen halusi suojella norppia, kieltää verkkokalastuksen, niin kansanedustajat näyttivät keskisormea aloitteen tekijöille, pääministeri jätti äänestämättä. Tässä näkee sen, että moni kansanedustaja unohtaa äänestäjänsä eikä ymmärrä edustavansa kansaa. Jos kansa tekee aloitteen ja ääniä on sen verran, että menee eduskuntaan, niin ollaan vakavan äärellä. Silloin asiaan pitää perehtyä.
Miksi kansanedustajat eivät kunnioita aloitteita
Anonyymi-ap
6223
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Torkkupeiton alta jaksa vaivautua.
Siksi, koska oikeusvaltiossa lakeja ei tehdä vaan säädetään.
Ei voi vaan tehdä uutta lakia, varsinkaan, jos se on ristiriidassa perustuslain kanssa.
Oikeusvaltiossa lainsäädäntö on tarkkaa työtä.
Samaa minä olen ihmetellyt eturauhassyövän seulontaa koskevassa aloitteessa. Tanus (?) nosti asian esille viime viikolla ja kertoi esittäneensä sitä ensimmäisen kerran kolme vuotta sitten. Tämän asian pitkittäminen saattaa olla kiinni viisikosta, kun esittelijät ovat kertoneet heille asian koskevan heteromiehiäkin?
Kun puoluejohto käskee kuinka äänestetään, niin sitä on toteltava, oli kansanedustaja sitten ollut asiasta mitä mieltä hyvänsä! Ei yksittäinen edustaja voi vaikuttaa mihinkään!
Kansaa ei tarvita, kuin vaaleissa, aloitteet ja kansanäänestykset sivuutetaan. 😳
Sitä on jätetty moni muukin kansan alote huomioimatta.