Miksi en usko Jumalaan: Vuohipaimenet sepittivät Raamatun

Professori Molly Zahnin kirja Juutalaisuuden uudelleenkirjoituksen lajityypeistä paljastaa sen, ettei Raamattu ole suinkaan muuttumatonta vaan pikemminkin päin vastoin. Kirja perustuu Kuolleen meren kääröjen tutkimuksiin. Avaan keskustelun siitä, kuinka paljon Raamatun tarinat ovat muuttuneet aikojen saatossa ja toisaalta mitkä osat ovat pysyneet muuttumattomina.

Professori Zahnin mukaan monista Raamattuun päätyneistä kirjoista oli useita samanaikaisia ja erilaisia versioita. Uusien kirjoitusten tekijät lainailivat vapaasti ja sumeilematta vanhempia tekstejä. He kierrättivät vanhempia tekstejä monin tavoin, vanhojen tarinoiden sankarit sijoitettiin uusiin kertomuksiin ja kokonaisia tekstikappaleita kierrätettiin uusiin teoksiin. Kaikki tämä tehtiin anonyymisti ilman että muutoksista olisi tehty mitään viittauksia vanhempiin teksteihin tai muutosten syihin. Kirjurit usein muuttivat, lisäsivät tai jättivät pois tekstejä ilman, että muutoksista olisi jäänyt mitään mainintaa.

Kuolleen meren kääröistä löytyy esimerkiksi uudempi versio 3. ja 5. Mooseksen kirjoista, jotka on uudelleenkirjoitettu, järjestetty ja jopa lisätty muutamia lakeja, joita ei löydy nykyisistä kanonisoiduista versioista. Kuolleen meren kääröjen kirjoitusaikaan Tooraa pidettiin jo pyhänä niin, ettei sitä olisi pitänyt muuttaa. Silti samalta ajalta löytyy versioita, jotka olivat erilaisia, mutta niissäkin Jumala puhuu Moosekselle Siinailla. Selvä merkki siis sepitetyistä tarinoista.

Tekstien kirjoittajat eivät olleet tekstin pilkuntarkkoja kopioijia vaan sepittäjiä. Tärkeää oli suullinen perinne, tekstin muistaminen, ääneen lukeminen ja tekstin kokeminen ryhmänä. Faktat eivät olleet tärkeitä vaan se, miten oma ryhmä koki tarinan. Tavallaan Raamatun tarinoita voisi verrata kansanperinteestä juontaviin näytelmiin, lauluihin ja seuraleikkeihin, joilla ei ole yksilöityä lähdettä vaan ne ovat ikivanhaa ja kirjavaa perinnettä, joka on hieman erilaista vuohipaimenheimosta ja -kylästä riippuen.

https://news.ku.edu/2020/07/09/how-dead-sea-scrolls-authors-rewrote-bible-literally
33157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Eipä kannata uskoa Jumalaan jos tuo on motiivina. Uskovainen mummo tuskin lakkaa uskomasta tuon vuoksi.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ei tuo ole motiivi vaan fakta. Kyllä se mummokin lopettaisi uskonsa, jos se tämän faktan ymmärtäisi.

    Äänestä

  • Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

    Vielä uskovien motiivina ei ole Raamattu eikä etenkään se kuinka se on syntynyt

    Tärkeintä on yhteisöllisyys, ystävät, avun saaminen, diakonia. Lupaus kuoleman jälkeisestä eämästä joka helpottaa kuoleman pelkoa. Uskonnolliset rituaalit auttavat elämässä. Mitä tehdä kun omainen kuolee? Kirkolla on valmis rituaali kunka toimitaan.

    Raamattu ei ole tärkeä nykyihmiselle

    Äänestä

  • Aloittaja

    Varma.Tieto kirjoitti:

    "Raamattu ei ole tärkeä nykyihmiselle"

    Höpsistä, tuhannet keskenään riitelevät kristilliset lahkot kertovat oikein mainiosti sen, että Raamatulla ja sen tulkinnalla on väliä. Lisäksi tulee sitten muuta aabrahamilaiset uskonnot, jotka ovat verisesti tapelleet keskenään melkein 2000 vuotta. Aabrahamilaiset vuohipaimenuskonnot ovat kyllä olleet tuhoisa ihmiskunnalle.

    Lahkot kiistelee. Keskiverto ev.lut kirkon jäsen ei perusta uskoaan Raamattuun
    Raamatun tulkinta muuttuu kuten Ruotsissa kun kirkko erotettiin valtiosta
    Raamattu on pelkästään kuvainnollista ei enää totta tulevaisuudessa. Lahkot ja erilaiset ryhmät lisääntyvät.

    Tämä on ennustukseni ikävä kyllä en ehkä näe kuinka onnistuin.

    "Keskiverto ev.lut kirkon jäsen ei perusta uskoaan Raamattuun..."

    Eli sama uskoa Saunatonttuun. Jos itse uskoisin johonkin niin se olisi Saunatonttu. Saunatonttu lupaa myös kuoleman jälkeisen elämän. Saunatonttu ja Tonttu ovat hyvin lähellä luonnonuskontojen uskoa esi-isien henkiin. Kun Tontun pitää tyytyväisenä niin se siunaa taloa rikkauksilla ja hyvällä onnella. Saunassa on synnytty, kuoltu ja parannettu sairauksia. Mikäpä olisi parempi tapa lähteä tästä maailmasta kuin hyvissä löylyissä Saunatontun kanssa olutta nauttien.

    Tiesitkö muuten, että Raamatusta löytyy monta myyttiä, joiden lähtökohta oli alunperin luonnonuskonnoissa ja Raamatussa ne käännettiin päälaelleen. Yksi esimerkki on keväisin tapettava lammas, jonka verellä sudittiin talon ovenpielet, mikä esti pahan hengen pääsyn taloon sisään. Lammas syötiin suvun kanssa yhdessä ja esi-isien hengille jätettiin yön yli pöytään lammasta (kuten tontullekin jätettiin ruokaa jouluna). Kristittyjen ehtoollisen perusta on tässä esi-isien kanssa syötävässä muistoateriassa. 2. Mooseksen kirjassa Jahven papit kirjoittivat tälle vanhalle perinteelle uuden tarinan ja kielsivät jättämästä esi-isille ruokaa pöytään yön yli. Kielto löytyy Kymmenestä käskystä.

    25 »Kun uhraat minulle teurasuhrin veren, älä uhraa samalla kertaa mitään hapatettua äläkä jätä pääsiäisjuhlan uhrista mitään tähteeksi seuraavaan aamuun.

    Kyllä olen nyt eläkkeellä ollessani tutustunut Raamatun historiaan. Ovat nämä juutalaisuudesta kumpuavat Abrahamin uskonnot melko selväjärkisiä verrattuna esim hinduihin joka on kai vanhin ns. kirjauskonto.

    Isäni oli syntynyt ortodoksiksi mutta jo nuorena joutui riitoihin Jumalan kanssa ja ryhtyi ateistiksi. Hän oli syntynyt v.1912, siihen aikaan ei ollut kovin helppoa olla ateisti, meillehän tämä ateistina olo on lapsenleikkiä.

    Ortodoksithan vievät ruokaa omaisen haudalle ja kyselevät tähän tyyliin-----a Aaretti mitä sie suvaitset a olis sultisanaa ja zupukkaa,,,,pikkupojat piilossa puun takana huusivat ...PIIMÄÄÄ...ja mummoa vietiin.

    "...joutui riitoihin Jumalan kanssa ja ryhtyi ateistiksi."

    Aika kummallista. Jos minä joutuisin nyrkkeilymatsiin Saunatontun kanssa ja ottaisin pataan Saunatontulta niin en todellakaan alkaisi pitämään Saunatonttua mielikuvitusolentona. Vai mitä tarkoitit tällä oikeasti?

    Hän kai huomasi että pelkkää pelottelua koko Jumala ja lopetti uskomisen eikä hänen usko kovin vahvaa ollut alunperinkään.

    Täällä nämä kirjoitukset Jumalasta eivät juuri ketään kiinnosta, akateemista debattia jota täällä majailevat kamelin perse ateistit eivät ymmärrä. Etsivät uskovais reppanaa jota saavat pilkata se kun nostaa omaa olematonta itsetuntoa.

    "Täällä nämä kirjoitukset Jumalasta eivät juuri ketään kiinnosta, akateemista debattia jota täällä majailevat kamelin perse ateistit eivät ymmärrä."

    Tarkoitatko, että minä olen liian akateeminen, kykyni menee hukkaan? Vaihtaa kirjoittelualusta akateemisille foorumeille?

    Äänestä

  • Varma.Tieto kirjoitti:

    Älä nyt suutu. Ihan hyvää läppää heität.

    Palstan aitouskovaisia tällä sivustolla pilkataa avoimesti, eli totta puhut.

    "kamelin perse ateistit" Jeesus mikä kielikukkanen!

    Äänestä

  • Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

    "Täällä nämä kirjoitukset Jumalasta eivät juuri ketään kiinnosta, akateemista debattia jota täällä majailevat kamelin perse ateistit eivät ymmärrä."

    Tarkoitatko, että minä olen liian akateeminen, kykyni menee hukkaan? Vaihtaa kirjoittelualusta akateemisille foorumeille?

    Voit toki kirjoitella mutta onhan täällä sivistystaso hyvin erilainen sinun akateemisten kirjoitusten ja kamelinperse ateistien välillä jotka pohtivat mistä Jeesus on tullut.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Varma.Tieto kirjoitti:

    Voit toki kirjoitella mutta onhan täällä sivistystaso hyvin erilainen sinun akateemisten kirjoitusten ja kamelinperse ateistien välillä jotka pohtivat mistä Jeesus on tullut.

    Kiitokset mukavasta palautteesta. Olen saanut vertaistani vastakaikua ja vastusta argumentointiin palstalla lähinnä eräältä uskontofilosofilta, mutta hän ei taida enää kirjoitella täällä. Harmi sinänsä.

    Äänestä

  • Varma.Tieto kirjoitti:

    Hän kai huomasi että pelkkää pelottelua koko Jumala ja lopetti uskomisen eikä hänen usko kovin vahvaa ollut alunperinkään.

    Täällä nämä kirjoitukset Jumalasta eivät juuri ketään kiinnosta, akateemista debattia jota täällä majailevat kamelin perse ateistit eivät ymmärrä. Etsivät uskovais reppanaa jota saavat pilkata se kun nostaa omaa olematonta itsetuntoa.

    "Etsivät uskovais reppanaa jota saavat pilkata se kun nostaa omaa olematonta itsetuntoa."

    Tuo oli hölynpölyyn perustuva surkea ad hominem -hyökkäys. Täällä ei tarvitse erikseen juuri etsiä uskovaisreppanaa, eikä sellaisten kritisoimisella tarvitse olla mitään tekemistä itsetunnon kanssa. Kyllä maailmankatsomuksellisista asioista voi aivan vapaasti kiistellä ilman, että sen motiivia pitäisi kaivaa jostain väitetysti olemattomasta itsetunnosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Eikös Jeesus syntynyt kamelin perseestä kysyy ateismin tohtori

    Ateismin ja mielenvikaisuuden torjuntayhdistys

    Varma Tieto
    Puheenjohtaja

    Äänestä

eikös jeesus syntynyt kamelinperseestä ?

Äänestä
  • Niin yksi ateismin tohtori on väittänyt. Tiede ei aloita tutkimusta ei kuulu tieteen tutkittaviin asioihin

    Äänestä

Aloittaja

Väitin, että jotkut Raamatun tekstit ovat säilyneet muuttumattomana. Tämä on aivan totta. Kaikista vanhin Raamattua todistava artefakti on Ketef Hinnomin hopeakäärö 600 eaa. Käärössä on birkat kohanim eli Herran siunauksen teksti, joka on säilynyt muuttumattomana.

https://en.wikipedia.org/wiki/Ketef_Hinnom_scrolls

Hassua on se, että sama Herran siunaus löytyy foinikialaisten pahalta suojaavista amuleteista. Niissä on vain se ero, että ne ovat vielä vanhempia ja YHWH'n tilalla on Baal. Samoin Balylonian teksteistä löytyy kuinka Marduk kääntää kasvonsa ja säteilee kuin aurinko, ihan niin kuin Herra YHWH. Ilmiselvästi vuohipaimenet ovat kopioineet siunauksen ja vaihtaneet jumalan nimen tilalle oman jumalansa Herra YHWH'n.

Äänestä
  • Foinikialaiset elivät paljon myöhemmin, kuin Raamatun vielä kokoamattomat kirjoitukset, joten Foinikialaisten ja Babylonialaisten ja Aasian uskontojen monet samankaltaisuudet, ovat perua siitä, kun Nooan jälkeläiset levittäytyivät ympäröivään maailmaan. Samalla ainoan elävän Jumalan sanoma laimeni ja näkyy vain kaikuna muinaisuudesta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00005 kirjoitti:

    Foinikialaiset elivät paljon myöhemmin, kuin Raamatun vielä kokoamattomat kirjoitukset, joten Foinikialaisten ja Babylonialaisten ja Aasian uskontojen monet samankaltaisuudet, ovat perua siitä, kun Nooan jälkeläiset levittäytyivät ympäröivään maailmaan. Samalla ainoan elävän Jumalan sanoma laimeni ja näkyy vain kaikuna muinaisuudesta.

    "Foinikialaiset elivät paljon myöhemmin, kuin Raamatun vielä kokoamattomat kirjoitukset..."

    No älä nyt vittu pelleile. Fonikialaisten kulttuuri romahti (1200 eaa) suunnilleen samaan aikaan kun paleoheprea keksittiin (1000 eaa.).

    The Phoenicians came to prominence in the mid-12th century BC, following the decline of most influential cultures in the Late Bronze Age collapse.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Phoenicia

    The Paleo-Hebrew and Phoenician alphabets developed in the wake of the Bronze Age collapse, out of their immediate predecessor script Proto-Canaanite (Late Proto-Sinaitic) during the 13th to 12th centuries BCE, and earlier Proto-Sinaitic scripts.

    Israelin kulttuuri ja juutalaisuus oli seurausta foinikialaisesta kulttuurista. Kaananilaiset oliva tfoinikialaisten jälkeläisiä ja israelilaiset olivat kaananilaisten jälkeläisiä.

    Äänestä

  • Insinööritieteitä opiskelleen on vaikea näistä asioista keskustella kun perustiedot puuttuu uskonnoista ja historiasta.

    Uskonnot ovat absoluuttisia totuuksia. Tieteen löytämä totuus ei koskaan ole absoluuttista vaan muuttuu aina kun uusi löydös kumoaa entisen.

    Jos joku säilyy muuttumattomana ei se tarkoita että se olisi enemmän totta.

    Äänestä

  • Foinikialaiset purjehtivat Amerikkaan yli 3000 vuotta sitten ja veivät sinne uskomuksia mukanaan. Olivat saman uskon lahkolaisia kuin nämä "juutalaiset", keitä he sitten lienevätkään. Asuivat lähellä toisiaan ja saivat tietenkin vaikutteita toisiltaan... ja sotivat toisiaan vastaan. Siinä oli baalit vastakkain. :)

    Äänestä

  • Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

    "Foinikialaiset elivät paljon myöhemmin, kuin Raamatun vielä kokoamattomat kirjoitukset..."

    No älä nyt vittu pelleile. Fonikialaisten kulttuuri romahti (1200 eaa) suunnilleen samaan aikaan kun paleoheprea keksittiin (1000 eaa.).

    The Phoenicians came to prominence in the mid-12th century BC, following the decline of most influential cultures in the Late Bronze Age collapse.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Phoenicia

    The Paleo-Hebrew and Phoenician alphabets developed in the wake of the Bronze Age collapse, out of their immediate predecessor script Proto-Canaanite (Late Proto-Sinaitic) during the 13th to 12th centuries BCE, and earlier Proto-Sinaitic scripts.

    Israelin kulttuuri ja juutalaisuus oli seurausta foinikialaisesta kulttuurista. Kaananilaiset oliva tfoinikialaisten jälkeläisiä ja israelilaiset olivat kaananilaisten jälkeläisiä.

    Foinikialaiset matkustivat Amerikkaan. Peter Salemi tietää tämän - ja tiedemiehet, joihin hän viittaa kirjassaan... :)

    Äänestä

Raamatun alkuvaiheet noudattavat muidenkin historiankirjojen syntyä. Jumalan henkeyttämät patriarkat valikoivat kaikki Jumalan ja ihmisen suhdetta käsittelevät kirjoitukset erilleen, raakaten armotta suurenmäärän asiatonta tekstiä. Näin valikoitui edustava tietomäärä tapahtumia, jotka kuvasivat Jumalan suhtautumista ihmisten raadollisiin toimiin ja Jumalan armoon heitä kohtaan. Esra kokosi suuren osan Raamattua esim. Esran kirjan, sekä aikakirjat 1-2. ja Esterin kirjan. Raamatun sanoma on pysynyt hämmästyttävästi samana, kuin kuolleenmeren rannikon luolista löytyneissä kirjoituksissa. joitain toisarvoisia sanontoja tietenkin skeptikko löytää aina, mutta sanoma on pysynyt samana kirkolliskokouksissakin näihin päiviin asti. Tästä näemme, että Jumala ei salli sanomaansa muutettavan. Me nykyiset kokeneet ja monesti koetellut kristityt, saamme nauttia Jumalamme puhdasta ja erehtymätöntä sanomaa joka päiväisessä elämässämme. Näemme evankeliumin ja opetuslasten ja apostolien, uskoamme vahvistavat kirjoitukset ehdottomana totena, joka päiväisessä elämässämme. On riemullista elää Jumalan lapsena. Mikään saatanan harha ei pysty meihin.

Äänestä
  • Aloittaja

    "Raamatun sanoma on pysynyt hämmästyttävästi samana, kuin kuolleenmeren rannikon luolista löytyneissä kirjoituksissa."

    Avaukseni ja professori Zahn osoittaa ihan toista. Siinä ei valitettvasti vaikuta mitenkään joku Suomi24 anonyymi uskovainen, joka vaikuttaa kehityvammaiselta tai mielisairaalta.

    Krhm, no... Raamatun tekstit eivät ole muuttuneet paljon aikojen saatossa, mutta toki uskonto ja uskomukset ovat muuttuneet paljonkin. Ja käskyt sekä tavat, joiden mukaan ihmisten - tai oikeammin Israelin - pitää elää. Ne ovat erilaiset eri aikakausina...

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00008 kirjoitti:

    ” Krhm, no... Raamatun tekstit eivät ole muuttuneet paljon aikojen saatossa….”

    No krhm röh röh… avauksessa mainittu professori Zahn osoittaa Kuolleen meren kääröjen avulla, että niitä rinnakkaisia ja erilaisia versioita on. Siellä on mm. Ihan erilainen 3. ja 5. Mooseksen kirjat.

    Mooses_Sokerikarkki. Miksi härskisti poistatat ylivertaisia vastauksia. Vaikka toisaalla olet niitä pyytänyt ja kun ei heti tullut vastausta, niin väität sanoen , no niin sitä minäkin. Myös näytit sivistymättömyytesi nimittelemällä keskustelu kumppaniasi kehitysvammaiseksi ja mielisairaaksi !! Tämä tietenkin tunnekuohusi vallassa ja lievästi provosoituna. Mutta kunnioittavana keskustelijana, uskovan roolissa, havaitsin, että kiihkeytesi paljastaa sinussa vaikuttavan demonin. Toki linkeistäsi saan jotain myönteistäkin, mutta negatiivinen asenteesi kristinuskovia kohtaan, paljastaa lähteesi hyvin kevyiksi ja ateistien
    sepitelmiksi

    Äänestä

  • Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

    ” Krhm, no... Raamatun tekstit eivät ole muuttuneet paljon aikojen saatossa….”

    No krhm röh röh… avauksessa mainittu professori Zahn osoittaa Kuolleen meren kääröjen avulla, että niitä rinnakkaisia ja erilaisia versioita on. Siellä on mm. Ihan erilainen 3. ja 5. Mooseksen kirjat.

    Henkeytetyt uskovat populaatioissaan, luostareissaan ja kirkolliskokoukset,valitsivat kelvolliset kirjoitukset täsmälleen Jumalan johdatuksessa, Jumala ei tule koskaan sallimaan ihmisten muuttaa sanomaansa. Saatana yrittää kovin, mutta ei pysty siihen. Tarpeettomat raakataan armotta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00008 kirjoitti:

    Henkeytetyt uskovat populaatioissaan, luostareissaan ja kirkolliskokoukset,valitsivat kelvolliset kirjoitukset täsmälleen Jumalan johdatuksessa, Jumala ei tule koskaan sallimaan ihmisten muuttaa sanomaansa. Saatana yrittää kovin, mutta ei pysty siihen. Tarpeettomat raakataan armotta.

    No miksi niitä pitää valita uudelleen, jos Mooses ja Jumala ne alunperin kirjoittivat yhdessä?

    Äänestä

Voit vertailla kirkolliskokousten päätöksiä, joissa toki riidellään, mutta kokonaissanoma pysyy silti samana.

Äänestä

Siellähän vasta Jumalaa kaipaakin, tuulissa ja tuiverruksissa, petoeläinten ja rosvojen ympäröimänä, kun yrittää pitää laumaa koossa. Ei ihme siis, että rukoilivat paljon ja saivat näin yhteyden Jumalaan. Voi hyvin!

Äänestä

Vai ei Mooses usko Jumalaan - heh, heh...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

Professori Molly Zahnin kirja Juutalaisuuden uudelleenkirjoituksen lajityypeistä paljastaa sen, ettei Raamattu ole suinkaan muuttumatonta vaan pikemminkin päin vastoin. Kirja perustuu Kuolleen meren kääröjen tutkimuksiin. Avaan keskustelun siitä, kuinka paljon Raamatun tarinat ovat muuttuneet aikojen saatossa ja toisaalta mitkä osat ovat pysyneet muuttumattomina.

Professori Zahnin mukaan monista Raamattuun päätyneistä kirjoista oli useita samanaikaisia ja erilaisia versioita. Uusien kirjoitusten tekijät lainailivat vapaasti ja sumeilematta vanhempia tekstejä. He kierrättivät vanhempia tekstejä monin tavoin, vanhojen tarinoiden sankarit sijoitettiin uusiin kertomuksiin ja kokonaisia tekstikappaleita kierrätettiin uusiin teoksiin. Kaikki tämä tehtiin anonyymisti ilman että muutoksista olisi tehty mitään viittauksia vanhempiin teksteihin tai muutosten syihin. Kirjurit usein muuttivat, lisäsivät tai jättivät pois tekstejä ilman, että muutoksista olisi jäänyt mitään mainintaa.

Kuolleen meren kääröistä löytyy esimerkiksi uudempi versio 3. ja 5. Mooseksen kirjoista, jotka on uudelleenkirjoitettu, järjestetty ja jopa lisätty muutamia lakeja, joita ei löydy nykyisistä kanonisoiduista versioista. Kuolleen meren kääröjen kirjoitusaikaan Tooraa pidettiin jo pyhänä niin, ettei sitä olisi pitänyt muuttaa. Silti samalta ajalta löytyy versioita, jotka olivat erilaisia, mutta niissäkin Jumala puhuu Moosekselle Siinailla. Selvä merkki siis sepitetyistä tarinoista.

Tekstien kirjoittajat eivät olleet tekstin pilkuntarkkoja kopioijia vaan sepittäjiä. Tärkeää oli suullinen perinne, tekstin muistaminen, ääneen lukeminen ja tekstin kokeminen ryhmänä. Faktat eivät olleet tärkeitä vaan se, miten oma ryhmä koki tarinan. Tavallaan Raamatun tarinoita voisi verrata kansanperinteestä juontaviin näytelmiin, lauluihin ja seuraleikkeihin, joilla ei ole yksilöityä lähdettä vaan ne ovat ikivanhaa ja kirjavaa perinnettä, joka on hieman erilaista vuohipaimenheimosta ja -kylästä riippuen.

https://news.ku.edu/2020/07/09/how-dead-sea-scrolls-authors-rewrote-bible-literally

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu