Mitä noloja asioita teille on käynyt koulussa?

Mitäs noloja asioita sulle on käynyt koulussa🤔 Yleisimpiä mitä noita kuulee on aina jotain: menkkajuttuja ja housuun paskomisia tai kusemisia.😌 Itellä ei oo vastaan vielä pahinta noloa asiaa tullut joten eipä oo vielä kerrottavana😄 Mutta jos siis sulta nyt löytyis joku tarina ja haluaisit jakaa sen muillekkin niin eipä siinä niitä on kiva lukea
1355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kerran koulussa yksi meidän luokan poika oli kampannut minut ruokalassa ja se silloin hiukan nolotti. No aijoin antaa sille samalla mitalla takaisin välitunnilla. Seisoin kavereideni kanssa aikalailla keskellä koulun pihaa jotta kaikki näkisivät tilanteen. Näin kun se poika jonka aijoin kampata oli juoksemassa minun vierestä juuri ohi. No sitten minä kamppasin sen pojan kumoon (tai niin minä aluksi luulin), mutta nauroin hetken ja katsoin kavereitani jotka olivat tietoisia siitä että aijoin kampata sen pojan kumoon välitunnilla ja olivat aivan "järkyttyneitä" ja ehkä hiukan huvittuneita kun olinkin kampannut meidän luokan opettajan sijaisen. Sijaisopettaja oli juossut luultavasti vierestäni ykkös luokkalaisten luo. No naama punaisena autoin sijais opettajan ylös maasta ja sopersin jotakin että "tota sori...väärä henkilö". Kaverini purskahtivat nauruun kuin kaikki muutkin koulumme oppilaat jotka näkivät tämän tilanteen. Toivottavasti saitte selvää. Ps. Tuli Wilma merkintä "sijaisopettajan kamppaaminen välitunnilla".

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Jaaaaahas kirjoitti:

Mitäs noloja asioita sulle on käynyt koulussa🤔 Yleisimpiä mitä noita kuulee on aina jotain: menkkajuttuja ja housuun paskomisia tai kusemisia.😌 Itellä ei oo vastaan vielä pahinta noloa asiaa tullut joten eipä oo vielä kerrottavana😄 Mutta jos siis sulta nyt löytyis joku tarina ja haluaisit jakaa sen muillekkin niin eipä siinä niitä on kiva lukea

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu