Ohisalo ei näytä ymmärtävän yksinkertaisiakaan asioita

Suurin osa maailman maista on tuhonnut metsät ja muun luontonsa. Luontokatastrofin pysäyttäminen on tärkeä asia. Tämän jarruttamisesta ja pysäyttämisestä lähes kaikki suomalaiset ovat olleet samaa mieltä jo paljon ennen Ohisalon ja nykyhallituksen tuloa. Ohisalo puhui A-talkissa todella ylimielisesti, kuin kukaan muu kuin hän ja viisikko eivät tietäisi luontoasioista mitään. Vientäkää nyt joku viisaampi tälle ihmiselle rautalangasta, että luontoasiat on saatava kuntoon, mutta ei suomalaisten kustantamana. Maksajiksi pitää tällä kertaa laittaa ne, jotka ovat omat metsänsä ja luontonsa tuhonneet. Saksalaiset ja kumppanit voivat esittää ajatuksiaan ja toivomuksiaan, mutta Suomi itse päättää toteutuksesta. Jotta luontoarvoja ja entistä luontoa olisi jatkossa jossakin eläinten ja eliöiden elettäväksi ja saksalaistenkin ihailtavaksi, heidän tulee nyt maksaa kaikki kulut. EU:n ja Ollikaisen suunnitelmille laskun maksajasta on sanottava ehdoton EI.
22186
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

No naispuolinen Aatu elää omissa harhoissaan.

Äänestä

Mahdoitko katsoa ollenkaan samaa ohjelmaa kuin minä? Tai jospa et ymmärrä suomen kieltä? Ohisalo nimenomaan puolusti metsiä ja puhui luontokadosta, joka pitää saada pysähtymään.

Äänestä
  • Elikkä, jos kaikki on jo tuhottu omassa maassa, eikä huvita tehdä mitään luonnon hyväksi, silloin voi ko. maa vaatia muilta luonnon suojelemista...

    1Äänestä

  • Itse et näytä ymmärtävän yhtään mitään, mutta eipä tuo metsäteollisuuden edustajakaan pahemmin laittanut vastaan. Keski-Euroopan metsistä ei tainnut mainita sanallakaan, soiden metaanipäästöistä hiukan, vaikka se on iso ongelma, eikä suot todellakaan sido hiiltä. Suomessa on valtavasti soita ja suojeltua metsää yli miljoona hehtaaria, ei todellakaan tarvitse suopeltoja ja -metsiä ennallistaa.

    Menköön ohivuoto hoitamaan asiat kuntoon muissa maissa sen sijaan että aiheuttaa ongelmia täällä ja tuo kaikki musutkin tänne kun ovat oman maansa tuhonneet.

    Äänestä

  • Ympäripyöreät lässytyksen lapsille ei osoita mitään muuta kuin kuulijan halveksuntaa.

    Valehtelu on niin kevyttä hommaa noille Suomen ryöstäjille.

    Samaa voimme lukea jokaisesta luontokirjasta eikä se silti oikeita Saksaa ryöstämästä suomalaiselta leipä suusta. 😈😈😈

    Äänestä

Tämä ei ole kannanotto ketään vastaan, tai kenenkään puolesta, vain toteamus K-S:n metsistä. Jos onnistutte näkemään 'halattavan suuruisen puun', ottakaa välittömästi kuva muistoksi, menneistä harvinaisuuksista. Risukkoa, metrin korkuista taimikkoa ja tikkumetsää kaikkialla. Tavoittelemmeko Tanskan 100 vuoden takaista päätöstä, metsien hävityksestä.

Äänestä
  • Miksi te hullut viherpiiperöt olette tuhonneet kaikki hesan metsät. Heti ennallistetava, kerrostalot matalaksi, asfaltit pois ja puuta tilalle. Muualla Suomessa on yli miljoona hehtaaria suojeltua metsää, vain hesalaiset viherpiiperöt tuhoaa luontoa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Miksi te hullut viherpiiperöt olette tuhonneet kaikki hesan metsät. Heti ennallistetava, kerrostalot matalaksi, asfaltit pois ja puuta tilalle. Muualla Suomessa on yli miljoona hehtaaria suojeltua metsää, vain hesalaiset viherpiiperöt tuhoaa luontoa.

    1500 luvulta asti on pelätty Suomen metsien häviävän, eivät vain ole hävinneet minnekään, mutta jos suojelemaan aletaan niin silloin voivat hävitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Miksi te hullut viherpiiperöt olette tuhonneet kaikki hesan metsät. Heti ennallistetava, kerrostalot matalaksi, asfaltit pois ja puuta tilalle. Muualla Suomessa on yli miljoona hehtaaria suojeltua metsää, vain hesalaiset viherpiiperöt tuhoaa luontoa.

    Viherpiiperöiden Helsinginkaupungin apulaispormestari A Sinnemäki ,haluaa kaavoittaa helsingin puistoalueita asuinrakentamiseen.Yhden puiston on jo onnistunut myymään
    rakennusyhtiö Skanskalle.Hän haluaa myös tuhota helsingin keskuspuiston virkistysalueen asuin rakentamisella.Kuulemma tulisi edullisia vuokra-asuntoja puiston tilalle.
    näin tätä vireää siirtymään hoidetaan.Vihreä vaara velloo,kohta on kaikki pistetty maantasalle ja rakennettu betonikuutioita tilalle.

    1Äänestä

Ehdottomasti noin. Vastuu pitää olla sillä, joka valitsee fossiiliset polttoaineet energiamuodokseen, eikä sillä, joka ostaa niillä tuotetun tuotteen. Kiina pitää saada vastuuseen ilmaston tuhoamisesta. Suomalaisten ei pidä kantaa kiinalaisille kuuluvaa vastuuta.

1Äänestä
  • Länsimaiset yritykset laitettava myös vastuuseen kun tuottavat Kiinassa saastuttavasti.

    Äänestä

Viherpiipertäjät ovat itse suurimpia ilmaston ja metsien tuhoojia.
Kaikki piipertäjä lahkot,menkää terrorisoimaan valtioihin jossa sademetsiä kaadetaan päivittäin satoja hehtaareja.

Menkää terrorisoimaan,kun miljoonia pikkuliintuja pyysystetään verkoilla,
niiden kevään ja syksyn, muuttomatkoilla.Espanja.Portugali.Kreikka.Malta.Italia.Kypros.
Saarille,luodoille on pystytetty kymmeniäkilometrejä verkkoja,
joihinka pikkulinnut takertuvat.Sitten ne kerätään pois ja viedään ravintoloihin
syötäväksi.

Menkää terrorisoimaan kaivoksia,jotka paskaavat luontoa.

Yksikään piipertäjälahko ei ole mennyt barrikaadeille,estämään näitä tapahtumia.
Varmaankin on lahkojen johtajat maksettu isolla rahalla hiljaiseksi.

Ollaan kyllä estämässä,kun pari risua poikkastaan metsästä,
niin heti ollaan niin luonnonsuojelijoita,tai joku kusee utsjoella ojanpohjalle,
niin heti syytetään itämeren saastuttamisesta.

Että näin mämä maailmaparantajat toimivat.
Raha haisee ja käy hyvin pyydykseen,piiperöt olkaa hiljaa,hys,hys.

1Äänestä
  • Juuri näin, häiriköinti ja vouhkaaminen on vihreillä pääasia, oikeasti vaikuttavia asioita puhuminen on viheriäisillä vissiin kokonaan kielletty...

    Äänestä

Ohisaloa ei todellakaan jaksa kuunnella. Tuo vihreähenkisyys ja luonnon suojelu on vain ihmisten kosiskelua. Hänellä ei ole mitään sitä vastaan, että ihmisten metsiä kaadetaan tuulivoimaloiden alta ja jotka aiheuttaa kiusaa sekä eläimille että ihmisille. Tosin onhan hänen miehensä alalla ollut...

Äänestä
  • Tuhansia kertoja enemmän metsää pitäisi kaataa jos energia tuotettaisiin tuulen sijaan puulla.

    Äänestä

  • Eräs piiperö vastusti tuulivoimaa,kun myllyjä alettiin pystyttämään ,
    hänen asuntonsa läheisyyteen,kuulemma pilaa ikkunoista näkyvän maiseman,
    ja myllyt pitää kovaa ääntä.Että näin piiperösekopää ei olekkaan tuulivoiman ystävä.

    Äänestä

Ohisalon ymmärryksen puute ei ole mikään uutinen

Äänestä

Ei noi piiperöt tajua mistään mitään,kun on huumeilla päänsä sekoittanut.
Piiperöt haluavat lisää kamaa ja narkkareita kaduille.
Piiperöt haluavat lisää afrikan maiden pakolaisia tänne loisimaan.

Äänestä

Suurin piirtein näin pitäisi asiat hoitaa. Mutta kuuntelevatki Keski- ja Etelä-Euroopan maat järjen ääntä? Tuskinpa!

Äänestä

Tulisivat sitten neuvomaan suomea metsien hoidossa kun heidän maan pintaalasta on 75 % metsiä niikuin suomessa

Äänestä

"Ohisalo on globalisti"!!!

Äänestä

Ei mitään tietyn ajan takaiseen tilaan vaan joka maassa oltava sama % metsiä ja soita jos kerran halutaan luontoa takaisin. Vesistöt Suomessa ovat nytkin puhtaampia kuin useimmissa maissa ja puhdistuneet huomattavasti mitä olivat pahimillaan, pitäisi saastuttaa jos halutaan "ennallistaa".

Suopeltojen hiukkaspäästöt saa kuriin saostusaltailla, miksi pitäisi palauttaa suoksi ja lisätä ennestään valtavia soiden metaanipäästöjä. Ohivuodolla pahimmat päästöt aivopieruissaan, toivottavasti joutuu eroamaan välikysymyksen ansiosta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suurin osa maailman maista on tuhonnut metsät ja muun luontonsa. Luontokatastrofin pysäyttäminen on tärkeä asia. Tämän jarruttamisesta ja pysäyttämisestä lähes kaikki suomalaiset ovat olleet samaa mieltä jo paljon ennen Ohisalon ja nykyhallituksen tuloa. Ohisalo puhui A-talkissa todella ylimielisesti, kuin kukaan muu kuin hän ja viisikko eivät tietäisi luontoasioista mitään. Vientäkää nyt joku viisaampi tälle ihmiselle rautalangasta, että luontoasiat on saatava kuntoon, mutta ei suomalaisten kustantamana. Maksajiksi pitää tällä kertaa laittaa ne, jotka ovat omat metsänsä ja luontonsa tuhonneet. Saksalaiset ja kumppanit voivat esittää ajatuksiaan ja toivomuksiaan, mutta Suomi itse päättää toteutuksesta. Jotta luontoarvoja ja entistä luontoa olisi jatkossa jossakin eläinten ja eliöiden elettäväksi ja saksalaistenkin ihailtavaksi, heidän tulee nyt maksaa kaikki kulut. EU:n ja Ollikaisen suunnitelmille laskun maksajasta on sanottava ehdoton EI.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu