Onks kellään ihan kunnon ääni ja visuaalisia harhoja?
Onks kellään ihan kunnon ääni ja visuaalisia harhoja?
Anonyymi-ap
251149
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Esim. ohimenevät lapset haukkuvat homoksi.
Näen erilaisia eteerisiä hahmoja ja esineitä sekä juttelen heidän kanssaan. Yleensä ihan jonnin joutavaa, mutta joskus he kertovat paikkaansa pitävän jutun tai saattavat jopa ennustaa jotain. Ennustuksessa on kylläkin se että minulla on vapaa tahto, se ei välttämättä toteudu.
Tykkäävät mikäli heille antaa pienen tehtävän esim, kysyy minkä nyt valitsen.
Runot, sananlaskut, vitsit ja musiikki on mistä he tykkäävät.
Kerran kuussa käynyt ottamassa injektiolääkkeen ja edelleenkin nämä samat.
Siskollani on kaikkia aistiharhoja. Kaikki maistuu ja haisee omituiselle. Ruoka tuntuu omituiselle.
Hän kuvittelee, että valtion virkamiehet ovat asentaneet kaiuttimia joka paikkaan, joista hänelle kuuluu ääniä.
Kokee, että asuntonsa muoto, koko ja materiaalit muuttuvat.
Hän kokee olevansa täysin terve ja suuttuu, jos ehdotetaan hoitoa.
Kokee myös kaikki vaatteensa erilaisiksi. Materiaalit, leikkaus ym. En ymmärrä miten tämä tapahtuu.
Sianlihan syönnistä voi tulla matoja päähän. Nekin voivat aiheuttaa ko.oureita.
Oli kun olin osastolla. Kuulin kahden ja kolmen ihmisen puhetta.
No eikös siellä ole muita ihmisiä.
Kyllä mutta ne ihmiset asuu kotikylälläni.
Jospa se oli Voice of The skull teknologiaa. Aloitko jutella niille? Hiljeneekö ne lääkkeillä?
Kyllä mä olin koko ajan yhteydessä niihin ajatuksen voimalla. Ei ne meinanneet hiljenneet millään lääkkeellä osastolla. Vasta kotona hiljenivät.
Puhui mulle Niinistö ja putinkin ja moni muu elämässäni ollut ihminen.
lopeta se maiskuttaminen tai saat puukosta!
Näitä sanotaan nykyään psykoosiksi. Raamatussa on hurmoksiin joutuminen. Niinkuin azusakadun herätys niin voiko nykyisin sanoa joukkopsykoosi. Lääkkeessä jonka sain sanottiin auttaa jos näkee ja kuulee asioita joita ei ole olemassa sitä muutettiin vähänajanpäästä. Raamatussa on että nämä asiat on sallattu viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoitettu lapsenmielisille. En ole tutkinut mitä tämä lapsenmielinen alunperin on. Tulee mieleen sellainen jälkeenjäänyt. Siinä kirjassa on niitä typerästikäännettyjä kohtia. Ei ole tehty niin tarkkaa työtä kuin juutalaiset.
Sanotaan kyllä että pitää tulla lasten kaltaiseksi. Häiritsee vaan kun yksi tuttu on keski-ikäinen ja todettu älyllisesti viisivuotiaaksi. On näitä kehitysvammaisia.
Hankala jotenkin ymmärtää miltä nuo tuntuu
Minä en ole kuullut milloinkaan mitään ääniharhoja pilkkaavine puheineen tai joidenkin henkilöiden keskusteluineen tai ääniä joissa minua käskettäisiin tekemään jotakin. Eikä minulla ole telepaattisia kokemuksia ja ajatukset ovat myös omia.
Ei,paitsi eräänä aamuyön tunteina heräsin kohmelossa,oli vähän liikaa nautiskeltu vinettoo.Stressiä ja unettomuuttakin oli.Kuulin kuin joku olisi puhunut ikäänkuin tynnyristä kaikuen.Se oli pelottavaa ja ymmärrän nyt paremmin miltä kuuluu ihan oikeasti kuulla ääniä.Meni se sit ohi niinkuin darrakin ja päätin että korkki pysyy kiinni siitä lähtien.
En ole skitso mutta kysyn vaan onko
Eroa painajaisunen ja jonkin harhan
Välillä? Onko harhoilla yhteyttä
Unimaailmaan?
Unen ja harhan välillä on se ero yleensä, että ihminen tietää unen olleen unta ja psykoosin alkuvaiheessa tai sen aikana tulleet harhat hän voi luulla todeksi. Kun todidellisuus ja epätodellisuus sekoittuu ja se ilmenee harhoina, on ihminen psykoosissa. Sitten skitsofreniaan kuuluu myös lievempiä oireita ja ihminen saattaa vaikka kuulla harhoja, mutta ymmärtää niiden olevan harhoja. Silloin ne yleensä jäävät tauastalle ja ihminen pystyy juttelemaan ja olemaan läsnä, vaikka niitä kuulee. Mulle voi tulla juttelemaan ja vastaan kyllä, sillä mulla ei ole ollut tiedettävästi kuin yksi psykoosi ja sekin oli 10 vuotta sitten.
Mulla ainakin unet ovat yllättävän tavallisia, mutta hereillä ollessani, kuulen harhoja usein.
Evankelisluterilaiset ovat pääosin skitsofreenikkoja jotka kuulevat jumalan ääniä ja näkevät hallusinaatioita jumalasta, eivätkä he pysty epäilemään hallusinaatioidensa todenmukaisuutta joten he ovat todellisuudesta vieraantuneita psykootikkoja.
Olen kuullut ääniharhoja. Aika pahojakin.
Vain ääniharhoja.
Ääniharhoja kuulen melko usein keskimäärin 3 kuukauden välein ja yleensä kestää viikon vaikeissa tapauksissa jatkuu monta kuukautta. Jos alan kuulla ääniharhoja yleensä laitan musiikkia soimaan hiljaa ja keskityn musiikkiin ja teen ristikoita tai vastaavaa. Ne äänet vaimenee huomattavasti, kun ei anna niiden hallita.
On. Ne on juonikkaita keskustelijoita, jos niille vastaa omanpään sisällä. Tai mulla ainakin. Aikoinaan kuulin jonkun naisen hokevan ota kiinni mandariini, kun aloin syyttää muita äänten aiheuttajaksi. Nykyään annan niiden olla taustalla ja saatan vastata että tota pitääkin tehdä noin, niin tämä onnistuu. Eli antavat myös hyviä vinkkejä välillä, jos tuntuu ettei joku onnistu.
On!