Keikkakuljettajan ruokatunnin lounaspöperö -valinta

Ollut jo jonkun kymmentä vuotta vakiintunut valinta eväitä ajatellen työvuoroon silmällä pitäen tämmönen nopea ja helppo riittoisa ateria valmistaa.

Valmistan eväsateriani aina vuorokautta aiemmin jo valmiiksi ja poimin vain sitten jääkaapista valmiin eineksen eväslaatikkooni.

Täysperä-yhidstelmäkuljetusvaunu-hermokeskuksessani minulla on käytettävissä pieni mikroaaltouuni, jolla saan kätevästi lämmitettyä aterian einehtemiskelpoiseksi.

Lämmitän yleensä koko satsin kerralla, vaikka lähes poikkeuksetta tavaraa on niin paljon, että ei millään jaksa syödä kaikkea koskaan kerralla, niin sitten tapani mukaan säästän vapaa-ajalle loput, esimerkiksi iltapäivästä loppuneen työvuoron ruokatunnilta ylijääneen eväkseni säästän illaksi.
Se on ihan kiva vielä siinä iltasella vielä nauttia loput eväksestä, kun raskas vuoro takana, ja siinä pistää digiboksin kautta analogisen television auki, ja se on ihan rentouttavaa seurata passiivisesti televisiokanavan lähetystä mitä sieltä nyt sitten kulloinkin tulee siihen kellonaikaan, kun olen vapaalla samalla vielä nauttia iltapalaa samanaikaisesti.

Ajattelin nyt jakaa tämän reseptin tähän, sama se nyt, vaikka tämä tulee julkisuuteen.

Kyseessä on tällainen pyttipannu -tyyppinen herkullinen reilu satsi lopputuotteena.

Suosin K-ryhmän lenkkimakkaravalikoimaa, se on sopivin ja myös edullisin se Atrilli -lenkki, niin sitä paketti.

Olen tehnyt havainnon, että kaupoissa on välillä tarjouksessa vanhahkot ituperunat, sellaiset, jotka ovat alkaneet itua poikimaan hyvän tovin, niin maun puolesta olen päätynyt niihin.

Lenkkimakkaran valmistelen siten, että en koskaan poista koko kuorta Atrillista, vaan sopivan kokoisissa pätkissä viipaloin nahkan alta sopivan oloisia kiivuja pannun pohjalle.

Aikoja sitten eräs perunaviljelijän perillinen jo toisessa polvessa antoi minulle vinkin, että perunat kannattaa syödä aina kuorineen päivineen ravintoarvojen tähden,
niin lisään aina lenkin sekaan perunat ituineen sellaisena neljään kahdeksaan osaan viipaloituina lohkokuutioina.

Kiehautan pannulla ainekset kypsiksi tasaisesti sekoitellen kaavimella, kunnes paiston jälkeen jätän ruoan muhimaan joksikin aikaa, kunnes lopulta mausteena lisään suolaa tasaisesti ripottaen pannun päällisen koko pinta-alann huomioiden.
Sitten vielä tämän jälkeen siirrän eväsrasiaani koko satsin, ja siirrän astian jääkaappiin odottamaan seuraavan työvuoroni alkua.
Ei se katsokaas niin monimutkaista pidä olla, helppoa resurssitehokasta einestäkin on mahdollista valmistaa.
1209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

lenkkimakkaraa ja vielä suolaa.
kun eka varoitus tulee aivoihin, silmiin tms. otappa se vakavasti.
toki vammasena on helppo elää , mutta se on lähimmäisille raskasta.

syö kananlihaa ja laita sitten vaikka ruokaöljyä 10 % -20 % jotta saat halpaa energiaa.
makkaran rasva on .........................

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Rahtonen kirjoitti:

Ollut jo jonkun kymmentä vuotta vakiintunut valinta eväitä ajatellen työvuoroon silmällä pitäen tämmönen nopea ja helppo riittoisa ateria valmistaa.

Valmistan eväsateriani aina vuorokautta aiemmin jo valmiiksi ja poimin vain sitten jääkaapista valmiin eineksen eväslaatikkooni.

Täysperä-yhidstelmäkuljetusvaunu-hermokeskuksessani minulla on käytettävissä pieni mikroaaltouuni, jolla saan kätevästi lämmitettyä aterian einehtemiskelpoiseksi.

Lämmitän yleensä koko satsin kerralla, vaikka lähes poikkeuksetta tavaraa on niin paljon, että ei millään jaksa syödä kaikkea koskaan kerralla, niin sitten tapani mukaan säästän vapaa-ajalle loput, esimerkiksi iltapäivästä loppuneen työvuoron ruokatunnilta ylijääneen eväkseni säästän illaksi.
Se on ihan kiva vielä siinä iltasella vielä nauttia loput eväksestä, kun raskas vuoro takana, ja siinä pistää digiboksin kautta analogisen television auki, ja se on ihan rentouttavaa seurata passiivisesti televisiokanavan lähetystä mitä sieltä nyt sitten kulloinkin tulee siihen kellonaikaan, kun olen vapaalla samalla vielä nauttia iltapalaa samanaikaisesti.

Ajattelin nyt jakaa tämän reseptin tähän, sama se nyt, vaikka tämä tulee julkisuuteen.

Kyseessä on tällainen pyttipannu -tyyppinen herkullinen reilu satsi lopputuotteena.

Suosin K-ryhmän lenkkimakkaravalikoimaa, se on sopivin ja myös edullisin se Atrilli -lenkki, niin sitä paketti.

Olen tehnyt havainnon, että kaupoissa on välillä tarjouksessa vanhahkot ituperunat, sellaiset, jotka ovat alkaneet itua poikimaan hyvän tovin, niin maun puolesta olen päätynyt niihin.

Lenkkimakkaran valmistelen siten, että en koskaan poista koko kuorta Atrillista, vaan sopivan kokoisissa pätkissä viipaloin nahkan alta sopivan oloisia kiivuja pannun pohjalle.

Aikoja sitten eräs perunaviljelijän perillinen jo toisessa polvessa antoi minulle vinkin, että perunat kannattaa syödä aina kuorineen päivineen ravintoarvojen tähden,
niin lisään aina lenkin sekaan perunat ituineen sellaisena neljään kahdeksaan osaan viipaloituina lohkokuutioina.

Kiehautan pannulla ainekset kypsiksi tasaisesti sekoitellen kaavimella, kunnes paiston jälkeen jätän ruoan muhimaan joksikin aikaa, kunnes lopulta mausteena lisään suolaa tasaisesti ripottaen pannun päällisen koko pinta-alann huomioiden.
Sitten vielä tämän jälkeen siirrän eväsrasiaani koko satsin, ja siirrän astian jääkaappiin odottamaan seuraavan työvuoroni alkua.
Ei se katsokaas niin monimutkaista pidä olla, helppoa resurssitehokasta einestäkin on mahdollista valmistaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu