Heippa! Minä olen 11-vuotias ja saan oman koiran (toki on myös muidenkin, mutta minä hoidan sitä) Mietin että mikä olisi hyvä tapa totuttaa pentu perheen toiseen koiraan. Meidän tämänhetkinen koira on yli 2-vuotias, tykkää muista koirista ei todellakaan ole aggressiivinen. Mukava ja leppoisa tyttö labradorinnoutaja. Toinenkin koira on tyttö. Niin, olisiko hyviä vinkkejä?:) KAIPAISIMME VAIN ASIALLISIA VASTAUKSIA, KIITOS!!!
Miten totuttaa hyvin uusi pentu perheen toiseen koiraan?
Anonyymi-ap
2225
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Meillä tuli juuri toissapäivänä pentu kotiin, jossa on valmiiksi 1,5v. siperianhusky ja kissa. Kissan kanssa meni kaikki hyvin, mutta husky on stressannut tulokasta.
Me laitettiin pentukoppa keskelle lattiaa luukut suljettuna ja annettiin kissan ja huskyn rauhassa tutustua pentuun ja pennun tottua uusiin kaveteihinsa. Sitten avattiin luukku ja annettiin pennun tulla omaa tahtiaan ulos.
Edelleen husky vähän jännittää pentua, mutta ovat ne jo yrittäneet yhdessä leikkiä. Aikuisen koiran rutiinit on pidetty samana kuin ennen pennun tuloa ja molemmille on annettu oma rauhoittumispaikka, johon toinen koira ei pääse. Ruokailun suhteen ollaan erityisen varovaIsia. Molemmilla oma ruokakuppi omissa nurkissaan ja ihminen varmistamassa, että kumpikin pysyy omalla puolellaan. Ruokakupit heti syömisen jälkeen pois.
En osaa muuten neuvoa. Älkää odottako, että homma sujuu heti täydellisesti. Tottumiseen menee aikaa.
Kiitos vastauksestasi!