Seitsemän miljoonaa on kunnan ja kunnan yhtiön rahaa upotettu hankkeeseen. Tuon kunnan yhtiön lqinat ovat todellisuudessa kunnan vastuulla. Vuokrasta ei hiiskuta, mutta ei se kummoinen voi olla, jos vertaa yhtiön Joensuussa maksamaan. Toisaalta kunnalla näyttää olevan halua mällätä. Palkataan koulutsemppari, vaikka tilastojen mukaan Suomessa oppimistulokset alenevat jatkuvasti Kaikkea jännää, luku= ja laskutaidosta viis. Hymiöthän ovat jo korvanneet kirjoitustaidon. Kunnan tulevaisuudesta kertoo se, että uutta koulukeskusta lähinnä oleva kerrostalo purettiin viime viikolla.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Seitsemän miljoonaa on kunnan ja kunnan yhtiön rahaa upotettu hankkeeseen. Tuon kunnan yhtiön lqinat ovat todellisuudessa kunnan vastuulla. Vuokrasta ei hiiskuta, mutta ei se kummoinen voi olla, jos vertaa yhtiön Joensuussa maksamaan.
Toisaalta kunnalla näyttää olevan halua mällätä. Palkataan koulutsemppari, vaikka tilastojen mukaan Suomessa oppimistulokset alenevat jatkuvasti Kaikkea jännää, luku= ja laskutaidosta viis. Hymiöthän ovat jo korvanneet kirjoitustaidon.
Kunnan tulevaisuudesta kertoo se, että uutta koulukeskusta lähinnä oleva kerrostalo purettiin viime viikolla.