Miksi pitäisi lakkauttaa kaikki paikallisista voimavaroista kumpuavat 150 vuotuista tapahtumaa ja korvata ne MEGAtapahtumalla?
Jo nyt kalja ja käteinen loppuvat Kiepsauksessa ja Kuhtuussa.
EI yhtään tämän isompia tapahtumia Kuhmoisiin.
Olen puhunut! UGH!
Jo nyt kalja ja käteinen loppuvat Kiepsauksessa ja Kuhtuussa.
EI yhtään tämän isompia tapahtumia Kuhmoisiin.
Olen puhunut! UGH!
Vastaukset 69
Vanhimmat
Kota-illoissa on (vielä) makkarat riittäneet vaikka kaikki syöjät ei itse tilaisuuteen edes osallistu.
Loppuiko kalja kesken?
Montako Kotailtaa on vuodessa?
Kuhmoisten Sanomien yleisönosastossa on ollut kirjoituksia siitä, että kunta on vähentänyt tukeaan esim. Kuhtuu-tapahtumalle ja kulttuuritarjonta on mm. sen takia vähentynyt.
Onko nyt löydetty joku viisastenkivi, jolla kunta lähtee paljon nykyistä isommilla summilla tukemaan jotain uutta megalomaanista tapahtumaa?
Halutaan ne pienten tapahtumien aktiivit ison tapahtuman talkooväeksi.
Kuhmoisten ensi vuoden budjetti on vajaat 9 miljoonaa ja Porin Jazzin noin 4 miljoonaa.
Hienoa, kun päästään testaamaan sitä, mitä tapahtuu, jos laitetaan puolet budjetista tapahtumaan!
Tuskin maltan odottaa kuullakseni, mikä megatapahtuma tänne saadaan. Ehkä Abba tai the Beatles tulee keikalle, Päijät-Rasti saa Jukolan Viestin tai Kumu Kalevan kisat?
Suuret luulot itsestään synnyttää ylisuuria odotuksia ja ideoita. Toisten rahoilla ja ilmaisella työvoimalla. Hitot niistä yhdistyksistä ja seuroista mitkä keräävät toimintabudjettinsa vuodeksi omatekemällä tapahtumalla. Eikä tietenkään kunnan kerma kerkiä kaikkiin pieniin tapahtumiin itseään näyttämään eikä puolueeton kotiseutulehti heitä kuvaamaan niihin.
Ainoa mega, joka minua kiinnostaa on karkkipussien megapakkaukset. Sama lienee monilla muilla.
Jos kerran tämä Sari W on uusi sateentekijä, niin ei kai kukaan estä häntä keksimästä keskikesälle musiikkitapahtumaa. Nimeksi voitaisiin laittaa vaikka Kuhmoinen Kuhtuu?
Nimeksi voitaisiin laittaa vaikka Kuhmoinen Kuhtuu?
Tylsä nimi. Mielummin jotain Paratiisista.
Oliko tämä sari se sama, joka sai sen kunnan ilmaisen tontin? Ja jotta rakentaa tontille jotakin, pitää järjestää kunnasta työpaikka? Siitäkö tässä on kyse?
Olisipa kerrankin selkärankaa pysäyttää alusta alkaen väärille raiteille lähtenyt hanke
Ei kai tänne hullukaan muuta ellei ole toimeentuloa
Rikas kunta varmaan voi tulijat työllistää. Tämänkin päivän lehdessä mainitaan kuntaan neljä uutta työpaikkaa. Kyllä siinä riittää tämän kokoisessa kylässä peukalon pyörittelyä. Oliko kiire keksiä virat ennenkuin valtion avut loppuu ensi vuonna ?
Tarkoittaako kirjastoon perustettavat pedagogisen informaatikon ja erikoiskirjastovirkailijan toimet sitä, että tukityöllistettyjä ei enää voida käyttää?
Nimeksi Valtterin viheltelyt?
Puhallus Paratiisissa?
Kuhmoinen Puhaltaa?
Ollaanko me Kuhmoisissa oikeesti niin tyhmiä, että kaikki taputtaa karvaisia käsiään ja sitten juodaan viinerikahvit hyvien päätösten jälkeen?
Mitä yhteistä on Kuhmoisilla ja megatapahtumalla? Ei yhtään mitään. Paitsi megakaljateltta, josta 110% tuotoista menee pitäjän ulkopuolelle.
Down by the laituri.
Missä sanotaan, että kaikki muut tapahtumat pitää lopettaa?
Kuhmoisten Sanomat 39/2022 28.9.2022 sivu 3:
Pienten sijaan yksi iso tapahtuma?
Kuhmoisten kausiasukastoimikunta esittää, että Kuhmoisissa keskitettäisiin kesäaikana voimavarat nykyistä harvempiin, mutta vetovoimaisempiin tapahtumiin. Tällöin pienet tapahtumat eivät kasaantuis ja verottaisi toistensa osallistujia.
Pienten sijaan yksi iso kunta? Koska keskittämisellä on saavutettu säästöjä ja palveluiden paranemista - Kuhmoisissakin kannattaisi keskittää voimavarat nykyistä harvempiin, mutta vetovoimaisempiin taajamiin.
Tämähän on suorastaan pyllistys niille sadoille järjestöaktiiveille, jotka tekevät talkootyötä ja näin tekevät mahdolliseksi kymmenien pienten (lue: ihmisen kokoisten) tapahtumien järjestämisen
Parempi kun on paljon ja monenlaista pientä, jokaiselle jotakin ja eri ajankohtina.
Monipuolisuus on rikkaus - monta erilaista pienempää on asiakasystävällisempääkin kuin yksi mega. Kiva, että tapahtumia on pitkin kesää, ei vain yhtä isoa yhtenä ajankohtana. Ojalan laskuopilla monta kertaa vähän on paljon. Jos halutaan kaikki aktiivit vapaaehtoistyöhön jonkun tahon järjestämään megatapahtumaan, kutsun voi toki esittää, ja kertoa samalla esim yhdistykselle maksettavan palkkion määrästä/ henkilö/työtunnit. Ei kai ketään ole kielletty järjestämästä isoa tapahtumaa? Miksi tarve ajaa alas monet kivat pienet tapahtumat? Annetaan ymmärtää, että nekin on väärin tehty.
Megatapahtuma määritellään kävijämäärän ja kustannusten mukaan. Sen tulee ylittää
miljoonan kävijän raja ja kustannusten tulee nousta yli 500 miljoonaan euroon. Lisäksi
sen tulee saavuttaa niin sanottu ”pakko nähdä”-maine. (Getz 1997, 6.)
Megatapahtumilla on laajat taloudelliset vaikutukset. Lisäksi ne myös edistävät alueen
infrastruktuurin kehittymistä ja saavat yhdessä laajan julkisuuden kanssa alueen
matkailijamäärät nousuun tapahtuman jälkeenkin. (Andersson, Persson, Sahlberg &
Ström 1999, 13.)
Aivan. Miten tämä liittyy siihen, että pienet tapahtumat on tarve ajaa alas?
Upeaa, jos joku taho haluaa megatapahtuman paikkakunnalla järjestää - toivottavasti kantaa myös riskit. Olympiakisojenkin jälkeen on jäänyt tyhjiä, lähes käyttämättömiä, autioita kyliä - Kuhmoisissa näin ei varmasti käy? Viittaan siis teknisen ifran kehitykseen tapahtuman vuoksi. Kuka sen muuten maksaa?
Olisiko nyt kumminkin niin, että näitä häpeninkejä järjestetään sitten kun ENSIN on pidetty huolta siitä, että rahat riittää LAKISÄÄTEISTEN palveluiden tuottamiseen?
No olisi vähintäänkin suotavaa.
Jokainen voi järjestää omilla rahoillaan vaikka minkälaista happeningia. Joka asiaan tarvitse kuntalaisten rahoja olla syytämässä.
MuTu-tuntumalla nykyisten tapahtumien organisoinnista suurimman vastuun kantavat 40-70-vuotiaat kuntalaiset, jotka suurimmalta osin ovat jo muutenkin nettomaksajia tässä yhteiskunnassa. Jos tuotetaan joku MEGA-tapahtuma joka menee persiilleen, niin karsintaa tapahtuu mitä suurimmalla todennäköisyydellä juuri mainitun ikäryhmän palveluista. Työväenopisto on jo pääosin ajettu alas, kirjaston palveluista vielä voisi olla mahdollista tinkiä jne.
Miksi kaikki tämä? Kysyn, vaikka tiedän vastauksen.
Tässähän vain yritetään saada ilmaisia työntekijöitä jonkun tahon järjestämään tapahtumaan ja torpata pienet tapahtumat, jotta niiden aktiivit jaksavat punnertaa ties minkä tahon eduksi.
Toivon todella, että kunta ei sijoita tällaiseen millään tavoin yhtään mitään - sahanrantaa on jo kehitetty ja ”tuetaan” kalliisti edelleen ja jatkuvasti - mitä siitä oikeasti kuntaan jää? Ei yhtään mitään.
Ihan parhaita tapahtumia ovat hautausmaalla järjestettävät Seppo Unnaslahden historiatuokiot. Osallistujia 50-100
Juu... Juurista lähtevät kantavat pidempään.
Minun suosikkeja on eri puolilla pitäjää järjestettävät kirppis- rompetori- kierrätystapahtumat. Olikohan se alkukesästä 2021 kun oli joku semmoinen että oli monta kirppistapahtumaa samana päivänä. Ihmisen kokoinen tapahtuma.
Mitä musiikkia Kuhmoisten MEKA-tapahtuma tarjoaa? Paikallinen tarjonta: Urho Tuhkanen & Pojat, Kuhmoisten Pelimannit, muskarilaiset ja muutama musiikkiopistolainen tuskin vetää miljoonayleisöä.
Unohdit melkeen kylän oman pojan anushanskin
Unohdit melkeen kylän oman pojan anushanskin
kävi kyllä mielessä
Kuhmoinen on asukkaiden keski-iän perusteella Manner-Suomen vanhin kunta. Voisiko täällä järjestää rollaattoriajon MM-kisat? Lähtö Asemuseolta, alas Toritietä, maali Dirty Cocksin kohdalla?
Vuonna 2015 olleen Yle- uutisen mukaan Kuhmoinen on ollut toiseksi vanhin
https://yle.fi/uutiset/3-7791930
Loistoidea=Tapahtuma, jossa joku muu hoitaa raskaat työt ja joku taho kustantaa lystin.
Loistoidean keksijä = patsastelee omistajan elkein kehumassa, kuinka järjesti ja sitoutumaton paikallislehti kuvaa ja julkaisee tarinan. Jos tuottoa jää, se on ideansaajan palkka - jos tulee persnettoa, idean keksijä ei ainakaan ole vastuussa.
Hei nillittäjät, menkää tukahduttamaan joku toinen kunta. Antakaa ideoijien ideoida ja kehittää. Vain kehittymällä säilymme. Muutoin kuihdumme pois. Hienoa, että on uusia ideoita, ja henkilöitä jotka uskaltaa. HYVÄ!
Samaa mieltä ehdottomasti! Uudet ideat ovat lämpimästi tervetulleita!
Ilolla vastaanotetaan kaikki tapahtumat, mega-sellaisetkin, kunhan niitä ei juhlita kunnan rahoilla.
Näinpä! Toivottavasti kunta ei joudu maksajaksi, kun joku järjestää täällä ystävilleen "elämänsä bileet".
Jepulis. Kunnan rahoitus pysyköön niissä raameissa, minkä Valtteri edeltäkävijänä näytti. Muutaman suklaapatukan jakamisen ilo vieraille, lämmintä kättä ja kunnan lahjoituksen idean isän hymy.
Jos joku sari haluaa kutsua musikaaliset ystävänsä Kuhmoisiin, niin siitä vaan.
Miksi siitä pitää tehdä haloo ja dissata entiset tapahtumat?
Megapusseja kauppaan nyt ja äkkiä. Ärsyttää osta kolme karkkipussia kerrallaan.
Tämä onkin asketta mielenkiintoisempi case:
1) Sari W on maaliskuussa 2022 osallistunut RIihitie/Kuhmoinen tonttiarvontaan ja luvannut tuoda tullessaan häpeninkin.
2) Loppukesästä 2022 Kuhmoisten Vapaa-ajanasukkaat ry haluaa uuden megatapahtuman
3) Joku/jotkut ovat todenneet, että ei täällä edes riitä paukut tuottaa ihmisen kokoisia tapahtumia, jotka kuulemma syövät toinen toisensa.
Näkymätön silta olisi halvin toteuttaa.
44 laulajaa Meksikosta, Kanadasta, Yhdysvalloista, Intiasta, Espanjast, Hollannista, Norjasta ja Sveitsistä.
Tulevatko he tosiaankin ihan ilmaiseksi!?
WAU
Tuleeko nää ilmatteeks kerran vai vuodesta toiseen?
1 vai 2 päivää?
Esiintyjäryhmät 100- 200 hlö?
Yleisö 1000- 10.000 hlö?
Majoitus?
Ruokailut?
Wc t?
Parkkipaikat?
jne jne jne ....?
Vähän niinkuin Maailma kylässä - World Village Festival
Vai vielä Village People Festival.
Ai vielä halvempi kuin näkymätön laituri.
Mikä tässä on se ongelma, johon Sari ystävineen on tuomassa ratkaisun?
Puuttuu kylästä meka eli infernaalinen, yltiöpäinen mökä jota ei viritetyt mopot ja laittomat amis-romut pysty riittävästi tarjoamaan.
"Puuttuu kylästä meka eli infernaalinen, yltiöpäinen mökä"
Minä ajattelin, että ihmiset tulevat Kuhmoisiin juuri tätä möykkää pakoon?
Sutta pakoon - tulee karhu vastaan, vanha kuhmalainen sanonta.
Sen ymmärrän, että tämä uusi mega-innovaatio nostaa Kuhmoisten kulttuuritarjonnan aivan uudelle levelille, mutta sitä en ymmärrä, mikä entisessä tarjonnassa on vialla?
Saako halvalla hyvää?
Julkisuudessa on esitetty megafestareiden rahoitukseen käytettäväksi yhteisöavustusta (40 000 euroa KAIKILLE kuhmoislaisille yhteisöille vuonna 2022) ja Taiteen edistämiskeskuksen markkinoimaa miljoonaa euroa (KOKO SUomeen) avustusta harvaan asuttujen alueiden kulttuuritoimintaan.
400 gramman karkkipussi ei ole mikään megapussi. Kyllä se vähintään 750g pitää olla.
Kyllä se vähintään 750g pitää olla.
Paljonko maksaa 750g pussi?
Kesällä 2014 vielä pieni oli kaunista...Kuhmoisten kunnan strategia 16.6.2014
-Pieni on kaunista-
https://www.kuhmoinen.fi/files/upload_pdf/20732/kuntastrategia_2014.pdf
Nyt pitääkin olla suurta?
Pientä - suurta - pientä - suurta - pientä...
Mites olis keskikokoista?
Vähemmän on enemmän.
Suurenmoista, toisenlaista, miksi ei omanlaista?
Joskus sata vuotta sitten olisi ollut mahdollista saada vaalikarja uskomaan, että Kuhmoisiin on tulossa jotain VALTAVAA, että oikein ulkomailta tulee musikantteja.