Kohta on vt24llä Kuhmoisissakin säpinää?

Nelostie suljetaan Joutsassa välillä Pertunmaantien liittymä – Korpilahdentien liittymä 25.9.2022 klo 20.00 – 30.9.2022 klo 06.00 väliseksi ajaksi. Tuona aikana liikenne ohjataan kiertotielle. Sulusta aiheutuu merkittävää haittaa liikenteelle.

Kiertotie pidentää matkantekoa noin 40 km. Matkaan on syytä varata noin tunti lisäaikaa. Sulun aikana on suositeltavaa käyttää Jyväskylän ja Lahden välillä liikkumisreittinä Päijänteen länsipuolta.
15243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Näkyy jo tänään kasvaneina OHI-ajavina autoletkoina. Ei juurikaan kukaan poikkea edes Nesteelle. Jos Nesteeltä veisivät Hovakon risteykseen lapun: tällä viikolla ilmaiset lentoharjoitus-pulla-kahvit kaikille ohi-ajaville, tai sitten eurolla. Tai jos sitten ei tarvitse asiakkaita niin 🤷‍♂️

Äänestä
  • Jos tällä viikolla liikenne nelinkertaistuu, niin voisihan tuon hyödyntää edes huumorimielessä

    Äänestä

  • Nyt tarjoamaan Rollsilta euron hampurilaisia perjantai-aamuun asti ohikulkeville. Kukaan muuten edes muista moista palvelua olevankaan. Ihan muistutuksena kaikille, poikkeavat ehkä uudestaankin.

    Äänestä

Ihmiset, jotka ajavat Kuhmoisten ohi, eivät edes tiedä olleensa täällä.

Äänestä
  • Lisäävät vauhtia

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Lisäävät vauhtia

    Pitäisikö pyytää poliisiakin haalari-kameroineen tutustumaan tähän uuteen ruuhka-piikkiimme ?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Pitäisikö pyytää poliisiakin haalari-kameroineen tutustumaan tähän uuteen ruuhka-piikkiimme ?

    Kyllä kelpaa Harjunsalmen maisemia matkalla ihastella; on Harjuhovia, Motelli E4:ää, Honkahovia. Hovakosta (ennenkuin se kohta täällä lopettaa) puhumattakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kyllä kelpaa Harjunsalmen maisemia matkalla ihastella; on Harjuhovia, Motelli E4:ää, Honkahovia. Hovakosta (ennenkuin se kohta täällä lopettaa) puhumattakaan.

    Menneiden hovien ja hovakoiden kylä

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kyllä kelpaa Harjunsalmen maisemia matkalla ihastella; on Harjuhovia, Motelli E4:ää, Honkahovia. Hovakosta (ennenkuin se kohta täällä lopettaa) puhumattakaan.

    Hienot on maisemat Kuhmoisissa, mutta ne eivät yksin tuo nuoria ja perheitä Kuhmoisiin.
    Nuorissa on tulevaisuus. Uusi hieno koulu ei yksin riitä kunnan vetovoimaisuuteen.
    Säpinää tulisi saada aikaan kunnan kehittymisessä. Ohikulkijat tulisi saada pysähtymään,
    johonkin erinomaiseen ja nykypäivän arjesta pysäyttävään kohtaamispaikkaan. Huoltoaseman baari ei ole sellainen. Tarvitaan turistirysä, joka pyydystää.

    https://www.visitkuhmoinen.fi/blank

    https://www.kuhmoinen.fi/content/fi/1/251852/Matkailu.html

    Vanhat Teboilin ja Unkan rakennukset eivät myöskään paljon ohikulkevan mielialaa nosta. Puhuttava koulusta, lukiosta, päiväkodista, sahan rannasta, isojärven kansallispuistosta, kuhmuroista, hienoista urheilu-ja ulkoilupaikoistamme yleensäkin.

    älkää miettikö turhia,kohta putputin on in.

    "kohta putputin on in"

    Nythän meillä on hyvä koeaika siihen, miten runsaasti liikennettä soljuu Päijänteen Paratiisin läpi sitten, kun sota-aika on tullut muuallekin kuin valtion tulo- ja menoarvioon.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Hienot on maisemat Kuhmoisissa, mutta ne eivät yksin tuo nuoria ja perheitä Kuhmoisiin.
    Nuorissa on tulevaisuus. Uusi hieno koulu ei yksin riitä kunnan vetovoimaisuuteen.
    Säpinää tulisi saada aikaan kunnan kehittymisessä. Ohikulkijat tulisi saada pysähtymään,
    johonkin erinomaiseen ja nykypäivän arjesta pysäyttävään kohtaamispaikkaan. Huoltoaseman baari ei ole sellainen. Tarvitaan turistirysä, joka pyydystää.

    https://www.visitkuhmoinen.fi/blank

    https://www.kuhmoinen.fi/content/fi/1/251852/Matkailu.html

    Voi teitä onnettomia..., kauppamuseota ei ole!

    "Hienot on maisemat Kuhmoisissa, mutta ne eivät yksin tuo nuoria ja perheitä Kuhmoisiin.
    Nuorissa on tulevaisuus. Uusi hieno koulu ei yksin riitä kunnan vetovoimaisuuteen."

    Vanhan koulun hyödyntäminen yritystoiminnan käyttöön antaa varmasti apua kyseisiin ongelmiin, siitä ei liene epäilystäkään.

    Äänestä

Eikös rakennuslautakunnassa viimeksi ollut Elyn huomioiman Harjunhovin purkamisen käsittely?
Joko viimeinkin pääsisimme eroon siitä rumasta romuläjästä. Jääköhän rumistus kunnan purettavaksi kun nykyinen omistaja on ilmeisen varaton?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Nelostie suljetaan Joutsassa välillä Pertunmaantien liittymä – Korpilahdentien liittymä 25.9.2022 klo 20.00 – 30.9.2022 klo 06.00 väliseksi ajaksi. Tuona aikana liikenne ohjataan kiertotielle. Sulusta aiheutuu merkittävää haittaa liikenteelle.

Kiertotie pidentää matkantekoa noin 40 km. Matkaan on syytä varata noin tunti lisäaikaa. Sulun aikana on suositeltavaa käyttää Jyväskylän ja Lahden välillä liikkumisreittinä Päijänteen länsipuolta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu