Se siitä törsä tukijussi pummin väitteestä että yli 2 miljardin maataloustuet vuosittain työllistää suomalaisii.
Atria meinaa sulkee tehtaan Pohojanmaalta
Anonyymi-ap
411505
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Äläpä cititörsä sit itke kun kaupasta ei löydy Atrian tuotteita.....
Tänne Nurmoohin, Pohojanmaalle, pykätähän uutta ja komiaa kanojen lahtauslaitosta.
Ei Sahalahti oo tääläpäinkää.
Vastahan kanalat itkivät vaikeaa taloustilannetta. Valehteliko ahne tukijussi siis siinäkin?
Itujen syöjät ei ymmärrä ettei monikaan kasviproteiini oikein tahdo imeytyä vaikka sitä kuinka mainostetaan olevan. Kauramaito on pahinta myrkkyä mitä ihmiseen voi kaataa, sen sisältämät rasvat ei lähde kuin kossulla elimistöstä.
Syökää siis sitä mihin ihmisen kropan on evoluutio kehittänyt, eli kasviksia ja lihaa. Ihmiselle ei sovi vilja, seurauksena vain ylipainoa ja allergioita. Myöskään maito ei ole ihmiselle soveliasta ravintoa. Lehmän maito on vasikan ruokaa, ei aikuisen ihmisen. Maidolle ei ola allergisia, vaan se vain ei yksikertaisesti sovi aikuiselle ihmiselle. Vain osalla pohjoismaalaisilla ihmisillä on kyky että maitoa pystyy juomaan, mutta muuallapäin asuvat eivät.
Mikä niistä kasvituotteista tekee kauramaidosta myrkkyä? Sian ihra on aivan varmasti vaarallisempaa kuin rypsiöljy, mitä kauramaidossa on. Uskallan käyttää voisekoitteitakin, mutta maitona on yleensä rasvaton maito ihan vaan kun en halua lihoa ja homogenointi voi tehdä maidon rasvasta haitallista.
Miksiköhän te ihrapötkylöitä ahmivat ja kossua kittaavat tukijullit kuolette nuorimpina, tuskinpa se niistä hernekeiton herneistä johtuu, mitkä taitaa olla ainoita kasviksianne.
Ja näkyy tilastoissa. Joka kolmas suomalainen sairastuu joskus elämänsä aikana syöpään, miljoonalla rasvamaksa, kahdella miljoonalla korkea verenpaine ja lähes miljoonalla diabetes kun diagnosoimattomat luetahan. Monella haimasyöpäpotilaalla on diabetes tai se diagnosoidaan sairauden yhteydessä, joten eipä ihme jos on keuhkosyövän jälkeen nykypäivänä suurin tappaja syöpien joukossa.
Et vastannut miksi rypsiöljy kauramaidossa olisi myrkyllistä. Kyllä ne sairautesi johtuvat siitä kun ahmit ihrapötkylöitä ja kittaat viinaa.
Aloittajan maantiedon tuntemus pikkasen huono.
Pohjanmaan tehtaan Atria sulkenut jo pari vuotta sitten, samoin sulkenut tehtaat Kuopiossa, Karkkilassa, Ylkivieskassa... ja ainakin kaksi Ruotsissa. Törsät hävittää toimivia tehtaita ja rakentaa uutta ettei tarvitse maksaa veroja. Aivan kuten tukijullitkin, aina vaan uusia kalliita koneita ja rakennuksia ettei vaan tarvitsi centtiäkään maksaa veroja ja kinuatte lisää tukiaisia kun ei muka kannata.
Joopajoo.... 45000 maatilaa, alle 2000 uutta traktoria, niistäkin melkoinen osa kunnalliseen puolelle urakointiin. Osaat varmasti laskea mikä on keskimääräinen vaihtoikä. Hipoo kolmeakymmentä. Ja se kaksi miljardia. Hesan 120000 "työtöntä" tukijuppia vie reippaasti yli tuon 2 miljardia vuositasolla, tuottaen vain ja ainoastaan p..kaa. Ja pelkästään hesan 41000 palkansaajaa (verorahoista) kustantaa n 2,3 miljardia . Ja kaikki paitsi ruuantuotanto on turhaa, aivan turhaa, kaikki. Nyt palstan lukijat odottavat vastausta kysymykseen: mikä on mielestäsi jokin pk-seudun ammatti,,joka on elämälle välttämätön? Paperinpyörittäjien kylä....
Ps. Jos rakennan miljoonan navetan, saan 200000 e avustusta ja 800000 lainaa, kuitteja vastaan. Mihin ne rahat päätyvät? Oikeinpa tiesit: duunarin taskuun. Kun pohjatyöt ja asfaltoinnit vievät 100000, seinät, lattiat ja katot, 600000, kalusteet 200000, sähkö ja vesi plus kaikki paperi ja lupahommat viimeisen 100000. Ja jokainen työmies on palkkansa ansainnut. Minulle jää navetta ja 800000 velkaa. Paljonko sinä maksoit työpaikkasi kustannuksista? Et centtiäkään. Mutta elelet leveästi, vaikka lomaa onkin yli 5 kk vuodessa.
Joka vuosi ostavat 2000 uutta entisten lisäksi, joka tilalla vähintään viisi, parhailla kymmeniä. Osaat varmaan laskea ettei yhtä kohti paljon tunteja kerry. Ja se 8 miljardia tukiaisia joka vuosi kaikkeen mahdolliseen, veroja ette maksa yhtään.
Jopa asumnistuet kepuleiden ja kokkareiden keksintöä, että pääsette työläisten asumisestakin rahastamaan. Tehän sen vuokrasääntelyn poistitte ja tukiaisilla ostelette sijoitusasuntoja kaiken muun törsäilyn lisäksi.
Tukijullit törsää vaikka 20 miljonaa rakennuksiin, koneisin ja mihin tahansa ettei vaan yhtään veroja tarvitse maksaa ja saa näyttämään ettei tule voittoa. Samoilla ilmaisilla koneilla urakoitte rehellisiä yrittäjiä vastaan ja vaikka olisitte rakennuksilla töissä kun peltotyöt työllistää vain pari kk, niin ette ota niitä huomioon ja puunmyyntituloista ei saisi mainitakaan mitään.
Miten helvetissä 40 000 tukijullia tuhlaa 8 mrd joka vuosi ja kun viljelijät tekevät vain muutaman kk töitä. Todella hukkaan heitettyä rahaa. Missä muussa työssä muka loisitaan tukiaisilla koko vuosi parin kk töillä ja tukiaisa miljardeja vaikka metsääkin joka tilalla keskimäärin paljon enemmän kuin 125 hehtaaria. Myykää sitä puuta älkääkä kinuto tukiaisia.
Rukoilkaa tuottajien puolesta, he silti pitävät rahankierron pystyssä. Juuri eilen uutisissa kerrottiin miten yhteiskunta on pitänyt talousrattaat pyörimässä ja sekin näyttää hiipuvan. Nyt on citytörsien tehtävä hyviä ostoksia niin raha pyörii. Vaihtakaa asuntoja, ostakaa autoja...huonekaluja, muotivaatteita
Kuinka voikin yhteen kommentointiin saada mahtumaan noin paljon paikkansapitämättömiä valheita! Nyt äkkiä sinne apteekkiin ja lääkitys kohdalleen. Ja muista, sinunkin elämällä on jokin tarkoitus, et vain ole vielä löytänyt sitä. Ja muista syödä, jonkun viljelijän tuottamaa ruokaa. Se nostaa verensokerisi oikealle tasolle, ja sinun on hyvä olla. Eihän ihminen tarvitse kuin ruokaa, eihän?
Nyt kaikki rukoilemaan tukiaisten poistoa että maatalous tervehtyy.
Tukijulleila paljon diabetestakin kun syöpöttelette ja juopottelette kaiken aikaa. Tukiaiset pois ja enemmän ruumiillista työtä, nythän laiskottelette suurimman osan vuodesta.
Niin pari kk töitä, se olis mukavaa , tuotteesta on saatava jonkinlainen korvaus ostetulle pääomalle, koneille, energialle, muuttuville kustannuksille. Kasvi ei päädy siemenestä lopputuotteeksi ilman koneistamista..
Ruuan hinta nousee edelleen. Tänään tuli tierootus ettei hinnan pitämiseksi kurissa, ole muuta vaihtoehtoa kuin valtion lisätuki ruualle. Mikä olisi parémpi vaihtoehto.
Parempi olisi valtion jättimäinen lisätuki ruualle....
Totta, ostajille, mutta ei tukijulleille, niillä se menee täysin hukkaan ja nostaa vaan hintoja. Miten kepulit ja mtk ilkeääkin vaatia koko ajan lisää ja muiden tuloja ja tukia leikattavaksi. Järjetön määrä tukiaisia 40 000 tukijullille ja suurin osa menee rikkaille mitkä ei tarvitsisi yhtään, pienviljelijöitä ei enää juuri olekaan.
Amen
Eix toi sahalahti ole jossain tampereen tienoilla. Ei olleskaan pohjanmaalla.
Kauhajoen tehtaan sulkivat jo 2019. Ostavat kaikki kilpailijat ja sitten sulkevat tehtaat. Ei ole lähiruokaa kun kuskaavat eläimet ja muut raaka-aineet koko Suomesta pian yhteen tehtaaseen.
Minkä tehtaan Kauhajoella sulkivat? Ei ainakaan Atrian nautateurastamoa.
Googleta.
Googletin…
” Atria kaavailee Kangasalan Sahalahdella sijaitsevan tehtaansa sulkemista kokonaan. Tehdas työllistää noin 130 henkilöä.
Atria osti Saarioisilta vuonna 2014 Saarioisten broilerituotannon Kangasalan Sahalahdessa.
Jos tehdas päädytään sulkemaan, niin Ala-Fossin mukaan mahdollinen sulkemisaikataulu olisi vuosien 2023–24 aikana ja silloin irtisanottaville tarjottaisiin töitä Nurmon tehtaalta.”
https://yle.fi/uutiset/3-12630067
Sahalahti ei ole pohjanmaata vaan sijaitsee 60km itään tampereelta eikä työntekijämäärä vähene koska irtisanottavat saisivat töitä Nurmon tehtailta.
Kyllä te tukijullit olette tyhmiä kun ette osaa edes googlettaa, ei teille todellakaan kannata tukiasia jakaa, hukkaan heitetyä rahaa.
Tiedot yritysostoista ja tehtaiden sulkemisista löytyy Atrian omilta sivuiltakin, sinne vaan lukemaan.
Tai sinä et ymmärrä lukemaasi. Mikähän tuossa oli väärin?
Onko Kangasalalla sijaiseva Sahalahti pohjanmaalla tai eikö uutisessa lukenutkaan että Sahalahdella mahdollisesti irtisanottavat työntekijät saisi töitä Nurmon tehtailta.
No perskeles ,eikö V.Pimiä voisi suunnitella Atriallekkin jonkun ohralaatikon ,niin ei tarttis tehtaita sulkee.
Sulkee ne kaikki kilpailijoilta ostamansa joka tapauksessa kun keskittävät kaiken yhteen tehtaaseen tai korkeintaan muutamaan. Älytöntä rahtaamista pitkiä matkoja kalliilla polttoaineella saastuttaen, mutta törsät on.
Tarkoitatko että tehtaat hajauttamalla saadaan lokistiikkaa parannettua. Pohjanmaalta viedään kanoja kangasalalle teurastettavaksi josta taas takaisin Nurmon tehtaalle jatkojalostukseen.
Täällähän on kirjoiteltu että suomeen tuotaisiin ulkomailta elintarvikkeet, esimerkiksi lihaa Argentiinasta. Miten tuo sopii siihen kuljetusten ympäristön saastuttamiseen.
Eiko ulkomailta tuotujen elintarvikkeiden kuljetus saastutakkaan ympäristöä?
Ei saastuta suomen ympäristöä.
Tukijullin järjellä noin, kaikkia laitoksia on ollut ympäri Suomen koko ajan, mutta Atria haluaa ostaa ne kaikki ja sulkea keskittääkseen kaiken yhteen tai muutamaan, rahtaavat sitten raaja-aineita ja valmita tuotteita edestakaisin koko Suomessa. Miten tuo sopii siihen kuljetusten ympäristön saastuttamiseen.
Varmasti on ympäristöystävällisempää tuoda banaanit ulkomailta kuin yrittää kasvattaa täällä,
No entä sellaiset tuotteet joita täällä pystyy tuottamaan, kannattaako nekin tuolta ulkomailta? Täällä ei muuten kasvateta banaaneja ainoastaan vihreitä tuontipanaaneja kypsennetään.
”Yrityksen toimipisteiden vähentäminen ja toiminnan keskittäminen yhteen toimipisteeseen saa aikaan suuren muutoksen. Keskittäminen vaikuttaa yrityksen toimintaan, kustannuksiin, palvelutasoon sekä henkilöstöön. Onnistunut keskittäminen vaatii hyvää ja pitkäjänteistä suunnittelua ja johtamista. Keskittämisen taustalla ovat yleensä toiminnalliset ja taloudelliset syyt. Onnistunut toimintojen keskittäminen alentaa kustannuksia ja parantaa yrityksen kilpailukykyä.
Talouden taantuman takia yrityksien liikevaihto on laskenut. Menot ovat pysyneet lähes ennallaan, mutta tuotot ovat vähentyneet. Kustannustehokkaaseen toimintaan pyrittäessä yksi vaihtoehdoista on toiminnan keskittäminen.”
Saimaan ammattikorkeakoulu Tekniikka Lappeenranta Logistiikan koulutusohjelma
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/13817/turkkila_toni.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Ei kannattaisi varmasti tomaatteja ja kurkkujakaan kasvattaa kasvihuoneissa, eikä montaa muuta, Ruotsissa ihmettelevätkin, mutta kun jaellaan miljardeja tukiaisina niin kaiken saa "kannattavaksi". Yksikin kasvihuoneyrittelijä lehtitietojen mukaan sai tukiaisia 500 000€ ja saman verran jäi voittoa. Todellisuudessa varmaan paljon enemmän kun teettävät työt lähes ilmaiseksi, vain paperilla maksavat oikeaa palkkaa.
Tuo on aivan totta ja minulla on siitä faktatietoa. Reiska tuolla lähipaarissa oli kuullut eräältä ystävältään Arskalta että hänen serkunsa vaimon veli oli kuullut että puutarhayrittäjät ansaisevat todella hyvin ja teettävät työtä ihan orjapalkalla.
Niinpä, jotlkut lukee uutisia lehdistä tai katsoo TV:stä, tukijullit vaan ryyppää ja katselee pornoa. Kuka edes ilkeää myöntää ettei ole kuullut Närpiön kasvihuoneista ja vietnamilaisista mitkä joutuneet maksamaan päästäkseen töihin alipalkatuiksi pitkillä työajoilla. Vastaavaa myös esim marjatiloilla, vaikka maataloudessa maksettavat palkat ovat kaikkein alhaisimmat muutenkin, siivoojatkin hankkii enemmän.
Selvitäppä kuka rahat veti välistä vietnamilaisia työllistääkseen? Vinkki. Äidinkieli vietnam...
Samalla tavalla tehneet suomalaisetkin ja tuo 500 000€ tukiaisjuttukin koski suomalaista. Marjatilat taitaa olla kaikki suomalaisilla.
On kauheeta porukkaa. On ne.
On hyvä että on tälläisi totuuden paljastavia sivuja.
En olisi ennen tiennyt että viljelijät vaan ryyppää ja katsoo pornoa. KAUHEAA!!!!!!!!!!!!!!
Ja eläimet kulee hoidon puutteeseen. Saakohan niistä katokorvauksen kuten korjaamatta jääneestä sadosta, no tukiaiset juoksee ainakin.