K-supermarket lopettaa toimintansa Keskuskadulla joulukuussa, mutta mistä saadaan keskustan alueelle toimiva ruokakauppa?
Mistä keskustan alueelle uusi ruokakauppa?
Anonyymi
302175
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Niin.
Mistä sille toimivat asiakkaat tässä keskustassa.
On ihan oikein kaikki vaan kiinni ja merkokseen.
Mitäpä annoitte alunperin keskustan alkaa kuolla.
Ois halvempaa ja monelle järkevämpää käyttää keskustan palveluja jos niitä olisi.
Niinhän se keskusta on kuollut muuallakin, esim. Hämeenlinnassa, jossa on jo kymmeniä vuosia tehty keskustan elävöittämissuunnitelmia. On konsulteille riittänyt töitä. Toria on yritetty elävöittää eri tavoin ja aina jotkut valittaa siitäkin.
Onhan täälläkin Granitin aukiota elävöitetty.
Eihän se keskustan liikkeiden kannattavuus parane siitä, että käydään merkoksen liikkeissä.
Kun olisi keskustassa hyvä elintarvikeliike, josta saa päivittäiset elintarvikkeet ostettua.
Miksette ole käyneet Keskuskadun K-Marketissa niin paljon, että kauppiaan olisi kannattanut jatkaa.
Joku lähikauppa siihen voisi tulla. Posti pitäisi turvata.
Se kiinteistö missä se kauppa nyt on, niin se puretaan kun on niin huonokuntoinen.
Noin 30 vuotta sitten rakennettu.
katto vuotaa ja putketkin vuotaa.
siihen tulee kerrostalo. näin kaupunki saa lisää veronmaksajia. alakertaan tulee s-market.
Kesko omistaa sen kiinteistön ja tontin. Onko myynyt jo sen jollekin rakentajalle?
Mistä tämä tieto?
Kesko se aikanaan 1980-luvulla rakennutti.
Mihinkäs ne vapaamuurarit sitten majottuu? Siellä on kumminkin vaakaloosi
menevät varmaan keskiyön aikaan metsään niin kuin ennen vanhaan
Keskon toimintaperiaate on samanlainen kuin muillakin isommilla yrityksillä. Tulos tai ulos...
Eikö siellä Matkakeskuksessa ole sen verran tilaa, että sinne yksi K-supermarket mahtuisi?
Kauppa jossa tätejä tiskin takana vaikka miten mutta aina sai odotella kassalla.
Vuosia sitten tuli tiuhaan kyselyitä miten onnistuimme.
Jonotuksesta annoin pari kertaa palautetta eikä muutosta.
Nyt oli s bonus kertymä 1000€ viime kuussa mitä ruokaa tulee perheelle ostettua.
Elämä on.
Soopaa kirkjoitettu täällä.
Ei omista KESKO, vaan joku "monimutkainen nimi". Ei pureta.
Joo niitähän on kaikenlaisia kiinteistösijoitusyhtiöitä, mutta Kesko sen kiinteistön rakennutti. Kuka tietää vaikka se kiinteistösijoitusyhtiö olisi Keskon oma yhtiö.
Voi olla, mutta sanottiin, että ei pureta, käyttöä mietitään. AP:ssä taisi tämä juttu olla.
Muistelen kylläkin, että kellaritasossa ollut olutbubi joutui äkkinäisesti lopettamaan putkivuodontakia. Ruokakaupan takaosassakin on ollut putkipulmia. Katosta en ole kuullut.
Kun menee siihen kauppaan Keskuskadun puolelta, niin heti siinä aulassa on kohtia joissa näkyy katosta valunut vesi. Samoin marketin sisällä on siellä täällä märkiä läiskiä jotka ovat katosta valuneet.
No eihän se nyt paha ole jos katto vuotaa.
Vähän vaan ämpäriä alle ja rättiä kohdalle.
Jos ei se auta, niin siirtää tavaroita vähän kauemmas siltä kohti jos ovat vedelle herkkää tavaraa ja muuten kastuvat.
Näinhän tehdään petsamonkadulla sijaitsevalla kirppikselläkin. Ei omistajia yhtään haittaa vaikka kattopahveissa on homeisia reikiä ja välillä tulee isompikin erä vettä lattialle. Mitäs pienistä!
Eihän siinä muuta kuin että välipohja homehtuu ja talvella jäätyy, ja sen seurauksena rakenteet hajoavat entistä enemmän.
Eikö siinä talossa ole vielä muitakin liikkeitä, oli kukkakauppaa ja muuta. Miten on nyt kun en ole päässyt viime ajalta kattomaan . Kyllä siinä pitää ruokakaupan olla, vaikka sitten minkämaanlaisen tahansa.
Kukkakauppa on ja kirjakauppa. Kolme tyhjää liikehuoneistoa. Siinä kerroksessa. Muualla on enemmän.
siis muualla enemmän liikkeitä, hammaslääkäri ja terapiaakin,
Miksi kauppa lopetti?
Muistanko oikein, että alakerrassa sijaitsi Pihviriihi 80-luvulla? Kaupan nimi oli Vuorinen. Milloin Pihviriihi lopetti?
Lopetti samoihin aikoihin kun Vuorinen muutti Kumelaan.
Pihviriihen jälkeen siinä taisi olla Escape -niminen ravintola tai pub.
Niinpä olikin, en kyllä muistanut pubi nimeä. Pitivät ainakin jonakin kesänä erillisterassia siinä kirjaston puiston puolella.
entäs vapaamuurarit