Lakiesityksessä kunnanvaltuuston on jatkossa annettava lupa kaivoksen rakentamiselle kuntansa alueella.
Hallitus julkaisee tänään iltapäivällä esityksensä uudeksi kaivoslaiksi. Iltalehden tietojen mukaan suurimpina muutoksina nykylakiin on vaatimus kunnanvaltuuston luvasta kaivokselle ja tiukennukset malminetsintävarauksiin.
Hallitusohjelmassa on linjattu, että uudistuksen lähtökohtana on ympäristönsuojelun tason parantaminen, kaivosten toimintaedellytysten varmistaminen sekä paikallisen hyväksyttävyyden ja vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen.
Hallitusohjelmassa on tavoite siitä, että kunnille säädetään oikeus päättää kaavoituksella, onko kaivostoiminta mahdollista kunnan alueella. Tämä toteutuu lakiesityksessä.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/91e995e6-04c8-42ac-86d3-79cdc1a91b7f

Vastaukset 1
Vanhimmat
Vielä kun löytyisi viisaita, sivistyneitä ja valistuneita kunnanvaltuutettuja päätöksiä tekemään. Kyllä nyt tarvittaisiin tekoälyä avuksi harkitsemaan.