MISTÄ PAKUREISSAAJALLE OSOITE, että saa vakuutukset ym.

Moi. Olen digi-nomadi, ja teen töitä läppärillä pakettiautosta.
Luovuin asunnostani 3 vuotta sitten, koska en ole enää valmis maksamaan oravanpyörän älyttömiä pakko kuluja.
Nyt olen täysin velaton, kulut pienet, kaikki irtaimisto myyty. Nyt henkisesti tuntuu todellakin paljon paremmalta, kuin perus oravanpyörässä.
Ei alkoholia, röökiä eikä päihteitä. Terveellistä sporttista elämää, ulkoillen.

Nyt on vaan ongelma, kun osoitteena on vaan POSTE RESTANTE.
Autoon saan ainoastaan liikennevakuutuksen, mutta en mitään muuta.
Sukulaisia on vaan vähän, jota en voi vaivata sillä, että olisin kirjoilla heillä,
koska se vaikuttaisi myös heidän tukiinsa ja elämäänsä, vaikka en kävisi siellä kertaakaan.

Jatkossa tulee lähdettyä aina puoleksi vuodeksi kerrallaan Euroopan eri maihin lämpimään, töitä tehden kokoajan.
Kaikki postit tulevat nyt sähköpostiin sekä Suomi.fi, joka on toiminut loistavasti.

KYSYMYS: Tietääkö kukaan, onko mitään keinoja saada "Osoitetta", jossa voisi olla "kirjoilla", käymättä siellä koskaan.

Kuten Tallinnassa on ne asunnot, joissa voi olla virallisesti kirjoilla.
2643
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nyt myös pankit alkaneet irtisanoa sopimuksia, jos sulla ei osoitetta Suomessa. Tämän myötä voi sanoa heipat myös pankkitunnuksille, joilla moni käyttänyt esim. Suomi.fi-palveluja.

Äänestä

Kiitti infosta. Täytyy selvitellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Moi. Olen digi-nomadi, ja teen töitä läppärillä pakettiautosta.
Luovuin asunnostani 3 vuotta sitten, koska en ole enää valmis maksamaan oravanpyörän älyttömiä pakko kuluja.
Nyt olen täysin velaton, kulut pienet, kaikki irtaimisto myyty. Nyt henkisesti tuntuu todellakin paljon paremmalta, kuin perus oravanpyörässä.
Ei alkoholia, röökiä eikä päihteitä. Terveellistä sporttista elämää, ulkoillen.

Nyt on vaan ongelma, kun osoitteena on vaan POSTE RESTANTE.
Autoon saan ainoastaan liikennevakuutuksen, mutta en mitään muuta.
Sukulaisia on vaan vähän, jota en voi vaivata sillä, että olisin kirjoilla heillä,
koska se vaikuttaisi myös heidän tukiinsa ja elämäänsä, vaikka en kävisi siellä kertaakaan.

Jatkossa tulee lähdettyä aina puoleksi vuodeksi kerrallaan Euroopan eri maihin lämpimään, töitä tehden kokoajan.
Kaikki postit tulevat nyt sähköpostiin sekä Suomi.fi, joka on toiminut loistavasti.

KYSYMYS: Tietääkö kukaan, onko mitään keinoja saada "Osoitetta", jossa voisi olla "kirjoilla", käymättä siellä koskaan.

Kuten Tallinnassa on ne asunnot, joissa voi olla virallisesti kirjoilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu