Tarviin apua mun ystävyysuhteen kanssa

Mun koko elämän ajan pras kaveri on alkanut olla vähän outo. Tai tää alko jo yli vuos sitten. Joka ikinen asia mitä ikinä teenkin niin hän matkii sen. JOKA IKINEN. Ryhdyn kasvissyöjäksi, niin hänkin. Aloitan huilunsoiton, niin hänkin. Ostan uusia vaatteita, hän ostaa samat. Alan opiskella kiinaa, niin hänkin.

Mietin että hän saattaisi olla ihastunut minuun. Ainakin hän käyttäytyy hieman niin. On tyttö samoin kuin minä, mutta on ilmaissut pitävänsä tytöistä. Joskus myös sanonut että ”suudeltasko”. En oo suostunut, en nimittäin ainakaan itse tunne mitään häntä kohtaan muuten kuin ystävänä. Hän myös katsoo mua sellasella ”ihailevalla/ihastuneella” katseella.

Myöskin kun sain poikaystävän vähän aikaa sitten niin tää ystävä yritti vähän tulla meidän väliin ja esim. tunki mukaan kaikkeen mitä tehtiin ja yritti vähän estää meitä näkemästä. En koskaan sanonut hänelle mitään suoraan, mutta ilmoitin joskus että nyt haluaisin olla poikaystävän kanssa kahdestaan ja että voidaan nähdä myöhemmin. Aina kun puhun tästä pojasta, ystäväni menee hiljaiseksi ja vähän kateellisen näköiseksi. Yhdessä kohtaa ajattelin että hän olisi ihastunut poikaystävääni, mutta tarkemmin ajateltuna asia tuskin on niin. Tää outo käytös on jatkunut pidempään kuin me ollaan oltu yhdessä

Ymmärm kyllä että haluaa yhteisiä kiinnostuksenkohteita mutta tää alkaa olla pakkomielteistä ihan kun se haluaisi ”omistaa” mut tai olla minä.

Auttakaa joku
1163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mielestäni sinun kannattaa ottaa nämä asiat puheeksi kaverisi kanssa. Nämä asiat, mistä täällä kirjoitat. En väitä, että saat rehellisiä vastauksia kysymyksiisi, mutta tuskin niitä tulee täältäkään. Mutta jos hän on kaverisi, niin keskustelu hänen kanssaan ei pitäisi olla mahdotonta. Pääsisit ainakin sanomaan oman mielipiteesi - jos hänellä on kaveruudestanne ihan erilaiset ajatukset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mun koko elämän ajan pras kaveri on alkanut olla vähän outo. Tai tää alko jo yli vuos sitten. Joka ikinen asia mitä ikinä teenkin niin hän matkii sen. JOKA IKINEN. Ryhdyn kasvissyöjäksi, niin hänkin. Aloitan huilunsoiton, niin hänkin. Ostan uusia vaatteita, hän ostaa samat. Alan opiskella kiinaa, niin hänkin.

Mietin että hän saattaisi olla ihastunut minuun. Ainakin hän käyttäytyy hieman niin. On tyttö samoin kuin minä, mutta on ilmaissut pitävänsä tytöistä. Joskus myös sanonut että ”suudeltasko”. En oo suostunut, en nimittäin ainakaan itse tunne mitään häntä kohtaan muuten kuin ystävänä. Hän myös katsoo mua sellasella ”ihailevalla/ihastuneella” katseella.

Myöskin kun sain poikaystävän vähän aikaa sitten niin tää ystävä yritti vähän tulla meidän väliin ja esim. tunki mukaan kaikkeen mitä tehtiin ja yritti vähän estää meitä näkemästä. En koskaan sanonut hänelle mitään suoraan, mutta ilmoitin joskus että nyt haluaisin olla poikaystävän kanssa kahdestaan ja että voidaan nähdä myöhemmin. Aina kun puhun tästä pojasta, ystäväni menee hiljaiseksi ja vähän kateellisen näköiseksi. Yhdessä kohtaa ajattelin että hän olisi ihastunut poikaystävääni, mutta tarkemmin ajateltuna asia tuskin on niin. Tää outo käytös on jatkunut pidempään kuin me ollaan oltu yhdessä

Ymmärm kyllä että haluaa yhteisiä kiinnostuksenkohteita mutta tää alkaa olla pakkomielteistä ihan kun se haluaisi ”omistaa” mut tai olla minä.

Auttakaa joku

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu