"Venäläissotilas on nyt paennut kotimaastaan julkaistuaan 141-sivuisen kertomuksen, jossa hän avaa kokemuksistaan etulinjassa. 34-vuotias entinen venäläinen laskuvarjojääkäri Pavel Filatjev on julkaissut pitkän kirjoituksen kokemuksistaan Ukrainan sodasta.
– En pelkää taistella sodassa. Mutta minun täytyy tuntea oikeudenmukaisuutta ymmärtääkseni, että se mitä teen on oikein. Ja uskon, että tämä kaikki epäonnistuu, ei vain siksi, että hallitus on varastanut kaiken, vaan koska me venäläiset emme koe, että se mitä teemme, on oikein.
– Ruokaa ei riitä kaikille. Perunat keitossa ovat raakoja, leipä vanhentunut. Perushygienian ylläpitäminen oli vaikeaa, koska vedenjakelun kanssa oli ongelmia.
– Suurin osa armeijassa on tyytymättömiä siihen, mitä tapahtuu. He ovat tyytymättömiä hallitukseen ja heidän komentajiinsa. He ovat tyytymättömiä Putiniin ja hänen politiikkaansa. He ovat tyytymättömiä puolustusministeriin, joka ei ole koskaan palvellut puolustusvoimissa.
Hän kertoo myös, että turhautuneisuuden kasvaessa rintamalla monet sotilaat ampuivat itseään päästäkseen pakoon ja saadakseen korvauksia."
IL
Alkaa varmaan totuus sodasta vähitellen selvitä tavallisille venäläisille.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Jopas ovat palstan kärkkäät putinistit kerrankin hipihiljaa. Sotasensuurista huolimatta ikävät totuudet tulevat pinnalle väkisinkin.
Hiljaa ovat, mistä johtuu?
Ne ovat nyt kaikki keskittyneet solvaamaan Sannaa ja vaatimaan tämän eroa. Venäjältä masinoitu hyökkäys pääministeriämme kohtaan, koska tämä on ollut tiukkana venäläisten viisumiasian kanssa.
Toivottavasti sotilaan kirjoitus leviää venäjällä.
Hyvä olisi.
Mitä vielä, lomailevat tyytyväisinä Krimillä välittämättä sodasta...juuri tuli uutisissa...nämä joilla on rahaa...
Espanjaanhan ne Helsinki-Vantaan kautta ovat lentäneet rantalomalle.
Kirjoituksen hyväksytty tenttiminen viisumin myöntämisen edellytykseksi
Putinin propaganda voi toimia kotirintamalla, mutta sotilaat joutuvat näkemään todellisuuden. "Sankarillinen vapautustustaistelu" onkin raakaa hyökkäyssotaa huonosti toimivan huollon varassa ja vastassa onkin motivoitunut omaa maataan puolustava armeija eikä fasismin ikeestä pelastusta odottava kansa.
Hyökkäyssota valjeskansa ukrainalaisia vastaan on monelle venäläiselle vaikea paikka. Sukulaissiteet kansojen välillä ovat vahvat. "Seka-avioliittoja" ukrainalaisten ja venäläisten kesken on ollut aina ja ennen sotaa Venäjällä asui 3 miljoonaa ukrainalaista.
Ja sotilaat varmaan alkaa avautuun enemmän sodasta.
Ongelma taitaa olla se, että sinulle asia ei selviä.
Rahalla saa kaikenlaista
Normiruokaa sielläpäin. Muualla maailmassa syövät sisälmyksiä ja lampaansilmiä.
Leipä ja kaali sentään on siihen verrattavissa kohtuullisen hyvää ruokaa.
Itsekin syön joka päivä leipää, eikä se aina ole tuoretta, kaaliakin käytän usein.
Ja jos perunat oli raakoja, sehän voi olla vain kokin kiireet, ei se kokkaus aina onnistu.