Asiat etenevät, venäläisten maahantulolle jarrut päälle

https://yle.fi/uutiset/3-12577793
”Hallitus päätti, että venäläisten turistiviisumien määrää vähennetään merkittävästi nykyisestä.”
Tässähän kävi juuri niin, kuin minä täällä ounastelinkin. Hyvä minä. Vanha sissi, viisas sissi.

Hallituksen menettelytapa on käytännöllinen ja siten kaunis. Viisumien vastaanottoa jarrutetaan ja turistiviisumihakemukset pannaan jonossa viimeiseksi. Ratkaisu on täysin Suomen päätettävissä, eikä se mitenkään loukkaa tai ole ristiriidassa Schengensääntöjen kanssa.

Ulkoministeri Haavisto on kuitenkin täysin oikeassa siinä, että venäläisten viisumien rajoittaminen pitäisi tehdä EU:n yhteisellä päätöksellä, jotta se olisi tehokas. Tällä erää EU:ssa ei kuitenkaan ole yhteistä halua puuttua asiaan, koska eräille maille venäläiset turistit ovat tärkeämpiä kuin toisille.

Täysin selvää tietysti oli sekin, että iltauutisissa näkyivät sekä Petteri että Riikka lausumassa, että meni väärin taas. Hallituksen olisi pitänyt toimia vallan toisella tavalla. On se kumma, kun jokainen asia on väärin sammutettu.

Nyt on vielä puututtava kolikon toiseenkin puoleen. Suomalaisten bensaturismi Venäjälle on aivan yhtä moraalitonta ja rivoa kuin venäläisten lomailu Euroopassa.

Olen saanut hieman sisäpiirin tietoa, että valtionvarainministeriö kaavailee asiaan puuttumista erillisen veron avulla. Yksityisen henkilön maahantuomalle polttoaineelle asetetaan noin 1 EUR/l lisämaksu tuotiinpa polttoaine sitten auton tankissa tai irtokanisterissa. Koko tankille katsotaan maahantuoduksi polttoaineeksi, jollei ajoneuvoa ole esitetty Suomen tullin tarkastettavaksi ennen maasta poistumista. Tällaisesta polttoainetarkastuksesta veloitetaan aina 10 EUR per tarkastus.

Asiat etenevät oikeaan suuntaan ja se on hyvä.
Parhain terveisin, Moktar. ;)
17228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Terveisiä Itä-Suomesta parahin Moktar! Olen vuosikymmeniä käynyt venäjällä tankkaamassa ja aina silloin tällöin joku taho on yrittänyt laittaa kapuloita rattaisiin. Viimeksi paikalliset bensakauppiaat suomen puolella, mutta yritykseksi on jäänyt. Niin tulee käymään nytkin.
Kateelliset öyhöttää, kun eivät itse pääse hakemaan puoli-ilmaista bensaa ja samaan aikaan tuodaan halpaa viinaa virosta ja latviasta.
Venäjä myy koko ajan öljyä ja maakaasua eurooppaan sadoilla miljoonilla, eikä kukaan ole tietävinään. Sen sijaan muutama oman autonsa tankkaaja tuntuu rahoittavan koko sotaa. HALOO!

Äänestä

Kyllähän se hallitus oikeaan suuntaan aina jälkijättöisesti tekee, kun ymmärtävät muualta tulevaa ohjausta.

Tuskin nyt hallitus-oppositio ovat niin oikeasti kaukana toisistaan. Mielestäni opposition kysymys siitä, miksi emme voi toimia kuten Baltian maat, on täysin relevantti ja asiallinen kysymys. Siihen en ole kuullut hallitukselsta vastausta. En siis väitä, että hallituksen linja olisi tässä väärä.

En ole samaa mieltä, että hallituksen linja olisi jotenkin "kaunis". Jos muistat vanhempia uutisia, taidat ymmärtää, että isolla rahalla on aktiivisesti haettu kurkunleikkaakultin jäseniä Suomeen. Nythän estetään pääsyä ihmisiltä, joilla ei ole välitöntä kytkentää Venäjän hallintoon eikä tiettävästi rikoshistoriaa tai osuuksia väkivaltakoneistoissa.

Ehkä Venäjän vastaiset toimet toimivat hyvänä alkusoittona siihen, että myös muita väkivalta-"kulttuureja" aletaan vieroksumaan ja postimerkki tulee persuuksiin tänne kokeilleille entistä herkemmin. Mieluusti tietysti ennakollisesti siten, että jo VOKeissa lähdettäisiin vieroittamaan pelleuskomuksista, joihin sisältyy rikoslain kuvaamia juttuja. Tietysti pitkä tie, jos on nuokkunut kirja kädessä pikkupojasta asti höpömantran äärellä.

Äänestä
  • Aloittaja

    "...miksi emme voi toimia kuten Baltian maat, on täysin relevantti ja asiallinen kysymys."
    Myös opposition kannattaisi ottaa selvää asioista. Pelkkä öyhötys ei aina riitä.

    Schengen-sopimuksen ydin on se, että yhden Schengen-maan viisumi oikeuttaa matkustamiseen kaikkien Schengen-maiden alueella, vaikkakin viisumia on anottava ns. matkan pääkohdemaalta. EU:ssa ei tällä hetkellä ole poliittista valmiutta leipoa Schengen-sopimusta uuteen uskoon tai muuten puuttua EU:n yhteisellä sopimuksella venäläisille myönnettäviin viisumeihin. Tämä on fakta, joka on vain hyväksyttävä.

    Toisaalta kullakin maalla on aika laaja määräysvalta omien viisumeidensa myöntämiseen. Suomi käyttää tätä valtaa rajoittamalla venäläisille myönnettävien turistiviisumeiden määrää. Viro kieltää maahanpääsyn niiltä venäläisiltä, joilla on Viron myöntämä viisumi. Viro ei myöskään myönnä uusia viisumeita venäläisille. Huomattavaa on, että Viro sallii venäläisten kulun muiden maiden myöntämillä Schengen-viisumeilla.

    Viro - myös Latvia- vetää siis hieman jyrkempää linjaa kuin Suomi. Toisaalta Vironkin raja vuotaa, koska Schengen-sopimus on voimassa ja eräät EU-maat myöntävät ketterästi venäläisille viisumeja. Tämäkin on fakta.

    Ministeri Haavisto on siis täysin oikeassa siinä, että mikäli haluamme oikeasti vaikuttaa venäläisten turismiin EU:n alueella, meidän olisi pyrittävä EU-tason ratkaisuun. Väliaikainen ratkaisu on se, että Suomi tai Viron rajoittavat omin toimin myöntämiensä viisumeiden määrää. Tämä kannattaa aina tehdä sillä tavalla, joka on helpointa ja käytännöllisintä toteuttaa. Suomi toteutti omaa malliaan ja se tapahtui nopeasti. Suomen malli on myös tehokas, sillä kukaan ei pysty leipomaan hallituksen toimivallassa olevaa asiaa jossakin perustuslakivaliokunnassa tai viivyttää viisumirajoitusten toimeenpanoa kantelemalla.

    On järjetöntä ja myös lapsellista parkua, että miksi ei Suomi toimi samoin kuin Viro. Suomi on Suomi ja Viro on Viro. Meidän lainsäätömme, poliittiset suhteet ja hallituksen toimivalta ovat erilaisia kuin Virossa on.

    Siksi.
    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Mainostatko sinä nyt kantapaikkojasi?

    Huutonaurua kaksi varttia. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Mainostatko sinä nyt kantapaikkojasi?

    Huutonaurua kaksi varttia. ;)

    Ei, vaan sinä itse
    " Hyvä minä. Vanha sissi, viisas sissi."

    Oma luimuilumestasi on arvollesi sopiva.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Ei, vaan sinä itse
    " Hyvä minä. Vanha sissi, viisas sissi."

    Oma luimuilumestasi on arvollesi sopiva.

    Älä nyt turhaan yritä työntää kantapaikkaasi minun piikkiin. Sinä tämän paikan tiesit ja toit sen toivorikkaana esille myös muiden tietoon.

    Nauretaan vartti. ;)

    Äänestä

Uli, uli, Moktar, uli

Äänestä
  • Hehhehee, miesten mies todellakin?

    Äänestä

Aloittaja

Taisipa pojilta loppua asia ihan tyystin.

Nauretaan vartti. ;)

Äänestä

Älä viitsi! Moni meistä ymmärtää, että perseelleen meni. Tiedät kyllä miten. Verotulot loppuivat näiltä osin ja lisää menoja ja elättejä tuppaa rajan täydeltä.

Äänestä

B- rapun talkkari gupta.

Äänestä

Oikea media…

Äänestä
  • Partisaaniin gupta?

    Äänestä

Isku niksuttelusta. 8 tulossa!

Äänestä

11 ja kusipää nostaa omaa ketjuaan ylös alati.

Äänestä
Aloittaja

Jo nyt uutisissa on ollut parikin juttua siitä, kun pietarilaiset parkuvat jo ennakolta Suomen tylyä viisumilinjaus. Varsinaisestihan jarrut lyödään päälle 1.9.2022. Tämä lääke näyttääkin tehoavan tautiin yllättävän hyvin.

Odotan mielenkiinnolla, josko Purra ymmärtäisi edes tunnustaa sen, että hallitus toimi tässä asiassa viisaasti ja ripeästi. Tosin tiedän, että persujen pitkäjänteinen ja vakaa politiikka tulee jatkumaan: mikään ei kelpaa ja kaikki on niin väärin.

Palaan aiheeseen, kun homma etenee.

Nauretaan yhdessä vartti - ihan pelkästä hyvästä mielestä.
Parhain terveisin, Moktar. ;)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 34 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Moktar.Gubta kirjoitti:

https://yle.fi/uutiset/3-12577793
”Hallitus päätti, että venäläisten turistiviisumien määrää vähennetään merkittävästi nykyisestä.”
Tässähän kävi juuri niin, kuin minä täällä ounastelinkin. Hyvä minä. Vanha sissi, viisas sissi.

Hallituksen menettelytapa on käytännöllinen ja siten kaunis. Viisumien vastaanottoa jarrutetaan ja turistiviisumihakemukset pannaan jonossa viimeiseksi. Ratkaisu on täysin Suomen päätettävissä, eikä se mitenkään loukkaa tai ole ristiriidassa Schengensääntöjen kanssa.

Ulkoministeri Haavisto on kuitenkin täysin oikeassa siinä, että venäläisten viisumien rajoittaminen pitäisi tehdä EU:n yhteisellä päätöksellä, jotta se olisi tehokas. Tällä erää EU:ssa ei kuitenkaan ole yhteistä halua puuttua asiaan, koska eräille maille venäläiset turistit ovat tärkeämpiä kuin toisille.

Täysin selvää tietysti oli sekin, että iltauutisissa näkyivät sekä Petteri että Riikka lausumassa, että meni väärin taas. Hallituksen olisi pitänyt toimia vallan toisella tavalla. On se kumma, kun jokainen asia on väärin sammutettu.

Nyt on vielä puututtava kolikon toiseenkin puoleen. Suomalaisten bensaturismi Venäjälle on aivan yhtä moraalitonta ja rivoa kuin venäläisten lomailu Euroopassa.

Olen saanut hieman sisäpiirin tietoa, että valtionvarainministeriö kaavailee asiaan puuttumista erillisen veron avulla. Yksityisen henkilön maahantuomalle polttoaineelle asetetaan noin 1 EUR/l lisämaksu tuotiinpa polttoaine sitten auton tankissa tai irtokanisterissa. Koko tankille katsotaan maahantuoduksi polttoaineeksi, jollei ajoneuvoa ole esitetty Suomen tullin tarkastettavaksi ennen maasta poistumista. Tällaisesta polttoainetarkastuksesta veloitetaan aina 10 EUR per tarkastus.

Asiat etenevät oikeaan suuntaan ja se on hyvä.
Parhain terveisin, Moktar. ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu