Kylmäävä juttu imperiumin johtajista Helsingin Sanomissa

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008992822.html

Ylläoleva juttu on yksi parhaista raporteista, mitä olen lukenut Venäjästä. Juttu on niin asiallinen ja demonisoimaton, että sitä voisi hyvinkin pitää myötämielisenä Venäjälle ja Putinin hallinnolle.

Miksi pidän juttua kylmäävänä? Pidän juttua kylmäävänä koska se kertoo kuinka kylmäverisen määrätietoisesti Putin alaisineen toteuttaa politiikkaansa. Pitkän tähtäimen suunnitelma on olemassa. Kaikki ei aina suju suunnitelman mukaan., mutta tarpeen vaatiessa suunnitelmasta joustetaan. Tavoite kuitenkin säilyy.

Kun jutusta lukee rivien välitkin ja muodostaa sen perusteella kokonaiskuvan niin loppupäätelmä on kylmäävä. Päätelmä on, että minkäänlaista toivetta ei ole siitä, että Euroopan itsenäiset demokraattiset kansallisvaltiot olisivat turvassa niin kauan kuin Putin kavereineen on vallassa Venäjällä. Mitä lähempänä Venäjää valtio sijaitsee sitä suuremmassa vaarassa se on.

Rauhallinen rinnakkainelo Venäjän imperiumin kanssa on yksinkertaisesti mahdoton. Venäjään ei voi luottaa. Aina kun Putin näyttää rauhantahtoiselta niin siihen pitää suhtautua huijausyrityksenä. Taustalla on aina se Putinin pitkän tähtäimen suunnitelma.
0123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Oikonomi kirjoitti:

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008992822.html

Ylläoleva juttu on yksi parhaista raporteista, mitä olen lukenut Venäjästä. Juttu on niin asiallinen ja demonisoimaton, että sitä voisi hyvinkin pitää myötämielisenä Venäjälle ja Putinin hallinnolle.

Miksi pidän juttua kylmäävänä? Pidän juttua kylmäävänä koska se kertoo kuinka kylmäverisen määrätietoisesti Putin alaisineen toteuttaa politiikkaansa. Pitkän tähtäimen suunnitelma on olemassa. Kaikki ei aina suju suunnitelman mukaan., mutta tarpeen vaatiessa suunnitelmasta joustetaan. Tavoite kuitenkin säilyy.

Kun jutusta lukee rivien välitkin ja muodostaa sen perusteella kokonaiskuvan niin loppupäätelmä on kylmäävä. Päätelmä on, että minkäänlaista toivetta ei ole siitä, että Euroopan itsenäiset demokraattiset kansallisvaltiot olisivat turvassa niin kauan kuin Putin kavereineen on vallassa Venäjällä. Mitä lähempänä Venäjää valtio sijaitsee sitä suuremmassa vaarassa se on.

Rauhallinen rinnakkainelo Venäjän imperiumin kanssa on yksinkertaisesti mahdoton. Venäjään ei voi luottaa. Aina kun Putin näyttää rauhantahtoiselta niin siihen pitää suhtautua huijausyrityksenä. Taustalla on aina se Putinin pitkän tähtäimen suunnitelma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu