Elämä osaa kyllä olla julma.
Olen ollut saman miehen lakanoissa 30 vuotta ja meillä on lukion aloittava teini.
Koko alkuvuosi on ollut kaamea, teen etätöitä kotoolta käsin, korona aikakin alkoi riskiryhmäläisenä painaa mieltä ja helmikuussa jouduin onnettomuuteen, jonka jälkeen meni kipsipotilaana muutama kuukausi. Sairausloman jälkeen tein valtavasti duunia ja henkihieverissä odotin kesää kesälomaa rakkaan mieheni kanssa.
Viikkoa ennen lomaa mies ilmoitti, että sen pää on aivan sekaisin, eikä tiedä mitä elämältään tahtoo jne. Loman piti olla kuitenkin niin kuin sovittiin. Viimeisenä työpäivänä mies ilmoitti, että maanantaina lääkäri, että pää niin sekaisin. Kyseessä nyt jonkinlainen masennus ja mies on kyllä käynyt tiiviisti keskusteluapua hakemassa. Miehen masennus ei tule lapsuuden asioista eikä loppuunpalamisesta töistä vaan todennäköisesti jonkinlaisesta 50v kriisistä ja niin siinä kävi, että mies perui lomansa. Mies ei pysty olemaan kanssani nyt ollenkaan, olen siis loman viettänyt yksin. Meillä on aina kesällä toinenkin asunto käytössä, eli mies nukkuu siellä. Itse olen surrut koko kesälomani, maanantaina alkaa työt ja olen todella poikki. Haluan seistä mieheni rinnalla masennuksen ajan, toisaalta sydäntäni riipii se tieto, että parisuhde ei tuo toiselle onnea ja lisäksi oma sydän on ihan rikki. Mieheni ei osaa puhua, eli paha olo Hänellä ollut pitkään, mutta onnistunut kyllä aika hyvin sen peittämään. Itse olin ja olen edelleen niin rakastunut. Emme riidelleet ja seksielämäkin oli runsasta, nyt sitä ei ole. Vaikka mies on nukkunut pääosin eri asunnossa niin olemme kyllä nähneet, eli mies on vienyt minua mökille, sienimetsään rantsuille jne, olemme puheväleissä ja mies halaa ja pussaa jne.
Tämä sisäinen yksinäisyys on järkyttävää ja oikeekin yksinäisyys. Korona aika ja 30 vuoden suhde on saanut sen aikaan, että minulla on tasan yksi ystävä. Ko. ystävä vei minut mökillensä viideksi päiväksi heti alkuun. Oma mies oli se paras seuralainen kaikista.
Välillä tuntuu, että en selviä tästä ja mieheni on niin ihana, että tiedän ettei se haluaisi erota, mutta jos tunteita ei ole niin minkäs sitten tekee.
Juuri saatiin asunto velattomaksi ja teinikin varmaan vähän epäilee, mutta ei tiedä mitään.
Olen ollut saman miehen lakanoissa 30 vuotta ja meillä on lukion aloittava teini.
Koko alkuvuosi on ollut kaamea, teen etätöitä kotoolta käsin, korona aikakin alkoi riskiryhmäläisenä painaa mieltä ja helmikuussa jouduin onnettomuuteen, jonka jälkeen meni kipsipotilaana muutama kuukausi. Sairausloman jälkeen tein valtavasti duunia ja henkihieverissä odotin kesää kesälomaa rakkaan mieheni kanssa.
Viikkoa ennen lomaa mies ilmoitti, että sen pää on aivan sekaisin, eikä tiedä mitä elämältään tahtoo jne. Loman piti olla kuitenkin niin kuin sovittiin. Viimeisenä työpäivänä mies ilmoitti, että maanantaina lääkäri, että pää niin sekaisin. Kyseessä nyt jonkinlainen masennus ja mies on kyllä käynyt tiiviisti keskusteluapua hakemassa. Miehen masennus ei tule lapsuuden asioista eikä loppuunpalamisesta töistä vaan todennäköisesti jonkinlaisesta 50v kriisistä ja niin siinä kävi, että mies perui lomansa. Mies ei pysty olemaan kanssani nyt ollenkaan, olen siis loman viettänyt yksin. Meillä on aina kesällä toinenkin asunto käytössä, eli mies nukkuu siellä. Itse olen surrut koko kesälomani, maanantaina alkaa työt ja olen todella poikki. Haluan seistä mieheni rinnalla masennuksen ajan, toisaalta sydäntäni riipii se tieto, että parisuhde ei tuo toiselle onnea ja lisäksi oma sydän on ihan rikki. Mieheni ei osaa puhua, eli paha olo Hänellä ollut pitkään, mutta onnistunut kyllä aika hyvin sen peittämään. Itse olin ja olen edelleen niin rakastunut. Emme riidelleet ja seksielämäkin oli runsasta, nyt sitä ei ole. Vaikka mies on nukkunut pääosin eri asunnossa niin olemme kyllä nähneet, eli mies on vienyt minua mökille, sienimetsään rantsuille jne, olemme puheväleissä ja mies halaa ja pussaa jne.
Tämä sisäinen yksinäisyys on järkyttävää ja oikeekin yksinäisyys. Korona aika ja 30 vuoden suhde on saanut sen aikaan, että minulla on tasan yksi ystävä. Ko. ystävä vei minut mökillensä viideksi päiväksi heti alkuun. Oma mies oli se paras seuralainen kaikista.
Välillä tuntuu, että en selviä tästä ja mieheni on niin ihana, että tiedän ettei se haluaisi erota, mutta jos tunteita ei ole niin minkäs sitten tekee.
Juuri saatiin asunto velattomaksi ja teinikin varmaan vähän epäilee, mutta ei tiedä mitään.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kuulostaa tutulta.. omalla miehelläni olikin sitten toinen nainen...
Varmasti hirveää tuo odotus epävarmuudessa. Toivotaan että mies nyt saisi pian päänsä selväksi ja haluaisi pitää sinut jatkossakin rinnallaan. Ja sitten voitte yhdessä harjoitella puhumista. Se kun voi olla vaikea, mutta tärkeä taito, jota ei välttämättä täysin osaa vielä monenkaan vuoden kuluttua. Siinä meillä kaikilla on jatkuvasti kehitettävää
Ei miehesi tiedä tulevaa,mutta menneisyyden
hän muistaa,miksi miehen elämä menee niinkuin
niin monella menee ,juuri kun voisi alkaa nauttia
elämästä.
Täällä pyörii kyllä aivan hyvin tunnistettavia ikuisia satusetiä. Jotkut luulee että nämä ovat oikeitakin juttuja mutta tietäjät tietää. Suu käy kuin papupata ja kynä sauhuaa menemään kuin mikäkin.
Onko ameeba päässyt pururadallesi sinä itsesi
viisaaksi lukeva.
Jotenkin pystyn samaistumaan AP:n kirjoitukseen. Olette kenties vähän yli 50-60-vuotiaita? Elämän pitäisi olla mallillaan, jälkipolvi kasvaa ja auvoista vanhenemista yhdessä odottaen, kenties lapsenlapsiakin. Suurimmat karikot ja vastoinkäymiset uskoisi olevan jo historiaa. Mutta sitten putoaa pohja elämältä...
Niin, kerroitkin miehesi 5-kympin kriisistä...
Itse sain tietää mieheni vastaavasta kriisistä vasta kymmenen vuotta myöhemmin, ja hyvin ikävällä tavalla. Pahin oli tapahtunut, eli pettäminen.
- edellinen
Yhtä ikävää kuin nato liittymä, finaalissa on seuraavatkin 💯 vuotta!!
Mun mies jäi kiinni maksullisista, vaikka kotona oli viikottain seksiä. Halusin eron, mutta mies taantuu itkevän lapsen tasolle joka kerta. Ärsyttää, kun en osaa riuhtaista itseäni tästä irti. Koen, että olemme riippuvuussuhteessa, ei aidossa rakkaussuhteessa. Molemmilla taustalla lapsuudessa toisen vanhemman kuolema. Paikataan siis yhdessä tätä aukkoa. Meillä on ulospäin toimiva suhde, ollaan yhdessä rakennettu talous ja hyvinvointi. Nyt mietin päivittäin, miten hukkasin elämäni häneen. 50v introverttinä (hänkin on) en usko enää löytäväni tai edes haluavani ketään lähelleni. Dead end -fiilikset.
Jaa, pitääpä kuitenkin muistaa että ilman parisuhdetta voi myös elää onnellisena, huoh!