Islamilainen hunnutettu nainen ja lääkärissä käynti

Mielenkiinnosta kyselen, että miten oikeaoppisesti pitäisi hoitaa sellaiset tilanteet, joissa normaalisti hiukset ja mahdollisesti kasvot peittävää huntua käyttävä, Islaminuskoinen, nainen menee sairaanhoitajalle/lääkäriin, ja joissa hänen pitäisi raottaa huntua esimerkiksi kuulotestin kuulokkeiden tai muun, toimenpiteestä johtuvan, syyn takia? Oletetaan kuitenkin, ettei tilanteessa mennä sukuelimien alueelle tai muuten erityisen seksuaaliseen tilanteeseen. Voiko tällaisissa tilanteissa esimerkiksi olla hoitohenkilönä mies vai pitäisikö aina olla nainen hoitamassa?

Kysymys tulee osin siitä, että olen ymmärtänyt, että esimerkiksi hiusten peittäminen tulee siitä, että ne ovat monissa maissa eroottinen symboli, mitä ne eivät länsimaissa ole.
25925
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

MIKSI SIEDÄMME - VOIKIN KYSYÄ

JA TOTTA PUHUEN - EMME SIEDÄKKÄÄN

EIKÄ - TARVITSEKKAAN SIETÄÄ

Äänestä

Käytännössähän ei voi ihan hirveästi valita omaa lääkäriä tai sairaanhoitajaa. Joten miehen edessä voi hoitotoimenpiteissä ihan hyvällä omallatunnolla riisua aina kun se on tarpeen.

1Äänestä
  • Kyllä voi ja pitää aina pyytää naishenkilöä ja se aina mielellään järjestetään jos vain mahdollista.

    1Äänestä

MIKS NYKYINEN TOUHU ON SUOJELUISSAAN JO TÄTÄ, ONKOS TÄSSÄ LAITAA JA MITEN TÄMÄ TULLAAN NORMALISOIMAAN - KOSKA SE ON ELÄMISEN EHTOMME :

- Tällä hetkellä alaan täysin vihkiytymättömät saavat puuhastella aivan miten sattuu valtiovallan erityisessä suojeluksessa.

MIKSI NÄIN ANNETAAN PELIEN KÄYDÄ KESKELLÄMME ?

selkosanäinen ja tapainen elämä on tipotiessään
----normaalista tehään epänormaali ja sitten siitä epänotmaalista tehään uusi normaali
- huluisuuvesta tehhään vielä huluinpih huluus uusi normaali

Äänestä

Musliminainen hakeutuu aina mahdollisuuksien mukaan naishenkilön hoidettavaksi. Jos se ei ole mahdollista, voi hän mennä mieshenkilön hoidettavaksi, jolloin hän paljastaa kehostaan vain sen alueen mitä on pakko.

Hiukset eivät missään nimessä ole eroottinen symboli. Musliminainen peittää koko kehonsa Jumalan käskystä. Sillä ei ole mitään tekemistä minkään symbolien kanssa.

1Äänestä
  • Tuo hiuksiin liittyvä juttu olikin uutta tietoa, tai sitten se on alue/maakohtainen asia.

    Muistelin sitä, kun aikoinaan eräs islamilaisissa maissa työskennellyt lähetystyöntekijä kävi kertomassa paikallisesta kulttuurista. Naisen pukeutumisessa muistelen olleen tärkeää, että hiukset ovat kunnolla peitossa ja nilkkojen vilahtaminen vaatteiden alta taisi olla jonkinlainen seksuaalinen ele.

    Äänestä

  • Nainen peittää kehonsa miehensä tai isänsä käskystä.

    Äänestä

oikeaoppinen muslimi, sekä mies että nainen peittää hiuksensa ja pukeutuu muutenkin siveellisesti. hän ei vaadi esim. lääkäriksi samaa sukupuolta olevaa.

Äänestä
  • Missä niitä olisi oikeaoppisia, koska kaikki käyvät moskeijoissa kuulemassa mitä seuraavaksi on pyrkimys.

    se on tätä näitten oikeaoppisuus ja siitä ei pidä poiketa

    Äänestä

NÄMÄ PYRKIVÄT VÄÄRÄÄN MAAHAN JA VÄÄRÄLLÄ MIELELLÄ TÄYSIN.

Äänestä

Se on vaan alistamista mihin pikkutytöt opetetaan jo pienenä, kasvatetaan pelon ja nyrkin alla. Siksi jumineetkin luola-ajoille.

Äänestä
  • Ne jotka sortavat naisia, käyttävät Islamia vain hyväkseen. He eivät ole hyviä muslimeja vaan joutuvat helvettiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ne jotka sortavat naisia, käyttävät Islamia vain hyväkseen. He eivät ole hyviä muslimeja vaan joutuvat helvettiin.

    MITÄS MUUTA SIINÄ ON.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ne jotka sortavat naisia, käyttävät Islamia vain hyväkseen. He eivät ole hyviä muslimeja vaan joutuvat helvettiin.

    KONTTAAMINEN ON YKSINOIKEUS ISLAMISTILLE, MUTTEI SITÄ MUILTA PIÄ VAATIA JOTTA NÄITEN SÄÄNTÖIHIN LOKSAUTETASIIN SILLÄ JA ALISTETAISIIN NÄIN.

    KONTTAA KONTAA OLET KUNIAKAS

    Äänestä

MITEN ELÄMÄN LEIPÄÄ JAETAAN

Tässä on hyvin kuvattu dualismiin siirtymisen: kuten hengen ja aineen yhtyminen, Muotoon pukeutuminen on yhtä kuin rajoitukseen astuminen, mikä aiheuttaa kärsimyksen.

Kantoi kohtua kovoa, vatsantäyttä vaikeata, tuskissa tulisen synnyn, vatsanvaivoissa kovissa.

Elämä ja etenkin maapallon elämä on monasti tuskallisten ponnistusten koulua. Suuri elämä hyvyyttään tarjoaa meille vilussa värjöttäville monenlaisia porkkanoita saadakseen liikettä aikaan ja tämän aasin pysymään liikkeessä eli kehityksen pyörässä.

Ja ehkäpä suurin porkkana meille ihmisille on kahden sukupuolen välinen polaarinen jännite. Se saa yleensä aikaan suurimmat tunteen kärsimykset, mutta myös suurimmat ilon ja onnen kokemukset tässä persoonallisessa elämässä.

Kalevala tietää tämän, mutta se tuo myös tiedon kuinka kaikesta vapaudutaan, sillä se on myös kokonaisvaltainen kuvaus ihmisen henkisestä kehitystiestä.

Äänestä
  • KUOLEMAN KIVI ON KALLIOSTA KOKONAISUUDESTA LOUHITUA LYHYTNÄKÖISYYTTÄ.

    Äänestä

Siinä sitä on, mihin PYRKIVÄT RISTIIN RASTIIN TOIMIN JA PUHEIN

>>> Muslimiveljeskunnalla on laaja verkosto länsimaissa – islamistisen järjestön aktivisteja on tuomittu rahanpesusta terrorismille
Muslimiveljeskunta on islamistinen herätysliike, joka esiintyy demokratian ystävänä. Liike toimii myös Suomessa. <<<

Äänestä

Itikseen pääsee vai ostoksille. Aulat tyhjennetään.

Yrittäjien suvaitsevaisuus on loppu.

Äänestä
  • Koittaa muodonmuutoksen ajat.

    Äänestä

Kiusaaja koettelee Jeesusta
41Sitten Henki vei Jeesuksen autiomaahan Paholaisen kiusattavaksi.
2Kun Jeesus oli paastonnut neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, hänen vihdoin tuli nälkä.
3 Silloin kiusaaja tuli hänen luokseen ja sanoi hänelle: »Jos kerran olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi.»
4 Mutta Jeesus vastasi: »On kirjoitettu: ’Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.’»
5Sitten Paholainen vei Jeesuksen pyhään kaupunkiin ja asetti hänet temppelimuurin harjalle.
6 Hän sanoi Jeesukselle: »Jos kerran olet Jumalan Poika, niin heittäydy alas. Onhan kirjoitettu: ’Hän antaa enkeleilleen käskyn. He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.’»
7Jeesus vastasi hänelle: »On myös kirjoitettu: ’Älä kiusaa Herraa, Jumalaasi.’»
8Vielä Paholainen vei Jeesuksen hyvin korkealle vuorelle, näytti hänelle maailman kaikki valtakunnat ja niiden loiston 9ja sanoi: »Kaiken tämän minä annan sinulle, jos polvistut eteeni ja kumarrat minua.»
10Silloin Jeesus sanoi hänelle: »Mene pois, Saatana! On kirjoitettu: ’Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.’»
11Silloin Paholainen jätti Jeesuksen rauhaan, ja hänen luokseen tuli enkeleitä, jotka palvelivat häntä.

MITEN ISLAMIN TAVOITTEET LUONTAA JEESUSKUVAELMAAN

Äänestä
  • SIIS KUN ELÄMÄ ON ANNETTU, MIKSI ISLAMISSA SE TUHOTAAN

    - IKUINEN ELÄMÄ JA SEN JÄRKKYMÄTTÖMYYS

    TÄMÄ ELÄMÄ ON JO MEILLÄ ILMAN KUMARRUSTAKIN JA PALVONTAA

    Äänestä

NÄMÄ ON NÄHTY

YKSI SUN TOINEN VALTIO KÄÄNTÄÄ SELAN - JO RIITTI

Äänestä
  • >>> Islamin hylänneitä tuetaan <<<

    - Näin se menee

    Äänestä

Korkeimman suojelus - Psalmi 91 - Pekka Salminen <<< laulamana

Erämaa vaellus on ikuista MANNAN VOIMIN PÄIVÄ KERRALLAAN ANOKSIN
- tämä kuvaa sitä ikuista tietä korkeimman järjestyksin, kaikki siihen järestetään annetaan

Äänestä
  • Pensas palaa erämäässa, eikä kulu ollenkaan, kuin mailma ikään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mielenkiinnosta kyselen, että miten oikeaoppisesti pitäisi hoitaa sellaiset tilanteet, joissa normaalisti hiukset ja mahdollisesti kasvot peittävää huntua käyttävä, Islaminuskoinen, nainen menee sairaanhoitajalle/lääkäriin, ja joissa hänen pitäisi raottaa huntua esimerkiksi kuulotestin kuulokkeiden tai muun, toimenpiteestä johtuvan, syyn takia? Oletetaan kuitenkin, ettei tilanteessa mennä sukuelimien alueelle tai muuten erityisen seksuaaliseen tilanteeseen. Voiko tällaisissa tilanteissa esimerkiksi olla hoitohenkilönä mies vai pitäisikö aina olla nainen hoitamassa?

Kysymys tulee osin siitä, että olen ymmärtänyt, että esimerkiksi hiusten peittäminen tulee siitä, että ne ovat monissa maissa eroottinen symboli, mitä ne eivät länsimaissa ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu