Osaisiko kukaan mainita ainuttakaan Antheilin avantgardistista teosta, kun minä en ole löytänyt ainoatakaan?
George Antheilin sinfonia viihteellisine tanssirytmeineen ja melodioineen on tältä avantgarde säveltäjältä kyllä niin erikoinen aluevaltaus että Antheilin poikkitaiteellisissa ja viihteellisissä sepustuksissa ei ole sinfonisesta logiikasta tietoakaan.
Sinfonia nro 6, Delacroixin mukaan, tuntuu olevan hänen vakavin ja menestyksekkäin yrityksensä sinfonian alalla mahdollisesti alun teeskennellyn synkissä marssirytmeissään, tummanpuhuvassa tunnekarakterissaan ja ilmaisurekisterissään avausosassa, joka voi viitata joihinkin neuvostovaikutteisiin vaikka tässä sinfoniassa neuvostomusiikkiin oleellisesti kuuluva ironia loistaakin suurelta osin poissaolollaan lukuun ottamatta ilmeeltään kevyempää ja lennokkaampaa allegroa joka kuulostaa erehdyttävästi Prokofjevilta.
Myös sinfonia no 4, v. 1942, on uusklassisissa ja romanttisissa sävyissään tunnekarakteriltaan vakavampi ja tummempi teos ilmeisesti sotaan viittaavine alluusioineen enkä ainakaan vielä ole siinä kuullut hänen musiikilleen niin tyypillisiä rumba rytmejä mutta ensiosaa hallitsevat jälleen Mahleriaaniset ja Shostakovitsmaiset marssirytmit jotka tuovat sota ajan mieleen vaikka ei tätä Antheilia kovin persoonalliseksi säveltäjäksi voi sanoa ja USA:ssa Coplandia pidetäänkin häntä etevämpänä säveltäjänä. Jazz sinfonia on Antheilin levytetyin teos ja maininitussa 4. sinfoniassa vaskivoittoiset tuuttaukset ja väärät äänet voidaan tulkita ärsyttävän hyvää makua ja jazz sinfonia pitää joinekin rohkeine riitasointuineen kriitikon näkemyksen mukaan yllä pahan pojan mainetta.
George Antheilin sinfonia viihteellisine tanssirytmeineen ja melodioineen on tältä avantgarde säveltäjältä kyllä niin erikoinen aluevaltaus että Antheilin poikkitaiteellisissa ja viihteellisissä sepustuksissa ei ole sinfonisesta logiikasta tietoakaan.
Sinfonia nro 6, Delacroixin mukaan, tuntuu olevan hänen vakavin ja menestyksekkäin yrityksensä sinfonian alalla mahdollisesti alun teeskennellyn synkissä marssirytmeissään, tummanpuhuvassa tunnekarakterissaan ja ilmaisurekisterissään avausosassa, joka voi viitata joihinkin neuvostovaikutteisiin vaikka tässä sinfoniassa neuvostomusiikkiin oleellisesti kuuluva ironia loistaakin suurelta osin poissaolollaan lukuun ottamatta ilmeeltään kevyempää ja lennokkaampaa allegroa joka kuulostaa erehdyttävästi Prokofjevilta.
Myös sinfonia no 4, v. 1942, on uusklassisissa ja romanttisissa sävyissään tunnekarakteriltaan vakavampi ja tummempi teos ilmeisesti sotaan viittaavine alluusioineen enkä ainakaan vielä ole siinä kuullut hänen musiikilleen niin tyypillisiä rumba rytmejä mutta ensiosaa hallitsevat jälleen Mahleriaaniset ja Shostakovitsmaiset marssirytmit jotka tuovat sota ajan mieleen vaikka ei tätä Antheilia kovin persoonalliseksi säveltäjäksi voi sanoa ja USA:ssa Coplandia pidetäänkin häntä etevämpänä säveltäjänä. Jazz sinfonia on Antheilin levytetyin teos ja maininitussa 4. sinfoniassa vaskivoittoiset tuuttaukset ja väärät äänet voidaan tulkita ärsyttävän hyvää makua ja jazz sinfonia pitää joinekin rohkeine riitasointuineen kriitikon näkemyksen mukaan yllä pahan pojan mainetta.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.