Sähkön hinta nousee- mistä ratkaisuja Suomelle?

Sitä on kuulemma kyllä keksitty uusia tapoja hyödyntää sekä merivettä, että tuulta, mutta mitkä olisivat sellaisia kohtuullisen nopean aikataulun ratkaisuja, jottei meidän kaikkien arjen kuluista suurin osa olisi jatkossa sähkölasku...
https://ilmastopaketti.fi/sekalaista/sahkonhinta-2022/
15259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ainut mahdollisuus on palauttaa käytöstä poistetut voimat käyttöön, jos se teknisesti on vielä mahdollista. Silloinkaan päästöt eivät yllä useankaan maan päästöjen tasolle. Nyt ei tarvitse olla "mallioppilas".

Äänestä
  • Käsittääkseni joitakin hiilivoimaloita on jätetty ns. varalle huoltovarmuuden vuoksi, sekä myös turvevoimaloita. Ei edes vihreät vastustaneet hallituksessa kun turvevoimalat otettiin mukaan hankkeeseen. Heidän vuosia kestäneet perättömyydet turpeen suhteen voi kuitenkin tulla Suomelle kalliiksi kun mahdollisesti joudutaan jopa uusia voimaloita rakentamaan.

    Äänestä

Tulevaisuudessa sähkönhinta nousee yhä lisääntyvän kulutuksen myötä. Sitä ei tule helpottamaan investoinnit tuulivoimaan eikä ydinvoimaan kun niiden perustamiskustannukset maksaa aina loppukäyttäjä eli yksityinen kuluttaja. Teollisuus saa tukien myötä edullisempaa sähköä kuin tavallinen kadunläpsyttelijä.
Sähkönhinta seuraa tiiviisti muiden energiamuotojen hintaa mm. öljy ja fossiiliset polttoaineet ovat vaikuttavat suoraan sähkönhintaan.

Äänestä

Tämä pitäisi kostaa SIPILÄLLE Sipilän hallitus sai aikaan UNIPERIN ostös

Äänestä

Tuulivoimaa on rakennettu viime vuosina osana vihreää siirtymää mutta siitä tulikin osa Ukrainan sotaan liittyvän energiasodan huoltovarmuutta.

Toki tuulisähkövoima on satunnaisvoimaa niikuin myös aurinkoenergia. Ja sitten tuleekin se mutta. Siitä on paljon apua energiakriisissä Suomen kaltaisessa maassa jossa on paljon vesivoimaa.

Jos Euroopan energiahuolto selviää ensi talven ilman venäläistä maakaasua ja öljyä, se on voittanut ekan erän Venäjän ja Lännen välisessä nokittelussa.

Euroopan aseet energiasodassa ovat raha, tekninen osaaminen ja yhtä köyttä vetäminen.

Tietysti voimalan rakentaminen paperisotineen vie monta vuotta mutta tämä koskee vain isoja voimaloita, aurinkopaneelien asentaminen omakotitalon katolle onnistuu kyllä paljon nopeammalla aikataululla ja pienemmällä byrokratialla.

Aurinkopaneeli katolla on myös osa kansallista huoltovarmuutta.

Äänestä

Olen ymmärtänyt, että vaikka sinulla olisi parikymmentä paneelia katolla ja ne on yhdistetty valtakunnan verkkoon, sähkökatkon aikana ne ovat hyödyttömiä. Pitäisi olla Invertteri ja kytkin, jolla erottaudut sähköverkosta saadaksesi itsellesi edes valoisaan aikaan sähköä.

Äänestä
  • Kyllä, vain osa aurinkosähköjärjestelmistä kykenee saarekekäyttöön sähkökatkon sattuessa, säätimessä pitää olla erillinen kytkin sitä varten. Niin ja järjestelmässä pitää olla myös akku.

    Keskellä talvea aurinkopaneeleista tulee tosin aika vähän sähköä. Mutta sähkölaitos ei ota kantaa siihen onko kiinteistössä tuotettu sähkö peräisin paneeleista, tuulimyllystä vai mistä.

    Tietokoneita varten tehdyt UPS-laitteet riittävät kyllä radiota ja telkkaria varten mutta ei enää sähköhellaa varten.

    Olet varmaankin kuullut puhetta sähkön säännöstelyyn liittyvistä kiertävistä sähkökatkoista. Ne tuskin koskevat kotitalouksia. Suurimman osan sähköstä kun käyttävät isot tehtaat. Kotitalouksien sähkökatkot ovat kyllä viimesijainen keino säännöstellä sähköä.

    Miksei muuten sähköautojen latausasemien hinnat ole sidoksissa sähkön pörssituntihintaan? Siinäpä liikeidea jollekin. Se keskittäisi autojen lataamista tuulisiin päiviin jolloin sähkön hinta on alhaalla.

    Äänestä

  • Sähkölaitoksen (Helen sähköverkko Oy) kanta asiaan:

    "Mikäli verkon kanssa rinnankäyvää tuotantolaitosta halutaan käyttää myös varavoimana sähkökatkoissa, tulee järjestelmään asentaa kaksoiskytkentämahdollisuus, jossa toisella kytkennällä tuotantolaitos toimii verkon kanssa rinnan ja toisella kytkennällä täysin verkosta erotetussa saarekkeessa. Tämä vaatii erillisen kytkimen ja lisälaitteiston. Kun sähköverkko on jännitteetön, saarekekäytössä oleva laitos ei saa olla yhteydessä sähköverk-koon. Tämä on ehdottoman välttämätöntä verkon viankorjaus- ja asennustöiden turvallisuuden takia."

    https://www.helen.fi/globalassets/sahkonsiirto/tekninen_liitepdf

    Äänestä

polkupyörän dynamo.

Äänestä

Jos kaikki sähköntuotanto olisi nykyäänkin öljyn, kivihiilen ja maakaasun varassa niin kuin silloin vuonna teko ja hammas, niin sähkön hinta olisi aikakin kymmenkertainen nykyhetkeen nähden ja sähkökatkot kiertäisivät kotitalouksia jo täyttä päätä.

Mutta onneksi on tuulivoimaa jotta sähkö on halpaa edes joskus.

Aurinkovoima on nouseva tähti Suomen sähkömarkkinoilla.

Äänestä
  • Eiköhän seuraavaksi maan hallitus keksi aurinkovoima veron.
    Sitten tulee tuulivoima vero,vielä maalämpövero,niin avott.

    Äänestä

koko syy sähkön hinnan nousuun on EU pakotteet siinä nähdään kuin kun muutama suuri maa päättää mitä tehdään . sähkö on riittävästi ostaa venäjältä ja jättää politikoinnin pois

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sitä on kuulemma kyllä keksitty uusia tapoja hyödyntää sekä merivettä, että tuulta, mutta mitkä olisivat sellaisia kohtuullisen nopean aikataulun ratkaisuja, jottei meidän kaikkien arjen kuluista suurin osa olisi jatkossa sähkölasku...
https://ilmastopaketti.fi/sekalaista/sahkonhinta-2022/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu