Apostolien Teoissa ei suoriteta uskovien kasteita!

Uskova = uudestisyntynyt = pelastettu. Sellaisia eivät kasteen saaneet olleet.

Nämä julistusta kuulleet ja piston sydämeensä saaneet olivat HERÄTYKSEN tilassa.

He halusivat pelastua. Heillä oli hätä siitä, miten heidän käy.

Tällaisia ihmisiä siellä kastettiin. Sellaisia olivat kuulijat helluntaina. Sellainen oli Filippin hätääntynyt vanginvartija. Sellainen oli Paavali.

Ainoa poikkeustapaus on Korneliuksen luona kokoontuneet pakanat, jotka saivat pelastuksen jo ennen kastettaan. (Muuten juutalaisten olisi ollut vaikea uskoa, että Jeesus tuli kaikkia kansoja varten.)
94337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 94

Vanhimmat

Uudestikastajat raahaavat kastealtaisiinsa useimmiten ihmisiä, jotka ovat olleet vuosikausia uskossa ja jotka on ennenkin kastettu!

Äänestä
  • Ei suinkaan. Eihän otsan kastelemista voi sanoa kasteeksi. Ja siks toiseksen se vauvahan raahataan, Ei sen mielipidettä kysytä missään. Uskova kävelee itse, kuten Raamattu kehoittaa uskoontulleita:
    "Ottakoon kukin teistä kasteen...."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei suinkaan. Eihän otsan kastelemista voi sanoa kasteeksi. Ja siks toiseksen se vauvahan raahataan, Ei sen mielipidettä kysytä missään. Uskova kävelee itse, kuten Raamattu kehoittaa uskoontulleita:
    "Ottakoon kukin teistä kasteen...."

    Hyvä kikka perusteella oppiaan sellaisilla sanoilla jotka on syntyneet käännöksessä

    "Hyvä kikka perusteella oppiaan sellaisilla sanoilla jotka on syntyneet käännöksessä"?????

    Mutta kun vauvakasteesta ei löydy yhtään sanaa edes käännöksistä.

    Eikä aikuiskasteesta tai uskovien kasteesta

    Kasteesta kylläkin.

    ""Hyvä kikka perusteella oppiaan sellaisilla sanoilla jotka on syntyneet käännöksessä"?????"

    Kyllä, voit itse tutkia asian sen siajan että laitat suuren määrän kysymysmerkkejä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei suinkaan. Eihän otsan kastelemista voi sanoa kasteeksi. Ja siks toiseksen se vauvahan raahataan, Ei sen mielipidettä kysytä missään. Uskova kävelee itse, kuten Raamattu kehoittaa uskoontulleita:
    "Ottakoon kukin teistä kasteen...."

    Vedellä valelua, vihmomista ja vaikka veteen upottamistakin voi sanoa kasteeksi. Mutta ei pelkkää vettä, vaan kasteessa ovat mukana myös sanat "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen."

    Vauva kannetaan, ei raahata. Pyörätuolilla liikkuvaa ei siis hellareissa kasteta, kun hän ei kävele?

    Alkukielisessä tekstissä kastetta ei ikinä "oteta" vaan henkilö/perhekunta kastettiin. He saivat kasteen. Kastaja ja kasteen lahjoittaja on Jumala.

    Kasteen ei kerrota olevan ihmisen esittämä symbolinen näytelmä. Eikä ehtoollinen ole jokin muisteluateria.

    Ette te vain ymmärrä siellä lahkoissa.

    Tuo alkuosa on totta, mutta ei loppuosa: "Kasteen ei kerrota olevan ihmisen esittämä symbolinen näytelmä. Eikä ehtoollinen ole jokin muisteluateria."

    Lapsikaste on todella symboolinen näytelmä, jossa usein uskomattomat vanhemmat ja kummit vievät vauvan kastettavaksi, ilman että uskovat koko seremoniaan. Lapsen uskomista ei kukaan välitä.
    Ehtoollinen taas on myös muistoateria, jossa muistellaan Jeesuksen uhrikuolemaa:
    "Tehkää tämä minun muistokseni..." 1, Kor 11

    " Pyörätuolilla liikkuvaa ei siis hellareissa kasteta, kun hän ei kävele?"???
    Tuollaista tapausta ei ole koko pitkän ikäni aikana koskaan tullut vastaan, enkä ole edes kuullut, että sellaista olisi tapahtunut, joten olikohan tuo taas yksi niitä kasteenpalvojien lukuisista valheista.

    Ei ole kaste mikään symbolinen näytelmä muuta kuin uudestikastajilla. Heillähän ei Kristus liity kasteeseen. Perinteisillä kristityillä kaste ei ole symboli

    Miksihän uudestikasteenpalvojat eivät kasta pyörätuolilla liikkuvia?

    Meidän seurakunnasamme ei kasteta ketään, joka ei ole tullut uskoon. Ei, vaikka hän liikkuisi pyörätuolilla.
    Meillä kun ei ole käytössä tuollaista symbolikastetta kuin lut kirkossa.

    Miksihän lut kirkossa ei anneta ehtoollista kastetulle vauvalle, vaikka Raamattu kehoittaa niin tekemään? Ei tosin vauvalle, vaan uskovalle.

    Teilä nimenoaam om symblolikaste, johon Kristus ei liity mitenkään.. siis pelkkää vettä!!

    Miksihän hell kirkko ei kasta uskovieá pyörätuolipotilaita?

    Tuohon ehtoolliskysymykseen olet saanut vastauksen jo monta kertaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meidän seurakunnasamme ei kasteta ketään, joka ei ole tullut uskoon. Ei, vaikka hän liikkuisi pyörätuolilla.
    Meillä kun ei ole käytössä tuollaista symbolikastetta kuin lut kirkossa.

    Miksihän lut kirkossa ei anneta ehtoollista kastetulle vauvalle, vaikka Raamattu kehoittaa niin tekemään? Ei tosin vauvalle, vaan uskovalle.

    helluntailaisille kaste on , oma teko, ja ottavat kasteesta kunnian itselleen,
    kristityt antaa kunnian Jumalalle,

    "lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa"

    "kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen, syntienne anteeksisaamiseksi, niin te
    saatte Pyhän Hengen LAHJAN
    teille ja teidän LAPSILLENNE tämä lupaus on annettu" Apt: 2: 38-39

    kerro miten vaunuissa makaava anta akunnian Jumalalle kummien j a pappien konstailuista?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    helluntailaisille kaste on , oma teko, ja ottavat kasteesta kunnian itselleen,
    kristityt antaa kunnian Jumalalle,

    "lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa"

    "kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen, syntienne anteeksisaamiseksi, niin te
    saatte Pyhän Hengen LAHJAN
    teille ja teidän LAPSILLENNE tämä lupaus on annettu" Apt: 2: 38-39

    olet huvittava...päiväkodeissa pikkulapset leikkelee ja liimaa ja tuotokset on sitten nastalla seinässä vanhempien ihaltavana !

    foorumilla näköäjään samat harrasteet, niin se vaan säilyy lapsenmieli jopa hautaan saakka joillain.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    olet huvittava...päiväkodeissa pikkulapset leikkelee ja liimaa ja tuotokset on sitten nastalla seinässä vanhempien ihaltavana !

    foorumilla näköäjään samat harrasteet, niin se vaan säilyy lapsenmieli jopa hautaan saakka joillain.

    niinkö hellarit pääiväkodeissa tekee?

    Onko omaa kokemusta?

    Äänestä

sleyn käännynnäiset näköjään käännöksiä harjoittavat, pompintaakin samalla mietiskelevät olisko siinä pelastuksen avain !

Äänestä
  • Täh: "Tuohon ehtoolliskysymykseen olet saanut vastauksen jo monta kertaa"????

    Missä. En ole vielä missään nähnyt oikeaa selitystä.
    Et siis sinäkään tiedä, miksi lut kirkko ei noudata raamatullista mallia ja anna ehtoollista kaikille kastetuille?
    Eikö teidän jumalanne ole voimallinen antamaan vauvalle kykyä nauttia ehtoollista?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täh: "Tuohon ehtoolliskysymykseen olet saanut vastauksen jo monta kertaa"????

    "vauvoille ehtoollista"

    ei ihan aikuisen tervejärkisen kommentti.

    Sitten olet täysin sokea. Lue Paavalin antama ehtoollisopetus niin tiedät.

    Miksi hell. kirkko ei kasta uskvia pyörätuolilaisia?

    Miksiän hell. kirkko pitää kastetta sumbolina?

    No ei todellakaan. Ja tuo on kysellyt sitä vuoisia

    Oman paikkakuntani helluntaiseurakunta oli erottanut ehetoollisyhteydestä erään

    Onko tämäkin epäraamatullista koska kaikille kastetuille pitää antaa ehtoollinen?

    Nuo kasteenpalvojat eivät uskalla vastata tuohon kysymykseen, koska silloin he joutuisivat myöntämäänn, että alkuseurakunnassa ei kastettu vauvoja.
    Siellähän kaikki kastetut osallistuvat ehtoollisen viettoon.

    Tuo sokea saatananpalvoja ei joko osaa lukea tai hän ei tajua kun hänelle vastataa: ". Lue Paavalin antama ehtoollisopetus niin tiedät."

    Luitko sen??? Mitä se Paavali sanoi??

    Raamattu eo missään saano että KAIKKI osallituivat ehtoollisen vietoon

    Miksihän hell. kirkko ei kasta pyörätuolipotilaita? Eikö hän uskalla vastata kysymylseen kun itten paljastusi ettei heillä olekaan mitään "uskovien kastetta"???

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oman paikkakuntani helluntaiseurakunta oli erottanut ehetoollisyhteydestä erään

    Onko tämäkin epäraamatullista koska kaikille kastetuille pitää antaa ehtoollinen?

    Ohhoh, siis helluntaiseurakunta ei toimi raamatullisesti kun se ei jaakaan ehtoollista kaikille? Uskaaltaako tuo uudestikasteenpalvoja vastata`?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitten olet täysin sokea. Lue Paavalin antama ehtoollisopetus niin tiedät.

    Miksi hell. kirkko ei kasta uskvia pyörätuolilaisia?

    Miksiän hell. kirkko pitää kastetta sumbolina?

    Minä ole itse nähnyt, kun Helluntaiseurakunta kastoi pyörätuolissa olevan. Minä olin itsekin paikalla katsomassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ohhoh, siis helluntaiseurakunta ei toimi raamatullisesti kun se ei jaakaan ehtoollista kaikille? Uskaaltaako tuo uudestikasteenpalvoja vastata`?

    Kenelle jeesus jakoi ehtoollista onko asiaa mietitty sakastissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä ole itse nähnyt, kun Helluntaiseurakunta kastoi pyörätuolissa olevan. Minä olin itsekin paikalla katsomassa.

    Upotettiinko hänet?

    Äänestä

  • Ilmeisesti hellarit ei lue Paavalin kirjeitä ollenkaan. Tuollekin näytti olevan vieras tuo Korinttilaiskirjeen yhdestoista luku. Ne kai lukee siellä vain apostolien tekoja..

    Äänestä

  • Sinä et taida olle selvä?
    Paavali antoi ohjeet ehtoollisen vietosta:
    "Tutkikoon siis ihminen itseänsä ja niin syököön tästä leivästä ja juokoon tästä viinistä."
    1. Kor 11

    Kerroppas nyt kasteenpalvoja, miten tuo onnistuu vauvoilta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä et taida olle selvä?
    Paavali antoi ohjeet ehtoollisen vietosta:
    "Tutkikoon siis ihminen itseänsä ja niin syököön tästä leivästä ja juokoon tästä viinistä."
    1. Kor 11

    Kerroppas nyt kasteenpalvoja, miten tuo onnistuu vauvoilta.

    "Kerroppas nyt kasteenpalvoja, miten tuo onnistuu vauvoilta."

    Sinä vastaus kystymyksesi, lastenraiskaaja!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Kerroppas nyt kasteenpalvoja, miten tuo onnistuu vauvoilta."

    Sinä vastaus kystymyksesi, lastenraiskaaja!

    Toivottaasti tuo hellari ei kysy enää tuosta ehtoollisasiasta. Hyvä kun hän itse vaivautui lukemaan Raamattua josta sai kysymykseensä vastauksen.

    Ei olisi tehnyt sitä ellei luterilaiset olisi häntä auttaneet.

    Ethän sinä osannut vastata. Vai onko tuo haukkuminen vastauksesi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toivottaasti tuo hellari ei kysy enää tuosta ehtoollisasiasta. Hyvä kun hän itse vaivautui lukemaan Raamattua josta sai kysymykseensä vastauksen.

    Ei olisi tehnyt sitä ellei luterilaiset olisi häntä auttaneet.

    Niin, hyvä että asia hänellä Paavalin kautta selvisi.

    Äänestä

Hebr. 11: 6. Mutta ilman uskoa on mahdotonta olla kelvollinen, sillä sen, joka tulee Jumalan luo, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.

1Äänestä

Usko on välttämätön.

Room. 1:
13. Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima pelastukseksi jokaiselle, joka uskoo, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
17. Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niin kuin on kirjoitettu: "Vanhurskas on elävä uskosta."

Äänestä
  • Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
    Simppeliä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
    Simppeliä

    Kasteenpalvojathan eivät tuota usko, vaan heille vesi on välttämätön taikakalu pelastumisessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kasteenpalvojathan eivät tuota usko, vaan heille vesi on välttämätön taikakalu pelastumisessa.

    Totta:
    KUudestiasteenpalvojathan eivät tuota usko, vaan hedihän mukaansa ilman uskoakin voi pelastua. He puhuvay vain vedestä, eivätkä Jeesuksesta
    Syy on se että heille kaste on pelkkää vettä ilman Jeesusta

    Jännää että uudestikastajille vesi on taikakalu. Ei ihme että ovat niin harhassa.

    Jeesus heitä auttakoon

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kasteenpalvojathan eivät tuota usko, vaan heille vesi on välttämätön taikakalu pelastumisessa.

    kasteen "sisäinen" > raamatullinen merkitys kokonaisuudessaan kun avautuu,
    Jeesus antoi maan päällä ollessaan syntejä anteeksi,

    "Mutta tietääksenne, että ihmisen Pojalla on valta MAAN PÄÄLLÄ antaa syntejä
    anteeksi, hän sanoi halvatulle - "minä sanon sinulle: nouse, ota vuoteesi ja mene
    kotiisi" Luuk: 5: 24

    Jeesus ei ole enää "MAAN PÄÄLLÄ", vaan ylösnoussut, ja Jeesus antoi kastekäskyn
    ylösnousemuksensa jälkeen, - saada kaste > on sama kuin kohtaisi Jeesuksen, joka antoi
    maan päällä ollessaan syntejä anteeksi, kasteessa annetaan KAIKKI synnit anteeksi, "sekä menneet, että tulevat"

    "kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen, syntienne anteeksisaamiseksi, niin
    te saatte Pyhän Hengen lahjan" Apt: 2: 38

    kaste on siis "yhtäkuin" Jeesus itse,

    Sillä kolme on jotka todistavat: "HENKI ja VESI ja VERI, ja ne kolme yhtä pitävät"
    1 Joh: 5: 7-8

    ei mitään henkeä erikseen huudeta, pyydetä, eikä Jeesuksen VERI erikseen pyydetä, eikä
    vesi ole pelkkä vesi vaan , Henki, Vesi ja Veri, ja ne kolme yhtä pitävät" 1 Joh: 5: 8

    Sinulle ei tunnu olevan avautunut edes Raamatun ulkoinen eikä sisäinen merkitys, kun rajaat Jeesuksen mahdollisuutta antaa syntejä anteeksi. Olet epäuskoinen.

    Syntien anteeksianto ei muuttunut miksikään sen jälkeen kun Jeesus nousi taivaaseen.
    Sotket vain lahjakkaasti asioita yrittäessäsi saada vedelle raamatunvastaisia ominaisuuksia.
    Synnit on aina saanut anteeksi samalla tavalla;
    Ap 10
    "- Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."

    Siihen ei tarvitse sotkea kastetta, joka on teille kasteenpalvojille epäjumala.

    Äänestä

  • Niin, Raamattu sanoo ihan suoraan mikä on kasteen merkitys: Kristuksen kuolemaan kastaminen eli Kristuksen sovitustyön saaminen osaksemme, jonka sitten uskolla otamme vastaan.

    Pietari kirjoittaa Ap. 2. luvussa asiasta erittäin selvästi: Parannus ja kaste tarvitaan syntien anteeksiantoon.

    Ilmeisesti hellareille Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus on "epäjumalaa". Pietari olisi nauranut tuollaiselle väitteelle.

    Äänestä

  • syntien anteeksianto ei muka muuttunut,
    RAAMATUN mukaan muuttui:

    "Tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta MAAN PÄÄLLÄ antaa syntejä anteeksi"
    Matt: 9: 6

    kristillisessä kasteessa annetaan syntejä anteeksi, - RAAMATUN mukaan,

    "anna kastaa itsesi, ja pestä pois syntisi" Apt:22: 16

    "kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen, SYNTIENNE
    ANTEEKSISAAMISEKSI" Apt: 2: 38

    niin sanoo RAAMATTU.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    syntien anteeksianto ei muka muuttunut,
    RAAMATUN mukaan muuttui:

    "Tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta MAAN PÄÄLLÄ antaa syntejä anteeksi"
    Matt: 9: 6

    kristillisessä kasteessa annetaan syntejä anteeksi, - RAAMATUN mukaan,

    "anna kastaa itsesi, ja pestä pois syntisi" Apt:22: 16

    "kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen, SYNTIENNE
    ANTEEKSISAAMISEKSI" Apt: 2: 38

    niin sanoo RAAMATTU.

    Noinhan sitä voisi luulla, kun jättää tärkeimmän osan pois Jumalan sanasta: ""anna kastaa itsesi, ja pestä pois syntisi" Apt:22: 16????

    Mitähän siinä edellä sanottiin? Et tainnut huomata, että siinä kehoitettiin tekemään parannus synneistä!
    Harhaopit syntyvät juuri tuolla tavalla, kun pätkii sopivasti Jumalan sanaa ja jättää pois sellaisen kohdan, joka ei sovi kasteenpalvojien oppiin.

    Kyllä, parannus JA kaste tarvitaan. molemmat.

    "Kyllä, parannus JA kaste tarvitaan. molemmat."????

    Tarkoitatko että vauvan kastaminen on turhaa koska hän ei osaa tehdä parannusta?
    Miksihän harhaoppiset sitten kastavat vauvoja?

    Vauva kasvaa, jos et sitä tiennyt

    Parannus on jokapäiväistä kristitylle

    Miksihän harhaoppiset kieltävät Pietarin sanat?

    "Parannus on jokapäiväistä kristitylle"??????

    Siis kastettu vauva ei ole kristitty, koska ei voi tehdä parannusta?

    Ei voi tehdä parannusta??? Missä niin sanotaan?

    "Johannes kastoi parannuksen kasteella" Apt: 19: 4

    kristillinen kaste on : kaste Jeesukseen.

    "Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut , olette Kristuksen päällenne pukeneet"
    Gal: 3: 27

    Heh, heh. Ihan tosissako kysyt tuollaista, miten vauva voi tehdä parannuksen?
    Sinähän voisit testata sitä käytännössä.

    ""Johannes kastoi parannuksen kasteella" Apt: 19: 4??????

    Nyt ei keskusteltu Johanneksen kasteesta, vaan uskovien kasteesta.

    Eli et kykene raamatulla asiaa perustelemaan

    Ei vaan kasteesta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei vaan kasteesta

    Minä ainakin puhuin uskovien kasteesta eli raamatullisesta kasteesta. Sinusta en tiedä
    "Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ""Johannes kastoi parannuksen kasteella" Apt: 19: 4??????

    Nyt ei keskusteltu Johanneksen kasteesta, vaan uskovien kasteesta.

    "ei keskusteltu Johanneksen kasteesta"

    lukeehan siinä, että kristillinen kaste on , kaste Jeesukseen Kristukseen,

    "Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet"
    Gal: 3: 27

    olis hyvä lukee koko kommentti loppuun, eikä vaan ensimmäinen lause.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä ainakin puhuin uskovien kasteesta eli raamatullisesta kasteesta. Sinusta en tiedä
    "Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu."

    Mutta Jeesus ei puhunut uskovien kasteesta vaan kasteesta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta Jeesus ei puhunut uskovien kasteesta vaan kasteesta

    raamatussa:

    "sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu"
    Apt: 2: 39

    uskon raamattuun, ja niin meidänkin perheessä myös lapset ovat saaneet kasteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta Jeesus ei puhunut uskovien kasteesta vaan kasteesta

    Eikä varsinkaan vauvojen kastamisesta, vaan vain uskovien kastamisesta:
    Näin Jeesus opetti, Mark 16
    "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli et kykene raamatulla asiaa perustelemaan

    "Eli et kykene raamatulla asiaa perustelemaan"???

    En kykene, sillä Raamattu ei tunne sellaista, että vauva tekisi parannuksen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikä varsinkaan vauvojen kastamisesta, vaan vain uskovien kastamisesta:
    Näin Jeesus opetti, Mark 16
    "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."

    Vauvat ovat lapsia

    Mikset usko noita Jeesuksen sanoja?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Eli et kykene raamatulla asiaa perustelemaan"???

    En kykene, sillä Raamattu ei tunne sellaista, että vauva tekisi parannuksen.

    Missä annetaan ikärajat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vauvat ovat lapsia

    Mikset usko noita Jeesuksen sanoja?

    Täh?

    Missä kohtaa Raamatussa sanotaan, että vauvat tekivät parannuksen?

    "Missä annetaan ikärajat?"
    No Raamatussa tietenkin. Ei tähän Katekismusta tarvita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täh?

    Missä kohtaa Raamatussa sanotaan, että vauvat tekivät parannuksen?

    "Missä annetaan ikärajat?"
    No Raamatussa tietenkin. Ei tähän Katekismusta tarvita.

    Ohhoh, No Raamatussa tietenkin"???

    näytätkö missä määrätään ikärajat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ohhoh, No Raamatussa tietenkin"???

    näytätkö missä määrätään ikärajat?

    onko Raamatussa lapsillekin jokin ala-ikäraja !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ohhoh, No Raamatussa tietenkin"???

    näytätkö missä määrätään ikärajat?

    "näytätkö missä määrätään ikärajat?"

    Ei tarvitse näyttää, koska UT:ssä ei kastettu vauvoja!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "näytätkö missä määrätään ikärajat?"

    Ei tarvitse näyttää, koska UT:ssä ei kastettu vauvoja!

    "Vauvat ovat lapsia"??????

    Onkohan noin nerokas oivallus Katekismuksesta?

    helluntailaisten mielestä vauvat ei ole lapsia.
    helluntailaisuudessa on jokin ala-ikäraja lapsille.

    julkisesti kukaan ei sellaista vielä kylläkään tiedä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "näytätkö missä määrätään ikärajat?"

    Ei tarvitse näyttää, koska UT:ssä ei kastettu vauvoja!

    Mutta sanoit että Raamattu määrää ikärajat!!!!

    Nytkö mieli muuttui?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    helluntailaisten mielestä vauvat ei ole lapsia.
    helluntailaisuudessa on jokin ala-ikäraja lapsille.

    julkisesti kukaan ei sellaista vielä kylläkään tiedä.

    Niin tuntuu olevan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    helluntailaisten mielestä vauvat ei ole lapsia.
    helluntailaisuudessa on jokin ala-ikäraja lapsille.

    julkisesti kukaan ei sellaista vielä kylläkään tiedä.

    "Lasten JA imeväisten suusta sinä valmistit itsellesi kiitoksen"
    Matt: 21: 16

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Lasten JA imeväisten suusta sinä valmistit itsellesi kiitoksen"
    Matt: 21: 16

    Ajatella, että kastamattomat lapset ja imeväiset antavat Jumalalle kiitoksen!
    Varmaan siksi, että nuo kastetut lapset eivät sitä tee!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ajatella, että kastamattomat lapset ja imeväiset antavat Jumalalle kiitoksen!
    Varmaan siksi, että nuo kastetut lapset eivät sitä tee!

    Ja kastetutkin antavat, ajatella!

    Siunatut eivät kai sitä tee

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja kastetutkin antavat, ajatella!

    Siunatut eivät kai sitä tee

    Missä olet nähnyt, että väkisinkastetut lapset antavat kiitosta Jumalalle?
    Onko tuo siunaaminen sinulle jonkinsortin ongelma?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Missä olet nähnyt, että väkisinkastetut lapset antavat kiitosta Jumalalle?
    Onko tuo siunaaminen sinulle jonkinsortin ongelma?

    En ole nähnyt missään että väkisin siunatut antavat kiitosta Jumalle. Kastamattomista puhumattakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En ole nähnyt missään että väkisin siunatut antavat kiitosta Jumalle. Kastamattomista puhumattakaan.

    voi raukkaa, kun siunaaminen on yleisen hyvän toivottamaista kenelle tahansa, ei sillä sen isompaa asiaa olla ajamassakaan !

    se antavatko kiitosta Jumalalle riippuu täysiin siitä valitsevatko he totella evankeliumin sanaa vaiko eivät ja menevät omia polkujaan.

    eli koita nyt aikuistua edes hiukan ajatuksiltasi vai ymmärryksen puutteestako ne tuollaiset hölmöt lausunnot kumpuaa

    voi rauttaa kun siunaaminen ja kastaminen ovat molemmat hyviä asioita niin miksi niitä pitää vastustaa

    Koita aikuisia hieman että tiedät edes mistä puhuttiin ok!?

    mitenkäs kuivaaminen, minust asekin on hyvä asia !

    kas kun isokirkko ei siitä kiivaile.

    Kuivaa sitten ittes

    Kas kun parhamit ei siitä kiivaile

    Äänestä

Kyllä pitää käydä suihkussa että kiekkoviha katoaa!

Äänestä

liikennemerkin kanssa keskustelu on yhtä antoisaa kuin näiden kirkollisten kastehoperoitten yrittäminen vastaavaa.

kun jokainen joka ei ole ihan umpisokea näkee ettei kirkollisessa kansassa ole minkäänlaista merkkiäkään raamatullisesta uskosta!

he itse eivät tietenkään näe, heillä on hurskas usko että kirkolliset taikatemput eli vauvakasteet ovat ilman muuta takuu taivasovien avautumisesta, eli suomalainen ns kristillisyys ei ole yhtään edistyneempää kuin viidakon pakanuus, temput on vain toisenlaiset ja olevinaan hienommat !

JOS ei näin ole, miksi emme kuule ainuttakaan saarnaa jossa sanottaisiin että kuolette synteihinne ellette tee parannusta, vauvakasteenne ei auta yhtään mitään ellei niin tapahdu!
ei, sellaista saarnaa ei kuule, ja jos kuulisi sen puhuja savustetaan ulos virastaan lyhyen kaavan mukaan !

tuhannet papit suorittaa rituaalejaan joka pyhä korkeissa kirkoissaan veivaten kastemyllyjään ja kansaa aivopesevät vauvakasteuskoonsa !

onneksi on sentään senverran keskiajalta päässeet eteenpäin ettei ketään enää karkoteta kotimaastaan vaikka ei kirkon oppeihin uskokkaan, ei polteta roviolla, vaikka muutamat näistä olisvat varmaan innolla tuomassa risuja tolpåan juurelle ihan sen hussin tilanteen mukaan !

voi sokeutta ja yksinkertaisuutta.

Äänestä
  • Jokainen näkee ettei parhamin porukassa ole mitään tervettä uskovaa. Pelkkiä kastehoperoita koko sakki.

    Kaste on niille vain taikatemppua ja Raamattu väärennetty - sammosta puhuvat täällä ja oajanuduesta jota niide nysmboliusko on. Pelkkää symbolia ja niillä kuvittelevat pelastuvansa

    Yhtään saaraa siellä ei kuule missää kehotetaan luottamaan Jeesukseen vaan symboleihin ja jos joku opettaa kasteesta kuten Raamattu niin hänet potkikaan pois. SEllaista on parhamilaisuuus

    Tuokin saasstanne lastenraiskajaa saia ika monta kertaa vavuva mainittua- tosin nyt ei kehuskellut seksistä ripiplasten kanssa kuten on joskus tapahtunut

    voi sokeutta ja yksinkertaisuutta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jokainen näkee ettei parhamin porukassa ole mitään tervettä uskovaa. Pelkkiä kastehoperoita koko sakki.

    psittakoosiin ON lääkkeitä !

    ja suun voi pestä mäntysoopalla, se voi olla tehokkaampi kuin vauvakasteen teho !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jokainen näkee ettei parhamin porukassa ole mitään tervettä uskovaa. Pelkkiä kastehoperoita koko sakki.

    Kaste on niille vain taikatemppua ja Raamattu väärennetty - sammosta puhuvat täällä ja oajanuduesta jota niide nysmboliusko on. Pelkkää symbolia ja niillä kuvittelevat pelastuvansa

    Yhtään saaraa siellä ei kuule missää kehotetaan luottamaan Jeesukseen vaan symboleihin ja jos joku opettaa kasteesta kuten Raamattu niin hänet potkikaan pois. SEllaista on parhamilaisuuus

    Tuokin saasstanne lastenraiskajaa saia ika monta kertaa vavuva mainittua- tosin nyt ei kehuskellut seksistä ripiplasten kanssa kuten on joskus tapahtunut

    voi sokeutta ja yksinkertaisuutta

    menikö hermot kun kirjoitusvirheitä on joka toinen sana, koita rauhottua, laita makuulle ja kylmäkalle baskerin alle.

    Äänestä

  • puuäijä tykkää, jatka vaan puhumista !

    Äänestä

  • " minust asekin o"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    " minust asekin o"

    älä enempää sitä martinkaljaa, merkkipäivä meni jo !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    älä enempää sitä martinkaljaa, merkkipäivä meni jo !

    älä vaari nuuskaa, se ei ole terveellistä !

    Äänestä

  • Täysin tyhmänpäiväinen fariseuksen purkaus - samaistetaan pakanuus ja Kristus

    Sokea mikä sokea

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täysin tyhmänpäiväinen fariseuksen purkaus - samaistetaan pakanuus ja Kristus

    Sokea mikä sokea

    Kyllä kakkosnelonen antaa fiksuja kommentteja näihin fariseukiin nähden!@

    Suomalainen kristikansa joka ei tajua mitään aiheesta..

    Äänestä

  • Onko tuo nyt sitä lasten ja imeväisten suusta kuultua haah!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä kakkosnelonen antaa fiksuja kommentteja näihin fariseukiin nähden!@

    Suomalainen kristikansa joka ei tajua mitään aiheesta..

    Sinä et kai kuulu siihen kristikansaan vaan johokin pakanuuteen...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jokainen näkee ettei parhamin porukassa ole mitään tervettä uskovaa. Pelkkiä kastehoperoita koko sakki.

    Kaste on niille vain taikatemppua ja Raamattu väärennetty - sammosta puhuvat täällä ja oajanuduesta jota niide nysmboliusko on. Pelkkää symbolia ja niillä kuvittelevat pelastuvansa

    Yhtään saaraa siellä ei kuule missää kehotetaan luottamaan Jeesukseen vaan symboleihin ja jos joku opettaa kasteesta kuten Raamattu niin hänet potkikaan pois. SEllaista on parhamilaisuuus

    Tuokin saasstanne lastenraiskajaa saia ika monta kertaa vavuva mainittua- tosin nyt ei kehuskellut seksistä ripiplasten kanssa kuten on joskus tapahtunut

    voi sokeutta ja yksinkertaisuutta

    Täh: "Yhtään saaraa siellä ei kuule missää kehotetaan luottamaan Jeesukseen"????

    Mutta eikö lutterin lahkossa ole naispappeja? Tosin he eivät puhu mitään Jeesuksesta, vaan interseksuaalisesta feminismistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täh: "Yhtään saaraa siellä ei kuule missää kehotetaan luottamaan Jeesukseen"????

    Mutta eikö lutterin lahkossa ole naispappeja? Tosin he eivät puhu mitään Jeesuksesta, vaan interseksuaalisesta feminismistä.

    Parhamin lakossa voi olla tuollaisia, Jeesuksesta siellä ei kuule.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Parhamin lakossa voi olla tuollaisia, Jeesuksesta siellä ei kuule.

    No vihdoin tuo parhami on mennyt lakkoon. Jo oli aikakin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Uskova = uudestisyntynyt = pelastettu. Sellaisia eivät kasteen saaneet olleet.

Nämä julistusta kuulleet ja piston sydämeensä saaneet olivat HERÄTYKSEN tilassa.

He halusivat pelastua. Heillä oli hätä siitä, miten heidän käy.

Tällaisia ihmisiä siellä kastettiin. Sellaisia olivat kuulijat helluntaina. Sellainen oli Filippin hätääntynyt vanginvartija. Sellainen oli Paavali.

Ainoa poikkeustapaus on Korneliuksen luona kokoontuneet pakanat, jotka saivat pelastuksen jo ennen kastettaan. (Muuten juutalaisten olisi ollut vaikea uskoa, että Jeesus tuli kaikkia kansoja varten.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu