Abban parhaita kappaleita

"Thank You For The Music" on vanhahtava kappale, jossa on ripaus musikaalimaisuutta, todella kauniisti sävelletty. "Dancing Queen" oli puolestaan popkappale, joka sisälsi hienoista discomusiikin kanssa flirttailevaa henkeä, ja se on säilynyt käsittämättömän komeasti. Nykynuoretkin popittavat tätä biisiä. "Money, Money, Money" on melodinen musikaalikappale, aivan totaalinen helmi. "Happy New Year" ja "The Winner Takes It All" ovat Super Trouper -albumin tähtihetkiä, klassista korkeatasoista laulunkirjoittamista, jossa Benny osoittaa kuuluvansa Lennon/McCartneyn tai Brian Wilsonin kaltaisten omien esikuviensa tasolle. Kappaleessa "My Love My Life" on luova sointukierto, kappaleen "SOS" ideat ovat kekseliäitä, kuten kertosäkeen Db-Eb-F sointukierto taikka intron yllättävä 3/4-tahti. Biisi nimeltä "Gimme, Gimme, Gimme" sisältää kallisarvoisen koukun, josta Madonna oli valmis maksamaan maltaita. Kappaleessa "Fernando" on kaunis, sopusointuinen sovitus, soinnutus ja kauniisti kaartuva muoto. Vielä täytyy mainita "The Day Before You Came", joka on Abbaa vähiten pinnallisimmillaan ja taidepop-vaikutteiden määrä on tässä kappaleessa suurimmillaan.
0162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Thank You For The Music" on vanhahtava kappale, jossa on ripaus musikaalimaisuutta, todella kauniisti sävelletty. "Dancing Queen" oli puolestaan popkappale, joka sisälsi hienoista discomusiikin kanssa flirttailevaa henkeä, ja se on säilynyt käsittämättömän komeasti. Nykynuoretkin popittavat tätä biisiä. "Money, Money, Money" on melodinen musikaalikappale, aivan totaalinen helmi. "Happy New Year" ja "The Winner Takes It All" ovat Super Trouper -albumin tähtihetkiä, klassista korkeatasoista laulunkirjoittamista, jossa Benny osoittaa kuuluvansa Lennon/McCartneyn tai Brian Wilsonin kaltaisten omien esikuviensa tasolle. Kappaleessa "My Love My Life" on luova sointukierto, kappaleen "SOS" ideat ovat kekseliäitä, kuten kertosäkeen Db-Eb-F sointukierto taikka intron yllättävä 3/4-tahti. Biisi nimeltä "Gimme, Gimme, Gimme" sisältää kallisarvoisen koukun, josta Madonna oli valmis maksamaan maltaita. Kappaleessa "Fernando" on kaunis, sopusointuinen sovitus, soinnutus ja kauniisti kaartuva muoto. Vielä täytyy mainita "The Day Before You Came", joka on Abbaa vähiten pinnallisimmillaan ja taidepop-vaikutteiden määrä on tässä kappaleessa suurimmillaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu