Henkilö-ja pakettiautojen käyttövoimavero= rangaistusvero.
Kun diesel maksaa osittain enemmän kuin bensa niin miten valtio perustelee käyttövoimaveron. Veron poistamisesta on tehtävä kansalaisaloite.
Rangaistusvero koskee paljon työssään ajavia ja kaupunkien ulkopuolella asuvia
Kun diesel maksaa osittain enemmän kuin bensa niin miten valtio perustelee käyttövoimaveron. Veron poistamisesta on tehtävä kansalaisaloite.
Rangaistusvero koskee paljon työssään ajavia ja kaupunkien ulkopuolella asuvia
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei vero ole rangaistus. Se on vain vero. Maksaa ja jatkaa elämää. Jos vero on iso huoli, niin asiat on aika hyvin
Suomessa on juuri tuollaisia kateellisia kommunisteja paljon, siksi täällä on myös paljon epäoikeudenmukaisia veroja.
justiinsa niin paljon katellisia kommunistejä ja muita vherpunikkeja jokta ovat yhteiskunnan jarru kehitykselle kaikelle mormaalille elämälle. Nämä joukkoja varten tarfittas suomeen laki joka oikeutaisi joihinkin tomenpiteisiin, että normaali elämä voisi jatkua
Veroillahan asioita ohjataan päättäjien haluaaman suuntaan. Suomessa on liikaa punaisia äänestäjiä.
Veroja kerätään jotta jollekin voidaan antaa luksuelåmää ilmaiseksi
Esim
Talonpoijaat ja yritystukiloiset
Rikaat kaupoista
Voitollisetbyriyykset
Verottomia
Taasen duunarit maksaa sossumaksunsaiyse ja myöskin työttömyystukens averoisaan
Oikiestoliset nappiaksuppiatbvasta katselisi kun eivät oo demareita ja kokoomus ei heitä huomaa
Ovat siis Mersu ja tuhat makuja Suomeen sipilämja soini
Vihreeyåt on oikeistopuolue äänestää eduskunnsa ainak kokoomusken kanssa työläisten etuja vastaaja rikaille kauppiaille lisää rahaa
Aina on hyvä sää rangaista autoilijaa.
Todennäköisesti+sitä+voidaan+perustella+sillä,+että+dieselissä+on+suurempi+energiasisältö,+kuin+bensiinissä.+Diesel-polttoaine+sisältää+n.+11%+enemmän+energiaa.
Eihän diesel-vero ota millään lailla kantaa polttoaineen hintoihin. Ainoastaan verotusasteeseen.
Bensaa lukee enään siksi kun jalat
Ainakin vajtaanlaksossa kun uimapoikalla pyöritellään yötä päivää
Bensa halpaa