Olen saanut opiskelupaikan, mutta haastattelussa kävi ilmi näiden olevan iltaopintoja etänä, mikä hieman yllätti, kun sain alun perin sellaisen mielikuvan, että kyseessä olisi lähiopetus. Minulla on "harrastuksellisia velvoitteita", eli harrastuksia, jotka sijoittuvat ilta-aikaan, joten siksi aloittaminen hieman epäilyttää. En tosin tiedä, mihin aikaan illasta ja kuinka paljon nuo kurssit vievät ja mitä niiden lisäksi on hommaa. Siksi kaipaisinkin jo opiskelevilta tietoa, millaista opiskelu on puhtaasi käytännön tasolla ja voiko urheilua ja noita opintoja ylipäätään yhdistää?
Millaista on saamenkielen opiskelu käytännön tasolla?
Anonyymi
0208
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.