Olen kertonut tästä jo muutamia vuosia sitten.
Kerron vielä muistutuksena, että kyllä ilmatilaloukkauksia on tehty ennenkin.
Eräs tapahtui viiskytluvulla.
Hävittäjiä oli neljä, ja ne lensivät muodostelmassa hyvin matalalla.
Meteli oli korviahuumaava.
Kyseessä oli selvästi venäläiset koneet.
Katselin niitä pihamaalla.
Silloin oli mujstaakseni alkukesä, ja hyvin lämmin, ja kirkas ilma.
Kerron vielä muistutuksena, että kyllä ilmatilaloukkauksia on tehty ennenkin.
Eräs tapahtui viiskytluvulla.
Hävittäjiä oli neljä, ja ne lensivät muodostelmassa hyvin matalalla.
Meteli oli korviahuumaava.
Kyseessä oli selvästi venäläiset koneet.
Katselin niitä pihamaalla.
Silloin oli mujstaakseni alkukesä, ja hyvin lämmin, ja kirkas ilma.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minun äiti puhui siitä aikoinaan, hän asui keskustassa, ja oli ollut kouluikäinen. Koneet oli tulleet Timitran suunnasta.
En ole kuullutkaan. Voi hyvänen aika on rankka juttu.
Se on varmasti säikäyttänyt jos on pelästyttänyt, että uusi sota on syttynyt.
Nykyinen Venäjä on ihan psykoosissa. Nyt duumassa kehuskellaan jo hyökkäyksellä Lontooseen. Putinin Venäjä kärsii kuolinkouristuksistaan kun yrittää toteuttaa yhden vanhan natsivaarin viimeiset toivomukset. Naapurimaa on niin seonnut, että enää ei jaksa pelätä jos sota tulee Suomeen. Jos tulee, niin sitten tulee. Kaikkein paskaisimmin käy joka tapauksessa venäläisille itselleen.
Tärkeää on, että pysytään Ukrainan puolella vaikka miten puutuisi sotauutisiin ja vaikka miten sota kävisi omalle kukkarolle. Ei voi olla niin, että hyväksytään Venäjän raiskaukset ja murhat vain siksi että itsellä olisi halvempaa bensaa.
Olen samaa mieltä kanssasi. Aidosti Ukrainan puolella ja valittamatta polttoaineen hinnasta.