Kuinka kauan vanha suola janottaa?

Seurustelusuhteemme päättyi 45-vuotta sitten Vappuna. Olin sairastunut ennen Vappua ja naisystäväni ei tiennyt sairaudestani mitään - kuten en minäkään. Käyttäydyin huonosti häntä kohtaan Vappuna, joten suhteemme päättyi. Olimme totisesti rakastuneita ja aioimme avioitua. Minulle hän oli kaikki kaikessa. Vapun jälkeen terveyteni petti totaalisesti. Päänsärky oli valtava, unettomuutta ja muistin menetystä esiintyi usein. Silloin olisin tarvinnut rakkaintani enemmän kuin koskaan ennen ja sen jälkeen. Nyt siitä on kulunut 45 vuotta. Olen aviossa toisen naisen kanssa. Meillä on kolme lasta ja heillä omat perheet. Kuitenkin vanha seurustelusuhde vaivaa mieltäni. Miksi se päättyi niin rumasti. Miksi en saanut kertoa sitä rakkaalleni. Hän ei vieläkään tiedä, että minut kuljetettiin myöhemmin ambulanssilla sairaalaan aivoverenvuodon vuoksi. Myös hän on tietääkseni aviossa. Kuinka kauan ihminen ikävöi?
172135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Toi vaan unelma päiväuni.. Kuin iskelmissä.

Äänestä

Sinä näköjään aina, siis ikävöit. MInulla oli vähän samanlainen juttu, olen siis nainen ja miehen kanssa päättyi seurustelusuhde reilut 40 vuotta sitten-onneksi koska löysin elämäni rakkauden ja olen ollut aviossa lähes 40 vuotta enkä todellakaan muistele teini"rakkauttani", koska se ei mitään rakkautta edes ollut!

Äänestä

Vuorisuolan loputtua varmaan. Pitäisikö olla huolissaan?

Äänestä

Miksi et ota häneen yhteyttä, ja kysele kuulumisia? Samalla voit kertoa, mitä silloin aikoinaan tapahtui.

Äänestä

Kuinka saatanan vanha sää sitten oot😂😂😂😂 45v sitte ja lapsillakin jo omat perheet. Toine jalka banaanin kuoren pääl ja miettiny koko elämän. Kuule. Se naine on kuollu jo. Jatka elämääsi

Äänestä
  • Samoin sinä vauva! Mikä pakottaa tunkemaan toisten kirjoituksiin? Onko itsellä elämä vähän köyhää kun muita yrittää painaa alas??
    Pysy kuule pois vaan tältä palstalta kun ei sua varmaan täällä KUKAAN ikävöi.

    Äänestä

  • Tää oli hyvä 😀

    Äänestä

Aika kauanhan siinä menee, että se on vanhaa suolaa ja voi alkaa janottamaan...

Äänestä

Voihan jessus sentään. Kuullostat ihan minun eksältäni 45 vuotta sitten. Minun seurusteluni oli tuolloin sellaista nuorten seukkaamista, joka ei todellakaan olisi johtanut avioliittoon. Nyt olen onnellisesti naimisissa ja jos eksäni tulisi vastaan, en luultavasti edes tuntisi, eikä kiinnostaisi pätkääkään hänen kuulumisensa!

Äänestä

Aika ei ikinä paranna haavoja, aika tulehduttaa haavat.
Vain hoitaminen parantaa haavat.

Aika ei myöskään kultaa muistoja, vaan aika tekee muistoista traumoja.

Äänestä
  • Niin todellakin.

    Äänestä

Ihminen ikävöi varmaan loppuelämänsä, ellei tajua, että menneet ovat menneitä ja sellaisiin aikoihin tai tuntemuksiin ei voi palata koska niitä ei ole enää olemassa.

Olin eräälle miehelle ensirakkaus ja hän roikkui muistoissamme vuosia. Minä tapasin ensimmäisen ja oikean rakkauden vasta myöhemmin ja olen edelleen tämän elämäni rakkauden kanssa yhdessä.

Tämä mies otti joku aika sitten yhteyttä kun oli eronnut ja haluaisi tavata. Ohhoh totesin minä ja sanoin, etten ole koskaan häntä rakastanut enkä tietenkään tule rakastamaankaan ja tapaaminen ei todellakaan kiinnosta. Luulen, että vanhan suolan janottaminen loppui siihen!

Äänestä

Ikävä ei taida koskaan kokonaan kadota. 30 vuotta tosin vasta omalla kohdalla kestänyt. Puolin ja toisin, mutta muiden etu vaatii asioita olemaan näin.

Äänestä
  • Tähän käy biisi Voitko alkaa uudelleen".

    Mikko Huuhtanen vetää sen hienosti

    Äänestä

  • hupsista keikkaa... kun sopii hyvin..

    Äänestä

Ota yhteyttä kysy kuulumisia ja kerro mitä aikoinaan tapahtui. Saat asian pois mielestäsi.

Äänestä

Aloitus ei voi olla totta? Jos on ? Johtuu siitä aviolitossasi on meneillä kaveri vaihe.Luulet aidan toisella puolella ruoho on vihreämpää.Kuka voi kaivata aikaa 45 v.sitten ja henkilöä johon siloin rakastunut?anteksi suoruteni

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Seurustelusuhteemme päättyi 45-vuotta sitten Vappuna. Olin sairastunut ennen Vappua ja naisystäväni ei tiennyt sairaudestani mitään - kuten en minäkään. Käyttäydyin huonosti häntä kohtaan Vappuna, joten suhteemme päättyi. Olimme totisesti rakastuneita ja aioimme avioitua. Minulle hän oli kaikki kaikessa. Vapun jälkeen terveyteni petti totaalisesti. Päänsärky oli valtava, unettomuutta ja muistin menetystä esiintyi usein. Silloin olisin tarvinnut rakkaintani enemmän kuin koskaan ennen ja sen jälkeen. Nyt siitä on kulunut 45 vuotta. Olen aviossa toisen naisen kanssa. Meillä on kolme lasta ja heillä omat perheet. Kuitenkin vanha seurustelusuhde vaivaa mieltäni. Miksi se päättyi niin rumasti. Miksi en saanut kertoa sitä rakkaalleni. Hän ei vieläkään tiedä, että minut kuljetettiin myöhemmin ambulanssilla sairaalaan aivoverenvuodon vuoksi. Myös hän on tietääkseni aviossa. Kuinka kauan ihminen ikävöi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu