Niinistö ja tyttöhallitus heitti kova vihapuhe Venäjää kohti ja näin teki esityötä ja näytti ettei ole kielto enää , sylkeä vihapuheita vasemmalle tai oikealle...
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kaikki muuttuu kon sotakiimaiset pääsevät valtaan.
Tahtoo tappaa, oli dementoituneen vaarin viimeiset sanat. Kyllä ihmisluontoon kuuluu tappamisen vaisto. Joka muuta väittää, kiertää totuutta.
Kommunismi halutaan nyt viimeisellä hävittää maailmasta juurmultia myöden lopullisesti. Jenkit on näin asiasta päättäneet,siinä ei pienten vikinät enää auta.
Eli parempi olla myötämielinen jos haluat olla olemassa ollenkaan.
EU on sellainen.
Hallitus joka teki lain. Alkoi rikkoa lain vastaan raivoavassa vihassa ja petti taas kerran kansa,,
Mutta huusivat kyllä aikaisin että vihapuheista tulee Tuomio...
Anteeksi .. Aikaisemmin.....
Ovat kuin enkelten laulua verrattuna venäläisten vihapuheisiin länsimaita kohtaan.
Venäjän hallinnosta ei voi sanoa mitään kaunista, vaikka kuinka yrittäisi.
On suuri onnettomuus, että venäjän tapainen valtio tuhoa aiheuttamassa.
Lavrov puhuu ikävästi ukrainalaisista
Kaikki Suomen ryssät pitää kärrätä Honkajoelle.
Likinäköistä politiikkaa harrastavat suomen pres. ja pm, ovat selvästi vihapuhuneet.
Ja luoneet Suomeen energia kriisin ja talouslaman.... Likinäköinen huutelu-politiikka on sellaista !!
Laitoin merkille että kun sota alkoi, siitä lähtien on saanut puhua niin kovaa vihapuhetta Venäjästä kuin mahdollista.
Tuomitsen sodan jyrkästi ja haluan Suomen natoon.
Silloin kun vihervassut oikein haluavat puhua vihapuhetta, silloin he sallii sen muillekin.
Tai ainakin tässä Venäjän kohdalla asia on näin.
Eihän se ole vihapuhetta, jos kertoo totuuksia hyökkääjän rötöksistä.
Punikkien mielestä on.
Kaikki puhe joka ei mene heidän pirtaan, se on vihapuhetta olkoon kuinka enkelien kielillä puhuttu tahansa.
Totuuden puhuminen ei ole vihapuhetta, Miljoonat Ukrainasta paenneet todistavat sen.
Aloittajalle: Onko vähän hoono soomi? Vaikea ymmärtää sanomaasi.
Vanhin taktiikka on taisteluperääntyminen vihollisesi heikentämiseksi, uhrien minimoimiseksi ja heidän syöttölinjojen laajentamiseksi ennen takaisiniskua. Venäjä ei yksinkertaisesti voi pitää varastojaan yllä tänä talvena, joka on muutaman kuukauden päässä, ja silloin ne ovat täysin haavoittuvia.
RYSSILLE TYLEE KYLMÄ VASTAAN