Mahtuisiko Suomen lippuun pieni keltainen raita?

Ukraina on niin voimaton paikka, että ottamalla yhden keltaisen raidan maan lippuun, edesauttaa Ukrainan voiton Venäjästä. Voitto on Suomen, ei edes Ukrainana! Voitto on Suomen!
3242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Suomen lippu on ja pitää pysyäkin sinivalkoisena, sitä ei pidä muilla väreillä pilata!!!

Äänestä

Ruotsinsuomalaisten lipussa se keltainen raita on jo ollut niin kauan kuin Ruotsinsuomalainen lippu otettiin käyttöön.

Äänestä

Keltainen edustaa Suomessa Ruotsia, ja punainen Venäjää tai Neuvostoliittoa että kommunismia.
Ahvenanmaan lipussa on punainen sisäristi (Neuvostoliiton, Venäjän osuus) ja muuten sama kuin Ruotsin lippu, eli se mieltää kuuluvansa Ruotsiin, kuten on myös kielilaeissansa, eikä suomalainen ole sinne tervetullut muutenkaan, eivätkä osallistu maanpuolustukseen, mutta Suomi kuitenkin puolustaa maahansa kuuluvaa saarta, vaikkei se käytännössä kuulu Suomeen.

Pohjoismaissa kaikkiaan värit on sen verran mutkikkaat, että niitä on turha täysin vertailla.

Tanskan ja Norjan lippu on pääväriltään punainen (ne siten eroaa vain siinä, että Norjassa on lisänä sininen sisäristi), kun taas Ahvenanmaalla ja Islannilla punainen on vain sisäristin väri. Suomessa ainoa punainen on leijonan taustaväri. Ruotsin vaakuna on pitkälle juuri sama. Leijonaa käytetään Suomessa virallisemmissa lipuissa. Kokonaisuudessaan, Suomella on ihan asiallinen lippu, mutta keltaisen osuus olisi hyvä olla siviilinkin lipussa, koska Suomi on 2-kielinen maa, ja nykylippuun se sopii mm. niin, että tehdään sisäristi joka on keltainen, joka kuvaisi sen vastakkaista osuutta suhteessa Ahvenanmaahan, jossa se on pääkieli. Norjalle ehdotan valkoisen ulkoristin värittämistä keltaiseksi, ja Tansalle sisäristin lisäämistä, joka keltainen, kuten Suomenkin lipussa voisi olla.

Skotlanti omaa vain Suomen värit mutta toisinpäin (ja X ristin sijaan) ja vaakunana punainen leijona (ilman miekkaa) keltaisella pohjalla (suomessa toisinpäin sekin, että keltainen - kultainen - leijona punaisella - verisellä/kommunistisella - taustalla). Skotlanti voi tulevaisuudessa lisätä keltaisen sisäristin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ukraina on niin voimaton paikka, että ottamalla yhden keltaisen raidan maan lippuun, edesauttaa Ukrainan voiton Venäjästä. Voitto on Suomen, ei edes Ukrainana! Voitto on Suomen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu