30 lääkäriä (lekurai) tekee sadan ihmisen työt???

Ylen mukaan etelä-karjalassa 30 lekuria tekee 100 ihmisen työt.

Itse seurustelin lekurin kanssa. Lähti yheksän jälkeen töihin ja palasi ennen klo kahta, Aikaan kuuluivat ruokatunti ja kaksi kahvitaukoa. Kävi myös eri paikkakunnilla päivystämässä viikonloppuja. Nukku puolet työajasta.

Kaverini äiti kuoli joku aika sitten ja viime hetkillä olisi pitänyt saada lääkäri paikalle. Kaveri kyseli sitä hoitajilta, ne sano että se on nyt kiireinen. Kaveri oli vaatimalla vaatinut lekuria ja lähtenyt hoitajan kanssa lekuria hakemaan. Se löytyi lukitun oven takaa nukkumassa työaikanaan!

Torniossa lekurit tekee terveyskeskuksessa (arvauskeskus) muka töitä ja menevä illaksi yksityiselle töihin ja sieltä vain saa apua. Terveyskeskuksessa ne ei tee mitään!
Levähtävät ja nukkuvat ja wittuilevat hoitajille.

Jotain jonku pitäs tehdä! Tehdä rikosilmoitus, valittaa tai hoitajien tarkkailla niiden työaikoja tai jotain. Kellokortti niille julkiselle puolelle!

Myös lekurien koulutus pitäisi muuttaa mikä muu ammattikunta voi valita sisään otettavien opiskelijoiden määrän?? Lekureita pitäisi kouluttaa paljon enemmän niin etteivät ne voisi sanella palkkaansa. Nyt syrjäseudut on kusessa niiden laiskojen palkkojen kanssa.

Toivottavasti joku tämän lukija on tarmonpesä ja yrittää korjata tilannetta jotenkin ja laittaa ne kuriin!
2232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Miksi et itse tee valituksia? Nukuttaako ja laiskottaako?

Tunnen myös lääkäreitä ja saa usein kuvan kuin heistä piiskattaisiin kaikki irti. Päivystävät saattavat tehdä normaalia pidempiä vuoroja koska aikaa tauoille ja lepäämiseen ei ole. On käynyt myös niin että nopeasti päivystyksen jälkeen on pitänyt jatkaa normaalia työvuoroa työvuorojärjestelyjen ja toisten lääkärien sairastumisten vuoksi. Näissä tapauksissa pienikin 10 minuutin torkahdus auttaa lepäämään ja tekemään työvuoron aikana parempia diagnooseja sairaiden kohdalla.

Tai sitten olet törmännyt laiskaan mistään välittämättömään työntekijään joita Suomessa riittää. Lääkäreissä heitä harvemmin on sillä ammattiin opiskeluun vaaditaan poikkeuksellista ahkeruutta toisin kuin liukuhihnatyöntekijöillä.

Tietämättä taustoja on niin helppo ryöpyttää maan rakoon.

Äänestä

Ihmiset ovat useimmiten ylipäätään laiskoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jussiTORNIO31 kirjoitti:

Ylen mukaan etelä-karjalassa 30 lekuria tekee 100 ihmisen työt.

Itse seurustelin lekurin kanssa. Lähti yheksän jälkeen töihin ja palasi ennen klo kahta, Aikaan kuuluivat ruokatunti ja kaksi kahvitaukoa. Kävi myös eri paikkakunnilla päivystämässä viikonloppuja. Nukku puolet työajasta.

Kaverini äiti kuoli joku aika sitten ja viime hetkillä olisi pitänyt saada lääkäri paikalle. Kaveri kyseli sitä hoitajilta, ne sano että se on nyt kiireinen. Kaveri oli vaatimalla vaatinut lekuria ja lähtenyt hoitajan kanssa lekuria hakemaan. Se löytyi lukitun oven takaa nukkumassa työaikanaan!

Torniossa lekurit tekee terveyskeskuksessa (arvauskeskus) muka töitä ja menevä illaksi yksityiselle töihin ja sieltä vain saa apua. Terveyskeskuksessa ne ei tee mitään!
Levähtävät ja nukkuvat ja wittuilevat hoitajille.

Jotain jonku pitäs tehdä! Tehdä rikosilmoitus, valittaa tai hoitajien tarkkailla niiden työaikoja tai jotain. Kellokortti niille julkiselle puolelle!

Myös lekurien koulutus pitäisi muuttaa mikä muu ammattikunta voi valita sisään otettavien opiskelijoiden määrän?? Lekureita pitäisi kouluttaa paljon enemmän niin etteivät ne voisi sanella palkkaansa. Nyt syrjäseudut on kusessa niiden laiskojen palkkojen kanssa.

Toivottavasti joku tämän lukija on tarmonpesä ja yrittää korjata tilannetta jotenkin ja laittaa ne kuriin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu