Jokioisten kirkkoherran vaalit

Miksi tämän yhden ehdokkaan äänet sulivat nopeasti? Tämän joka tekee asiasta valituksen. Toivon ettei johdu ainakaan hänen suuntautumisestaan joka ei vaikuta työntekoon millään tavalla.
4524
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itse en ymmärrä asetelmaa, jossa pappi, jonka toivoisi olevan esimerkki kristillisten arvojen kunnioittajana nostaa asiasta melun (esim Iltalehti).

Olisiko valitsematta jäämistä jäämistä katsoa Jumalan johdatuksena - hänellä on meille jokaiselle suunnitelma.

Entä, jos seurakuntalaiset ovat viestineet päättäjille esim oman suosikkinsa?

Äänestä

Tuossa varmaankin iltalehti on saanut vihiä papin some päivityksestä, otaksun. Kyllähän tuossa jutussa seurakunnan valtuuston puheenjohtajakin on sitä mieltä että tutkinnan paikka.

Äänestä

Uusi pastorisrouva sitten viihtyi alle vuoden pestissään. Kertokaahan jokioislaiset mikä tässä on takana.

Äänestä
  • Jokioinen ei ollut häntä varten ja ymmärrän kyllä 100prosenttisesti. Jokioinen on valitettavasti melko vanhoillinen persukylä johon voi nuoren ja suvaitsevaisen olla vaikeaa sopeutua. Muutenkin monet vaihtavat nykyisin työpaikkaa syystä tai toisesta, huonoa työpaikkaa ei tarvitse sietää kenenkään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Miksi tämän yhden ehdokkaan äänet sulivat nopeasti? Tämän joka tekee asiasta valituksen. Toivon ettei johdu ainakaan hänen suuntautumisestaan joka ei vaikuta työntekoon millään tavalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu