Maltainen puolukka-ruisjauhopuuro

Puolukka-ruisjauhopuuro mallaslisällä

Ainekset:


3 litraa vettä

6 dl ruisjauhoja

3 dl leipämaltaita

0,8-1,0 litraa puolukoita

1 tl suolaa

Ohje:

Kuumenna vesi 70 asteiseksi isossa kattilassa (vähintään noin 6 litran kattila).

Ripottele ruisjauhot ja maltaat 70 asteisen veden joukkoon samalla vispilällä tehokkaasti sekoittaen niin että saat notkeahkon mutta kuitenkin sakeahkon puuron. Lisää tarvittaessa noin 70 asteista vettä. Laita kansi kattilaan.
Laita puurokattila noin 70 asteiseen uuniin ja anna hautua noin 3 tuntia.
Hautuessaan puuro selvästi makeutuu. Sekoita hautumisen aikana 3-4 kertaa.
Ota hautuessa makeutunut puuro uunista ja lisää suola ja puolukat, Puuron tulee olla nyt notkeahkoa. Lisää tarvittaessa kuumaa vettä. Sekoita tasaiseksi.

Laita puuro uunivuokaan. Puuroa tulee olla vuoassa riittävän paksu kerros, niin ettei puuro kuivahda korpuksi pitkän kypsäksi hauduttamisen aikana. Laita puurovuoka 120 asteiseen sähkölieden uuniin. Lisää hauduttamisen alussa ja aikana pinnalle 2-3 kertaa muutama ruokalusikallinen vettä kuorettumista estämään, tai 1-2 kertaa voimakasta siirappivettä kuorettumista estämään. Voit hauduttaa lähes täysiä vuokia.
Anna puolukkapuuron hautua kunnolla noin 3 tuntia.
0210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Puolukka-ruisjauhopuuro mallaslisällä

Ainekset:


3 litraa vettä

6 dl ruisjauhoja

3 dl leipämaltaita

0,8-1,0 litraa puolukoita

1 tl suolaa

Ohje:

Kuumenna vesi 70 asteiseksi isossa kattilassa (vähintään noin 6 litran kattila).

Ripottele ruisjauhot ja maltaat 70 asteisen veden joukkoon samalla vispilällä tehokkaasti sekoittaen niin että saat notkeahkon mutta kuitenkin sakeahkon puuron. Lisää tarvittaessa noin 70 asteista vettä. Laita kansi kattilaan.
Laita puurokattila noin 70 asteiseen uuniin ja anna hautua noin 3 tuntia.
Hautuessaan puuro selvästi makeutuu. Sekoita hautumisen aikana 3-4 kertaa.
Ota hautuessa makeutunut puuro uunista ja lisää suola ja puolukat, Puuron tulee olla nyt notkeahkoa. Lisää tarvittaessa kuumaa vettä. Sekoita tasaiseksi.

Laita puuro uunivuokaan. Puuroa tulee olla vuoassa riittävän paksu kerros, niin ettei puuro kuivahda korpuksi pitkän kypsäksi hauduttamisen aikana. Laita puurovuoka 120 asteiseen sähkölieden uuniin. Lisää hauduttamisen alussa ja aikana pinnalle 2-3 kertaa muutama ruokalusikallinen vettä kuorettumista estämään, tai 1-2 kertaa voimakasta siirappivettä kuorettumista estämään. Voit hauduttaa lähes täysiä vuokia.
Anna puolukkapuuron hautua kunnolla noin 3 tuntia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu