Mihin on Suomalaisten pärjääminen kartingissa ulkomailla loppunut?

Eikö ole henkisen puolen valmennusta?
72263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Samaa täälläkin ihmetelty. Mestari ei pääse mihinkään ja pari kokenutta kuskia siirtynyt seuraavalle tasolle. Kehäkettu ei myöskään saa Tonilla ilmeisesti kisakykyistä vehjettä. Jotakin pielessä kun uusia kuskeja ei ole tulossa. Pitäisi kotimaassa herätä tilanteeseen.

Äänestä

Rahaan

Äänestä

Ehkä siihen että Suomesta ei enää mene kuljettajia ulkomaille. Tänä vuonna koko maassa reilut 300 kilpailijaa neljässä suurimmassa sarjassa, ensimmäisen osakilpailun perusteella.

Äänestä
  • Jos ei kuskeja mene ulkomaille niin loppuu kohta se mahdollinen menestyminenkin moottoriurheilussa. Monelle moottoriurheilulajille kun on karting se lähtötaso ja kilpailla pitäisi maailmalla jotta oikeaan menoon tottuu. Parikymppisenä sinne on turha lähteä muiden vauhtia ja kovaa kilpailutilannetta ihmettelemään turistiviisumilla. Pitäisi olla todella huolissaan lajiliiton tasolla jos kuljettajia ei löydy huipputasolle. Enkä uskoisi mentaalivalmennusta ainakaan lajiliitolla jos kuskeista hyviä halutaan.

    Äänestä

Ei varmaan liian vanhana onnistu, mutta ei liian nuorenakaan. Kaikki saavat tietysti joskus nappisuorituksia, mutta jotta olisi tasaista suorittamista niin se vaatisi enemmän, esim pään täytyisi kestää.
Toivoisin että mestarikin olisi saanut kasvaa muutaman vuoden ennen pyöritystä.

Äänestä

Hyvinhän se näytti taas jollakin menevän MM-kisoissa. Olikos se nyt jo kolmas MM mitali putkeen? Mun mielestä tällä mestarilla näyttäis olevan aika kova pää. Hyvin kehittynyt ja kasvanut 😂.

Äänestä

Mutta ei taida huipulla pysymiseen riittää 2 onnistumista kaudessa. Toivotaan että tasaisuutta suorituksiin tulee. Tietysti mahtavaa että se kauden onnistuminen sattui isompaan kisaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eikö ole henkisen puolen valmennusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu