Nerokkaan musiikillisen luomisen mysteeri

Säveltäjien joukossa on ollut myös neroja joilla äly on kehittynyt paljon voimakkaammin mitä tahdon palveleminen edellyttää jota varten se alkujaan on syntynyt kun neroilla äly lähtee harhailemaan sinne minne sillä ei ole mitään asiaa toteuttaessaan omia päämääriään ja tarkoitusperiään, ei palvellakseen tahtoa kuten normaaliälyisillä, joilla äly on juurtunut tahtoon ja on kelvollinen tiedoitsemaan vain olioiden suhteita, osaksi toisiinsa ja osaksi tiedoitsevan tahtoon, mutta ei tiedoitsemaan olioiden objektiivista olemusta, kun taas neroila älyn vapautumisen tuloksena luomisaktissa äly on nyt itse yhteen tajuntaan keskitetty maailma mielteenä älyn puhtauden ollessa mitä suurin, jolloin siitä tulee maailman kirkas kuvastin, jollaisina pyhityksen tuokion hetkinä luodaan suurten taideteosten sielu, maailman saavuttaessa korkeimmalla asteella täydellisen esineellistymisensä, mutta missään tarkoituksellisessa toiminnassa ja ajattelussa äly ei ole vapaa koska tahto ohjaa toimintaa ja sanelee sen teeman mutta nerolla äly ja tahto ovat erottautuneet toisistaan joten maailma olioineen ei jää hänellä ulkokuoreen vaan hän omaksuu sen objektiivisessa havainnossa sinänsä tahdon ja sen kaikkien aikeiden herruudesta irtitempautuneen älyn kyetessä luomaan aitoja hengentuotteita nerojen ollessa tuhat kertaa harvinaisempia kuin tekojen miehet.
1153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mistä tavallinen ihminen voi tietää sikäli kuin sen tietäminen on olennaistakaan tai sikäli kuin sitä mitenkään pystytään edes mittaamaankaan, kuka on ollut tunnetun historian suurin nero tai kuka on ollut nero ylipäänsä jos meillä ei ole aikaa, reseptiokykyä tai lukupäätä vastaanottaa kaikkien taiteilijoiden luomuksia ja sen pitäisi parhaassa tapauksessa perustua omaan kokemukseen?

Jossakin tiedesarjassa vannottiin Albert Einsteinin nimeen mutta Schopenhauer pitää neroina sellaisia kuvataiteilijoita, joiden tuotteet vetoavat havaintoon. Einstein kykeni selittämän suhteellisuusteoriallaan ehkä universumin rakennetta mutta ei kykene ilmaisemaan maailman syvintä olemusta kuten Mozartin tai Beethovenin mestariteokset jotka vetoavat meihin mitä syvimmällä tavalla kun Einsteinin teoriat koskevat lähinnä ilmiötä. Kaipa kyse on lopulta mielipiteistä kun jokaisella on omat suosikkinsa jota he pitävät suurena nerona. Schopenhauerin mukaan me saamme myöhään tietoa nerosta ja senkin me omaksumme hyvässä uskossa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Säveltäjien joukossa on ollut myös neroja joilla äly on kehittynyt paljon voimakkaammin mitä tahdon palveleminen edellyttää jota varten se alkujaan on syntynyt kun neroilla äly lähtee harhailemaan sinne minne sillä ei ole mitään asiaa toteuttaessaan omia päämääriään ja tarkoitusperiään, ei palvellakseen tahtoa kuten normaaliälyisillä, joilla äly on juurtunut tahtoon ja on kelvollinen tiedoitsemaan vain olioiden suhteita, osaksi toisiinsa ja osaksi tiedoitsevan tahtoon, mutta ei tiedoitsemaan olioiden objektiivista olemusta, kun taas neroila älyn vapautumisen tuloksena luomisaktissa äly on nyt itse yhteen tajuntaan keskitetty maailma mielteenä älyn puhtauden ollessa mitä suurin, jolloin siitä tulee maailman kirkas kuvastin, jollaisina pyhityksen tuokion hetkinä luodaan suurten taideteosten sielu, maailman saavuttaessa korkeimmalla asteella täydellisen esineellistymisensä, mutta missään tarkoituksellisessa toiminnassa ja ajattelussa äly ei ole vapaa koska tahto ohjaa toimintaa ja sanelee sen teeman mutta nerolla äly ja tahto ovat erottautuneet toisistaan joten maailma olioineen ei jää hänellä ulkokuoreen vaan hän omaksuu sen objektiivisessa havainnossa sinänsä tahdon ja sen kaikkien aikeiden herruudesta irtitempautuneen älyn kyetessä luomaan aitoja hengentuotteita nerojen ollessa tuhat kertaa harvinaisempia kuin tekojen miehet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu