Narsismista ja narsistisuudesta

Omia päätelmiäni kokemukseeni perustuen:

Narsisti ei toimi narsismissa tahdonlaisesti hän ei ole päättänyt olla narsisti tai narsistinen, vaan kaikki narsismin oireet tulevat hänelle halusi hän tai ei riippuen tilanteesta. Ne toiminnot ovat kasvaneet häneen kiinni ja ne tulevat spontaanisti esiin. Hän osaa olla luonnollinen ja mukava, vaikka olisi tehnyt kuinka ilkeän tempun toiselle, hän ei tunne syyllisyyttä siitä. Narsisti on kuin lapsesta saakka varastamaan oppinut ihminen, hän varastaa ja tekee toiselle vahingon ja on sen jälkeen aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut, hän ei osaa pitää varastamista vääränä, koska se kuuluu hänen elämäänsä.

Narsistikin on lapsesta saakka kehittynyt ammattilaiseksi narsismissa, hänestä ei ole mitään väärää siinä toiminnassa mitä hän tekee. ei hän osaa pitää sitä vääränä. Eikä hän koskaan edes puntaroi omia tekemisiään noin. Kaikki on tiedostamatonta toimintaa, joka kumpuaa narsistin aivoista koska ne ovat muotoutuneet erilaisiksi kuin muilla. Narsisti vastaa ärsykkeisiin tavalla joka on hänelle on normaali.

Vaikeaa sellaista on saada ymmärtämään että jos hän ottaa jotain toiselta tai tekee jotain ilkeää toiselle se on toiselle vahingon aiheuttamista. Hän ei ymmärrä tekojensa seurauksia eikä ajattele että teenpä nyt ilkeän teon ja kun aivot toimivat normaalista poikkeavalla tavalla hänen toimintansa yllättää aina ja toisten täytyisi olla jatkuvasti varuillaan hänen suhteensa.
13205
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Narsistin nimityksen antavat ulkopuoliset ihmiset ei henkilö itse. Henkilö on täysin tietämätön omasta häiriöstään eikä koskaan ole edes tiennyt mikä on narsisti.

Äänestä
  • Narsisti ei tunnusta ongelmaansa, koska "hänessä ei ole mitään vikaa, eikä hän koskaan tee virheitä". Hän on "puolijumala": Ne on niitä kirveellätapettavia.

    Äänestä

Hyvä kirjoitus. Joidenkin moraali on melko tyhjentävästi niin, että kun se tuottaa itselle etua, se on "oikein".

Joten valehtelu on oikein, varastaminen on oikein, huijaaminen on oikein, sillä omaneduntavoittelu on oikein, kunhan toiminta tuottaa heille etua. Jotkut jopa ihailevat itseään luihuudestaan, minkä kokevat ihailtavana "oveluutena".

Äänestä
  • Mä törmäsin narsuun joka ei edes hävennyt esitellä tätä oman edun tavoittelua. Etti julkisesti yhtä palvelua kehuen miten hällä on tässä oma lehmä ojassa, ihan kuin se ois normaalia.

    Äänestä

  • Eräällä työpaikalla eräs esimiehenä toimivat henkilö jonka moni laski narsistiksi kehui kerran miten vaihtoi hintalaput hääpuvuista Dressmannilla niin sai puoleen hintaan.

    Äänestä

  • Se onkin mielenkiintoista, kun kaksi narskua yrittää käyttää toisiaan hyväksi, sitä keksityn panettelun määrää on vaikea edes kuvailla.

    Äänestä

  • Tuollaiset ihmiset pitäisi saada pois erilaisista yhteisöistä ennen kuin he myrkyttävät luihuudellaan koko yhteisön erilaisiksi toisiaan vastaan riiteleviksi kuppikunniksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eräällä työpaikalla eräs esimiehenä toimivat henkilö jonka moni laski narsistiksi kehui kerran miten vaihtoi hintalaput hääpuvuista Dressmannilla niin sai puoleen hintaan.

    Ei tuo teko sinällään ole mikään hirveä RIKOS, kuten toisen vahingoittaminen tai jotain sellaista, mutta jos esimies tekee tuollaista (ja vielä kehuskelee sillä) niin MITÄ MUUTA se sitten tekee? Jos tulee vaikka mahdollisuus pettää puolisoa niin miten käy? Suit sait siinä käy.

    Äänestä

Juu, ei koskaan pyydä anteeksi ilkeyksiään. Ei pysty keskustelemaan asioista asioina, vaan vetää heti herneet nokkaan.

Äänestä
  • Tai jos ei vedä herneitä nokkaan niin alkaa pilkkaamaan. Suu onkin hänen suurin aseensa ja sieltä kaikki myrkky tulee ulos.

    Äänestä

Hyvä kirjoitus, noin tuo varmaan pitkälti on. Itse olen kokenut, juurikin tuon että ilkeän teon jälkeen narsisti on kuin mitään ei olisi tapahtunut, ja jopa ihmettelee pienessä päässään, että miksei tuo toinen enää halua olla kaveri.

Psykopaatti voisi tehdä saman, mutta hän tietäisi tottakai, miksei toinen enää halua olla kaveri, ilkeän teon jälkeen. Ilkeällä teolla tarkoitan jotain sellaista ikävää, mitä ei ainakaan heti pysty antamaan anteeksi.

Äänestä
  • Ja lisätään vielä sen verran, että tottahan "normaali" ihminenkin voi tehdä ilkeän teon, mutta normaali ihminen ei pystyisi olla tämän jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Normaali ihminen tuntee häpeää ja katumusta, ja hän pyytäisi toimintaansa syvästi anteeksi, ennen kuin kuvittelisikaan pitkään aikaan asioiden jatkuvan normaalisti.

    Äänestä

Jos on ilmoitettu poliisille, niin selittely lienee kuitenkin erilaista kuin sitten muille ihmisille? Ei ihan kehtaa perustella kököllä, vaan jotain yleiskuittausta ehkä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Omia päätelmiäni kokemukseeni perustuen:

Narsisti ei toimi narsismissa tahdonlaisesti hän ei ole päättänyt olla narsisti tai narsistinen, vaan kaikki narsismin oireet tulevat hänelle halusi hän tai ei riippuen tilanteesta. Ne toiminnot ovat kasvaneet häneen kiinni ja ne tulevat spontaanisti esiin. Hän osaa olla luonnollinen ja mukava, vaikka olisi tehnyt kuinka ilkeän tempun toiselle, hän ei tunne syyllisyyttä siitä. Narsisti on kuin lapsesta saakka varastamaan oppinut ihminen, hän varastaa ja tekee toiselle vahingon ja on sen jälkeen aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut, hän ei osaa pitää varastamista vääränä, koska se kuuluu hänen elämäänsä.

Narsistikin on lapsesta saakka kehittynyt ammattilaiseksi narsismissa, hänestä ei ole mitään väärää siinä toiminnassa mitä hän tekee. ei hän osaa pitää sitä vääränä. Eikä hän koskaan edes puntaroi omia tekemisiään noin. Kaikki on tiedostamatonta toimintaa, joka kumpuaa narsistin aivoista koska ne ovat muotoutuneet erilaisiksi kuin muilla. Narsisti vastaa ärsykkeisiin tavalla joka on hänelle on normaali.

Vaikeaa sellaista on saada ymmärtämään että jos hän ottaa jotain toiselta tai tekee jotain ilkeää toiselle se on toiselle vahingon aiheuttamista. Hän ei ymmärrä tekojensa seurauksia eikä ajattele että teenpä nyt ilkeän teon ja kun aivot toimivat normaalista poikkeavalla tavalla hänen toimintansa yllättää aina ja toisten täytyisi olla jatkuvasti varuillaan hänen suhteensa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu