Hintalapusta tällä hetkellä 500 miljardia riippuen milloin rauha tulee.
Suomen valtion vuotuinen budjetti n. 65 miljardia, siitä voi vähän vertailla.
Putin onnistunut rauniottamaan Syyrian eikä jälleenrakentamisesta tietoa.
Venäjä ei varmaan tule osallistumaan rahallisesti jälleenrakentamiseen, päin vastoin tuhoaa lisää. Eurooppa kustantaa Putinin käymää sotaa.
Sotien avulla saadaan uudistuksia aikaa kun infrstruktuuri rakennetaan uudestaan nykyaikaiseksi, Putin on hyvä purkaja, tarvitaan puskukraktorit ja EUn rahat.
Suomen valtion vuotuinen budjetti n. 65 miljardia, siitä voi vähän vertailla.
Putin onnistunut rauniottamaan Syyrian eikä jälleenrakentamisesta tietoa.
Venäjä ei varmaan tule osallistumaan rahallisesti jälleenrakentamiseen, päin vastoin tuhoaa lisää. Eurooppa kustantaa Putinin käymää sotaa.
Sotien avulla saadaan uudistuksia aikaa kun infrstruktuuri rakennetaan uudestaan nykyaikaiseksi, Putin on hyvä purkaja, tarvitaan puskukraktorit ja EUn rahat.
Vastaukset 83
Vanhimmat
Syyrialla olisi rahaa (öljystä) , mutta se (öljy) "kuuluu" diktaattorille,
ei siitä kansa saa mitään. Kansa elää takapajuisesti.
Ukrainan jälleenrakennus on pitkä ja valtava prosessi,
jonka toivoisi voivan alkaa pian.
Se tuo töitä mm. lähes koko Euroopalle jossain muodossa.
Kaikkea tarvitaan.
Syyriassa puolet kansasta pakolaisia joko maan sisällä tai sen ulkopuolella, kansainvälistä rahoitusta on kaavailtu ei onnistu jos Assad on vallassa, syyria oli Putinin harjoitus kenttä ukrainaa varten.
Ukrainan jälleen rakennus, siihen on lisattävä sodan aiheuttama maailman talouden laskun hinta joka on valtava, vielä ruuan eli ukrainan ja venäjän tuottama vilja joka jää osin tulematta.
Onhan teillä varaa
mitä siinä inisette teidän tehtävänne on maksaa
nyt eletään tulonjakovaltiossa
Sota kestää vielä jonkin aikaa ja sen aikana kannattaa miettiä mitä
tekee ettei joudu maksumieheksi kuten köyhät joutuvat
Esim. poliitikko ei maksa penniäkään vaan nostaa korvauksiaan tarvittaessa
eli keinoja kyllä löytyy
Suomalaisilla on varaa elättää sossupersutkin, että on meillä varaa auttaa Ukrainaa
osaltamme. Meidän EU:mme yhteisestä rahakirstusta. Mielellään auttaa.
Jopa taas persauki suvakki päissään vaahtoo!
Suomen osuus eeuun väestöstä on onnettoman vähän.
sinun osuus on vielä pienempi mutta oleellista on että se otetaan sinulta
oli pieni tai pienempi ja takaisin et saa
Yhdysvallat avain asemassa sodan aikaan, toisenmaailmansodan jälkeen USA järjesti Marshall apupaketin, suomi pidättäytyi avusta neuvostoliiton takia, matka jonka kulkeneet pois suomettumisesta.
https://www.sss.fi/2022/05/yhdysvaltain-senaatti-hyvaksyi-40-miljardin-dollarin-tukipaketin-ukrainalle/
A-talkissa euroopan tulevaisuus taloudessa, eeuulla 200 miljardia varattu vihreään energiaan, tarkoitus jokaiselle katolle tulisi auringopaneeli, ulkohuussia ja koirankoppia myöten.
Katsoitko Ulkolinjan ?
Ulkolinja oli hyvä kooste, mutta varsinaista uutta se ei tuonut esiin.
Halosen korostuneet luulot itsestään tulivat kerrattua.
Millä tavalla eläkkeellä oleva kahden kauden presidentillä vaikutus Ukrainan jälleenrakentamiseen.
Joo pelkkä loinen joka lentelee turhakoferensseissaan ja jauhaa hyväoloaan
Suomi poika pieree verta maksaessaan köyhtyneenä Ukrainaa!
Venäjä on oikea suunta, jonka kuuluisi maksaa Ukrainan hävitys korkojen kanssa.
Se on kimuranttisempi juttu, kuinka saada pulittamaan dinaarit tiskiin.
Koska voittaja maksanut niskoittelijalle?? Onko Suomelle joskus maksettu hävittyjä sotia.
Ukrainassa on satoja (venäläismielisiä) maanpettureita
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008864460.html
Ukrainassa käydään tiukkaa keskustelua maanpetturuudesta ja Venäjän kanssa yhteistyöhön ryhtyneistä ukrainalaisista.
Zenkolle käy vielä huonosti! Lähti Biden kanssa Ukrainan tuhosotaan!
Aivan kuin elvytyksessä koronan jälkeen pari vuotta sitten
niin miettikää nyt mitä firmoja ostatte jotta saatte korvauksen Ukr jälleenrakennuksesta se on selvä että Usa ottaa urakoita ja Törky- Saksalle ei ehkä anneta mutta mitä ostelette jotta saatte verorahanne takaisin
Koronaelvytys on ollut erittäin tuottoisa mutta se hiljenee nyt
Kommentoinit pelkkää negatiivisyyttä, kohta inisette ukrainasta tulleista evakoista, sotaa pakenevat on haitta evakkoja, entä jos evakko tekee rikoksen niin se yleistetään.
Maassamme kohta lähes puolimiljoonaa maahanmuuttajaa, joukosta löytyy pakostakin haittatulijoita.
Viime sotien jälkeen oli euroopassa valtavat jälleenrakentamiset, ukrainan tapauksessa aivan varmasti löytyy valtioitten kesken solidaarisuutta auttamiseen.
Palstalaiset voi olla ilman huolta, ei teidän kukkarollenne tulla käymään.
Pertikki
Ei maksa vaivaa tässä vaiheessa pohtia kovin vakavasti Ukrainan uudelleenrakentamista, sota jatkuu ja jatkuu ja paikkoja tuhotaan lisää ja lisää. Toistaiseksi tuhot kokonaisuudessaan kaikesta karmeudestaan huolimatta kattavat vain pikkuriikkisen osan koko Ukrainasta ja ovat minimaalisen pieni osa vaikka Euroopan ja Venäjän alueiden tuhoista esim. WW2 seurauksena.
Kun mitä ilmeisimmin osa Ukrainaa tulee jäämään Venäjälle, sisältäen juuri sen tähän mennessä pahitien tuhotun osan kuten Mariupolin ympäristöineen, meinaako joku ihan aikuisten oikeasti että sitä aluetta aletaan uudelleenrakentaa länsirahalla?
Halonen rakensi pietarin vedenpuhdistamon sinunnrahoillasi niin että kai joku rakentaa niillä ukrainan verenpuhdistamonkin
Veretseisauttavaa puuhaa
Pytinki maksoi 180 milliä, Suomi antoi 10 milliä.
Suomenlahti on meidänkin meremme. Pietarin p*skat lasketaan siihen.
On viisasta edesauttaa meren puhdistumista.
Vuorokauden aikana ovat joukkomme eli Ukrainan puolustajat torjuneet idässä 5 Putinstanin hyökkäystä tuhoten
3 psnssaria
4 tykistöryhmää
11 panssariajoneuvoa
26 ajoneuvoa
taisteluhelikopterin
2 dronea
In den letzten 24 Stunden wurden fünf feindliche Angriffe in Richtung Donezk und Luhansk abgewehrt , drei Panzer, vier Artilleriesysteme, elf gepanzerte Kampffahrzeuge und sechsundzwanzig Fahrzeuge wurden zerstört. Luftverteidigungseinheiten haben einen Ka-52-Kampfhubschrauber und zwei Orlan-10-UAVs abgeschossen.
Onko meillä joukkoja Ukrainassa?
Oli Kiovan laitamilla menna yönä muutama ohjus tuhonnut joitakin isoja varastokasarmeja. Niissä oli ollut mm. muutaman kymmentä lännen Ukrainalle toimittamaa panssarivaunua, ne ei ole enää ihan kunnossa nyt ne vaunut...Tai siis, ne eivät ole kunnossa enää koskaan sillä hallit ja vaunut ja muukin sälä paloi kaikki karrelle.
Syyrian jälleen rakentamista oli tehty alustava suunnitelma, tilanne muuttui kun Assad jäi valtaan.
Eripuraisuus hänksättäjä valtiot repii yhtenäisyyttä tehdä päätösiä, persumielinen unkari pieni maa hakee tukea Putiinista, noukkii rusinat unionista.
EU:n säännöt mahdollistaa populisti Orbanin kaksinaamaisuuden.
https://yle.fi/uutiset/3-12477267?origin=rss
Orban on pikkutekijät
Macron ja Scholz ovat Putinin tukimiehiä
Suomen sosdemit myös putinisteja Scholzin perässä
Olet erimieltä mitä linkki
Persu itkee, kun ei saa tapettua kaikkia ukrainalaisia.
Persu itkee, kun PUTIN ei saa tapettua kaikkia ukrainalaisia.
Keksitkö itse Usankrolli?
Eikös Marini jo luvanut,että suomipoju maksaa vertapieren jäleenrakentamisen,ensin aseistamisen?
Ei luvannut!
Et suvekkidemu seuraa uutisia. Näin monta kertaa sen!
Ville Niinistö on oikeassa: Venäjä ei pysty luopumaan imperiumiajattelustaan
Europarlamentaarikon mukaan myönnytykset jatkaisivat sotaa.
Europarlamentaarikko Ville Niinistön (vihr.) mukaan Venäjälle ei pidä antaa myönnytyksiä. Hänen mukaansa niiden tekemisen tie ei johda rauhaan.
– Ongelma on Venäjän kyvyttömyys luopua imperiumiajattelusta ja etupiirin tavoittelun oikeudesta, Niinistö kirjoittaa Twitterissä.
– Sille ei voi tehdä myönnytyksiä, silloin sotapolitiikka vain jatkuu. Se pitää ymmärtää.
Niinistö kommentoi Ranskan presidentti Emmanuel Macronin lausuntoa, jonka mukaan Venäjää ei tule nöyryyttää ja sille tulee tarjota diplomaattinen reitti ulos kriisistä.
– On sietämätöntä miten Macron näkee ”Venäjän ymmärtämisen” merkitsevän myönnytyksiä sille, Niinistö sanoo.
– Jatkuva pyrkimys etsiä vastaantuloa on Putinille lännen heikkouden merkki, hän sanoo.
Macron on kertonut keskustelleensa "satoja tunteja" Putinin kanssa sodan alkamisen
jälkeen.
Macronin yhteyden pidosta sen suurempaa haittaa, Orbanin soitoista on.
Miten Venäjää pitäisi ymmärtää? Putin hyökkäsi ja kun tämä sota joskus loppuu, on venäläiset pantava maksamaan. Muistakaa meidän sotakorvaukset, miksi Venäjän pitäisi päästä tästä kuin koira veräjästä.
Venäläiset eivät tule olemaan vielä moneen sukupolveen samanlaisia kuin muut eurooppalaiset heillä on syvään juurtunut menttaliteetti, josta ei noin vain pääse eroon. Median lukutaito on olematon ja tiedon yksipuolisuus ei sitä edistä.
Luin suomalaisenn toimittajan kirjan "Siperia" ja totesin, että sivistys ei saavuta venäläisiä vielä pitkään aikaan. Kirja kertoo elämästä Siperiassa, toimittaja lähti perheensä kanssa vuodeksi kokeilemaan elämää, jossa puuttuu kaikki mukavuudet. Vesi tuodaan tynnyrissä kesällä ja jääharkkoina talvella, huussi pihan perällä, kun pakkasat on -45 astetta. Russakat kuuluvat normaaliin elämiseen, ne tekevät elämästä kotoisan oli missä päin maailmaa, pitää ottaa muutama matkaan. Eli yritäpä siinä ymmärtää venäläistä.
Mitäs politiikkaa on natolaajennus itään??
Ville saattaa olla suomen seuraava pressa, hänellä on näkemyksiä joilla voi päästä johtamaan suursuomea tulevaisuudessa, Ranska ja Turkki Macroni ja Ördekani voidaan joutua erottamaan väärinajettelijoina unionista ja natostakin, pannaan nuo maksamaan viulut. Nyt tulisi kiireesti miettiä minkälaista uhkaa nämä todella edustavat. Ryssä on varastanut juuri saadun teidon mukaan ukrainan viljat ja vie niitä syyriaa, pystyykö vielä varastamaan öljyt ja kaasutkin Zelsykyn kansalta. Eussa on paljastunut pettureita kaukankäynissä suomen tulee laittaa vielä tiukempia pakotteita pannaan ryssä kärsimään jos muut ei pysty, epäilyttää pitäisikö Kiinalle panna myös pakotteet päälle, saattavat viedä maarajan kautta ja tuodakin tavaraa, pystyykö noiden rajaa valvomaan sateellitin avulla. Sisäisiä uhkia on eussakin, heikko ruotsi ja saksan ketkuilu onko näihin luottamista saksassa vielä helvetisti Örkanistejakin.
Jos Ukraina jollain merkillisellä vispilänkaupalla onnistuisi saamaan takaisin nyt sodassa menettämänsä alueet ja myös esim. Mariupolin niin ei kai sitä olisi järkeä ryhtyä uudelleenrakentamaan vaan järkevintä olisi tehdä ihan uusi kaupunki vähän sivuun, maatahan siellä sen verran varmaan on ja jättää tuhottu Mariupol turistinähtävyydeksi.
Tuhottu Mariupol voisi todella jäädä sodan muistomerkiksi (kuten Auswitch
on Hitlerin & natsi-Saksan 'muistomerkki')
Venäläisturisteille ilmainen pääsy.
Mutta kymmenkertainen hinta poispääsystä!
Ukrainan sodasta saattaa tulla pitkäkestoinen, maa ei pysty käymäänn sotaa ilman ulkopuolista tukea saatikka aloittamaan jälleen rakentamista.
Ukraina ei saa tulittaa venäjää yli rajan mutta venäjä saa, länsi ei saisi antaa aseellista tukea ukrainalle, venäjä saa pommittaa ukrainan maan tasalle ilman korvaus velvoitetta.
Pertikki
Ei Ukraina ainakaan toistaiseksi voi tulittaa rajan yli kun ei vehkeet kanna niin kauas. Ja kukapa heitä sitten estääkään jos jonain päivänä jonkun paukun onnistuisivat ryssän puolelle lähettämään ja mikä laki sellaisen kieltäisi, siellä käydään sotaa...Sodissa esim. vihollisen huoltokuljetusten häiritseminen ja tuhoaminen mahdollisimman kaukana omista joukoista on aina ollut tavoitteena.
Sopii myös kysyä missä itäisessä Ukrainassa kulkee se oikea rajalinja Ukrainan ja Venäjän välillä, kiinteätä ja selkeää rajalinjaa kun ei siellä ole ollut koko Ukrainan itsenäisyyden aikana?
Olen yrittänyt kissojen ja koirienkin kanssa vanhemmista kartoista katsoa missä oli noilla alueilla Ukarainan SNTL:n ja muun Neuvostoliiton raja ennen Neuvostoliiton hajoamista mutta vaikeaksi menee. Rajalinja on selkeämpi pohjoisempana koska siellä oli raja rajavartioineen yms. mutta tuon itäisen osan tilanne on mahdollisimman sekava.
Ei Ukraina v o i ampua Venäjän puolelle, jos vaikka aseet kantaisivatkin.
Oletko vähän tyhmä? Ukraina käy sotaa Usan ja Eun aseilla.. Englantikin kärrää laivalasteittai aseromua sinne.
Venäjä ei käytä täyttä tuhovoimaansa.
Marini höylinä lupasi Suomen maksavan,vaikka nälissään!
Vaan kun ei luvannut!
Lupasi tv lähetyksessä!
Persu voi olla hyväksymättä ihan vapaasti itärajan turvallisuutta, Mikkonen selventänyt tämän miljoona kertaa.
Vaihtoehtona persut voi viedä rajalle omat joukkonsa, ' pohjoismaisen vastarintaliikkeensä '
Suvakithan ei halua poistaa turvapaikan hakuoikeutta,vaikka tulisi miljoona mankumaan itärajalle.. Onko vaikea käsittää demuretale?
Venäjän ystävä on poistanut 5 kommenttia.
Ukrainassa on lohduttoman näköistä Venäjän silmittömän tuhoamisen
jälkeen. Koko kulttuuri, UNESCOn suojelemia rakennuksiakin on pommitettu
maan tasalle. Historiakin on tuhottu. Peruuttamaton tuho.
Isoin osa Ukrainasta on uudelleenrakennettu toisen maailmansodan jälkeen jolloin lähes kaikki tuhoutui. Esim. Harkova vaihtoi miehittäjää useita kertoja ja joka kerralla käytiin tuhoisaa kaupunkisotaa. Eli enin osa on rakennettu kammottavaan Neuvostotyyliin Neuvostoliiton hallinnon aikana, siinäpä sitä kulttuuria...
On (oli) siellä muutakin kuin ryssän betonilaatikot !
Jos länsi ei uskalla putelle laittaa laskua jonne kuuluisi niin eikö kunnon aseita sitten kannattaisi antaa ukrainalle , säästyisi verta ja rahaa.
Miten strategiaa Venäjän lyömiseksi voi suunnitella, kun aina välillä täytyy rukoilla
ulkomailta lisää aseita ?
Myös+esim.+Suomen+viimeisissä+sodissa+Suomi+"rukoili"+aseita+ulkomailta+sillä+yli+93+%+kaikista+aseista+oli+ulkomaista+valmistetta!
Jatkosodassa Saksan stukalaivueet oli ratkaisevia ja panssarinyrkit.. Silti rintamat sortu,ilman pakkorauhaa!
ja niitä tulee lisää jatkuvasti, ainakin uutisten mukaan.
Ennenkuin jälleenrakentaminen voisi alkaa ensin pitäisi saada sota loppumaan
eli ainakin Putinin kuolla.
Ei sota lopu lsäaseilla.. Suomi vie,Usa Eu ja Englanti rekoittain lisää aseita.. Kukahan niitä käyttää,vai myyntiinkö?
Epäilet ukrainan aseistamista, minkä maalainen olet, tuskin suomalainen.
Suomen aseviemiset taitavat olla aika olemattomat, ensiaputarpeita ja sellaista kai lähinnä on viety. Mitäpä pienen maan pienen armeijan varastoista voitaisiinkaan antaa pois kun samalla jotkut ovat jo pelko p_rseessä että ryssä hyökkää tännekin?
Suomi lähetti 2500 kivääriä, 150 000 ammusta, 1500 panssaritorjunta heitintä
ensimmäisessä lähetyksessä. Lisää lähti myöhemmin.
,,,,ja omaa kansaa niilläkin tappoivat!
Jos ne "ammukset" olivat kiväärinpatruunoita niin niillä kykeni ampumaan keskimäärin 40 laukausta asetta kohti ko. asemäärällä. Jos aseet olivat kertalaukeavia olivat ne yksinkertaisesti vanhanaikaisia ja enintään hirvimetsälle kelpaavia. Jos ne olivat sarjatuliaseita, tuo patruunamäärä riitti yhteen lyhyeen sarjaan asetta kohti, yhtä tyhjän kanssa. Yhtä tyhjän kanssa oli tuo ase- erä!
Millaisia aseita ovat panssarintorjuntaheittimet? Kranaatinheittimet taitavat olla vähän epätarkkoja vehkeitä panssarintorjunnassa?
Sinun jutut ovat yhtä tyhjän kanssa. Luuletko että ukrainan armeijalla ei ole omasta takaa aseita ja ammuksia ??
Jälleenrakentaminen rikastuttaa monia, onhan se nähty.
Unohdit Eurostoliiton aitauksen ? mitä sekin maksaa ?!
Kuka unohti? Kenelle olet vastaamassa?
Jälleen rakentamista tapahtuu kaiken aikaa pienimuotoisest, sodan jatkuminen estää varsinaisen jälleenrakentamien johon tarvitaan kansainvälistä apua.
Ihmiset yrittävät kituutella rikki menneissä asunnoissa jos suinkin mahdollita vaihtoehtona evakko.
Pertikki
Sota tuottaa tilanteen jossa päättäjät joutuvat todellisiin tapahtumiin ja seurauksien hoitoon . Rauhanajan he keskittyivät kynsiensä viilailuun ja lakkailuun pitkästyen turhanpäiväisten asioiden pyörittelyyn . SOTA piristää virkahenkilöiden työpaikkojen ilmapiiriä .
Esim. poliitikot eivät ole virkamiehiä eli virkahenkilöitä, eivät kansanedustajat eivätkä kunnanvaltuustojenkaan edustajat!
Mutta kun Suomi on köyhä edelleen ja jatkossakin?👏👏
Men Ukrainaan toteamaan mitä köyhyys on.
Menetettyjä ihmishenkiä ei saa koskaan takaisin.
Koko itä-Ukraina jää Venäjälle joten muu alue on köyhää eli ei paljoa luonnonvaroja.