Euroviisut, säälittävät kuurojen korruptiokisat.

Kisat olisi voinut tänä vuonna jättää väliin, niin ala-arvoisen naurettavaa oli voiton petaaminen etukäteen Ukrainalle, he olisivat voineet vaikka kiljua yhtä säveltä ja ravistella kattilaa, niin voitto olisi tullut. Suuri häpeä koko Eviisumaailmalle.

Sitäpaitsi Rasmus olisi ehdottomasti ansainnut paikan kympin joukkoon.
6989
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vai Rasmus kymmenen joukkoon? Paljon musiikkia kuuntelevana minä en olisi hyväksynyt lainkaan tuon kappalen lähettämistä edustamaan Suomea. Siinä on ikäänkuin kuviteltu, mitä Euroviisukappaleessa pitäisi olla. Sillä periaatteella on kaikki kaunis ja hyvä karsittu pois. Jäljelle on jäänyt vain tyhjänpäiväistä ja epämiellyttävää soraääntä, mitään hyvää ei ole jäljellä. Itse annan kouluarvosanan 4. Tietysti on erilaisia makuja, mutta vaikka on Euroviisut, niin edustuskappaleen pitäisi olla hyvää musiikkia eikä tyhjänpäiväistä hömppää!

Äänestä
  • Ja mitäs ne muut olivat, yhden käden sormilla vähän mielenkiintoisempia. Ruotsi mm. hyvin keskinkertainen. Korruptio toimii. Rasmus tässä vertailuporukassa ilman muuta kympin joukkoon. Naurettavan teennäinen tekoetnoräppi voitti, intiaanien totemitanssi vielä puuttui, ja valaan ääntely.

    Äänestä

Tämänpäivän euroviisut ei säväytä . Ei yllättäny suomen sija.

Äänestä

Eli, Englanti voitti. Tämä on kantani jota ei muuta mikään.

Äänestä
  • Raatiäänillä olisikin voittanut, mutta Ukraina sai yleisöltä paljon pisteitä ja kiri voittoon. Itse tykkäsin Englannin kappaleesta ja toivoin, että voittaisi, koska Englanti ei ole voittanut tai päässyt edes top kymppiin kuin viimeksi joskus vuonna miekka ja kirves, monta kertaa ollut ihan jumbosijoilla.

    Ja mihinkäs Irlanti oli tippunut matkan varrella. En edes noteerannut oliko semifinaaleissa. Irlantikaan ei ole kauheasti pärjännyt viime vuosina, vaikka maalla on eniten viisuvoittoja, oliko 7 kertaa. Mihin on kadonnut maan menestys?

    Äänestä

Totta,tosi surkea taso kauttalinjan,huononee vain vuosi vuodelta.
Ja Rasmus on jämähtänyt sille tasolle millä aloitti. Ikuinen teini.
Vois jo kasvaa aikuiseksi,käydä parturissa ja jättää sulat linnulle.
Keltainen sadetakki ja keltaiset ilmapallot 🙄 mitä ne esitti?
Tylsää osallistua kisoihin missä voittaja on päätetty,Ukr.kappale ei ollut hyvä.

Pohjoismaat vois pitää omat kisat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kisat olisi voinut tänä vuonna jättää väliin, niin ala-arvoisen naurettavaa oli voiton petaaminen etukäteen Ukrainalle, he olisivat voineet vaikka kiljua yhtä säveltä ja ravistella kattilaa, niin voitto olisi tullut. Suuri häpeä koko Eviisumaailmalle.

Sitäpaitsi Rasmus olisi ehdottomasti ansainnut paikan kympin joukkoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu