Kantalaisten romaanien vihaamisen paha karma

Evoluutio kulki aina etelästä pohjoiseen ja oikeammin itään.

Ihminen aina muutti uuteen paikkaan.

Joukossa ovat tavallista erilaisempia ulkonäön ja kulttuurin perusteella.

Voiko olla kuitenkin, että jopa muinaisessa esi-historiassamme olisi ollut jopa enemmän suvaitsevaisuutta ajoittain kuin esimerkiksi toisinaan toisina modernisimpinä aikoina, jolloin viha ja rasismi pääsivät irti.

Valkolakit, blondit arjalaiset tapasivat romaaneja, jotka jo pian 1000 vuotta ovat kulkeneet Euroopan mailla, Siperian perukoilla.

Mustapäisiä olivat myös alkuperäiset Eurooppaan muuttajatkin.
Ja vielä 20 000 vuotta sitten poikkeavan näköisiä kyllä.

Blondi arjalainen syntyi noin 10 000 vuotta sitten ja levisi ympäri Eurooppaa.

Etelästä saapui tummempaa uutta vertaa, juutalaisia, romaaneja, joilla saattapi olla samoja geenipohjiaa Shumeeri-Indus taustalla.

Tulokkaiden integraatioaikana on kerennyt syntyä paljon karmaa.

Epäilen toistuvasti, että kyseinen karma osuu kohdalleni.
En tunne karmani taustoja.
Mutta karman ulkonäkö esiintyy toistuvasti elämässäni.
Kuinka tiedän sen?
Sama elementti toistuu ratkaisevina hetkinä kuin muistuttaen aina jostakin menneisyydestä.
Minä näen aina tumman romaani naisen.

Epäilen, että joku vaikkapa suvun, heimon, kansan keskuudessa harjoitti niin rankkaa rasismia, että joku romaani nainen vahingoittui, kuoli.
Nykyinen karmani siis olisi menneen karman maksua.

Romaani nainen esiintyy perheen kohdalla, syntymisen ja kuolemisen kohdalla, merkkipäivien kohdalla.

Taustan yksityiskohdat ovat mysteeri.

Tiedän, että EI KANNATA VIHATA KETÄÄN.

Voisin olettaa, että samoja asioita tapahtuu tänään afrikkalaisten maahanmuuttajien kohdalla.
Ei tahdota heidän lisääntyvän, ei tahdota elävän. Evätään perustarpeita.
Perustarverasismi on läsnä Suomessa ja se on pelottava asia.
9143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ehkä maksan jostakin karmasta menneisyydestä, josta minulla ei tarkempaa tietoa, tänään.

Äänestä
  • Mutta romaani nainen karmani ei ollut aina mukanani, kun muistan, mutta se ilmestyi tietyssä iässä, tietyssä elämän tilanteessa.

    Äänestä

Keneltä afrikkalaiselta on perustarpeita evätty kun aivan kaikki on vastikkeettomasti annettu niin että somalimies kirjoitti kotimaahan sukulaisilleen että kannattaa tulla Suomeen kun täällä on ilmainen elämä. Joku muu sen maksaa. Sellaista ei olekaan kuin ilmainen elämä.

Äänestä
  • Hyvinhän nuo romanit osaa rasismikorttia pelata, kun ei oma tahto mene läpi tai vartija ottaa kiinni.

    Äänestä

Oikeasti voisitte miettiä että miten romaneilla menee vaikka Intiassa tai Romaniassa ja miettiä sitten ihan uudemman kerran että kohteleeko Suomi romaneja huonosti 🤣

Äänestä

Ja aina se sama laulu että miten heitä leimataan ja jos yksi tekee väärin niin ei kaikki ole pahoja jne. Olisiko kumminkin vihdoin se peiliin katsomisen paikka ? Jos menisin lomalle vaikka Espanjaan ja ensimmäinen vastaantulija yrittäisi viedä lompakkoni, toinen huijata kymmenkertaisen taksimaksun ja hotellihuone osoittautuisi homeiseksi murjuksi mainostetun siistin ja kodikkaan sijaan niin kyllä minulle tulisi mielikuva että ei näihin voi luottaa, varkaita ja huijareita ovat. Vaikka olisin kohdannut vain nuo kolme. Ei minua sen jälkeen enää kiinnostaisi onko jossain joku rehellinenkin.

Äänestä
  • Tämä juuri. Jos minun palvelutalossa asuvalta rollaattorilla liikkuvalta mummolta on tultu pyytämään vettä ja hänen sitä hakiessa viety lipastonlaatikosta vähät eläkerahat niin sen jälkeen lähinnä oksettaa se ainainen höpinä vanhempien ihmisten kunnioittamisesta 🤮

    Äänestä

  • Mitä sitä samaa mantraa aina hoetaan vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Että jos yksi on paha niin ei kaikki ole ja jos yksi varastaa niin ei kaikki varasta ja tätä samaa liirumlaarumia jauhetaan loputtomasti. Mitä sillä voitetaan ? Pitää elää niin että ennakkoluulot karisee. Näytetään omalla käytöksellä ja toiminnalla että olettamukset ei pidä paikaansa. Pelkkä puhe on tyhjää sananhelinää, teot puhuvat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä sitä samaa mantraa aina hoetaan vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Että jos yksi on paha niin ei kaikki ole ja jos yksi varastaa niin ei kaikki varasta ja tätä samaa liirumlaarumia jauhetaan loputtomasti. Mitä sillä voitetaan ? Pitää elää niin että ennakkoluulot karisee. Näytetään omalla käytöksellä ja toiminnalla että olettamukset ei pidä paikaansa. Pelkkä puhe on tyhjää sananhelinää, teot puhuvat.

    Juuri näin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Evoluutio kulki aina etelästä pohjoiseen ja oikeammin itään.

Ihminen aina muutti uuteen paikkaan.

Joukossa ovat tavallista erilaisempia ulkonäön ja kulttuurin perusteella.

Voiko olla kuitenkin, että jopa muinaisessa esi-historiassamme olisi ollut jopa enemmän suvaitsevaisuutta ajoittain kuin esimerkiksi toisinaan toisina modernisimpinä aikoina, jolloin viha ja rasismi pääsivät irti.

Valkolakit, blondit arjalaiset tapasivat romaaneja, jotka jo pian 1000 vuotta ovat kulkeneet Euroopan mailla, Siperian perukoilla.

Mustapäisiä olivat myös alkuperäiset Eurooppaan muuttajatkin.
Ja vielä 20 000 vuotta sitten poikkeavan näköisiä kyllä.

Blondi arjalainen syntyi noin 10 000 vuotta sitten ja levisi ympäri Eurooppaa.

Etelästä saapui tummempaa uutta vertaa, juutalaisia, romaaneja, joilla saattapi olla samoja geenipohjiaa Shumeeri-Indus taustalla.

Tulokkaiden integraatioaikana on kerennyt syntyä paljon karmaa.

Epäilen toistuvasti, että kyseinen karma osuu kohdalleni.
En tunne karmani taustoja.
Mutta karman ulkonäkö esiintyy toistuvasti elämässäni.
Kuinka tiedän sen?
Sama elementti toistuu ratkaisevina hetkinä kuin muistuttaen aina jostakin menneisyydestä.
Minä näen aina tumman romaani naisen.

Epäilen, että joku vaikkapa suvun, heimon, kansan keskuudessa harjoitti niin rankkaa rasismia, että joku romaani nainen vahingoittui, kuoli.
Nykyinen karmani siis olisi menneen karman maksua.

Romaani nainen esiintyy perheen kohdalla, syntymisen ja kuolemisen kohdalla, merkkipäivien kohdalla.

Taustan yksityiskohdat ovat mysteeri.

Tiedän, että EI KANNATA VIHATA KETÄÄN.

Voisin olettaa, että samoja asioita tapahtuu tänään afrikkalaisten maahanmuuttajien kohdalla.
Ei tahdota heidän lisääntyvän, ei tahdota elävän. Evätään perustarpeita.
Perustarverasismi on läsnä Suomessa ja se on pelottava asia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu