Moikka, mä ja mun kaveri käymme nyt yläastetta ja vuosien varrella mukaan on tullut myös meidän toinen niin sanottu ”kaveri”. Hän on siis käynyt meidän kanssa samaa ala-astetta. Hän käyttäytyi ala-asteen vikan vuoden aikana meitä kohtaan tosi epäsopivalla tavalla esim. otti kuvia ilman lupaa ja arvosteli aina millon mitäkin. Tämän vuoden aikana emme ole halunneet olla tämän kanssa koska meillä ei muutenkaan ole mitään yhteistä tai samoja kiinnostuksen kohteita. Hänellä ei ole oikein muita kavereita ja siksi hakeutuu AINA meidän seuraan ja se on ärsyttävää. Olemme tästä yrittäneet jutella koulun henkilökunnalle mutta siitäkään ei ole ollut hyötyä. Olemme jo pitkään halunneet kertoa hänelle, miltä meistä tuntuu tai mitä me ajattelemme meidän kaveruudestamme, mutta ei ole tullut hyvää tilaisuutta sanoa sitä. Onko kellään mielipidettä asiaan?
Hankala kaverisuhde
Anonyymi
0137
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.