Teini yksin kesälomalla

Hei! Kesäloma lähestyy, samoin ahdistus.
Olen 15v teini, pk-seudulta. Ala-asteella kärsin kiusaamisesta, yläkoulussa taas, vaikka mulla onkin kaveriporukka, niin he eivät halua hengata vapaa-ajalla. Muita kavereita minulla ei ole.

Surettaa, sillä vaikka kuinka ystävällinen olen, niin ei siltikään ole löytynyt kaveria tai parasta kaveria. Harrastuksista (tanssi, voimistelu) ei, eikä rippileiriltäkään muita kuin kiroilevia pissiksiä.

Miten siis saisin parhaan kaverin? Todella tarvisin kesälomalle seuraa! Tykkään uida, pyöräillä, olla piknikillä jne, mutta yksin tekeminen ei oikein natsaa.. :(
91074
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Aluksi sanoisin, että on hienoa ettet ole lannistunut koulukiusaamisesta.
On myös hyvä että sinulla on koulussa kavereita, outoa kuitenkin kun eivat vapaa-ajalla ole kanssasi. Oletko ehdottanut heille porukalla jotain yhteistä tekemistä, esim. frisbee, keilaamiben tai vaikka porukalla leffaan tai rannalle päiväksi?
Onko sinulla tiedossa kesätöitä? Jo muutaman viikon kesäduuni antaa mielekästä tekemistä ja myös mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin. Esimerkiksi johonkin isoon markettiin, kauppakeskukseen tai vaikka johonkin kesätapahtumaan voisi 15-v päästä.
Toivottavasti kesäsi sujuu hyvin ja löydät itsellesi kaverin.

Äänestä

Elät vai elämääsi rohkeasti eteenpäin. Kaverit tulee siinä mukana. Opiskeluissa harrastuksissa. Sinulle on maailma avoinna.sinä elämäsi käsikirjoitat. Enkelit kanssasi!

Äänestä

Kiltit ja ystävälliset jää aina lopulta yksin

Äänestä

Höpö hopö. Tänne vaan sinäkin .

Äänestä
  • Meillä onavoimet ovet

    Äänestä

Onks sulla snäppii, instaa tai jotain? Jos laitat tähän niin voitais jutella. Oon 16v tyttö

Äänestä

Yksikään teini ei kirjota noin, harva edes osaa käyttää pistettä. Saati että pilkkua käyttää, tai jaksottaa tekstiä... Vink vink vaan, kannattaa harkita millaseen "teiniin" tutustuu.

Äänestä
  • No mää ainaki osaan, äikästä 9 lopputodistukseen.

    Äänestä

Mun on vaikee uskoo että kukaan 15 vuotias kirjottaa tänne. Että et saa mun alapäästä kuvaa vaikka oonkin 14 vuotias

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hei! Kesäloma lähestyy, samoin ahdistus.
Olen 15v teini, pk-seudulta. Ala-asteella kärsin kiusaamisesta, yläkoulussa taas, vaikka mulla onkin kaveriporukka, niin he eivät halua hengata vapaa-ajalla. Muita kavereita minulla ei ole.

Surettaa, sillä vaikka kuinka ystävällinen olen, niin ei siltikään ole löytynyt kaveria tai parasta kaveria. Harrastuksista (tanssi, voimistelu) ei, eikä rippileiriltäkään muita kuin kiroilevia pissiksiä.

Miten siis saisin parhaan kaverin? Todella tarvisin kesälomalle seuraa! Tykkään uida, pyöräillä, olla piknikillä jne, mutta yksin tekeminen ei oikein natsaa.. :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu