Ano 15:37 Se on Laulu Dnjeprille Heikki Kinnunen laulaa sen hyvin tunteikkaasti.
0Äänestä
Anonyymi
hullu putini ajaa oman kansansakki pakoon, tai sitten jos kiini saa tapaa neki,
kaunis hyvin surullinen laulu, putin on hullu, kehittymätön pikku-poika, mahtailee kun uskaltaa tappaa ihmisiä laumoittain,
0Äänestä
Anonyymi
En ole tiennyt että Heikki Kinnusella on noin hyvä ääni. Pitänyt enemmän huumormiehenä.
0Äänestä
Anonyymi
Piipahdin palstalle. Oon kuunnellut tiiviisti omaa musiikkiani. Aloituksen musiikki ei minulle tuonut sykähdyksiä. Musiikin mauista ei voi kiistellä. Mutta sen kysyn, että miksi aloittajalle oli tämä musiikki sykähdyttävä? Heikunkeikku
Ano/Heikku Tunnen suurta myötätuntoa ukrainalaisia kohtaan. Sitä kai sanotaan empatiaksi. Asettaudun tämän laulun sanat kuulleena heidän asemaansa. He joutuvat jättämään kotinsa ja lähtemään kohti tuntematonta. Hyvästelemään Dnjeprin ehkä ikiajoiksi. Heikki Kinnusen tulkinta on vahva, yksinkertaisen tunteikas ja mikä ääni.
0Äänestä
Anonyymi
Laulussa ei sinänsä ole vikaa, tuntuu vaan jotenkin kummalta laulaa venäläisistä jokimaisemista, laulais mieluummin Kymijoesta, tai Oulujoesta tms. Eli melodia on hieno, sanat kuin itänaapurin nuoleskelua.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Onko se aikuinen nainen laulu? Vai mä kuuntelen tomppaa laulu?
Ano 15:37
Se on
Laulu Dnjeprille
Heikki Kinnunen laulaa sen hyvin tunteikkaasti.
hullu putini ajaa oman kansansakki pakoon, tai sitten jos kiini saa tapaa neki,
kaunis hyvin surullinen laulu, putin on hullu, kehittymätön pikku-poika, mahtailee kun uskaltaa tappaa ihmisiä laumoittain,
En ole tiennyt että Heikki Kinnusella on noin hyvä ääni. Pitänyt enemmän huumormiehenä.
Piipahdin palstalle. Oon kuunnellut tiiviisti omaa musiikkiani. Aloituksen musiikki ei minulle tuonut sykähdyksiä. Musiikin mauista ei voi kiistellä. Mutta sen kysyn, että miksi aloittajalle oli tämä musiikki sykähdyttävä?
Heikunkeikku
Ano/Heikku
Tunnen suurta myötätuntoa ukrainalaisia kohtaan.
Sitä kai sanotaan empatiaksi.
Asettaudun tämän laulun sanat kuulleena heidän asemaansa.
He joutuvat jättämään kotinsa ja lähtemään kohti tuntematonta.
Hyvästelemään Dnjeprin ehkä
ikiajoiksi.
Heikki Kinnusen tulkinta on vahva, yksinkertaisen tunteikas ja mikä ääni.
Laulussa ei sinänsä ole vikaa, tuntuu vaan jotenkin kummalta laulaa venäläisistä jokimaisemista, laulais mieluummin Kymijoesta, tai Oulujoesta tms. Eli melodia on hieno, sanat kuin itänaapurin nuoleskelua.
Dnjepri on Ukrainassa, jos viitsit vilkaista karttaa.
Siihen aikaan kun Hessu lauloi, oli vain Neuvostoliitto.
Mutta nyt ei ole enää Neuvostoliittoa ja Ukraina on itsenäinen valtio, ainakin toistaiseksi.
Punaiset posket syksy-yö
Siniset silmät kaiken lyö
Huulillasi hehkuu kesän muistot
Dnepr saa alkunsa Länsi-Venäjän Valdain ylängöltä, ja se virtaa Valko-Venäjän ja Ukrainan läpi laskeakseen Mustaanmereen.
Ja mistä aurinko nousee?
Älä ihmeessä ota aurinkoa, kun se nousee idästä tai muuten se on Putinin nuolemista.
Eikö ylen hybridikeskuksella ole muuta tekemistä kuin kaapata muita keskusteluja syöttä sotakeskusteluja ja nato keskusteluja muiden aiheiden päälle?
Vai onko ylen hybridi bittiarmeija joka vahtii somea ja muista keskustelu kanavia? Ettei massa puhu vääriä mielipiteitä tai muunlaisia keskusteluja.
Mitähän tarkoitat? Kerro hieman? Onko YLE tällä palstalla?
Ano 19.04 11:23
Siis mitä tämä tarkoittaa?