Sharia-lakia toteutettiin Suomessa - veli sattui ruoskimaan siskonsa

Tämä kunniaväkivalta on myös yksi muslimien tänne mukanaan tuomista ongelmista, joka ei poistu edes uuden sukupolven myötä.

Oikeuden mukaan kyse oli kulttuuriin liittyvästä perhe- ja kunniaväkivallasta.

"Oikeus katsoi, että veli oli hakannut sisarensa kotona Espoossa nyrkein ja ruoskinut tämän vyöllä täyteen mustelmia. Syynä oli kunniaväkivalta, jonka vanhemmat halusivat salata.

Pahoinpitely paljastui hätäkeskussoitossa, jossa 26-vuotiaan naisen ystävä kertoi tämän tulleen pahoinpidellyksi. Pahoinpitelijä oli soittajan mukaan naisen veli, joka ei hyväksynyt sisarensa miesystävää.

Uhri vahvisti itse poliisille, että pahoinpitelijä oli hänen veljensä. Nainen oli kirjava mustelmista ja ruhjeista. Osa jäljistä oli jopa yli puolen raajan levyisiä."

Ja kuinka paljon tätä kunniaväkivaltaa esiintyy, sitä ei voida tietää, kun tapaukset eivät päädy viranomaisten tietoon. Nyt oli poikkeus.
24130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

"Kunniaväkivalta on myös yksi muslimien tänne mukanaan tuomista ongelmista "

Oikeasti tuo on muslimien tuomista sivistyksistä ei siis kyse ole mistään ongelmista.

Viherpunikit hyväksyvät muslimien väkivallan ja sharia-lain näin tasa-arvo toteutuu eikä naisten asema ja oikeudet mitenkään huonone maassamme.

Sharia- laki on tarpeellinen täällä hölmölässämme ja viherpunikit hallituksessa laativat nyt tuon sharia-lain pikaista toteuttamista.

Naisministerit ovat alkaneet suosia mustia asuja pukeutumisessaan ja kohta kaikki ministerit pukeutuvat burkaan ja hijabeihin näin he haluavat korostaa yhtenäisyttään islamisteihin.

Äänestä
  • Typerä kommentti

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Typerä kommentti

    Viherpunikki katsoisit nyt edes peiliin.

    Äänestä

  • Voi Persu parka, milloin Purra esiintynyt avonaisissa vaatteissa. 🤔🤔🤔🤔🤔

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi Persu parka, milloin Purra esiintynyt avonaisissa vaatteissa. 🤔🤔🤔🤔🤔

    Oikea poliitikko ei ole mikään pukimiaan esittelevä mannekiini mitä nykyinen päämisterimme on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi Persu parka, milloin Purra esiintynyt avonaisissa vaatteissa. 🤔🤔🤔🤔🤔

    Mitäs tää nyt persuihin liittyy?

    Äänestä

Euroopan kaksi pahaa ongelmaa putinisti natsiryssät ja kehitysmaamuslimit.

Äänestä
  • Nimenomaan.

    Äänestä

  • Minä ole kysynyt miksi putin jahtaa natseja ukrainassa vaikka häntä sanotaan natsiksi? Tähän valtavaan ristiriitaan en ole vielä saanut vastausta. Aloituksenkin siitä tein.

    Koittakaa nyt päättää onko putte natsi vai ei. Onko ukrainan tahot natseja vai ei. Tämä ristiriita ei muuten ratkea.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä ole kysynyt miksi putin jahtaa natseja ukrainassa vaikka häntä sanotaan natsiksi? Tähän valtavaan ristiriitaan en ole vielä saanut vastausta. Aloituksenkin siitä tein.

    Koittakaa nyt päättää onko putte natsi vai ei. Onko ukrainan tahot natseja vai ei. Tämä ristiriita ei muuten ratkea.

    Se on nyt niin että se taho tai ihminen ei ole sellainen joksi väitetään. Putte ei ole natsi (hän on kommu) koska hän jahtaa natseja. Tai sitten putte on natsi mutta vastaavasti ukrainassa ei ole natseja. Pointtini enelleen on se että natsi ei jahtaa omiaan.

    Putteri on täysin kommari samoin mitä oli Josif Stalin joka tappoi omaa kansaansa keskitysleireillä ja oli yhtä hullu mitä Hitlerkin.

    Äänestä

Kunniaväkivalta on erottamaton osa muslimikulttuuria, Samoin kuin myös Suomen romaneilla. Siihen ei pidä puuttua. Aloittajan tapauksessa veli vain ilmaisi rakkauttaan ja huolenpitoa sisarelleen perinteitä kunnioittaen

Äänestä
  • Aatelkaa miten paljon naisia maailmassa on tuollaisessa pakkohuolenpidossa, pitämässä pystyssä perheen miesten kunniaa. Sekin on ulkoistettu naisten harteille, tai perseille. Pohjoismaat olisi pitänyt säästää tuon kulttuurin invaasiolta jo vähemmistöstatuksen vuoksi. Suvakit on yhtä tyhmiä kuin holhokkinsakin.

    Äänestä

  • No näinhän se meni.

    Äänestä

Kunniattomat paskiaiset on muuten hyvä leffa, tuli vaan mieleen...

Äänestä

Kovin hiljaa ovat nämä kaksi nimmarilla kirjoittavaa suvakkia taas.

Äänestä
  • Niiden on vaikea tästä saivarrella.

    Äänestä

Me vihervassarit hyväksymme nämä kulttuurisidonnaiset teot esim. tyttöjen sukupuolielimen silpomisen osan kotouttamisprosessia.

Äänestä

eihän tuossa pahasti käynyt, mutta ikävä rasistinen katse metrossa pysyy sielussa elämän loppuun saakka. mustelmat ja avohaavat kyllä paranevat aikaa myöten.

demarinaiset

Äänestä
  • Muslimit on petoja eivätkä arvosta naisia vaan kohtelevat ala-arvoisesti naisiaan.
    Islami on vain terroristien uskonto ja kaikki terroristit on muslimeita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muslimit on petoja eivätkä arvosta naisia vaan kohtelevat ala-arvoisesti naisiaan.
    Islami on vain terroristien uskonto ja kaikki terroristit on muslimeita.

    Juuri näin!

    Äänestä

Pian alkaa vääräuskosten vähennys kyseenalasin menetelmin

Äänestä

sos ja epäterveyshuollon pitää kannustaa asiassa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

hammerhead kirjoitti:

Tämä kunniaväkivalta on myös yksi muslimien tänne mukanaan tuomista ongelmista, joka ei poistu edes uuden sukupolven myötä.

Oikeuden mukaan kyse oli kulttuuriin liittyvästä perhe- ja kunniaväkivallasta.

"Oikeus katsoi, että veli oli hakannut sisarensa kotona Espoossa nyrkein ja ruoskinut tämän vyöllä täyteen mustelmia. Syynä oli kunniaväkivalta, jonka vanhemmat halusivat salata.

Pahoinpitely paljastui hätäkeskussoitossa, jossa 26-vuotiaan naisen ystävä kertoi tämän tulleen pahoinpidellyksi. Pahoinpitelijä oli soittajan mukaan naisen veli, joka ei hyväksynyt sisarensa miesystävää.

Uhri vahvisti itse poliisille, että pahoinpitelijä oli hänen veljensä. Nainen oli kirjava mustelmista ja ruhjeista. Osa jäljistä oli jopa yli puolen raajan levyisiä."

Ja kuinka paljon tätä kunniaväkivaltaa esiintyy, sitä ei voida tietää, kun tapaukset eivät päädy viranomaisten tietoon. Nyt oli poikkeus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu